Kiitos Käärijä, Vantaa ja ruhtinas V.F. Odojevski sekä punkkarin vastalause Euroviisuille...

Teksti Harald Olausen

"Kissa vieköön nuo satusedät! Jospa kirjoittaisivatkin jotain hyödyllistä, mieluisaa, viihdyttävää, vaan kun kaivavat maasta kaikki salaisimmatkin asiat!… Minä ihan kieltäisin heitä kirjoittamasta! Mitä sellainen muka on: lukiessaan sitä rupeaa tahtomattaan ajattelemaan ja sitten mieleen tulee kaikenkarvaista hölynpölyä; totta viekään kieltäisin heitä kirjoittamasta, niin vain kieltäisin ihan kerta kaikkiaan."

-Ruhtinas V.F. Odojevski F. M. Dostojevskin romaanissa Köyhää väkeä (alkuperäinen vuodelta 1846; Otava 2008).

Hetki sitten päättyneissä Eurovision vuoden 2023 laulukilpailuissa (sen virallinen nimi on tämä) Käärijä hävisi ennakko-odotuksista poiketen (tai jotkut kyllä niin veikkasivat) täpärästi tuomaripelin takia Ruotsin Loreenille. Mutta HOPPEE EI OO HÄPPEE! tässä pelissä eikä varsinkaan Käärijälle, josta on tullut muutamassa kuukaudessa niin kotimainen kuin ulkomainenkin ilmiö, joka ei jätä ketään kylmäksi.

Ylessä on harvinaista tyyliä, mikä puuttuu esimerkiksi Ylen kaupallisilta kilpailijoilta ihan vaan muistukseksi viime aikaiseen yle-keskusteluun. Yle osaa ja uskaltaa esittää toisenlaisista väitteistä huolimatta myös kolikon kahta eri puolta samanaikaisesti kanavillaan ja se on hatunnoston paikka, sillä ei Ylekään ole täysin syytön nykyisin ole aivottoman turhuushumpan levittämisessä.

Yle tekee kaiken suurella taidolla ja tyylikkäästi, kuten euroviisuiltana ennen varsinaisia Euroviisuja lähetetyt Euroviisu-aiheiset ohjelmat, joita oli iloa katsoa vaikka ei itse minunlaillani Euroviisuista pidä. Muistakaa siis aina kriittiset arvostelijat, että Euorviisuillakin on paikkansa tässä maailmassa.

Euroviisut yhdistävät vanhan kliseen tavoin ja tuovat mukanan aina myös hyvää energiaa ja uskoa huomiseen (Ein bisschen Frieden Germany 1982) sekä parempaan tulevaisuuteen, tai ovat hätähuuto sodasta kärsivän kansan puolesta, kuten Ukarainan viimevuotinen voitto osoitti.

Tänään Käärijä-huuman vallitessa, Ylen Teemalta voi nähdä sekä aika hauskan että oivaltavan ja kaikkia vastarannankiiskejä vauvasta vaariin innostavan hardcorepunkkari Miro Leirimaan protestin yleistä tylsyyslatteuta vastaan. Punkkarin meille tarjoama sanoma on tärkeä tänään konsensusta vaalivan ja sovitteluhenkisen vaihtoehdottoman demokratian mallimaana pidetyssä Suomessa.

Punkkari perusti oman, ja omaa musiikkiaan soittavan scumradion sen takia, että musiikki mikä tulee radiosta ja muualta on hänen mielestään paskaa. Siinä hän onkin harvinaisen oikeassa. Punk on asenne, joka elää vielä monissa syvällä. Se tarkoittaa älyttömän, löysäksi molemmista päästä tekevän pullamössöhumpuukin ja imelän teinihomorkauden ehdotonta vastustamista.

Käärijänkin olemusta ja sanomaa pitäisi tulkita tästä samasta lähtäkohdasta, ja on onneksi tulkittukin, vaikka kovin odottomattomalta suunnalta, jopa vihaa ja inhoa Käärijää kohden lietsoen. Ruotsissa, Käärijä on saanut oikean tulkinnan, eli kunnolla lunta tupaan ja rajut haukut huonosta vitsistä, mikä ei muka huvita ketään.

Jo se että Käärijä on surutta mauton juntti Nivalan konipitäjästä, ja joka ei osaa kunnolla englantia, mutta ei sitä häpeä eikä suolla suustaan mauttomia kohteliaisuuksia, tekee hänestä uuden ja erilaisen sankarin monille Käärijän esimerkin innostamina Eurovisuihin uutta ilmettä toivoville katsojille.

Ruotsalaiset haukkuivat menneellä viikolla Käärijän alimpaan helvettiin, mutta tulivat samalla tahtomattaan paljastaneeksi myös Käärijän salaisen kaavan: Käärijä ei ole vakavasti otettavaksi tehty ilmiö, vaan reilulla punkasenteella suunnattu kaikkea vastaan tehty räävitön irvailu, mikä ei ole oikein musiikkia, ei viihdettä eikä mitään muuta kuin omaa itseänsä, eli hauskapitoa.

Juuri tämän ymmärtäminen ja hyväksyminen on ollut vaikeaa Euroviisuja lähes uususkonnon mukaisesti fanittavalle laiskojen germaanien (Hitler kutsui ruotsalaisia niin) maalle. Käärijä on nimittäin sitä matalan hierrkian mutkatonta Suomea, mikä maassa ja sen asukkaissa ulkomaalaisia viehättää suuresti kybällä yhtä ilmettömän luonnon kanssa.

Ennen kisaa Käärijä antoi ohjeeksi kotikatsomoille olla turhia jännittämättä. Mutta kyllähän tätä jännitettiin aika lailla. Käärijän tekee erityisen kiinnostavaksi myös se, että Käärijä löi karsinnoissa imelät (homo)ennakkosuosikit, ja että on myös omaehtoinen ja pieni piristys kovien luulojen ja väittämien sekä valmiiksipureskeltujen kiiltokuvamaisten hurmurien valmiiksi maksetussa maailmassa.

Hienoa on myös se, että Käärijä tulee tavallisten ihmisten Vantaalta, eikä hyvintoimentulevien ja koulutettujen punavihreästä Punavuoresta. Euroviisut ovat koko perheen, lasten ja nuorten juhlaa. Sitä katsovat ja fanittavat monet ja sillä on myös omat luonnolliset vastustajansa, kuten minä.

Molemmat ovat yhtä tärkeitä itse ilmiön kannalta ja hyväksyttäviä. Mutta se ei tarkoita sitä, että koko homma olisi paskaa tai täynnä hyvää. Musiikki ja esitykset ovat hyvin samanlaisia ja usein myös musiikillisesti kiinnostamattomia. Mieluummin itse kuuntelisin Händeliä tai Chopania.

Euroviisut eivät ole varsinaisesti itse musiikin, vaan kansanjuhlaa ja ne jakavat – onneksi – mielipiteitä oikein kunnolla. Musiikillisesti kisoissa on joskus jopa Käärijän tapaisia vastakulttuurisia ja anarkistisia elementtejä kuten viime vuoden hurmaavassa Romanian tai muutaman vuoden takaisessa Ukrainan kappaleissa, joissa irroteltiin oikein kunnolla ja riemulla yleisön iloksi.

Yleensä tällaiset esitykset eivät kuitenkaan pärjää loppukahinoissa. Juuri siksi Käärijän saama huomio ja menestys on tärkeää ja saattaa olla merkki – ainakin Suomessa – yltiöviihteellisen ja siirappisen euroviisumusiikin trendin kääntymisestä uudelle lehdelle. Kuka tietää? Toivottavasti!

Joskus Euroviisuissa on ollut taas melodisia huippuja, jotka eivät ole pärjänneet, mikä on kertonut vain omaa karua kieltään suuren euroviisuyleisön huonosta mausta, kuten vuodelta 2015 Eestin kappale Goodbay to Future, mikä ei pärjännyt alkuunkaan. Tai näissä kisoissa ehdoton suosikkini Itävallan Kuka ihmeen Edgar, missä oli sekä ironista huumoria että musiikiliista draivia vaikka.

Joskus taas näkee ikävällä tavalla, miten kaupallinen painostus sekä medioiden rummuttaminen voi nostaa täysin mitättömän kappaleen arvoon arvaamattomaan kirjaimellisesti, kuten on tapahtunut usein Ruotsin esitysten osalta koska Ruotsi on aina pärjännyt niin hyvin juuri Euroviisuissa.

Kaikesta huolimatta täytyy tunnustaa, ettei Euroviisut kaikkine teennäisine sanomineen ja musiikillisesti kyseenalaisine esitykseen ole minun juttuni enkä lämpene juhlille sen kummemmin, kuin kiinnostuneena siitä ajan ilmiönä ja tietenkin Käärijän aitosuomalaisen hulluuden innostamana.

Ainoa hauskan anarkistinen esitys Käärijän lisäksi oli itsensä ja lammasmaisen yleisönsä hauskalla tavalla häpäissyt Kroatia laulaessaan Tuomipäivän sekopäisestä mummosta. Vedän hieman kotiinpäin Norjaan, jolla on ollut, kuten oli nytkin, Euroviisuksi aika mukiinmeneviä melodioita, jotka ovat jääneet mieleen soimaan, kuten vaikkapa vuodelta 2009 Alexander Rybek viuluineen.

Totuus on se, että kisat ovat älytöntä rahantuhlausta siitä huolimatta, että sirkushuvejakin tarvitaan. Mutta ymmärtääkseen ja nauttiakseen Euroviisuista pitäisi pitää myös kevyestä viihdemusiikista tai iskelmistä, jotka eivät ole minun THE CUP OF TEA! Ja en siksi pidä näistä laulukilpailusta. Mutta KÄÄRIJÄLLE PAlJON ONNEa ja suurKIITOS!