Kuka halusi kovan Brexitin ja miksi?

Teksti Harald Olausen

"Ison-Britannian eroa Euroopan Unionista propagoitiin kansan voittona ja poliittisen eliitin tappiona. Kansanäänestyksen jälkeen alkoi sitkeä vääntö Iso-Britannian ja EU:n suhteista. Äänekäs ja näkyvä kampanja halusi tehdä Britanniasta veroparatiisin: matalan sääntelyn ja verojen maan, rikkaiden paratiisin. Mistä kampanjan rahoitus tuli ja kenen etua sillä ajettiin?"

-Ylen Areenassa Brexitistä kertovan ohjelman "Kuka halusi kovan Brexitin?"- esittelyteksti

Petos on parasta bisnestä ja politiikka se ala, josta saa parhaat voitot, kuten kuvaa kovasta Brexitistä kertova dokumentti "Power, Profit And Populism: The Battle For Hard Brexit" (BBC 2021; ohjaus Tom Costello), jonka mukaan kovassa Brexitissä oli kysymys kulissien takana isolla rahalla pitkään suunnitellusta vallankaappauksesta muutenkin "sumean englantilaisen totuuskäsityksen" keskellä, joka ei ole yksinkertainen tai helposti selitetty ja ymmärretty, tai tarjoa milloinkaan mitään selkeää ja puhdasta ratkaisua, kuten Brexit-keskustelusta ja kampanjoinnista puolesta tai vastaan saimme huomata. Dokumentissa tutkivat toimittajat näyttävät miten raha on vaikuttanut Britannian politiikkaan ja erityisesti Brexitiin.

Entinen pörssimeklari Nigel Farage ja Boris Johnson voittivat vuoden 2016 EU-äänestyksen äänestyksen lupaamalla kansalle suuria. Kansanäänestyksen aikaan kukaan ei halunnut kovaa Brexitiä. Kaava on poliittisesta huijaamisesta tuttu: äänestäjiksi tarvittiin helposti höynäytettäviä ja tunnetasolla toimivia alempien sosiaaliryhmien järjestelmään pettyneitä massoja. Alun perin EU-erosta ei ajateltu liian rajua. Yhtäkkiä ääni muuttui kellossa, vaikka asiantuntijoiden mukaan kumpikin osapuoli kärsisi siitä kovasti. Rikkaat taustavaikuttajat näkivät erossa mahdollisuutensa ajaa kovaa politiikkaa, vaikka Briteissä on jo taloudellinen taantuma, mikä pahenee koko ajan. Brexitin jälkeinen maailma unohti työläiset ja tavalliset ihmiset, joiden äänet ratkaisu voiton kielteiselle kannalle. Britannia muuttui kuin taikaiskusta muutamassa kuukaudessa. Tuotteet kallistuvat, osaavaa työvoimaa ei ole saatavilla, maailmankauppa ei vedä samaan tahtiin kuin aikaisemmin. Mutta mikä pahinta: perinteikäs maailman talouden päämaja, Lontoon City ei ole enää kauaa finanssi- ja vakuutusmaailman keskus jo siitä syystä, ettei sinne saada enää yhtä helposti työvoimaa.

Korruptoituneeksi epäilty Boris Johnson lupasi vaalipuheissaan, että jos kansa äänestää eron puolesta, maa saa takaisin miljoonia puntia sille kuuluvaa sen omaa rahaa. Eron puolesta kampanjoineet lupasivat eron jälkeen lisää rahaa julkiseen terveydenhuoltoon, mikä vetosi moneen epäilevään brittiäänestäjään, vaikka luvattu kakku alkoi tässä vaiheessa äänestäjien silmissä vaikuttaa turhan imelältä ollakseen totta. Maahanmuuttoa luvattiin vähentää ja fish and ship-annoksiaan rakastavien brittien kalansaaliita kasvattaa. kampanja on malliesimerkki siitä, miten ihmiset saadaan tietämättään toimimaan itseään vastaan. heti voiton jälkeen tunnelma oli innostunut ja odottavan myönteinen. EU oli odottanut lähes kaksi vuotta Britannian esilletuloa asian johdosta. David Cameron erosi ensin pääministerin paikalta. Uusi pääministeri Theresa May, joka oli pääministerinä vuosina 2016-2019, uskoi sinisilmäisesti, että hänen johdollaan kansan tahto voitiin toteuttaa ns. pehmeällä Brexitillä yhdessä EU:n kanssa EU:n lakeja ja sääntöjä kunnioittaen. "Brexit tarkoitti Brexitiä ja me tulemme onnistumaan tässä", hän uhkui voitonvarmuuttaan esitellessään uutta hallitustaan medioille samaan aikaan, kun hänen hallitukensa ulkoministeriksi valittu Boris Johnson vehkeili jo avoimesti häntä ja pehmeää Brexitiä vastaan yhdessä Nigel Faragen ja Brexitin rikkaiden rahoittajien kanssa. EU piti May ehdotuksia rakentavina mutta konservatiivipuolueen sisällä nousi valtava kapina kovanlinjan konservatiiveissa istuvaa pääministeriä vastaan, mikä lopulta johti hänen eroonsa, Boris Johnsonin nousuun pääministeriksi ja kovaan Brexitiin, jollaista äänestäjät eivät olisi halunneet.

Mayn hallitus oli riitainen heti alusta lähtien perusperiaatteista pehmeän Brexitin toteuttamisessa. Se asetti tavoitteekseen säilyttää pääsyn Euroopan sisämarkkinoille sekä saada myös lainsäädännön omiin käsiinsä. Tärkeintä oli äänestäjien suuntaan toimet ulkomaalaisten maahanmuuton rajoittamiseksi. Kansa luuli vielä tässä vaiheessa Brexitin tarkoittavan hyvää. Niin olisi käynytkin, jos May pehmeä Brexit olisi toteutunut. Kun riidoista alkoi tihku tietoja julkisuuteen, moni alkoi kysellä, halusi tätä eroa ja ketkä rahoittivat kampanjaa? Boris Johnsonin lähellä olevat rikkaat liikemiehet. Se alkoi selvitä Mayllekin vasta kesällä 2018 kun hänen hallituksensa ajautui ilmiriitaan Brexitistä. Boris Johnsonin ympärille keskittyneet oikean laidan konservatiivit alkoivat riidellä julkisesti ja vesittää May kompromissiehdotuksia. Kaiken takana oli muutama rikas suuryrityksen omistaja. Vasta nyt on voitu tutkimusten osoittaneen erokampanjan saaneen näiltä konservatiivipuoluetta taskussaan pitäneiltä rikkailta lahjoittajilta yli 18 miljoonaa puntaa. Kyseessä on epädemokraattinen ja ulkoparlamentaarinen vallankaappaus sekä tyypillinen petos.

Lisää vettä myllyyn saatiin, kun paljastui kompromisseja vastustavan European Research Gruopin eli ERG:n vaikutus puolueen sisällä. Se oli voimakas ja äänekäs joukko, puolue puolueen sisällä, jonka mielestä May oli antanut periksi EU:lle tärkeissä kysymyksissä. Retoriikka oli nationalistista "alahuone ei ole koskaan antautunut" yms. tunteisiin vetoavaa ja medioissa paljon näkyvyyttä saanutta asioiden yksinkertaistamista poliittisiksi iskulauseiksi mennä medioiden välityksellä tavallisen kansan ajatuksiin iltauutisten aikaan. Heidän mielestään ero EU:sta oli mahdollinen vain, jos Britannia sai taas vuosien tauon jälkeen itse säätää lakinsa. May puolustautui sanomalla sekä liike-elämän että tavallisen kansan haluavan joustavan ja sopuisan eron EU:sta. Ryhmää johti pahamaineinen äärioikeistolainen radikaali uusliberaali Steve Baker, jolla oli läheiset suhteet aseteollisuuteen, ja joka oli aiemmin saanut kyseenalaista julkisuutta tukemalla syöpää aiheuttavan asbestin vapauttamista säännöstelystä. Toinen ryhmän nokkamies oli varakas aristokraatti ja investointipankkiiri Jacob Rees-Mogg. Dokumentti kysyy tärkeän kysymyksen: miksi nämä miehet vaativat ehdottomasti kovaa Brexitiä? Mayn tehtävä oli käytännössä mahdoton eikä hänellä ollut onnistumisen mahdollisuuksia toteuttaa ehdotuksiaan pehmeästä Brexitistä.

Kyseessä on parlamentarismin isänmaaksi kutsutussa Isossa-Britanniassa rikollinen operaatio maan lakeja vastaan. Ikäväksi Brexitin englantilaisille itselleen tekee se, että se on myös kuin historiallinen vastavallankumous demokratiaa vastaan nimenomaan ajatellen kansalaisoikeuksia, mitkä liittyivät toryjen ja whigien väliseen konfliktiin, jonka jälkeen uusi kuningas Vilhelm Oranialainen (1650-1702) allekirjoitti siihen aikaan poikkeuksellisen laajan ja vapauksia kansalaisilleen sallineen englantilaisen kansalaisoikeuksien julistuksen (Bill of Rights) vuonna 1689. Ongelman alkujuuren voi katsoa alkaneen niinkin kauan sitten, kuin Englannin uskonpuhdistuksesta, jolloin paavi ja paavillisuus saivat kyytiä, mutta tilalle syntyi kova ja tiukka (paavillinen) protestantismi. Samoihin aikoihin sosiaalinen todellisuus (social imaginary) alettiin ymmärtää joukoksi inhimillisiä tapoja ymmärtää yhteisöllisyyttä. Samalla alettiin poliittisesti hyväksikäyttää myös jokaisessa yhteisössä löytyvän luonnollista retoriikkaa: puhuja käyttää kieltä tietoisesti suostuttelun ja taivuttelun välineenä, eli joukossa tyhmyys voi tiivistyä tappavaksi aseeksi, jos on joku, joka osaa sen sellaiseksi puheillaan virittää. Yhdysvalloissa ymmärrettiin ensimmäisten joukossa, miten modernin mielen voi lastata menneen ajan umpimielisyyksillä ja käskyillä kristinuskon uusien tulkintojen nimissä ilman, että ihmismieli olisi herännyt sisäiseen varoitusääneen. Näin retoriikasta ja estetiikasta tuli tärkeä poliittinen väline ihmisten orjuuttamisessa ja ihmisten hämäämisessä toimimaan omia etujaan vastaan hyvässä luulossa toimivansa oikein oikean asian puolesta, ihan kuten kovan Brexitin kampanjoinnista näimme.

Britit ovat aina olleet tavalla tai toisella saarivaltakuntaansa eristäytyneinä eurooppavastaisia. Alun perin idean taustalla irtautua EU:sta oli viattoman idealistinen tarkoitus saada maa takaisin Brysselin määräysvallassa omille kansalaisilleen erityisesti raja- ja kalastuskysymyksissä. Tapahtumat muuttivat luonnettaan ja idea kaapattiin. Mutta kuka kovaa Brexitiä halusi ja siitä oikein hyötyy? Taustalla on ohjelmassa haastateltujen asiantuntijoiden mukaan ideologinen pyrkimys luoda matalan verotuksen ja vähäisen säätelyn talous Isoon-Britanniaan. Moni EU-eron puolesta äänestänyt ei sitä kuitenkaan olisi halunnut. Dokumentissa kerrotaan karmaisevalla tavalla, miten härskisti huijaamalla pieni joukko yhteiskunnallisen eliitin jäseniä valjasti Brexitin oman radikaalin suunnitelmansa ajamiseen ja miten se onnistui.

Poliittisen huijaamisen psykologian tärkeä avain kuvattavan kohteen mentaaliseen maailmaan ovat uskomukset, joita Quentin Skinner kuvaa Kari Palosen kirjassa "Parlamentarismi retorisena politiikkana" (Vastapaino 2012). Lähtökohtana on Skinnerin "käännä vika eduksesi" retoriikkaa (jota hän itse kutsuu "renessanssin retoriseksi kulttuuriksi") koskevien kirjoitusten tunnetuksi tekemä ajatuskuvio, "paradiastole", jo antiikin ja etenkin renessanssin retoriikassa laajasti käytetty menettely, jolla voi Palosen mukaan devalvoida hyveitä ja revalvoida paheita; toisin sanoen osoittaa, että hyvänä pidetty ei välttämättä sitä olekaan, kun taas pahana pidettyäkin voi joiltakin kannoilta puolustaa)"toisessa säännössään" tähdentää uskomusten identifioinnin ja niiden selityksen tarpeellisuutta, sekä sitä samaa, mitä uskomusten ja tarkoitusten loogisen yhteyden selvittämisen välttämättömyyttä Markku Hyrkkänen kuvaa kirjassaan "Aatehistorian mieli" (Vastapaino 2002):"Vain uskomuksiin paneutumalla pystymme arvioimaan mitä tarkoitukset todella tai todennäköisesti olivat. Skinnerin ensimmäistä sääntöä noudattamalla on mahdollista saada selville, mitä tarkoitukset saattoivat olla. Tämä ei ole yksinkertaista kuten olemme nähneet: väärinkäsitykset väijyvät tulkinnan joka askeleella. Skinnerin toinen sääntö kuuluu: kiinnitä huomio kirjoittajan mentaaliseen maailmaan, hänen empiiristen uskomustensa maailmaan."

Brexit- dokumentista huomaa yhden asian räikeästi. Politiikka on rikollista puuhaa ja aivan erityisesti Brexitin hämäämässä Isossa-Britanniassa. Kovan Brexitin takana olevien ihmisten mentaalinen maailma on häiriintynyt. Se on ison rahan revanssia demokratiasta akselilla totuus-valhe, missä raha määrää sen, mikä on totta ja mikä ei. Mutta miten kova Brexit oli mahdollista maassa, jota pidetään yhtenä Euroopan järkevimmistä? Sitä ihmettelevät monet maassa, jota 1700-luvulta on valloittanut "common sense"-ajattelu ymmärryksenä elämää ohjaavana periaatteena Brexitiin saakka, jonka jälkeen Brexitin sumentaman järjen järjettömiin sokkeloihin koko kansakunta on hukkumassa. Äänestystulos oli täpärä Brexitin kannattajien viedessä voiton vain 52 prosentilla kaikista äänistä. BBC:n tuottama dokumentti kertoo syyn, miksi se oli mahdollista ja keiden etua se palveli. Dokumentti on harvinaisen suorapuheinen: romanttiset mielikuvat rakentuvat nostalgialle ja katsovat taaksepäin brittien vanhaan Eurooppa-kammon ja saarivaltion eristäytymiseen muusta Euroopasta, jota britit ovat aina pelänneet ja pitäneet uhkana omalle olemassaololleen. Brexitin kannattajien valheiden pohjalla on se sama ilmiö, josta Eric Hobsbawn ja Terence Ranger (1983) puhuivat keksityistä traditiosta. Kaikkea näitä yhdistää se, että samalla he kertovat nojaavansa pitkiin perinteisiin oikeuttaakseen sen hetkiset valheensa.

BBC:n dokumentissa saamme nähdä miten älykkäät yhteiskunnan hyväosaiset kaappaavat vallan valehtelun avulla massoja harhauttaen, yrittäen muuttaa Britannian halpatyövoimanmaaksi vapaan kilpailun nimissä. Boris Johnsonin johtamat konservatiivipuolueen eurokapinalliset ovat korruptoituneita ison rahan juoksupoikina älykkäitä hyväksikäyttäjiä ja kansanvillitsijöitä. Tällaisen hyvistä olosuhteista tulevan ja hienostokoulut käyneen charmantin psykopaatin määritelmään kuuluu pinnallinen charmi, lipevyys, sujuvuus ja manipulointi, jotka ovat keskeinen osa niin sanottua valkokauluspsykologiaa; psykopaatti ei välttämättä koskaan paljasta tekoaan, vaikka häntä vastaan olisikin lukuisia todisteita. Hyvin usein asianomainen ei koskaan myöskään myönnä yhtään mitään itselleen epäedullista mutta ilmeistä suuntaan tai toiseen. Ei ollut mikään yllätys, että tietyt kansalaisten samanarvoisuutta ja kaikkien oikeutta arvostukseen koskevat luovat ideat-vaikkakaan ei vielä noita käsitteitä-voidaan löytää Rousseaun tuotannosta, joka on yksi "modernin autenttisuuskeskustelun" lähtökohdista. Rousseau arvosteli terävästi tällaista hierarkkista kunniaa, "etuoikeuksia". Yhdessä "Tutkielma eriarvoisuudesta"-teoksensa kohdassa hän osoittaa tarkasti kohtalokkaan hetken, jolloin yhteiskunta alkaa rappeutua ja ihmiset alkavat haluta etuoikeutetuille kuuluvaa arvostusta. Juuri tämä kohta näkyy karmealla tavalla BBC:n kovasta Brexitistä kertovassa dokumentissa. Hierarkian vastakohdaksi ja terveen yhteisöelämän lähteeksi Rousseau nimeää tasavaltalaisen yhteiskunnan, jossa kaikki saavat tasavertaisen osuuden julkisesta huomiosta.

Rousseaun lähtökohtana oli Thomas Hobbesin tavoin yhteiskuntasopimus, mutta kun Hobbesin suvereeni on yksi henkilö, niin Rousseaulla se on yhteistahto, joka on kaikkivaltias yhteiskunnassa, missä kaikki ihmiset hallitsevat itseään. Vuonna 1775 julkaistussa "Tutkielmia eriarvoisuudesta"-kirjassaan hän kuvaa ihmistä pohjimmiltaan hyväksi, jonka vasta kulttuuri turmelee. Rousseau, joka esitti ensimmäisen kerran teorian yksilön vapauden ja hallintojärjestelmän välisestä suhteesta "Yhteiskuntasopimus"-kirjassaan, luoden ajatuksillaan (jalo villi) valheellisen ja tekopyhän pohjan suurten vallankumousten perusvaatimuksille vapaudesta veljeydestä ja tasa-arvosta, valehteli myös tekopyhästi valheesta: "En ole koskaan valehdellut omien etujeni tähden, mutta olen usein häpeällisesti valehdellut välttyäkseni hämilleen joutumiselta mitättömissä asioissa, kuten halutessani jatkaa keskustelua. Ideoitteni hitaus ja keskusteluni tylsyys pakottavat minut turvautumaan kuvitteellisiin asioihin sanoakseni jotakin." Rousseaun tekopyhyydestä kumpuaa nykypäivän valehtelu ja vallanpitäjien harjoittama poliittisen huijaamisen psykologia, mikä on mahdollista, koska olemme yhä enemmän siirtymässä individualismiin ja itseensä käpertymisen aikaan, jossa ei ole enää sijaa vahvoille näkemyksille yhteiskunnasta ja politiikasta.

BBC:n dokumentissa kuvataan maailmoja, missä se mitä puhutaan, ei ole sitä, miten ajatellaan tai toimitaan. Niiden välissä on olemassa näiden kahden asian keskellä harmaa alue, joka on sallittua siihen asti, kun jää kiinni. Se on julkinen valhe, mikä kuuluu läpi siitä kielestä, jota käytetään erityisesti politiikan kieleen sisältyvänä vihjailevana epämääräisyytenä sekä kaksimielisyytenä. Dokumentissa kuvattava kovan Brexitin ajajien valhe taas, joka sitoo kaiken muun yhteen ja ohjaa yleistä mielipidettä, lehdistöä ja moraalia, on isolla rahalla hyvin organisoitu valhe, jossa asioista päättävät vallanpitäjät voivat mielensä mukaan määrätä miten ja missä yhteyksissä asioista saa puhua sekä menneisyydestä että nykyisyydessä. Dokumentti osaa ja uskaltaa tutkia ja kysyä Brexitiin liitettyjen valheellisten uskomusten identifioinnin ja niiden selityksen tarpeellisuutta, sekä sitä samaa, mitä uskomusten ja tarkoitusten loogisen yhteyden selvittämisen välttämättömyyttä voi vain uskomuksiin paneutumalla arvioida tarkasti: mitä tarkoitukset kovan Brexitin taustalla todella tai todennäköisesti olivat? Näin on mahdollista saada selville, mitä nämä tarkoitukset saattoivat ehkä olla.

Mutta ensin varakkaaseen konservatiiviperheeseen kuuluvaan Etonin ja Oxfordin kasvatti David Cameroniin - Boris Jonsonin ystävään, joka tulee jäämään kautta aikojen Britannian huonoimmaksi pääministeriksi, joka vei maan sekä kurjaan alennustilaan että antoi avaimet maan sisäisen järjestyksen murenemiseksi ja yhteisen Britannian hajoamiseksi. Cameron teki konservatiiveille saman kuin mitä Tony Blair työväenpuolueelle: mädätti puolueen ja vesitti sen arvot myyden ne Rupert Murdochille, joka käänsi tukensa työväenpuolueelta Cameroniin saadessaan Cameronilta lupauksen irrottaa Britannia EU:sta. Cameronin syntilista yhtenäisen Britannian murentamiseksi on pitkä. Hän oli tärkeä osa valtiovarainministeri Norman Lamontin tiimiä, kun Englannin punta saatiin pidettyä ulkona Euroopan valuuttakurssimekanismeista. Carlton Communications-yhtiössä toimiessaan hän yritti vaikuttaa mediasäännöstelyn purkamiseen markkinarahoitteisen median hyödyksi. Pääministerinä Cameron aloitti mittavan säästökuurin, jonka tarkoituksena on leikata Britannian valtavaksi paisunutta alijäämää. Cameronin hallituksen valtionmenojen leikkaamista on kuvailtu suurimmiksi sitten toisen maailmansodan Wikipedian mukaan:

"Esimerkiksi sisäministeriön budjettia leikattiin 25 prosenttia, oikeusministeriön ja vankiloiden työpaikkoja vähennettiin 20 prosenttia, ja paikallishallintojen vuosittaista tukea keskushallinnolta vähennettiin 7 prosenttia vuoteen 2014 mennessä. Puolustus­ministeriön budjettia puolestaan leikattiin 8 prosenttia, ja BBC menetti kuudeksi vuodeksi hallinnon televisioluparahoituksen. Valtiovarainministeriön omaa budjettia leikattiin 33 prosenttia, ja ulkoministeriön budjettia leikattiin 24 prosenttia. Myös liikenneministeriön budjettia leikattiin 15 prosenttia. Vuoden 2011 alussa ympäri Britanniaa järjestettiin mielenosoituksia Cameronin laajoja julkisen sektorin leikkauksia vastaan. Ammattiliittojen mielestä suurin osa leikkauksista kohdistui työläisiin, kun taas suuria yrityksiä tai finanssialan yrityksiä ei rankaistu ollenkaan, vaikka ammattiliittojen mielestä jälkimmäinen oli pääsyyllinen finanssikriisiin ja sen jälkeiseen taantumaan."

Cameronin taustaa tutkiessa, huomaa hänen toimineen estoitta ja täysillä ison rahan edustajana muuttamassa maata juuri sellaiseksi kuin hänen rahoittajansa toivoivat. Samaa linjaa on jatkanut vielä härskimmin nykyinen pääministeri Boris Johnson. Jako rikkaisiin ja köyhiin on kasvanut Britanniassa ja konservatiivien asenne muuttunut jyrkemmäksi köyhiä kohtaan. Richard Hofstadterin psykopatologiaolettamuksen mukaan konservatiivit kärsivät jonkinasteisesta mielenvikaisuudesta ja suhtautuvat siksi vainoharhaisesti ympäristöönsä-määritelmä sopii kuvaamaan hyvin nykykonservatiivien taustalla vaikuttavaa huijaamisen psykologiaa. Martin Lipset puhui konservatiivisuudesta statusahdistuksena niille, jotka kokivat nopeiden muutosten keskellä omat saavutetut etunsa ja kulttuurisen asemansa uhatuiksi-määritelmä sopii kuvaamaan taas englantilaista konservatiivien äänestäjää, siis sitä, miksi maaperä on niin otollinen. BBC:n kovasta Brexististä kertovassa dokumentissa kuvataan paljastavalla tavalla kaikki se, mikä johti kovaan Brexitiin. Dokumentin mukaan kansanäänestys ja sen jälkeiset tapahtuvat osoittavat, että vaalilakien väärinkäyttö ja nimettömät vaalilahjoitukset voivat muuttaa poliittista kenttää hyvin rajusti. Politiikan ja rahan yhteys toimii Briteissä samalla tavalla kuin Yhdysvalloissakin. Mutta kun Yhdysvalloissa se vaatii miljoonia dollareita, Briteissä riittivät pienemmät summat muuttamaan poliittisia voimasuhteita ja äänestyskäyttäytymistä.

Kovan Brexitin vallankaappaus muutti koko brittiläistä politiikkaa, ja aivan erityisesti itse konservatiivipuoluetta, kohti yksinäisen eristäytyjän maailmaa, josta on kovin vaikea enää palata yhteismarkkinoille muun Euroopan kanssa. Konservatiiveista tuli Faragen pelosta populisteja ja politiikan tekemisestä halpahintaista kikkailua ja yleisön kosiskelua valheellisilla teemoilla. Johnsonista tuli omalla surullisella tavallaan Britannian Trump, kun hän otti hallitukseensa ison rahan edustajat päättämään pienten ihmisten asioista heidän omien etujensa vastaisesti. Johnson palautti toryt kauas siihen aikaan, kun yläluokka teki alaluokalla mitä itse parhaaksi näki maksattaen sillä kaikki maan ongelmat panematta itse tikkua ristiin ongelmien ratkaisemiseksi. Medioista olemme saaneet seurata korruptioepäilyjä liittyen Johnsoniin. Tässä dokumentissa kuva mädästä ja rahanahneesta opportunistipolitiikosta vain vahvistuu lisää ikävällä tavalla. Dokumentissa kerrotaan myös brittiläisestä valheen pesemisestä isolla rahalla totuudeksi. Esimerkki on karmaiseva pila demokratian kustannuksella. Oikeistolaiset ajatushautomot tehtailevat oikeistopolitiikkojen tueksi raportteja, jotka tukevat heidän politiikkaansa vailla minkäänlaista puolueetonta tutkimusta. Siksi tämä televisiodokumentti on katsomisen arvoinen. Se on myös hyvä esimerkki laadukkaasta tutkivasta toimitustyöstä, jossa ei kumarrella muita totuuksia kuin journalistisia.Opiksi ja muistutukseksi meillekin, kun seuraavien vaalien jälkeen uusi kansallismielinen konservatiivihallitus alkaa suitsea YLEä kepulaisten maakuntamedioiden ja Sanoma OY:n toivomalla tavalla munattomaksi sananvapauden museoksi.