Kuka muu kuin demari tietää, mitä on "monialainen yhteistyö ja oikea-aikainen puuttuminen?"
Teksti Harald Olausen
Maailmalla on tullut politiikassa tavaksi ns. kaksinapaisuus eli ojasta allikkoon-politiikka, missä vuoroin politiikkaa hallitsevat kaksi suurta vaihtoehtoa, jotka hyvin vähän oleellisissa asioissa eroavat toisistaan muuten kuin siinä, että toinen on toisen huonompi ja halvempi kopio. Kokoomuksen halvempi kopio ovat demarit. Demareiden halvempi kopio on vasemmistoliitto jne…Kun kokoomus koostuu hyvin koulutetuista ja rikkaista ihmisistä, keskiverto demariäänestäjä on peruskoulun tai amiksen käynyt duunari. Missä sinänsä ei ole mitään hävettävää, onhan SDP "jossain mielessä" vieläkin työväenpuolue. Enemmänkin sietäisi ollla.
Ojasta allikkoon-politiikka tarkoittaa Trumpin mallin mukaan sitä, että uusi hallinto yrittää kumota kaikki vanhan hallinnon lait ja tehdä täyskäännöksen politiikassa. Kokoomus jarruttelee verotusta ja julkisia palveluja sekä velkaa. Demarit taas kasvattavat niitä (usein suruttomasti yli äyräitten). Rahaa sinne tänne-tyyliin ja paljon. Juuri tällaisen tilanteen näimme demareiden kunta -ja aluevaalien 2025 startissa Vantaalla helmikuun alussa. SDP:n tavoitteet maksavat monta lisämiljardia, vaikka SDP ei ole ohjelmissaan kovinkaan radikaali. Se ei pyri muuttamaan rakenteita vaan sopeutumaan vallitsevaan myymällä periaatteitaan.
Se on tarkoittanut aina sitä, että SDP ei puutu syihin tai korjaa rakenteellista vääryyttä, vaan yrittää paikata rikkinäisen polkupyörän kumia, vaikka koko polkupyörä pitäisi heittää romuna pois. Seuraavaksi pyörästä menee jokin muu rikki ja rahaa valuu hukkaan jatkuvissa korjauksissa. Juuri tällä tavalla porvarit ovat onnistuneet romuttamaan hyvinvointivaltion perustan. Viime vuosina yhä useammat vakavastikin otettavat tukijat ovat julistaneet hyvinvointivaltion loppua. Se on yksinkertaisesti rakenteiltaan aivan liian iso rahoitettavaksi julkisin varoin, väitetään. Ja tänään tiedämme että demaritkin ovat samaa mieltä.
Palataanpa Vantaalle SDP:n kunta- ja aluevaalistarttiin. Oli odotettua, että puolue ottaa teemakseen terveydenhoidon. Galluppien mukaan suomalaiset ovat yli 80 prosenttisesti halukkaita vaatimaan poliitikoilta kunnollista terveydenhoitoa ja hoitotakuun palauttamista kahteen viikkoon. Estradilla seisoi valojen keskipisteessä epävarman ja hermostuneen näköinen demarieliitti; takakireä ja ala-arvoista ruotsia puhuva puheenjohtaja Antti Lindtman, varapuheenjohtajat Nazima Razmyer ja Matias Mäkynen sekä puoluevaltuuston puheenjohtaja Pia Elo. Tilaisuuden juonsi europarlamentaarikko Maria Guzenina.
Demareiden suurin heikkous ja ongelma ovat puolueen näkyvät henkilöt, jotka eivät näy riittävästi julkisuudessa ja ole riittävän omaperäisiä tai ansioituneita (paitsi mainioa suunsoittaja ja demariksi harvinaisen kirkas ajattelija Aki LInden, mutta hänet on pelattu jo sivuraiteille nuorempien vallanhimon edestä häritsemästä), vaan kuin toinen toistensa klooneja. Suulaan torimuijan habituksen omaava Guzezina ei ole riittävän älykäs, Mäkynen taas riittävän nöyrä, ja Razmyer ovela, ollakseen vakuuttavia politiikkoja - niskaan hengittää vielä lääketeollisuuden lobbari ja kirkkokuorossa laulava poliittinen kääpiö Dimitri Qvittus.
Edesmennyt (valitettavasti) suuri teatteriguru, Jouko Turkka kysyi aina loistonsa parhaimpina päivinää harjoituksena uusille oppilailleen: Oletteko nähneet intohimoista demaria? No ei ollut kukaan emmekä ole mekään, sillä se kuuluu samaan suurien satujen maahan kuin mistä kiltit lapset joulupukkeineen tulevat. Emme varmasti haluaisi viettää aikaa tämän porukan kanssa. Paitsi Pia Elon, josta on kasvamassa aidon demariperinteen mukainen Vappu Taipaleeseen verrattava sosiaalitantta. Oli kuulemma kova työ demarijohtajilla saada Elo luopumaan Turun apulaispormestarina antamastaan Afrikan tähti-kiellosta.
Jos demarit olisivat olleet yhtään fiksumpia, tässä olisi ollut paikka kengittää isoksi mieliharmiksi kasvamassa oleva Pia Elo pois politiikan raskasarjalaisluokasta haistelemaan takaisin perustasolle matalaotsaista järjestöelämää, eikä hänestä olisi enää kuultu koskaan mitään, ja puolueelta olisi säästynyt yksi rääväsuinen "kristakiuru" muuta johtoa kiusaamasta pelkällä vittumaisella läsnolollaan kostoksi sille, ettei pääse koskaan lähellekään istuvaa puoluejohtoa, ja sillä tavalla varmistamaan tulevissa hallitusneuvotteluissa itselleen mieleisensä ministeripostin, kuten maan tapana on aina ollut, ja tulee aina olemaankin.
Tilaisuutta televisiosta seuranneet huomasivat jotain muutakin olevan pielessä kuin väärät valot ja puheenjohtajan hiki kuumottavalla otsalla. Kilpailu kulisseissa on kovaa. Tunnelma on yhtä jännittynyt kuin itse esiintyjätkin. Pälyilevät ilmeet ja jäykkyys kertovat, ettei puoluejohdon keskinäiset välit ole ihan kunnossa. Puhe ei oikein luista ja sekin on tyypilliseen demaritapaan koukeroista ja kaukana tavallisen ihmisen ymmärryksestä. Vai mitä sanotte Pia Elon käyttämästä kielestä mm. "monialainen yhteistyö ja oikea-aikainen puuttuminen? Taas tyhjää lätinää, byrokraattista kieltä ja lisää turruttavaa kuivakkuutta.
Jos ei saa sanottavaansa sanotuksi kansankielellä yhdessä minuutissa, voi olla että on tietämättään yön aikana muuttunut demariksi. Nyt turhiin löpinöihin tuhlattiin lähes tunti. Nykypäivän mediailmastossa on harvinaista tällainen sairaus eli "demarius" sanoa mahdollisimman yksinkertainen asia mahdollisimman monimutkaisesti. Pitkät puheet, neutraali kieli, runsas passiivien väärinkäyttö, laajat yleistykset ja tarttuvien yksityiskohtien sekä elävien esimerkkien käytön puute kielivät siitä, ettei puolue ole vakuuttunut edes omasta kyvystään lähteä johtamaan maata muutokseen - ihan kuin kaikki olisi vain valhetta ja vakuuttelua.