”Kunhan koirat pysyvät kopeissaan”

Teksti Harald Olausen

Kun katsoo Ylen Areenasta tulevaa dokumenttia "Syyrian kaaoksen mestari - Bachar Al Assad - Master of the Chaos" vuonna 2000 Syyriassa isänsä Hafez al-Assadin jälkeen valtaan astuneen lääkäri Bashar al-Assadin hirmuhallinnosta, kiinnittyy yksi seikka silmään. Sekä hän että hänen diktaattori-isänsä olivat koko ajan omahyväisten ja vahvasti omaa etuaan ajavien mielistelijöiden ympäröimä siinä uskossa, että he ovat osaavia ja erikoislaatuisia ihmisiä (isä oli ensin puolijumala ja sitten jumala), joilla oli kykyä johtaa maata omien päähänpistojen mukaan. pojasta toivottiin aikoinaan isänsä jälkeen länsimaisesti toimivaa liberaalia johtajaa. Toisin kävi. Kun arabikevät kymmenen vuotta sitten saavutti Syyrian, hyökkäsivät Bashar al-Assadin asevoimat demokratiaa vaatineiden mielenosoittajien kimppuun. Siitä lähtien Syyria on ollut al-Assadin ylläpitämässä sisällissodassa, joka on vaatinut yli puoli miljoonaa uhria ja ajanut miljoonat syyrialaiset pakolaisiksi.

Dokumentin alussa diktaattori on kuitenkin valmis jonkinlaiseen kompromissiin "kunhan koirat vain pysyvät kopeissaan". Ja kun olisi ollut aika alkaa neuvotteluihin opposition kanssa, diktaattori aloittaa massiivisen ja tuhoisan sodan kaikkia oppositiossa olevia kansalaisiaan vastaan, minkä tuloksena Eurooppa on tukahtua 12 miljoonan pakolaisen vaellettua aina pohjoiseen Suomeenkin asti ylläpitämään isolla liekillä maamme älynvajausta persuilmiön nimellä (mikä on onneksi maaseudulla suoraan kepun kannatuksesta pois). Diktaattori uskoi todistajien mukaan, ettei kansalla voinut olla oikeuksia kapinoida häntä vastaan. Tällainen asenne vain vahvisti hänen haluaan voittaa sota omaa kansaansa vastaan hinnalla millä hyvänsä. ja nyt tuota sotaa on käyty jo 10 vuotta eikä sille ole näkyvissä loppua ihan heti, koska ulkomaat eivät osaa päättää mitä asialle pitäisi tehdä ja milloin.

Lähi-idän räjähtävä ruutitynnyri Syyria ajautui nopeasti kaaokseen ja rajuista toimista aiheutui noidankehä: oppositio vastasi aseistumalla ja otti riveihinsä loikkareita. Silloin hallinto siirtyi käyttämään entistä raskaampaa kalustoa. Lähialueen maat kuten Qatar, Turkki ja Saudi-Arabia alkoivat tukea kapinallisia. Ne rahoittivat ja aseistivat ryhmiä, jotka usein vetosivat islamiin taistellessaan harhaoppisena pidettyä alawiittijohtajaa vastaan. Diktaattori kuitenkin uskoi itseensä ja asevoimiinsa eikä antanut periksi. Sota jatkui ja jatkui saaden yhä entistä epäinhimillisimpiä piirteitä. Ja vaikka heillä oli kuinka vaikeaa tahansa, diktaattori vakuutti lähimmille apulaisilleen heidän jaksavan ja voittavan koko sodan. Kesällä 2011 sodan ensimmäisinä kuukausina diktaattori oli menettänyt jo puolet alueistaan ja monet sivulliset alkoivat uskoa kapinallisten voittoon.

Armeija oli kuitenkin päättänyt toisin. Sen likainen sota ei erotellut tosistaan avuttomia siviilejä sotilaista. Molempia kohdeltiin yhtä armottomasti. Siviilejä ehkä kovimmin diktaattorin pudottaessa tynnyripommeja puolustuskyvyttömien ihmisten niskaan kapinoivissa kaupungeissa. Syyrian diktaattoria aikaisemmin tukeneet länsijohtajat hylkäsivät hänet. Moni hänen tukijoistaan loikkasi vastapuolelle. Siitä huolimatta diktaattori ei menettänyt uskoaan valtansa oikeutukseen ja sen jatkumiseen, vaan toisti kaikille taistelevansa viimeiseen hengenvetoon. Se vahvisti hänen tukijoidensa luottamusta diktaattoriin. Pitää muistaa, että varakkaiden syyrialaisten lisäksi hän sai alawiittien ja kristittyjen varauksettoman tuen hallinnolleen ja sotatoimilleen kapinoitsijoita vastaan.

Länsi oli kuitenkin päättänyt vaihtaa puolta. Ranska esiintyi avoimen haastavasti diktaattoria vastaan ulkoministerinsä Laurent Fabiuksen suulla. Yhdysvaltojen silloinen presidentti Barack Obama esitti tekopyhästi diktaattorin väistymistä ratkaisuna kriisiin pelastaakseen omat kasvonsa. Obama oli kuitenkin sanonut kemiallisten aseiden olevan viimeinen pisara ja saattaisi johtaa Yhdysvaltojen aseelliseen väliintuloon Syyrian kriisissä. Lopulta Venäjän presidentti Putin puuttui tilanteeseen ja päätti pysäyttää lännen aikomat rauhanneuvottelut. Syyria oli liian herkullinen pala Putinille näyttää mahtiaan länsimaiden silmissä. Länsi tuki ns. demokraattista oppositiota ja sen armeijaa, sillä se uskoi vielä tuolloin opposition pikaiseen voittoon. kapinallisia tuettiin ja aseistettiin lännen toimesta useilla sadoilla miljoonilla euroilla. Pian koko maa oli yhtenä sotatantereena ja suuri osa kapinallisten tukemista kaupungeista raunioina. Bashar al-Assad ei hävinnyt peliä. Hänet pelastivat Iranin asejoukot, Hizzbollah ja Venäjän aseapu.

Oppositiolla oli kuitenkin kaksi isoa ongelmaa; se ei ollut yhtenäinen eikä sillä ollut siksi voimia taistella tuloksekkaasti sekä diktaattorin hallintoa että Iranin ja venäjän asevoimia vastaan samalla kun sen olisi pitänyt yrittää puolustaa myös sodan uhrikasi joutuneita viattomia siviilejä ja valaa heihin sekä maanpakoon lähteneisiin toivoa ja uskollisuutta oman asiansa puolesta käytävään epätoivoiseen taisteluun, Yhtälö oli mahdoton toteuttaa käytännössä. Sen sijaan oppositio oli hajanainen esimerkiksi siinä, kenen puoleen piti kääntyä apua saadakseen. Jotkut kannattivat Turkkia, toiset taas Qataria. Lännen silmissä suurin ongelma oli kuitenkin jihadistitaistelijoiden soluttautuminen opposition riveihin. Islamistit vahvistuivat. Heillä oli rahaa, ruoka ja aseita. Heillä oli myös varaa maksaa taistelijoille ja siksi moni syyrialainen liittyi heihin.

Vuonna 2013 Bashar al-Assad käytti ensimmäistä kertaa kemiallisia aseita hyökkäyksessä siviilejä vastaan, Televisiokuvat näyttivät satojen kemiallisten aseiden hyökkäyksessä kuolleen lapsen ruumiit. Yhdysvallat oli valmiina yhdessä ranskan joukkojen kanssa Libanonin edustalla Syrtinlahdella pommittamaan lentotukialuksistaan Syyrian hallinnon alueita. Yhdysvallat olisi kyennyt iskullaan tekemään Syyrian hallinnolle mahdottomaksi enää pommittaa siviilialueita. Yhtäkkiä Obama epäröi viime hetkillä ja muuttikin kantaansa eikä ratkaiseva isku toteutunut. "Viimeinen pisara" oli unohtunut. Mutta miksi? Obama pelkäsi, että isku voisi johtaa laajempiin iskuihin ja eskaloitua. Obaman hallinnossa pelättiin myös sitä, mitä mahdollisesti kävisi al-Assadin jälkeen ja tulisiko tilalle mahdollisesti jotain vielä pahempaa kuten islamististen ääriaineiston johtama diktatuuri. Islamisteja pelättiin lännen toimesta enemmän kuin al-Assadin hallintoa, jolla oli asialle taktista silmää vapauttaessaan jihadistitaistelijoita vankiloistaan. Loppuvuodesta 2012 Isis levisi Irakista Syyriaan.

Vuonna 2014 Isis valtasi Raggan ja laajeni hurjaa vauhtia. Al-Assadin hallinto ei usein hyökännyt Isisin armeijan kimppuun, joka taas hyökkäsi opposition vapaan armeijan kimppuun, minkä jälkeen hallituksen joukot aloittivat niitä kohtaan pommituksen. Ohjelmassa asiasta kertovan asiantuntijan mielestä se näytti taktiselta yhteistyöltä. Ranskan entinen ulkoministeri Laurent Fabius sanoo ohjelmassa Isisin rahoittaneen toimiaan öljyllä, jonka se pumppaa Syyriasta tai Irakista ja myi Al Assadin hallinnolle. Syyria-dokumentti on erityisen hyvä paljastaessaan sanojen ja kuvien välisen ristiriidan siinä, mitä hänelle on yritetty syöttää ja mikä on maan todellinen tilanne ja sen syyt. Esimerkiksi sen, että ns. kuolemanleireillä on kidutettu kuoliaaksi arviolta tähän mennessä jo noin 17.000 syyrialaista, myös naisia ja lapsia.

Bashar al-Assadin tekopyhä mutta myös hyvin lännessä myyvä sanoma on olut sen toistaminen, ettei hän ehkä ole pyhimys, mutta silti paras vaihtoehto, sillä hänen jälkeensä maa suistuisi kaaokseen ja erilaiset ulkomailta maahan tulleet taistelijat ottaisivat maan haltuunsa lännelle vahingollisin keinoin. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, vaan on se uhkakuva, jota hänen hallintonsa mediamattilaisten tukeman on yrittänyt lännelle syöttää vuodesta 2015 lähtien, kun suuret pakolaistulvat alkoivat vyöryä raunioksi pommitetusta maasta kohti Eurooppaa. Länsi aloitti syksyllä ilmaiskut Isisiä vastaan. Se oli tervetullut tapahtuma al-Assadin hallinnolle. Samalla väheni sotilaallinen tuki kapinallisille.

Siitä huolimatta dokumentissa väitetään al-Assadin aseman olevan heikko, sillä neljä pitkää sotavuotta ovat heikentäneet häntä (televisiodokumentti on tehty vuonna 2020). Kansainvälinen politiikka on kovaa kieroilua ja näitä ns. Potemnikin kulisseja tarvitaan todellisten päämäärien sumuttamiseksi suurelta ja tyhmältä yleisöltä. Syyrialla ja Venäjällä on ollut pitkään lämpimät välit. Nyt al-Assad tarjosi Syyriaa Venäjälle, joka halusi päästä näpäyttämään länttä Putinin uhmakkaan politiikan hengessä ja lähti tekosyyllä taistelemaan isisisä vastaan pommittamaan Syyrian opposition joukkoja al-Assadia puolustaakseen.

Ranskan ulkoministeri Laurent Fabiuksen mukaan 90 % Venäjän iskuista oli suunnattu siviileihin ja maltillista opposiota vastaan eikä kuten he väittivät Isisiä vastaan. Isis oli Venäjälle vain tekosyys ja vihollinen teoriassa päästä Syyriaan. Venäjän tuki oli ratkaisevaa al-Assadin hallinnolle, kun se vuonna 2016 alkoi vallata kapinallisille menettämiään alueita takaisin. Venäjän väliintulon jälkeen länsi muuttui häpeällisesti sivustakatsojaksi, kun maata alettiin pommittamaan takaisin kivikauteen. Putin halusi Syyriasta vaihtokortin kansainvälisissä neuvottelupöydissä Obaman hallinnon kanssa. 2016 Obaman ja Putinin neuvottelujen jälkeen Syyria jaettiin kahteen eri vyöhykkeeseen ja al-Assad i ollut enää kynnyskysymys Yhdysvalloille, Al-Assadista oli tullut oman toiveensa mukaan "kahdesta pahasta se pienempi paha lännelle".

Kamalinta, mutta raakarealistisesti virkistävää, dokumentissa on nähdä kahden Trumpin hallinnon keskeisten turva- ja ulkopoliittisten neuvonantajien, Steven Boltonin ja Michael Flynnin amerikkalaisen propagandan väittämät mielipiteet Iranista, joka tuntuukin olevan Yhdysvaltojen toimien taustalla se tärkein syy miksi he tekevät jotain tai jättävät tekemättä Syyriassa. Ailahtelevaisen ja sekavan Trumpin haukkoina tunnetut neuvonantajat tekivät Syyrian suhteen pahoja virheitä, joista Yhdysvallat ja itse Syyria joutuvat maksamaan pitkään kovaa hintaa.

Mutta mikä pahinta, dokumentin loppupuolella vieraillessaan sotilaiden luona al-Assad käyttää sanaa "Tahdon riemuvoitto" tahallisen tietoisena siitä, että se on Leni Riefenstahlin samannimisen dokumentin nimi, mikä kuvaa natsien Nunbergin puoluekokousta vuodelta 1934 ja sitä hetkeä "kun kaikki alkoi". Mutta onneksi meillä ovat kurdit, jotka pitävä hallussaan isoa Koillis-Syyriaa apunaan Yhdysvaltojen ja Euroopan erikoisjoukkoja. Pohjoisessa Turkki suitsee kurdeja ja tukee Idlibin kapinallisia. Etelässä Yhdysvallat valvovat suurta aluetta.

Myös Israel iskee useasti Iranin Syyriassa oleviin tukikohtiin. Bashar al-Assadin halussa oli dokumentin tekoaikaan 2/3-osaa Syyriasta, mutta se on vain Venäjän ja Iranin armeijoiden ansiota. Eikä tilannetta lainkaan paranna se, että Biden on sanonut, ettei halua sekaantua Syyrian tilanteeseen. Näimmehän jo mihin hänen omat intressinsä ja piittaamattomuutensa Afganistanissa johtivat. Biden valittiin presidentiksi antitrumpina, joka ei halua vaivata itseään liioilla maailman huolilla jo korkean ikänsäkin takia.