Kyllä BBC osaa!

Teksti Harald Olausen

BBC on tehnyt tänään haudattavasta Englannin kuningatar Elisabeth II:sesta hienon televisiodokumentin (A Tribute to Her Majesty the Queen, BBC, 2022), mistä näkyy hyvin maailman vanhimman ja parhaimman radio- ja televisioyhtiön osaaminen ja myös se, miksi BBC:n ohjelmat myyvät aina yhtä takuuvarmasti koko maailmassa. Laatu näkyy siinä, miten yleisöä huvitetaan ja pidetään koko rahalla hyvällä tuulella samalla, kun myydään omia mielipiteitä siitä, mikä on yleisesti hyväksyttävää ja hyvää.

Dokumentissa paljastuu myös se, miksi brittejä rakastetaan vihollistenkin keskuudessa. Hieman kummallisen, ja aika ajoin eristäytyneen saarivaltion tavaramerkkinä on Asterix Britanniassa-sarjakuvan markkinoiman kello neljän kuuman veden ja maidon litkimisen (ihan totta; Asterixissa kerrotaan omaa tarinaa siitä, miten tee saapui britteihin, mikä on vitsi, ei historiallinen totuus) lisäksi omituinen itsensä halventaminen huumoriksi kutsutun salakavalan aseen voimin. Britti nauraa höröttää usein itselleen muiden kuullen esittäen hieman hönöä kotoisten savolaistamme tapaan. Tai niin me luulemme. Tosiasiallisesti hän nauraa meidän herkkäuskoisuudellemme.

BBC:n Elisabethin kunniaksi tekemä ohjelma on tästä hyvä esimerkki. nauru ja huumori ovat vanhoja hallitsijoiden aseita, joita käytetään tyylillä. Ja pitihän se avata, että ohjelmassa näytettiin sekä hauska Lontoon Olympialaisten James Bondin ja kuningattaren laskuvarjohyppy Olympiastadionille että rakastettavan Paddington-nallen ja kuningattaren osuva sandwich (sen niminen jaarli keksi tämän kerrosleivän) -vertailu esimerkkinä monarkkimummon hyvästä huumoritajusta, vaikka ruusut olisi pitänyt osoittaa kuningattaren mediasuhteista vastaaville henkilöille, ja aivan erityisesti BBC:lle ja BBC:n kuninkaallisille kirjeenvaihtajille, jotka seuraavat ammatikseen kuningasperheen elämää ja raportoivat siitä säännöllisesti BBC:n kanavilla kansalle.

Kuningattaren muistoksi tehty dokumentti yritti pukea päälleen dokumentin kaavun antamalla kuningasperheen ja entisten pääministerien muistella asiallisella lämmöllä eri hauskojen sattumusten avulla juhlakalua. Suomalaisen katsojan on hyvä muistaa, että ainaisesta sateestaan ja sumustaan kuulu pieni saari Euroopan ja Amerikan välissä uskoo vieläkin elävänsä Elisabeth I:sen ja sir Francis Draken hurjia aikoja, jolloin muu maailma vavisten kusi sukassa pelkäsi raakalaismaisia brittejä, joiden valloitussotien jälkeen valtakunnassa ei koskaan laskenut aurinko.

Heille ja heidän jälkeläisilleen brittiläisyys tarkoittaa perinteitä, historiaa ja vanhoja tapoja. Sen olemme saaneet nähdä viime aikojen paraateista ja muistotilaisuuksista. Dokumentti yrittää uskotella, ettei britti halua luopua luokkajärjestelmästään, jonka ylimpänä symbolina häärii kuninkaallinen perhe. Arkistojen auetessa tiedämme, ettei kuningatar ole ollut mikään älykkö eikä monarkia katso modernisti eteenpäin. Pitää muistaa, että britit olivat samanlaisia imperialisteja valloittamissaan maissa, kuin Belgian pahamaineinen Leopold III Kongossa, ja että jos joku monarkiaa vielä ihailee mummojen ja lasten lisäksi sekä tarvitsee sitä, on se maan harvalukuinen aristokraattinen eliitti ja sen poliittinen siipi toryt eli konservatiivipuolue.

Luulen, että arkistojen kätköistä löytyy se todellisenen kuva kuningatatresta, mikä ei tämän päivän valossa mairittelisi kohdettaan. Niistä ei vain puhuta, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Näiden asioiden pengominen odottaa tulevaisuuden tutkijoilta rohkeutta. Dokumentti olikin enemmän kuin mainos ja tarkoitettu meille tavallisille katsojille muistutukseksi siitä, että me tarvitsemme pysyviä eriarvoistavia ja erilaisia arvoja, instituutioita ja kahtia jakaantunutta maailmaa, joka perustuu siihen, että on olemassa muita parempia ihmisiä - usein hallitsijoina - kuten Elisabethista tehdyssä kuvassa annetaan ymmärtää - jotka pitävät eripuraisen kansan yhtenäisenä uhkia ja vihollisia vastaan.

Kyse on mielipiteestä, ei faktasta eikä välttämättömyydestä. Maailma olisi mitä todennäköisesti unohtanut jo kaiken maailman rasittavat siniveriset typerine seikkailuineen myös Briteissä, ellei brittimonarkia olisi kulkenut tuulenhalkojana isolla vaihteella päin myrskyjä ja myllerryksiä ja selviytynyt (toki suuren ja heitä itseään hyödyttäneiden kohujen jälkeen hieman takki likaantuneena) niistä aina jotenkuten voittajana.

Tai miten sen nyt laskee? Elisabeth II edusti vanhaa etuoikeutettujen satumaailmaa, jolle on enää hyvin vähän käyttöä edes sokeroidussa vloggaajien, tubettajien ja infulenssareiden pr-maailmassa - ehkä vain enää viihdelehtien unelmatehtaiden ylläpitäjänä. Kun monarkkimummo on tänään juhlallisesti saatettu haudan lepoon, on aika vihdoinkin tasavaltalaishenkistenkin henkäistä vapaasti. Britanniassakin näyttävät pinnan alla muutoksen tuulet puhaltavan. Hiljaista se on kylläkin vielä, mutta odotellaan mitä tuleman pitää.