Lopulliset jäähyväiset Enso Gutzeitille?

Teksti:

Harald Olausen

Huomio: Teksti on vahvasti puolueellinen, sillä olen Gutzeitin norjalaisten jälkeläinen. Tänään tuli oikein kunnolla vettä niskaan Storan ruotsalaisesta pääkonttorista. Moni ihmettelee varmasti, miksi en käytä Enso-liitettä nimen yhteydessä. Se ei ole ollut enää pitkään tämän ruotsalaisen firman virallinen nimi. Ensoa käytetään vain Suomen asioiden yhteydessä hämäämään suomalaisia, jotka vieläkin luulevat Enson olevan vain osa Storaa. Ei ole. Tänään näimme miksi ja miten ruotsalainen firma toimii, kun firma ilmoitti aikomuksestaan sulkea Veitsiluodon tehtaan Kemissä ja Kvarnsvedenin tehtaan Borlängessä Ruotsissa. Yhtiö aloittaa yt-neuvottelut. Kyseessä on järkyttävä tapahtuma lajissaan, sillä se on suurin metsäteollisuuden sulkeminen Suomessa. Tehdas on toiminut Veitsiluodossa vuodesta 1922 saakka. Sulkeminen tapahtuu heinä-syyskuussa. Potkut saa 670 työntekijää Suomessa ja 440 työntekijää Ruotsissa.

Tehtaiden sulkemiset vähentäisivät Stora Enson paperintuotantoa 35 prosenttia noin 2,6 miljoonaan tonniin vuodessa. Yhtiön tiedotteen mukaan Stora Enson paperiliiketoiminnan vuotuinen liikevaihto laskisi noin 600 miljoonaa euroa. Konsernin operatiiviseen käyttökatteeseen odotetaan noin 35 miljoonan euron vuotuista parannusta. Stora Enso on kirjannut tammi-maaliskuun tulokseensa Kvarnsvedenin ja Veitsiluodon tehtaisiin liittyvät 127 miljoonan euron kassavaikutuksettomat arvonalentumiset vertailukelpoisuuteen vaikuttavana eränä. Toisen neljänneksen tulokseen yhtiö kirjaa vertailukelpoisuuteen vaikuttavana eränä 104 miljoonan euron kulun, jonka kassavaikutus on 96 miljoonaa euroa. Erä liittyy mahdollisiin irtisanomisiin ja uudelleenjärjestelykuluihin kahdella tehtaalla.

Ylen aiheesta Areenassa julkaisemassa jutussa ymmärretään fiksusti, mikä etu on omistajan etu, jos omistaja sattuu olemaan suomalainen. Ensoa ei olisi koskaan pitänyt myydä ruotsalaisille. Kukahan alkaisi selvittää miksi se aikoinaan myytiin? Siis mitkä olivat todelliset syyt. Suomalaisen metsäteollisuuden lippulaivan antaminen käytännössä lähes ilmaiseksi pahimman kilpailijan käsiin oli emämunaus. Kuka halusi silloin laittaa "valtion laiskan taseen (Sipilän selvitys sille miksi halusi yksityistää valtion omaisuutta) taseen töihin". Ylen toimittaja Juha Järvinen kirjoitti jutussaan: "Veitsiluodon tehtaan sulkeminen johtunee paitsi kannattamattomuudesta myös omistuspohjasta. Vaikka Suomen valtio on yhtiön merkittävä omistaja, firma vastaa tekemisistään vain ja ainoastaan sijoittajille. Miksi sitten toinen metsäjätti Metsä Group on päättänyt rakentaa Kemiin uuden jättimäisen sellutehtaan? Vastaus löytyy niin ikään omistajista. Metsä Groupin omistavat metsänomistajat. Konserni on tehty palvelemaan metsänomistajien etuja. Puun myyjän etua. Tämä tosiasia söi osaltaan Stora Enson elinmahdollisuuksia. Lapin puuta ei riitä kaikille - ainakaan firmojen kannalta järkevään hintaan."

Enson edeltäjä Gutzeit oli aluksi norjalaisten yhtiö. Vuonna 1872 marraskuun 16. päivänä aloitti norjalaisen konsuli Hans Gutzeitin rakentama Norjan saha Kotkassa toimintansa. Vuonna 1896 vahvisti senaatti yhtiöjärjestyksen, jolla Aktiebolag W. Gutzeit & Co. muutettiin suomalaiseksi yhtiöksi. Osakkeet jakaantuivat edelleenkin suuremmalta osin norjalaisille, mutta johtokunnan kolmesta jäsenestä oli vain yksi norjassa asuva norjalainen. Yhtiö laajeni ja vaurastui hyvin nopeasti. Jo vuonna 1907 valmistui sulfaattiselluloosatehdas. Vuonna 1911 tehtailla onnistuttiin kehittämään menetelmä tärpätin talteen ottamiseksi, metyylialkoholin ja raakamäntyöljyn valmistamiseksi, jolla oli suuri menekki ulkomailla. Vuoden 1919 alussa yhtiö muuttui kokonaan suomalaiseksi, kun valtio osti norjalaisilta osakkeenomistajilta 4.400 osaketta eli yli puolet 7.200 osakkeesta. Vuonna 1927 muutettiin Ab W.Gutzeit & Co:n nimi Enso-Gutzeit Osakeyhtiöksi ja siihen sulautuivat silloin Pankakosken ja Enson yhtiöt. Tänään yhtiö tunnetaan Suomessa siis nimellä Stora Enso Oyj. Se on tänään suomalais-ruotsalainen metsäteollisuusyritys, joka syntyi ruotsalaisen Stora AB:n (aik. Stora Kopparbergs Bergslags AB) ja suomalaisen Enso Oyj:n yhdistyessä vuonna 1998. Vuonna 2015 Stora Enso oli maailman toiseksi suurin painopaperin valmistaja. Vuonna 2014 maailman suurimmista metsäteollisuusyrityksistä (liikevaihdon perustella mitattuina) Stora Enso oli viides.

"Vihkimisjuhlallisuudet olivat erittäin vaikuttavat. Siten kun seurakunnan kirkkoherra oli rukoillut Korkeimman siunausta tälle sahalaitokselle ja perustajalle, pantiin koneet käyntiin. Tilaisuuteen oli saapunut lukuisasti yleisöä, jolle näytettiin sahalaitoksen koneistoja. Itse sahaus, joka noissa juhlallisuuksissa toimitettiin, onnistui erinomaisesti ja "kaikki meni alkuhetkestä saakka niin luistavasti, että sitä oli todellinen huvi katsella", kuten uutisissa lausuttiin. Hans Gutzeit oli tuonut Norjasta kuusikymmentä sahatyöläistä, jotka olivat tottuneet koneiden hoitoon y.m."

-Enso Gutzeitin henkilöstölehti vuodelta 1947

Kun yksi Suomen puunjalostusteollisuuden lippulaivoista valtio-omisteinen Enso-Gutzeit Oy vietti näkyvästi 75-vuotisjuhlaansa perustamispaikalla Kotkassa vuonna 1947 eturivissä istuivat sulassa sovussa kaupunginjohtaja Lindgren ja johtaja Brunou sekä Gutzeitin perustajan Hans Gutzeitin lapsenlapsi johtaja Jean Gutzeit. Mukana olivat myös tehtaan uskolliset työntekijät, joita palkittiin taiteilija Gerda Qvistin suunnittelemalla mitalilla sekä pienellä rahalahjalla kiitokseksi yhtiön puolesta tehdystä työstä ja uskollisuudesta vuosien saatosta. Ja vaikka yhtiön perustamisesta oli jo kulunut yksi ihmisikä ja monta sukupolvea, yhtiön norjalainen alkuperä näkyi vielä siinä, että juhlissa palkittiin hopeisella mitalilla norjalaissukuiset työmiehet Harrik Henrik Guttormsen, Johan Edvind Hansen sekä Aksel Gottfried Hansen ja pronssisella mitalilla lähettäjä Sven Alarik Olausen (isosetäni, joka toimi yhtiössä laivauspäällikkönä) sekä konttoristi Elli Rakel Hansen ja työmies Paul Severi Hansen:

"1870-luvun alussa maassamme vallinneen nousukauden aikana tapahtui Kotkan oloissa mullistava muutos. Aivan kuin taikasauvalla kohosi entiseen korpeen amerikkalaismallinen uudisasutus. Kansaa kokoontui joka suunnalta. Järjestysvaltaa oli tuskin olemassakaan ja kaikki näytti olevan järjestymättömän sekasorron vallassa. Norjalaisia sahatyöläisiä varten, jotka perheineen muodostivat pienen siirtokunnan, oli olemassa isohko 46 huonetta sisältävä kaksikerroksinen rakennus laitettu. Rakennuksessa oli varattu huoneusto myös koulua varten, jollaisen Gutzeit järjestikin työläistensä perheiden lapsille. Vuodesta 1874 toimi jonkun aikaa Hans Gutzeitin aloitteesta jumaluusopinkandidaatti J.A. Christensen norjalaisen työväensiirtolan opettajana ja pappina."

-Enso Gutzeitin henkilöstölehti vuodelta 1947

Juhlapuheiden jälkeen kutsuttiin nimi nimeltä esiin nämä ansiokkaat "Gutzeitin työveteraanit", ensin ne 77, jotka saivat kolmen norjalaissukuisen tavoin hopeamitalin yli 40 vuoden palveluksesta, ja sitten ne muut 316, joukossa kolme norjansukuista, joille annettiin pronssimitali yli 25 vuoden palveluksesta. Osa mitalin saajista oli jo siinä määrin vanhoja, että heidät oli talutettava kunniapaikalle, mutta Enso-Gutzeitin henkilöstölehden mukaan "sitäkin suurempi oli juhlayleisön myötätunto tällaisia työntekijää kohtaan, joka elämänsä voimat oli kuluttanut maamme tuotannon hyväksi. Samaa kunnioitusta tulkitsivat myöskin työväen marssin voimakkaat sävelet, joihin tämä ohjelman osa päättyi. Se että suuren yhtiön juhlissa soitettiin työväen marssi omien työtekijöiden kunniaksi, oli tuohon aikaan harvinaista ja osoitti miten Enso-Gutzeit yhtiönä osasi antaa arvon sen työntekijöille tavallisille työläisille siitä huolimatta, että arjessa työnantaja ja työntekijät seisoivat eri puolella:

"Marraskuun 16 p:n- 1872 Norjan sahan aloittaessa toimintansa työskenteli sahan tärkeimmillä työpaikoilla norjalaisia, jotka saapuivat Kotkaan konsuli Hans Gutzeitin mukana. Heidän joukossaan myöskin 24-vuotias nuorukainen Gunelius Hansen, joka työskenteli "keppimestarina". Lienee siis ollut keppisahuri, joka jäterimoista teki keppisirkkelissä ulkomaanvientiin käypää tavaraa. Olisipa Gunelius ollut ainoa norjalainen, niin tuskinpa olisi viihtynytkään täällä. Mutta aika kului kuin siivillä. Oltiinhan työssä Suomen uudenaikaisemmalla sahalla, ja joukossa oli kymmeniä muistakin norjalaisia. Oli Halvorsenit, Guttormsenit, Christansenit, Olsenit, Nielsenit, Eriksenit, Kristorffersenit ja monet muut."

-Enso Gutzeitin henkilöstölehti vuodelta 1947

Tätä erityispiirrettä voi pitää erityisesti yhtiössä sen alkuajoista olleelle ns. Gutzeitin miehille ja hengelle, jopa niin että eräs pohjoiskarjalalainen pappi kuvasi, että siellä missä on yksi Gutzeitin mies, on kymmenentuhatta perkelettä. Aina asiat eivät olleet sujuneet sopuisasti. Työnantajat tunnustivat työntekijäpuolen tasavertaisiksi neuvottelukumppaneikseen työehtoasioissa vasta ns. Tammikuun kihlauksessa talvisodan aikaan vuonna 1940 luodakseen yhteistä me-henkeä porvarien ja työläisten välille. Juhlaan lähetetyistä lukuisista sähkeistä luettiin ensin pääministeri Mauno Pekkalan sähke. Kotkan kaupungin tervehdyksen esittänyt kaupunginjohtaja Lindgren kiitteli yhtiötä erityisesti siitä, että se oli osoittanut "sosiaalista mielialaa työntekijöihinsä nähden". Työntekijöiden puolesta esitti rehdin kiitoksen Vilho Turunen siitä tunnustuksesta, minkä yhtiö oli työläisilleen antanut:

"Gunelius Hansen ja hänen vaimonsa hankkivat yhteensä viisi poikaa, jotka kaikki ovat palvelleet vain yhtä ja samaa työnantajaa. Samat perinteet ovat vallinneet suurin piirtein Gunelius Hansenin lastenlastenkin keskuudessa ja niinpä onkin Gunelius Hansenin ja hänen jälkeläistensä yhteenlaskettu palvelusaika tällä hetkellä 424 vuotta. Onpa neljä Hansenin vaimoakin palvellut yhteensä 27 vuotta, joten, jos ne vielä huomioidaan, on yhteinen palvelusaika 451 vuotta."

-Enso Gutzeitin henkilöstölehti vuodelta 1947

Juhlista kirjoitettiin yhtä näyttävästi suomalaismedioissa kuin aikoinaan perustamisvuonna 1872 Norjan sahan juhlista. Kotkan tehtaiden johtaja, insinööri Bjönberg esitti virkailijoiden kiitokset puhuen samalla lämpimin sanoin vainajien muistolle. Kun opettaja vainio oli esittänyt Yrjö Jylhän kirjoittaman juhlarunon, laulettiin torvisoittokunnan säestyksellä Maamme-laulu. Sen jälkeen juhlaväki siirtyi juomaan kahvia ja syömään kakkua hyvillä mielin, sillä Gutzeitista oli valtion johdolla kasvanut mahtitekijä Suomessa ja maailmalla. Gutzeitin miehet olivat käsite ja isompaa herraa ei itäisessä Suomessa tiedetty kuin Gutzeitin insinööri. Gutzeitin metsät jatkuivat silmänkantamattomiin ja yhtiön punainen tähti loisti lähes joka toisessa tukissa, jota Kymijoesta alas Kotkaan uitettiin:

"Hansenin suvun palvelu yhtiössä ja laajeneminen "tehtaittemme varjossa" on jollakin tavoin ehkä verrattavissa yhtiön kasvuun ja kehitykseen. Nykymarkoiksi arvioituna ylittää suvun rahapalkkojen yhteismäärä 100 miljoonaa. Palvelusaikaluettelossa tähdellä merkityt, yhteensä 9 henkilöä, ovat edelleen kasvattamassa suvun saavutusta, jonka lopullista määrää on vaikea arvioida. Lieneekö väärin ajatus: Niin kauan kuin yhtiömme on olemassa, löytyy sen kirjoissa nimi Hansen."

-Enso Gutzeitin henkilöstölehti vuodelta 1947

Myös yhtiön alkuaikoja ja sen perustajaa, Hans Gutzeitia muisteltiin lämpimästi. Enso-Gutzeitin varhaisin edeltäjä oli Wilhelm Gutzeitin Norjan Fredrikstadiin vuonna 1860 perustama, Wilh. Gutzeit & Co -niminen höyrysaha. Wilhelm Gutzeitin kuoltua 1869 hänen poikansa Hans Gutzeit peri sahan. Hans Gutzeit alkoi hakea sahalle uutta paikkaa Suomesta, missä oli paremmin saatavissa tukkeja kuin kovasti kilpaillussa Norjassa. Gutzeit myi Fredrikstadin sahan ja perusti Norjaan uuden W. Gutzeit & Comp. -nimisen yhtiön, joka rakensi vuonna 1872 sahan Kymin Kotkansaareen. Tästä sahasta tuli Suomen suurin ja nykyaikaisin. Sahan voimalähteenä oli sadan hevosvoiman tehoinen höyrykone. Käytössä oli kuusi kehäsaha- ja kaksi sirkkelisahakoneistoa.

Sahaa hoitivat Norjasta tulleet kallispalkkaiset ammattimiehet, joita muutti alussa lähes sata perheineen Hans Gutzeitin mukana silloiseen Kymin kuntaan, nykyiseen Kotkaan. Sahateollisuuden korkeasuhdanne tasaantui 1874 ja sahatavaran hinnat alkoivat laskea. Vuonna 1877 alkanut Venäjän-Turkin sota nosti tilapäisesti hintoja, mutta jo vuonna 1878 sahatavaran vientihinnat putosivat yhteen kolmasosaan vuoden 1874 tasosta. Hans Gutzeit ajautui tämän vuoksi vararikkoon vuonna 1880. Lopulta hän velkaantui yhtiölleen ja luopui toimitusjohtajan tehtävästä. Sahan pääomistajaksi tuli norjalainen tukkuliike Ludwigsen & Schjelderup. Uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin kuitenkin norjalainen Christen Holst, joka oli Hans Gutzeitin serkku.

Norjan sahan tuotantokapasiteetti oli vajaakäytössä vuoteen 1886 saakka, jolloin sahatavaran kysyntä alkoi hiljalleen jälleen elpyä Euroopassa. Hans Gutzeitille ei kuitenkaan käynyt huonosti vaan hän toimi pitkään yhtiön myyntiedustajana Pariisissa. Hän muutti eläkepäiviksi takaisin Norjaan, jossa kuoli vuonna 1919 ja on haudattuna synnyinseudulleen Drammeniin. Gutzeit oli norjalaisille kuin oma isä ja hän huoleti omistaan kuin isä huolehtii lapsistaan. Gutzeit maksoi omalla kustannuksellaan norjalaisten perustaman torvikvintetin soittimet ja tuki avokätisesti muistakin norjalaisten harrastuksia kuten purjehdusta ja soutelua. Hans Gutzeit järjesti usein myös isoja kansanjuhlia sahan henkilökunnalle, mutta olivat ne avoinna muillekin. Juhlissa oli musiikkia ja tanssia.

Eräs tarina, joka on jäänyt monen muun tarinan tavoin valitettavasti kertomatta, on monen myöhemmin Kotkaan tulleen norjalaisen tarina, kuten metsänhoitaja Halvdan Rosenbergin tarina. Hän syntyi Norjassa. Päästyään ylioppilaaksi, hän suoritti Norjan maatalouskorkeakoulun metsänhoitajatutkinnon vuonna 1907 ja saapui samana vuonna Gutzeitin norjalaisten johtajien pyynnöstä ensin Gutzeitin Savon piirin metsänhoitajaksi, ja vuodesta 1920 tarkastavana ylimetsänhoitajana vuoteen 1927, jolloin hänet nimitettiin koko Gutzeitin metsäpäälliköksi. Yhtiön henkilökuntalehdessä häntä muistellaan lämpimästi, sillä Halvdan tuli Suomeen täysin ummikkona osaamatta sanaakaan muiden norjalaisten tavoin suomea.

Hän keskusteli yhtiön ylemmän ja keskijohdon kanssa vain norjaksi aluksi. Miksi norjalaiset viihtyivät Kotkassa ja kotkalaiset mielistyivät norjalaisiin? Molemmissa heissä oli alkukielivaikeuksien kanssa jotain hyvin samaa: mutkattomuus, ystävällinen luonne ja periksiantamattomuus. Halvdanista pidettiin erityisesti niin esimiehenä kuin ystävänäkin. Halvdan oppi Suomen ja muuttui kotkannorjalaisten tavoin "osasuomalaiseksi" unohtamatta kuitenkaan omaa äidinkieltään ja kotimaataan koskaan. Kerran norjalainen, aina norjalainen. Lisäksi pitää muistaa norjalaisten, myös ulkomailla olleiden, suuri innostus aina 17. toukokuuta, kun Norja viettää itsenäisyyspäiväänsä.

Kuinka monta tällaista tarinaa on jäänyt historiaan unhoon ja kertomatta? Todennäköisesti satoja.

Olen kotkannorjalainen, mikä identiteettinä ei ole vain pelkkä oma minäkuva. Professori Airaksinen muistuttaa kirjassaan "Minuuden rakentajat" identiteetin olevan jotain, jonka yhteiskunta, kieli ja kulttuuri tarjoavat ihmiselle. Hänen mielestään on aivan kuin ihminen olisi materiaalia, jolle annetaan muoto. Silloin ihminen itse ei voi tehdä asialle kovinkaan paljon, ei varsinkaan sen jälkeen, kun leima on häneen painettu:

"Kysymyksessä on tilanne, jossa yksilö elää ja toimii jollakin erityisellä tavalla, jonka yhteiskunta kykenee havaitsemaan. Tämän havainnoin perusteella yksilölle annetaan leima, jota pidetään hänen identiteettinään. Tätä uutta identiteettiä kutsutaan hänen aidoksi minäkseen. Siksi, jos yksilö kieltää asian, hän on väärässä ja häneen myös suhtaudutaan vastaavasti. Näin yksilö kutsutaan hyväksymään uusi minänsä ja toimimaan sen mukaan. Identiteetti on rakennettu, se on hyväksytty ja hyväksi todettu. Ihminen on mikä on."