Maailma pahimmat mulkerot mulkeroiden omassa "Valituissa Paloissa"!

Teksti Harald Olausen

"Tapa yksi ihminen ja olet murhaaja. Tapa kymmenen ihmistä ja olet sarjamurhaaja. Tapa satoja ihmisiä ja olet kenraali. Tapa tuhansia ihmisiä ja olet keisari. Tapa miljoonia ihmisiä ja olet Paholainen. Tapa jokainen ja olet Jumala."- Jean Rostand, Thoughs of a Biologist, 1938. Tietokirjailija Ari Turunen on kirjoittanut Mulkerot – patsaalle korotettujen suurmiesten elämänkertoja (2019), jossa nimensä mukaisesti käydään lävitse muutaman maailmanluokan pahiksen elämää ja tekoja, kehumatta tai valehtelematta sen enempää kuin on tarvis, eli aika vähän. Fokus on suurmiesten pahassa. Näin on vielä tämän päivän vinkkelistä katsottuna. 

Mutta ei tarvitse kuin avata satunnaisesti jokin kohta Plutarkhoksen Kuuluisien miesten elämäkertoja-kirjasta (1989), ja jo imelän imarteleva kehu alkaa haista kirjan sivuilta häiritsevästi modernin demokraatin nenään, kuten Caesarista, joka "suurta urheutta osoittaen" jne... "Sankarimyytin ideaan kuuluu, että sankari on ylivertainen ja vahva mutta oikeudenmukainen. Hän taistelee aina hyvän asian, "meidän", puolesta yhteistä vihollista vastaan. Koulujen historiankirjat ympäri maailmaa korostavat tätä sankarinpalvontaa." Siinä vihje, miksi näitä tarinoita kerrotaan. Turunen kun ei ole mikä tahansa mitätön rivienvärkkääjä.

Hän on sekä tunnettu että kiitelty tietokirjailija, jonka aiemmatkin teokset ovat olleet yhtä suoraan härkää sarvista tarttuvia, kuin mitä tämäkin kirja on mulkeroista, kuten aiemmin Ettekö te tiedä kuka minä olen? - Ylimielisyyden historiaa, ja Solvaajat sekä Humalan henki- kirjat, jotka ovat olleet menestyksiä. Mulkeroja lukiessa ymmärtää miksi se kiinnostaa lukijoita. Turunen on osannut kiteyttää kulloisenkin pahismulkeron naurettavimmat maneerit, ja ne juorujen mukaiset suuret synnit sekä iljettävät paheet, joita levittämällä tehokkaasti omana aikanaan, mulkeron viholliset alkoivat näyttää peilistä katsottuna pyhäkoulupojilta.

Mulkero-kirjan asenne on paikallaan. Kirjan yleisote on rento ja hauskuuttava. Listalla on jotain nimiä, jotka hieman ihmetyttävät maailman mulkerot-listalla (Augustus, Luther ja) Napoleon, jolla on turhan huono maine diktaattorina, kun ottaa huomioon hänen aikaansaamansa uudistukset mm. lakikokoelma Code Napoleon. Sen sijaan otsikolla: "Armoton ja siksi viikinkisaagoissa ihailtu" Harald Ankaraksi kutsuttu ja kuningas Olafin poika Harald Sigurdsson, jota Snorri Sturluson aika jäykästi Norjan kuningassaagoissa kuvaa, oli juuri sellainen viikinki kuin ihannekin: voimakas, väkivaltainen ja häikäilemätön sekä tietysti hullu.

"Niinpä Harald teki kaikkea, mitä viikinkisoturit yleensä; ryösti, tappoi, hävitti, tienasi rahaa palkkasoturina, purjehti ja matkusti. Harald oli urhea ja rohkea, halveksi kuolemaa, oli raaka vihollisilleen ja tarpeen tullen juonikas ja petollinen." Snorri, tuo jumalaton historian väärentäjä kirjoittaa vuoden 874 Havsfjordin taistelusta, ja kertoo synkkää mutta mielenkiintoista tarinaa kuninkaasta, Harald Kaunotukasta, josta tuli isänsä kuoltua kuningas jo kymmenvuotiaana. Hän oli muita kookkaampi. Komea ja uljas viikinki isoine ja mahtavine lihaksineen, ja tietenkin myös niin hullu, kuin norjalaisviikinki (adhd) ilman estoja voi muiden harmiksi olla.

Norjan kuningassaagojen mukaan ensin kuoli Havsjordin taisteluissa kuningas Hake. Sitten kuningas Gandalv pakeni taistelupaikalta hävinneenä. Lopulta kuningas Östenin pojat, Hogne ja Frode, yllätettiin kesken yötä tuvasta, jossa he nukkuivat ja sänkyihin tapettiin. Sota päättyi siihen, että kuningas Gandalv vihdoin kaatui ja Harald Kaunotukka sai haltuunsa koko valtakunnan Raumjokeen saakka etelässä. Mutta viisaasti Harald jatkoi vimmaista taistelua Trondheimissa kahdeksan kertaa siihen saakka, kun kahdeksan entistä mahtikuningasta oli teloitettu kuopan reunalle ja hän alisti valtaansa koko kaupungin.

"Brittein saarilla kahdensadan vuoden aikana ryöstelleet viikingit olivat joukko raivoavia onnenonkijoita, jotka tapettuaan ja raiskattuaan ottivat elonjäänet mukaansa ja myivät heidät orjiksi." Havsfjordin taistelun jälkeen paikalliset kuninkaat alistettiin Harald Kaunotukan valtaan. "Kuulitko kun ottelivat Havsfjordin äyräillä korkea kuningas ja raharikas Kjotve? Tuli idästä laivaa, halukasta leikkiin. Kidoin avonaisin ja koristelluin vantain. Kannet täynnä miestä ja valkoista kilpeä. Länsisaaren peitsiä. Velskien säilää. Berserkit mylvivät puhjetessa myrskyn, susimiehet raivosivat, ryskyi rauta. He urhon saivat tuntea, lähdön hän antoi."

Turunen muistaa kertoa Harald Ankaran hurjasta elämästä. Hän joutui lähtemään maanpakoon, kun kuningas Olaf kuoli Stiklestadin taistelussa ja Harald Ankaran piti paeta Suomenlahtea pitkin Novgorodiin, jossa viipyi muutaman vuoden sekoillen kuningas Jaroslavin leivissä Unkarin Kievissä. Harald Ankaran elämä oli nopeaa ja vaarallista jännitysnäytelmää sekä sekoitus villiä seikkailua muistuttaen jossain määrin viikinkielokuvien (vääriä tulkintoja ja vääränlaista uhoa täynnä) hohtoa. Harald Ankara terrorisoi pitkään Tanskan rannikkoa, ja oli monien aikalaisten kauhutarinoiden hirviö, jolla peloteltiin iltaisin tuhmia lapsia.

"Haraldin ankaruus murskasi vastarinnan ja lujitti hänen valtansa, mutta valta alkoi nousta päähän ja hänestä alkoi tulla entistä suvaitsemattomampi ja kohtuuttomampi. Hän oli hyvin autokraattinen hallitsija, ja hänen korskeutensa kasvoi, mitä enemmän hänen asemansa tuli turvatuksi." Turusen mainio Mulkerot-kirja on kevyt ja mielikuvitusta ruokkiva välipala historiallisten lyhyttarinoiden ystäville. Ei se ole, eikä pyrikään olemaan, uusia ovia oivalluksiin avaava opaskirja, vaan juuri sitä mitä on: viihdettä vaikka parturissa luettavaksi ja juorukirja, jonka yksinkertaiset tarinat muistaa juuri ja juuri ehkä jälkiruokaan saakka.

Ari Turunen muistuttaa, että oman maan suurmies ja sankari on yleensä naapurimaiden asukkaille suuri rikollinen. Esimerkiksi Aleksanteri Suurelle on pystytetty patsas Makedoniassa. Aasiassa hänen tunnetaan Turusen mukaan verenhimoisena valloittajana, joka sai paljon pahaa aikaan. Suomessa tsaari Aleksanteri II:n patsas on Helsingin Senaatintorilla kunniapaikalla, mutta Puolassa tsaari muistetaan vuosien 1863-1864 kovaotteisena kukistajana. Miksi listalla ei ole yhtään suomalaista hurjaa hullua? Eikö sellaisia muka löydy Suomen historiasta - esim. Mannerheim ja Svinhufvud vuoden 1918 tapahtumien teurastajina? 

Ovatko kirjan muutkin tarinat yhtä kiinnostavia? Eivät ihan kaikki. Joskus kirjoitukset ovat puisevia ja aneemisia. Kirja kertookin kovaotteisista historiallisista henkilöistä, joille on pystytetty muistomerkkejä, ja joiden nimet ja tarinat me suurin piirtein tunnemme "Trivial Pursuitista". Kirjaa voisi nimittää "Mulkeroiden Valituiksi paloiksi"; Muita hahmoja ovat mm; Hakun Al-Rasid, Paavi Urbanus, Tsingis-kaani, Timur Lenk, Mehmet II, Vlad III, Ferdinand II, Vasco Da Gama, Ahuitzotl, Iivana Julma, Shaka, Jan Pieterszoon Coen, Tipu Sultan, Andrew Jackson, James Matheson, Kuningas Leopold II, Lenin ja Mao sekä Che Guevara.