Markiisi de Saden elämä 32- epämääräisyys ja oikullisuus

Teksti professori Timo Airaksinen

Jonkun henkilön tekojen mielekkyyttä ei voida ymmärtää, koska tapaus on avoin liian monelle tulkinnalle. Esimerkiksi: juoppo juo liikaa voidakseen huolehtia perheestään, vaikka hän satunnaisesti suoriutuu siitä hyvin. Tällainen tilanne on epämääräinen, emmekä todellakaan ole varmoja, mitä siitä pitäisi sanoa. Ponnistelemme ankarasti luokitellaksemme tällaisen henkilön joko juopoksi tai hulluksi, joko vastuuttomaksi tai sairaaksi; mutta epämääräisyys vähentää moraalista painetta, koska häntä ei voida luokitella ja tuomita.

Sade kutsuu tällaista "oikullisuudeksi" ja antaa sille tärkeän roolin irstailijan elämässä. Tällainen henkilö voi tehdä hyviäkin tekoja, mutta hän on epäjohdonmukainen. Moniselitteisyys suppeammassa muodossa. Asia on moniselitteinen, jos sillä on kaksi pätevää, mutta toisensa poissulkevaa tulkintaa. Saden tyypillinen esimerkki on homoseksuaalinen avioliitto, jossa mies on puettuna morsiameksi; miehen omaksuessa naisen roolin hän on — nainen. Tällaisilla esimerkeillä hämmentävistä selityksistä voi leikitellä loputtomiin.

Voi jopa tuntea kiusausta esittää tyylikeinoin tehty luokittelu eri rikostyypeistä. Sekaannus merkitsee käsitteellistä epävakautta, jota on melko vaikea luokitella. Retoriikan teoria osoittaa kuitenkin, että pahuus vaihtelee laajasti. Yritys tarjota yksinkertainen typologia on hyödytön, koska murha ja julkinen alastomuus eivät muistuta toisiaan. Mutta olipa kyseessä minkä tyyppinen pahuus tahansa, tosiasiaksi jää, että olemme tekemisissä aidon ongelman kanssa.

Jotkin asiat ovat paheellisia, ja sellaisina niitä ei voi suositella eikä edes antaa anteeksi. Vaikka näiden asioiden suhteen vallitsee melkoinen kulttuurirelativismi, emme saa antaa periksi relativistiselle kiusaukselle sanoa, että kaikki on subjektiivista. Päinvastoin, jos riittävän huolellisesti tarkastelee erilaisia paheellisuuden tyyppejä on helppo nähdä, että jotkin kauhun retoriikan puolet ovat sellaisia, ettemme halua hyväksyä niitä. On eri asia soveltaa retorista teoriaa kuin hyväksyä tämän soveltamisen tulokset moraalisesti yhdentekeviksi.

Vaikka teoria auttaa meitä ymmärtämään omien asenteittemme suhteellisuuden, tuomitsemisen mekanismit ja rikollisen elämäntavan, meidän ei pitäisi hyväksyä pahuutta jonakin sellaisena, jota se ei ole. Vaikka jotkut agentit ovat paheellisia ja jotkin asiat pahoja, me emme halua niitä. Samanaikaisesti niiden kokonaisvaltainen poistaminen voi kuitenkin Ila mahdotonta, koska ne ovat osa yhteiskunnan elämää. Jotta edellä esitettyjä ideoita voitaisiin soveltaa, täytyy pitää mielessään, että Sade on romaani- ja näytelmäkirjailija.

Lukijalla ei ole minkäänlaista omaa kokemusta niistä asioista, joista Sade puhuu. Hänen väitteensä eivät voi olla tosia eivätkä edes todennäköisiä. Näin ollen hänen kertomuksensa luo kaiken — mitä se sitten onkin. Jos hänen tekstinsä luovat kuvitteellisen maailman, eivät sen rikolliset ideat viittaa tekstin ulkopuolella olevaan maailmaan. Kuten jo aiemmin olen väittänyt, itse kertomus on rikos. Avainkäsite tässä yhteydessä on subversio, tai moniselitteinen tyyli, jonka osatekijöinä ovat roska, saasta, huono maku, pahoinvointi, huimaus, ristiriitaisuus, jumalanpilkka, kunnianloukkaus, rikos, pornografia, kidutus, kieroutunut seksuaalisuus ja lukematon kirja.

Tarkastelkaamme lähemmin kuvitelmaa, jonka kattaa yleiskäsite "subversio". Sadelainen subversion käsite, jota hän myös kutsuu moraaliseksi rikokseksi, merkitsee ensinnäkin sitä, että moraalitermien toisto ja väkivallanteot vieraannuttavat lukijan siitä, mitä itse asiassa sanotaan. Toiseksi se merkitsee tulkinnan ristiriitaisuutta. Tarina on, kuten tiedämme, sekä ulkonaisesti (toistamisen kautta) että sisäisesti moniselitteinen. Vaikka pelkkä kielenkäytön sääntöjen rikkominen voikin näyttää viattomalta, se ei kuitenkaan ole sitä. Päinvastoin,

Sade tavoittaa tässä erään yhteiskunnallisen kontrollin olennaisen puolen, viestin julkisen manipuloinnin; se on rankaisemisen, sensuurin ja kulttuurisen ylivallan ideoitten ytimenä. Muuttamalla kielioppisääntöjä muuttaa myös itse asioita. Kun asiat muuttuvat, jokin lakkaa jokin kuolee —, mutta sen tilalle ei luoda mitään. Tämän olemassa oleva on todellista, koska se voidaan kuvailla erilaisten rakenteitten avulla. Menetykset ovat konkreettisia. Sade määrittelee hävityksen uuden metodin avulla. Jotkut kuvittelevat, että menetykset ovat riippumattomia metodeista.