Markiisi de Saden elämä: osa 19- Rakkaus

Teksti professori Timo Airaksinen

DigiVallilassa käsitellään professori Timo Airaksisen suosittuja kirjoituksia Markiisi de Sadesta kerran viikossa. Markiisi de Saden vahva vaikutus näkyy edelleenkin koko ajan vapautuvassa ilmapiirissä yhä voimakkaampana, mitä seksuaalisuudesta puhumiseen ja sillä itsensä ilmentämiseen tulee, yhtä hyvin ja selkeästi se näkyy myös Friedrich Nietzschen viimeisessä kirjassa Ecce Homo, jonka kirjoittaja ja esittämä kaikki sen ajan arvot kunnolla kyseenalaistanut ihminen olivat sata vuotta aikaansa edellä aikalaistensa suureksi kauhuksi ja järkytykseksi.

Esipuheensa aluksi filosofi muistuttaa, ettei ole mikään pelottava kummajainen tai moraalihirviö, vaan luonnostaan täysi vastakohta sellaisille ihmisille, joita siihen asti oli kunnioitettu hyveellisinä: "Näin meidän kesken, minusta näyttää siltä, että juuri tämä on yksi ylpeydenaiheistani. Olen filosofi Dionysoksen opetuslapsi, mieluummin olisin satyyri kuin pyhimys." Samanlainen on vapaan erotiikan hullaannuttama Airaksisen markiisi de Sade.

Airaksisen hellimä kirjoitustyyli on pohtivaa ja älyllisesti haastavaa. Markiisi de Sadessa hän puhuu yksilön pahuudesta: "Absoluuttisen optimistin mukaan jotkin hyvät asiat osoittautuvat olevan pahoja, mutta vain näennäisesti, ja luonnon kuvat toimivat kuvan kaunistamiseksi – edellyttäen että ne ovat varsinaisia vajavaisuuksia, joiden varjot ovat samanaikaisesti sekä pysyviä että ohimeneviä mitä sopivammalla esteettisellä tavalla". De Sade on myös eräänlainen kulttuurimme mittari.

Se kertoo siitä, uskallammeko katsoa itseämme tarkasti sisään. Professori Timo Airaksisen de Sade-tutkielma on edelleenkin tärkeä osa yleissivistystä sekä perusteos pohdittavaksi akselilla ihminen-vapaus-valta-ja kontrolli, sillä de Sadellekin olemassaolon kysymys oli pohjimmiltaan kysymys ihmisen vapaudesta ja siitä, kenellä on oikeus sanoa, mikä on oikein. Airaksisen tekstit ovat merkittäviä myös siksi, että hän onnistuu valaisemaan Saden kaunokirjallisten teosten filosofista maailmaa ja analysoi niissä esiintyvää etiikkaa, käsitystä vapaudesta ja nautinnosta sekä elämänkatsomusta vertaamalla Saden elämää ja tuotantoa filosofian an historian muiden suurten nimien, kuten mm. Hobbesin ja La Mettrien saavutuksiin.

Luvut ovat seuraavanlaisia; Johdanto, Filosofian kääntöpuoli, Saden filosofia ja sen tausta, Tosiasiat, Aiheet, Optimismin kumoaminen, Perverssiyden määritelmä, Luonto ja tyhjyys, Kaksi käsitystä luonnosta, Luonto ja arvo, Haaskaeläin, Tuuri ja transgressio, Hedonismi psykologiassa, Persoonallinen identiteetti, Naiset, Mielihyvä vai aivot, Kostaja, Paheen etiikkaa, Elämänsuunnitelmat, Inversion parodia, Paheellisuuteen kouluttaminen, Rakkaus, Yhteiskuntasopimuksen ivaelma, Yhteiskuntakritiikki, Utopiassa ja sen tuolla puolen, Tuskan ja nautinnon teatteri, Fallokratian kumoaminen, Kypsä ja vapaa saalistaja, Tyyli ja paheellisuuden moniselitteisyys, Toisto, Väkivallan kielioppi, Lukija, Moniselitteisyys, Metaforat, Hyvän ensisijaisuus, Pintatason hyvä, Syvätason hyvä, Pelastusveneessä, Sade peilin läpi, Likaisten asioiden kanssa askartelu, Hyve ja kontrolli, Narsismin tappio, Perversion merkitys, Moraalisen minän vahingoittuminen, Harkitsematon preferenssinmuodostus, Heikkous ja perverssiyden ydin, Tosiasioita vai kuvitelmia?, Jälkipuhe pokkariversioon 2019: Paha rakkaus, Sade Rakkaus ja väkivalta, Nautinnoista suurin, Luonto, moraali ja luonnon lait: Kant ja Sade, Pitäisikö Sade polttaa?. Miksi lukea Sadea

Professori Timo Airaksinen: Markiisi de Saden elämä. Alkuperäisteos: The Philosphy of the Marquis de Sade (Routledge, London, 1995). Suomennos Manu J.Vuorio. Markiisi de Saden filosofia (Gaudeamus 1995). Gaudeamuksen luvalla Kulttuuriklubin pokkariversion toimittanut ja tuottanut Harald Olausen sekä kirjoittanut uuden esipuheen (Kulttuuriklubi 2019).

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Rakkaus

Saden etiikkaa —sellaisena kun se ymmärretään hedonistisena teoriana kritisoitaessa, kuuluu asiaan mainitaan, että hänen teoksissaan ei alistetuilla ihmisillä ole mitään annettavaa kiduttajilleen. Moni tärkeä mielihyvän muoto — kuten rakkaus — jää sankareilta saavuttamatta. Mutta ymmärtääksemme Sadea meidän on torjuttava perinteinen näkemys rakkaudesta tunteena tai haluna, jota ihminen osoittaa toista kohtaan. Hobbes ilmaisee tämän perinteisen näkemyksen teoksessaan Leviathan: "Mitä ihmiset haluavat, sitä heidän sanotaan myös rakastavan Siten halu ja rakkaus ovat yksi ja sama asia," Näkemys, joka identifioi keskenään rakkauden ja halun, ei ole vain liian rajoittunut, vaan se kääntää myös rakkaus-relaation suunnan nurinkuriseksi. 

Varsinaisessa merkityksessään rakkaus tarkoittaa henkilökohtaista hyväksymistä, antautumista, turvallisuutta ja varmuutta keskinäisessä tunteitten vaihtamisessa. Rakastava ihminen viestittää antautumisesta ja sitoutumisesta toiseen ihmiseen; rakkaus on eräänlaista ihmisten keskeisen yhteisen identiteetin etsintää. Saavuttaakseen tämän ihminen uhraa itsensä toiselle; ja jos tämä prosessi on molemminpuolinen, tuloksena on arvokas yhteiskunnallinen sitoumus. Voimme erotella erilaisia alalajeja kuten äidinrakkaus, veljellinen rakkaus tai ystävyys ja seksuaalinen rakkaus.

Rakkautta voidaan verrata mielihyvään ja kunnioitukseen. Sade tietää, että nautinto voidaan ostaa tai ottaa väkisin. Seksuaalista rakkautta ei kuitenkaan voi ostaa nimittämättä sitä prostituutioksi. Se, ettei rakkautta voi ostaa rahalla, voidaan kiistää, mutta siinä tapauksessa on kyseessä ostamisen ja ansaitsemisen välinen sekaannus. Ihminen on taipuvainen ajattelemaan, että rikkaat ja kuuluisat ansaitsevat kiintymyksemme ja pitää ymmärrettävänä, että heitä ihaillaan, kunnioitetaan ja jopa rakastetaan.

Kuten Sade väittää, ihminen voi ansaita ihailua ja kunnioitusta — mutta ei rakkautta. Jonkin piispan tavoin myös rikas ihminen voi kutsua itseään kunnioitettavaksi ja vaatia, että hän on oikeutettu siihen. Mutta rikas voi haluta vieläkin enemmän. Hän voi sanoa kontrafaktuaalisesti: Olette väärässä, jos ette kunnioita minua henkilökohtaisten luonteenpiirteitteni johdosta. Näin tekemällä hän tulee vaatineeksi itselleen oikeuden olla mikä hän or, joten on virhe kiistää hänen asemansa. Ihmiset tekevät erilaisia asioita saavuttaakseen kunnioitusta. He kouluttavat itseään ja hankkivat virkoja, koska heidän kaipuunsa kunnioituksen ja ihailun vaateita kohtaan ei sääli heitä; ja he ovatkin oikeassa niin menetellessään.

Thomas Hobbes esittää kaavan tästä hyve-etiikan laiminlyödystä kunnia-näkökulmasta. Hänelle valta on aina ihailemisen arvoista, ja se edellyttää aitoa henkilökohtaista hyveellisyyttä. Hobbesin valaiseva argumentti etenee askeleittain. Ensin: "Ihmisen nykyinen valta on hänen välineensä hankkia jotakin hyvää tulevaisuudessa." Toiseksi: "Ihmisen arvokkuus tai arvo on, kuten kaiken muunkin kohdalla, yhtä kuin hänen hintansa; se tarkoittaa sitä, mitä hänen vallastaan maksettaisiin." Kolmanneksi: "Toiselle annetun arvon ilmentymänä on se, mitä yleisesti kutsutaan kunnioittamiseksi." Neljänneksi: "Pyytää toiselta mitä tahansa apua on yhtä kuin kunnioittaa häntä; koska olemme sitä mieltä, että hänellä on valta ja voima auttaa." Viidenneksi ja viimeiseksi: "Kunnioittamista ei muuta se onko teko oikeuden- tai epäoikeudenmukainen: sillä kunnioitus riippuu vain vallasta," 

Kaikki tämä sopii Saden sankareihin ja heidän saavutuksiinsa, joita Hobbes kutsuisi "raiskauksiksi, varkauksiksi ja muiksi suuriksi mutta epäoikeudenmukaisiksi tai epäpuhtaiksi teoiksi". Sellaisia tekoja voidaan kunnioittaa, koska ne ilmaisevat ihmiselle tarpeellista valtaa. Muinaiset jumalat olivat lurjuksia, mutta ihmiset kunnioittivat heitä siitä huolimatta, kuten Hobbes asian ilmaisee. Tässä erityismerkityksessä jopa sadelaiset sankarit ovat hyveellisiä, koska heidän ystävänsä ihailevat heitä heidän valtansa ansiosta. Sankarit ylistävät toisiaan ja jopa heidän uhrinsa kunnioittavat heitä. Ja vieläpä: jos heitä ei kunnioitettaisi, heitä ainakin pitäisi kunnioittaa heidän omaisuutensa, itsekontrollinsa, kestävyytensä ja julmuutensa ansiosta. Mutta onko tämä kunnioitus rakkautta?

Rakkaus ei noudata samanlaista logiikkaa kuin esimerkkitapauksena oikeuksista oleva kunnioitus. Ihminen ei voi väittää, että jonkun pitäisi rakastaa häntä, tai muuten tämä syyllistyy virheeseen. Ei ole mielekästä sanoa, että tiedän sinun rakastavan minua, mutta ellet rakastakaan, sinun ainakin pitäisi, koska muussa tapauksessa erehdyt. Tällaisia vaatimuksia voidaan esittää vallan tai kunnioituksen suhteen, mutta mikä tahansa normatiivinen vaatimus rakastaa on hullutusta. Ainoa järjellinen mielipide tästä on sanoa, että ihmiset, jotka ansaitsevat kunnioituksen saavat myös usein osakseen rakkautta. Sellainen lause ei kuitenkaan ole normatiivinen, vaan ainoastaan kuvaus kulttuuripiirteistä, jotka ihmiset sattuvat tuntemaan hyvin.

Sanonta "rakkaus on lahja" merkitsee, että ihmisen tulee olla avoin rakkaudelle eli hän ei ainakaan saa tarjota rahaa, valtaa tai palveluksia vaihdon välineeksi. Jos ihminen tarjoaa rahaa toisel1e, joka haluaa antaa hänelle lahjan, tämän relaation "lahjoituksenomaisuus" eliminoituu. Lahjoja ei tarvitse ostaa. Avoimuuden positiivinen puoli merkitsee ihmisten välistä vapaata informaation kulkua, keskinäistä kunnioitusta, yleistä halukkuutta hyväksyä jotakin toiselta ja rohkeata riskien hyväksymistä. Erityisen vahingollinen on rakastetuksi tulemisen vaatimus; henki10, joka saa vaatimukselleen palautteeksi kunnioitusta tai ihailtua, voi väärin tulkita sen rakkaudeksi. Lisäksi lahjan vastaanottaja voidaan (moraalisesti) velvoittaa vastalahjoitukseen. Lahjoituksen suhteen asia voikin olla näin, mutta rakkaus-relaatiossa tällaista pakkoa ei synny. Koska rakkaus on uhraus, se voidaan aina torjua. Ainoa pakko koskee rakastavan henkilön sitoutumista hänen rakastamansa henkilön hyvän edistämiseen.

Keskinäinen rakkaus muodostaa lahjoitus-relaatioiden verkon, joka merkitsee myös voimakasta eettistä sidosta. Useat yhteiskuntaelämän parhaista piirteistä perustuvat tällaisille lahjoil1e, emmekä mahdollisesti tulisi lainkaan toimeen ilman niitä. Jos hylkäämme tällaisen ajatuksen, ajaudumme itsepetokseen uskottelemalla itsellemme sekä ansaitsevamme sen mitä vaadimme muilta että luovamme muille pakotteita antamalla heille jotakin. Voimme edelleen väittää, virheellisesti, että olemme ansainneet sen mitä meillä on, joko tekemällä hyviä kauppoja tai ehkä tuottamalla jotakin niin paljon, että olemme erikoistuneet. Totuus on, että rakkautta voidaan vain kerjätä kuten mitä tahansa muutakin lahjaa.

Rakkauden lahjojen aihepiiri on liian laaja tässä yhteydessä yksityiskohtaisemmin kehiteltäväksi. Tarkoitukseni on vain tehdä tilaa Sade-kritiikille, joka tulee vähemmän ilmeisestä suunnasta. Ei ole helppoa kritisoida kirjailijaa, joka haluaa olla paheellinen. On epätodennäköistä, että hän olisi samaa mieltä rakkauden tärkeydestä. Miksi hänen pitäisi välittää siitä? Jos rakkautta on olemassa, sadelaisen koston välttämättömyys poistuu, jopa ilman keinotekoisen maailman alistavaa valtaakin. Tämä näyttääkin toivottavalta; mutta se ei riitä Sadelle, jos rakkaus ei lupaa ehdottomia purkautumisia. Ja sitä rakkaus ei voi tehdä.

Saden elämänkatsomus ei tee ihmisten välistä täyttymystä meille ymmärrettäväksi. On varmasti niin, että jos yhteiskunnallisen tason valta riittää Sadelle, hän on kritiikin ulottumattomissa. Mutta niille, jotka eivät halua mennä yhtä pitkälle kuin Sade, voi lahjoitus-relaation ajatus suoda hieman helpotusta yksinäisen, lyhyen ja eläimellisen olemassaolon uhkaa vastaan. Koska Sade pyrkii täydelliseen kontrolliin, hänen täytyy kieltää myös rakkauden ja kiintymyksen arvo — mutta ei kunnioituksen. Voimme ymmärtää Saden tilanteen paremmin seuraavasti. Ihminen voi menestyä hyvin, mutta jos muut kieltävät häneltä rakkautensa, hän voi vain yrittää kovemmin. Kunnioituksesta poiketen kiintymys ja rakkaus virtaavat eri suuntaan eli kohti agenttia. 

Tästä syystä jotkin hyvät asiat, kuten rakkaus, ovat lahjoja, joita voidaan anoa. Sadelaisia sankareita ihaillaan ja kunnioitetaan usein; merkittävä osa heidän julmuudestaan on todellakin ymmärrettävissä vaatimukseksi tulla kunnioitetuiksi. Koska väkivalta on vaatimus tulla kunnioitetuksi, jokainen, joka ei esitä kunnianosoituksia heille, on väärässä. Mutta heitä ei koskaan rakasteta. Miten voitaisiinkaan? He kieltäytyvät hyväksymästä lahjaa uhreiltaan.

Kaupankäyntianalogia toimii hyvin tässä yhteydessä: useissa tärkeissä tunnetason tapauksissa ihminen yrittää ostaa tunteita markkinoilta, jotka ovat jo täynnä niitä. On myyjän markkinat, eikä kukaan ole halukas myymään. Mikään, mitä ostaja tarjoaa maksuksi: ei kelpaa, ja niinpä hänen täytyy kerjätä. Sade jättää huomiotta tämän analogian — koska hän vihaa sitä. Hänelle yhteiskunta on raa'an vallankäytön kenttä, jossa voimakkaat persoonallisuudet törmäävät passiivisuuteen ja hitauteen. Voimakkailla ei ole koskaan mahdollisuutta päästä osingoille rakkaudesta ja kunnioituksesta paitsi vallan käyttäjien välillä, jotka liittävät sellaisiin tunteisiin tietyn käyttöarvon voidakseen paremmin hyötyä uhreistaan. Normaalisti ymmärretyssä yhteiskunnassa voimakkaimmatkin yksilöt tarvitsevat rakkautta ja kiintymystä, ei keinona jonkin muun päämäärän saavuttamiseksi, vaan arvona sinänsä. Saden maailma on päinvastainen ja juuri siksi niin outo. Hän puhuu nautinnosta tavalla, joka samanaikaisesti herättää onnettomia tunteita.

Itse asiassa nautinto ja onnellisuus ovat Sadelle kaksi eri asiaa. Ihminen voi itse aiheuttaa itselleen nautintoa kiihottamalla omia aistejaan, mutta onnellisuus on vapaiden persoonien välisen vaihdon tulosta. Sade ei välitä sellaisesta rakkaudesta eikä onnellisuudesta. Tämä ei olekaan yllättävää, koska hän suosittelee paheellisuutta. Mutta haluaisin osoittaa, mitä Sade menettää väittäessään rakkautta hyveelliseksi harhakuvaksi Justine ja muutkin hänen tarinoidensa henkilöt kärsivät loputtomasti tästä. Sade jättää huomiotta rakastettuna olemisen halun ja etiikassa kovin tärkeän tahdonvoiman välisen tasapainon.

Aidosti hyveellinen, tai antisadelainen agentti herättää hempeämpiä tunteita ja voi odottaa saavansa osakseen rakkautta ja kunnioitusta. Sade reagoi tällaiseen tapahtumaan dramaattisesti. Hänhän väittää, että hyveellinen itsesuojelu on ansa. Jos ihminen on hyveellinen, hän kerjää hyväksymistä ja on tällä tavalla vaarassa joutua uhriksi. Yritys tehdä edullinen vaikutus merkitsee hyveellisen ihmisen joutumista pulaan, jos muut ihmiset eivät osta tätä vaikutelmaa. Hän ei ole vain pettynyt vaan hän on myös toisten armoilla. Tämä on Saden tärkein näkökohta hyveen etiikkaa vastaan: kerjäät rakkautta, mutta niin tehdessäsi vain vahingoitat itseäsi. Hän ajattelee, että ainoa vaivan arvoinen nautinto on sellainen, jonka voi ostaa (kuten prostituutio) tai ottaa väkisin (kuten ryöstö). Rakastaminen on kuitenkin vaarallista. Antamalla lahjoja ihminen sitoutuu vastaanottajaan, jota hän ei voi omilla toimillaan kontrolloida. Tässä mielessä rakastava ihminen tekee itsensä haavoittuvaksi.

Molemminpuolinen pelko on ilmeistä irstailijoiden keskuudessa. Kypsä Juliette myrkyttää lopulta ystävättärensä Clairwilin. Madame -Durand sanoo: Kuuntele Juliette, äläkä vain paljasta mitään. Tämä saari Dalmatiassa. tämä prinsessa Christine... tämä matka rakas tyt10, olisit ollut hukassa. Se kaikki oli vain ansa, jonka oli asettanut nainen, jota luulit ystäväksesi. Hän suunnitteli sinun kuolemaasi. Hän himoitsi omaisuuttasi.

Juliette kostaa epäröimättä: Meille tarjoillaan; olin tehnyt päätökseni. Tuntien mahdottomaksi antaa pettää itseäni, liiaksi uskoen madame Durandin paljastusten vilpittömyyteen, sujautan käteeni piilotetun myrkyn ensimmäiseen ruokalajiin, jonka ojennan Clairwilille. Hän nielaisee, horjahtaa tuoliltaan ja kaatuu päästäen hurjan huudon. Petos on jokaiseen sadelaiseen ystävyyssuhteeseen kätketty paha. Saden oma näkemys kieltää ajatuksenkin muilta ihmisiltä odotettavissa olevasta rakkauden lahjasta. Tästä syystä koko etiikan maailma näyttää Saden romaaneissa vääristyneeltä vieraalta ja pelottavalta. Hänen maailmassaan vallitsee ikuisen rakkauden sijasta kieltämisen, pettämisen ja petollisuuden pelko. 

Pelkonsa vallassa olevaa heikkoa ihmistä vaivaa jatkuvasti ajatus ensi-iskun välttämättömyydestä. Jokaisessa ystävyydessä on mukana epävarmuustekijä, koska petos lupaa niin paljon nautintoa. Samanaikaisesti Saden tarinat ovat kuitenkin täynnä elostelijoiden välisen aidon kiintymyksen ylistystä. Ystävyys, luottamus, yhteistyö ja rakkaus kääntyvät kaikki omiksi ivaelmikseen. Vaikka ystävyyden ja rakkauden särkeminen on julman mielihyvän ihana lähde, se kuitenkin jätetään käyttämättä siitä vähäpätöisestä ilosta, -että ne jätetään koskemattomiksi. Koska ystävyys sattuu olemaan hyve ja rakkaus taas kristittyjen ylistämää, on irstailijoiden Välinen kiintymys eräs Saden filosofian yllättävimpiä kohtia. Kyetäksemme selittämään sen meidän on tutkittava yhteiskuntasopimuksen merkitystä Saden romaaneissa.

Näkemys yhteiskunnallisesta hyvästä auttaa meitä ymmärtämään yhteiskunnallisten tapojen valtavaa voimaa sekä Saden kapinan raivokkuutta. Jos ihminen ei saa osakseen aivonantoa, hän voi esitellä itsensä sellaisena, että nämä lahjat voidaan antaa hänelle. Yhteiskunnasta, historiasta ja tavoista riippuu, mitä avoimia asemia ihminen voi vallata, Niinpä ainoa asia, jonka ihminen voi tehdä halutessaan olla onnellinen, on pitää huolta siitä, että hän on paikalla viimeisiä osuuksia jaettaessa. Syynä hänen avuttomuuteensa yhteiskunnallisten tapojen ja normien suhteen on, että hänen asemansa avoimuus määritellään niiden kautta. Hänen on seurattava etikettiä — mitä se sitten sattuukin vaatimaan. Tietysti todellinen moraalinen sankari voi unohtaa muiden ihmisten arviot itsestään, mutta tuloksena on supererogatorinen etiikka, joka on todella julmaa. Ainoa korvaus tästä on narsistinen itseihailu, joka seuraa supererogatorisen moraalisen omaksumisesta.

Tämä tosiasia saa meidät myös näkemään Saden äärimmäisen pahan: yksinäisyyden. Viimeinen teoksessa Les 120 journées de Sodome mainittu yksinäinen mies on kaukana äärimmäisestä sankarista. Hän on liian yksinäinen. Toisin kuin tavalliset ihmiset, jotka ovat avoimia rakkaudelle ja valmiita ottamaan riskejä ja kärsimään vaivaa niiden takia, sadelaiset sankarit järjestävät elämänsä siten, että heidän nautintonsa on heidän omaa tuotettaan. He valmistavat keinotekoista mielihyvää. Jopa onnistuessaan he ovat vain työläisiä.

Saden teksti voidaan ymmärtää menetetyn kiintymyksen parannuskeinona. Vain narsismi voi pelastaa ihmisen yksinäisyydeltä, koska hyve on äärimmäinen ansa. Hän provosoi oman itsensä uhriensa lihaan ja nauttii omasta kuvastaan siellä. Kostona siitä, että on pakotettu kerjäämään, on tyydyttymisen mahdollisuuden kieltäminen. Tämän mukaisesti ihminen voi väittää, että ainoa hyvä asia on ihminen itse. Hirvittävien asioiden tekeminen toisille merkitsee nauttimista oman itsensä ulkoistamisesta. Passiiviseen maailmaan painettu poltinmerkki on hirviön lahja hänen omalle ihailevalle itselleen.

Sadelaisten sankareitten uhrejaan kohtaan tuntema viha on ymmärrettävää ajateltaessa heidän yksinäisyyttään ja narsismin katkeran suloisen lääkkeen tuottamaa pettymystä. He vihaavat uhrejaan, koska nämä eivät koskaan suo heille täyttymystä. Kiduttava ajatus siitä, että uhrit ovat tavoittamattomia, esiintyy ainakin kahdessa eri muodossa: ensinnäkin, he kuolevat ja siten pakenevat; ja toiseksi, vieläkin useampia — itse asiassa rajattomasti — ihmisiä tulisi tuhota. Clairwil haluaa tietää, mitä ministeri Saint-Fond tekee uhreilleen ennen näiden kuolemaa. Saint-Fond tunnustaa uskonnon vaivaavan häntä vielä siinä määrin, ettei hän voi olla varma sielun kuolemattomuuden mahdottomuudesta - Hän kertoo Clairwilille:

Jotta uhria estettäisiin osallistumasta taivaan iloihin, hänet täytyy saada sydänverellään allekirjoittamaan lupaus, että hän antoi sielunsa paholaiselle: sitten työntää kyrvällä tämä paperin hänen persereikäänsä, ja samanaikaisesti tuottaa hänelle niin suurta tuskaa kuin vain oli vallassamme saada hänet kärsimään.

Tämä lähettää uhrin ikuiseen helvetin tuskaan. Muussa tapauksessa ei voida koskaan olla varmoja, ettei uhri olisi karannut kiduttajaltaan. Mutta ylipäätään tällainen strategia perustuu teistiselle järkeilylle, ja olisi vaikea nähdä, millä tavalla tiukasti ateistinen järkeily voisi vähentää Sain-Fondin tuskaa sen suhteen, että hän menettäisi uhrinsa hyvälle. Tämän Iisaksi hänen pelkojensa vastapainona on vain teoreettinen. Mielihyvästä ja tuskasta poiketen filosofinen varmuus ei ole sisäinen tunne, joka esiintyessään olisi todellinen. Teoria on vaarallista ja hyvä dialektikko voisi tehdä tuhojaan jopa irstailijan mielessä olettaen, että hänen elämänsuunnitelmansa perustuu rationaaliselle ajattelulle. Jos se taas perustuu jumalanpilkan iloille, on asia kokonaan toinen.

Joukkomurha on myös tärkeä mutta ei vakuuttava nautinto Saden sankareille: "Olympe ja minä vapisimme terassilla nähdessämme, millä nopeudella liekit levisivät. Kaikki 37 sairaalaa tuhoutuivat, ja kuolleiden määrä ylitti jo 20 000. Juliette tietää, että luonto ei anna ihmiselämälle mitään arvoa, ja tulen sammuttua hänen täytyy löytää uusia nautintoja. Tästä syystä Saden maailmassa nautinto edustaa Sisyfoksen, tai nykyaikaisen teollisuustuotannon, loputonta työtä: toistamista, joka yhdistyy turhaan toiveeseen siitä, ettei tarvitsisi koskaan kerjätä mitään sellaista, jonka voi tuottaa itsekin. Emme kuitenkaan voi valmistaa sitä kaikkea, kuten Sade joskus itsekin oivaltaa, kun hänen sankarinsa eivät saa erektiota tai kun he haaveilevat joukkomurhasta tai haluaisivat tuhota itse luonnon.

Koska irstailun mahdollistama tuotantotapa on rajoitettu, tuloksena on toisto ja liioittelu. Jane Gallop tulkitsee joidenkin tekstien viittaavan huoraamiseen, rakkauden väärennökseen: Eugenie, oppilas, kuten Juliettekin, letukka, on valmis kantamaan toisen leimaa. Vailla mitään omaa toivetta tai ajatusta, häntä kiihottaa jonkun toisen halu tai ajatus. Contrafacere, väärentää, tehdä jotakin tehdä toisen aiheuttaman paineen alaisena vastoin jotakin tulevaa. Kolikon aitous perustuu sen samankaltaisuuteen mallikolikon-kanssa. Aidoin kolikko on paras kopio, todellisin väärennös.

Tällainen on surullinen johtopäätös Saden tarinassa työn etiikasta: poltinmerkki, ei lahja. Mutta kypsällä Juliettella on oma tahto, ja lurjukset ovat yksinvaltiaita. Sadelaisella kostajalla on todellakin syynsä vihata sekä luonnollista maailmaa, jota hän ei voi kontrolloida, että yhteiskunnallista rakkauden poltinmerkkiä, rakkauden, jota hän ei vielä voi jakaa toisten kanssa. Sade kääntyy yhteiskuntasopimuksen keinotekoiseen maailmaan ja tulkitsee sen teatteriksi. Hän pyrkii valtaan ja nautintojen kontrolloimiseen. Loputon taistelu pettymystä vastaan voidaan välttää ystävien seurassa. 

Tämä merkitsee sekä yhteiskuntasopimuksen että keinotekoisten yhteiskunnallisten suhteitten solmimista. Tästä syystä yhteiskunnalliset suhteet, ihailu ja rakkaus ovat enemmänkin instrumentaalisia kuin olennaisia. Niitä ei tarvita sankarillisen identiteetin takia, vaan siksi, että voitaisiin kokea nautintoa ilman luonnollista pettymystä. Gallop pysyttelee luonnollisten kategorioiden tasolla ja näyttää unohtavan sekä yhteiskunnallisten lakien tarpeen että sadelaisen teatterin näyttämön. Yhteiskuntasopimus luo sekä keinotekoisen rakkauden että kuvitteellisen mielihyvän. Tällä tavalla Sade selittää, mitä merkitsee saalistajana oleminen.