Markiisi de Saden elämä: osa 16- Kostaja

Teksti professori Timo Airaksinen

DigiVallilassa käsitellään professori Timo Airaksisen suosittuja kirjoituksia Markiisi de Sadesta kerran viikossa. Markiisi de Saden vahva vaikutus näkyy edelleenkin koko ajan vapautuvassa ilmapiirissä yhä voimakkaampana, mitä seksuaalisuudesta puhumiseen ja sillä itsensä ilmentämiseen tulee, yhtä hyvin ja selkeästi se näkyy myös Friedrich Nietzschen viimeisessä kirjassa Ecce Homo, jonka kirjoittaja ja esittämä kaikki sen ajan arvot kunnolla kyseenalaistanut ihminen olivat sata vuotta aikaansa edellä aikalaistensa suureksi kauhuksi ja järkytykseksi.

Esipuheensa aluksi filosofi muistuttaa, ettei ole mikään pelottava kummajainen tai moraalihirviö, vaan luonnostaan täysi vastakohta sellaisille ihmisille, joita siihen asti oli kunnioitettu hyveellisinä: "Näin meidän kesken, minusta näyttää siltä, että juuri tämä on yksi ylpeydenaiheistani. Olen filosofi Dionysoksen opetuslapsi, mieluummin olisin satyyri kuin pyhimys." Samanlainen on vapaan erotiikan hullaannuttama Airaksisen markiisi de Sade.

Airaksisen hellimä kirjoitustyyli on pohtivaa ja älyllisesti haastavaa. Markiisi de Sadessa hän puhuu yksilön pahuudesta: "Absoluuttisen optimistin mukaan jotkin hyvät asiat osoittautuvat olevan pahoja, mutta vain näennäisesti, ja luonnon kuvat toimivat kuvan kaunistamiseksi – edellyttäen että ne ovat varsinaisia vajavaisuuksia, joiden varjot ovat samanaikaisesti sekä pysyviä että ohimeneviä mitä sopivammalla esteettisellä tavalla". De Sade on myös eräänlainen kulttuurimme mittari.

Se kertoo siitä, uskallammeko katsoa itseämme tarkasti sisään. Professori Timo Airaksisen de Sade-tutkielma on edelleenkin tärkeä osa yleissivistystä sekä perusteos pohdittavaksi akselilla ihminen-vapaus-valta-ja kontrolli, sillä de Sadellekin olemassaolon kysymys oli pohjimmiltaan kysymys ihmisen vapaudesta ja siitä, kenellä on oikeus sanoa, mikä on oikein. Airaksisen tekstit ovat merkittäviä myös siksi, että hän onnistuu valaisemaan Saden kaunokirjallisten teosten filosofista maailmaa ja analysoi niissä esiintyvää etiikkaa, käsitystä vapaudesta ja nautinnosta sekä elämänkatsomusta vertaamalla Saden elämää ja tuotantoa filosofian an historian muiden suurten nimien, kuten mm. Hobbesin ja La Mettrien saavutuksiin.

Luvut ovat seuraavanlaisia; Johdanto, Filosofian kääntöpuoli, Saden filosofia ja sen tausta, Tosiasiat, Aiheet, Optimismin kumoaminen, Perverssiyden määritelmä, Luonto ja tyhjyys, Kaksi käsitystä luonnosta, Luonto ja arvo, Haaskaeläin, Tuuri ja transgressio, Hedonismi psykologiassa, Persoonallinen identiteetti, Naiset, Mielihyvä vai aivot, Kostaja, Paheen etiikkaa, Elämänsuunnitelmat, Inversion parodia, Paheellisuuteen kouluttaminen, Rakkaus, Yhteiskuntasopimuksen ivaelma, Yhteiskuntakritiikki, Utopiassa ja sen tuolla puolen, Tuskan ja nautinnon teatteri, Fallokratian kumoaminen, Kypsä ja vapaa saalistaja, Tyyli ja paheellisuuden moniselitteisyys, Toisto, Väkivallan kielioppi, Lukija, Moniselitteisyys, Metaforat, Hyvän ensisijaisuus, Pintatason hyvä, Syvätason hyvä, Pelastusveneessä, Sade peilin läpi, Likaisten asioiden kanssa askartelu, Hyve ja kontrolli, Narsismin tappio, Perversion merkitys, Moraalisen minän vahingoittuminen, Harkitsematon preferenssinmuodostus, Heikkous ja perverssiyden ydin, Tosiasioita vai kuvitelmia?, Jälkipuhe pokkariversioon 2019: Paha rakkaus, Sade Rakkaus ja väkivalta, Nautinnoista suurin, Luonto, moraali ja luonnon lait: Kant ja Sade, Pitäisikö Sade polttaa?. Miksi lukea Sadea

Professori Timo Airaksinen: Markiisi de Saden elämä. Alkuperäisteos: The Philosphy of the Marquis de Sade (Routledge, London, 1995). Suomennos Manu J.Vuorio. Markiisi de Saden filosofia (Gaudeamus 1995). Gaudeamuksen luvalla Kulttuuriklubin pokkariversion toimittanut ja tuottanut Harald Olausen sekä kirjoittanut uuden esipuheen (Kulttuuriklubi 2019).

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kostaja

Myytti normien ja arvojen loukkaamisesta on Sadella ehdottoman keskeinen. Seuraanto on aina samanlainen: ensin joukko suljettuja, fyysisiä, psykologisia ia tyylillisiä vaiheita, kuten ruokapöydän; sitten suunnitelma murtautua ulos tyhjyyden tarjoamaan vapauteen, kuten inhottavan ruokalajin valmistaminen; ja lopuksi sen syöminen, joka johtaa oksentamisen kaltaiseen tyhjenemiseen ja tyydytykseen. Tässä kohdassa sadelaiset sankarit ovat kuitenkin jo palanneet lähtökohtaansa. He ovat jo saavuttaneet kaiken ja ovat levollisia. Tällainen ikuinen paluu on väistämätöntä, koska esteen takana ei ollutkaan mitään. 

Sperma on haihtunut. Ironisella tavalla ihminen ymmärtää nyt, että suurin kaikista nautinnoista on ei-mitään — ja rauhoittuu. Intohimon kiima jäähtyy filosofiselle lörpöttelylle ominaisen hengettömyyden kaltaiseksi tyhjyyden tuntemukseksi.  Kasvatuksellisten seikkojen suhteen on ilmeistä, että asiat tapahtuvat aina samassa järjestyksessä. Nautinnosta poiketen paheellisuus on hyvä opas. Kuten Juliette sanoo, irstailijan täytyy aina aloittaa paheellisuuden ideasta ja edetä kohti kiihottumista ja purkautumista. 

Asiat sujuvat väärässä järjestyksessä, jos aloitellaan kiihottumisesta ja vimmasta ja tehdään sitten paheellinen teko. Perverssin paheellisuuden täytyy olla teon suorittamisen motiivina eikä jonkin hämmennyksen tuloksena. Jos ihminen tekee pahoja tekoja vain ollessaan kiihottunut, hän ei voi kontrolloida tekojaan, ja niin nautinto jää saavuttamatta. Agentti ei ole täysin vastuunalainen eikä läpikotaisin paha. Koska rikoksiin täytyy ryhtyä kylmäverisesti, on hyvin jyrkkä filosofinen asennoituminen tärkeää nautinnon saavuttamiseksi. Tässä tapahtuu siirtymä naiivista haaskaeläimen elämäntyylistä kohti petomaista motiivia. 

Nautinnosta tulee osittain älyllistä, koska se vaatii jyrkkää itsekontrollia, suunnittelua ja järkeilyä. Paradoksaalista kylläkin, kypsän irstailijan täytyy olla välinpitämätön, koska hän haluaa kontrolloida saalistaan. Aikaisemmissa vaiheissa irstailija voi olla vain väkivaltainen, ikään kuin kostaakseen sen vahingon, joka hänelle koituu kyvyttömyydestä kontrolloida luontoa ja ihmistä. Sadelaisen henkilön aito elämänsuunnitelma tähtää nautintoon tässä ja nyt — menetyksistä riippumatta. Tarvitaan kuitenkin näyttämö; jolla erilaiset elämänalueet voidaan yhdistää petomaiseksi käyttäytymiseksi. 

Nuori Juliette menee erään iltana ulos pistoolin kanssa kokeakseen, miltä tuntuu tappaa joku aivan sattumanvaraisesti. Hän tapaa köyhän kerjäläistytön, joka kertoo hänelle liikuttavan tarinansa; Juliette ampuu häntä välittömästi päähän, Kyseessä ei ole keinotekoinen näyttämö, koska Juliette vain harjoittelee ja kokeilee petomaisia vaistojaan. Hän palaa Pariisin kaduille, julmuuden teatterin muurien ulkopuolelle. Kun hän on taas omassa yhteiskunnassaan, hänellä on yksi tarina lisää esitettäväksi näyttämöllä. Hän ei ole käynyt haaskalla (koska on löytänyt oman saaliin) eikä myöskään kärsinyt itse (kuten kostajalle tapahtuu). 

Hän on päinvastoin löytänyt kypsän nautinnon saalistajana olemisesta. Tässä yhteydessä meitä kiinnostavat nautinnon neljästä lajista sen fyysiset ja fysiologiset tyypit. Alkuperäinen kysymys koskee toiminnan esteiden kuvausta sellaisina kuin perverssi agentti itse ne näkee. Ensimmäinen niistä on tuska. Aivan kuten psykologia liittyy tekstiin, liittyy tuska seksuaalisuuteen. Seksuaalisuus on aina eräs tulkinta tuskasta. Sadelainen seksuaalisuus on symbolista toimintaa, jonka paheellisuus liittyy yhtäältä tuskaan ja toisaalta vääristyneisiin kertomuksiin. 

Seksuaalisuus on aina, tunkeutuen ja ejakuloiden, tapa saavuttaa tyhjyys — prosessi, jonka kautta ihminen antautuu ja luovuttaa osan ruumiistaan toiselle. Seksuaalisuus ei kuitenkaan ole ainutlaatuisen tärkeää, koska sama ruumiillinen lopputulos voidaan saavuttaa myös esimerkiksi verta vuodattamalla tai virtsaamalla. Nämä ovat seksuaalisen toiminnan analogioita, ja Sade todella käyttää niitä keskenään vaihdellen. Veri pursuaa avoimesta haavasta, jättäen uhrin huimaantuneeksi ja tyhjentyneeksi; ja veri voi löytää tiensä myös toisen ihmisen ruumiiseen. Väkivalta ja seksuaalisuus kietoutuvat yhteen. 

Väkivallan ja seksuaalisuuden yhdistäminen on tuttu menettelytapa kirjallisuudessa. Esimerkiksi V. S. Naipaul käyttää sitä suurenmoisen orgastisessa tappamiskuvauksessaan: "Janen oikea käsi oli hänen kaulaansa pusertavan käsivarren päällä ja tähän Janen oikeaan käsivarteen Bryant teki ensimmäisen viiltonsa. "Ensimmäinen viilto: loput seuraisivat. Terävä teräs iskeytyi Iihaan. Iho halkesi, liha paljastui ihon alta silmänräpäyksen ajan täplikkään valkoisena, sitten kaikki oli yhtä sokaisevaa, rumentavaa verta, ja Bryant pystyi viiltämään vain ennestään viillettyä kohtaa. 

Nainen parkaisi itkuisesti, tuskaisesti, epätoivoisesti: Auta minua, Jimmy!" Jimmy "keskittyi tuohon sileyteen ja jännitykseen, kunnes Jane alkoi herpaantua", mutta "sitten ei ollut mitään muuta kuin lohduttomuus. Naipaul tarjoaa esimerkin sadelaisesta nautinnosta ja purkautumisesta tavalla, joka edustaa enintään verhottua seksuaalisuutta, mutta ei välttämättä edes sitä. Seksuaalisuus ei ole silloin mielihyvän esimerkkitapaus eikä purkautuminen yksinomaan seksuaalisuuteen liittyvä ilmaus.  Seksuaalisuus ja purkautuminen muodostuvat päinvastoin väkivaltaisuuden mukaan: ruumis leikataan auki siten, että tuloksena on purkautuminen. 

Niinpä väkivalta on riippumattomasti orgastista siten, että seksuaalisuus enintään kiihottaa sen vaikutusta. Tästä samasta syystä seksuaalisuudella ei ole sadelaisessa opissa juuri mitään tekemistä eroottisuuden kanssa. Saden maailmassa tuska on miltei samaa kuin todellinen nautinto, tarjoamalla orgastisen syöksyn tyhjyyteen ja kaataen mielen luomat esteet. Jos uhrille aiheutetaan tuskaa, alistajan nautinto pysyy symbolisella tasolla. Koska sadismi on kuvitteellista, vain itselle aiheutettu tuska on todistettavissa. Tästä syystä alistajat ovat itsekin valmiita kärsimään. 

Juliette on noviisiaikanaan valmis ruoskittavaksi koska tahansa, ja Sillingissä alistajia ruoskitaan säännöllisesti, kunnes heidän ihonsa on kovettunut vanhan vuodan kaltaiseksi. Alistajat nauttivat tuskasta mutta heidän uhrinsa eivät. Alistajat rakastavat uhrinsa tuottamaa ja vihaamaa ulostetta. Ateria on inhottava, mutta juuri tämä vastenmielisyys luo rajan, jonka ylittäminen on sadelaisen mielihyvän lähde. Eivät ainoastaan uhrit joudu väkivallan kohteiksi, vaan myös alistajilla on sama kohtalo. Koska uhrit ovat viattomia, he ovat kykenemättömiä nauttimaan kokemastaan; heitä ei ole vielä kasvatettu valmiiksi, ja moni heistä ei saa edes tilaisuutta oppia. 

Tästä syystä kaikki eivät ole onnellisia hirviöitä. Uhrien henkinen rakenne saa heidät kärsimään ilman tyydytystä, koska he eivät kärsi vapaaehtoisesti. Alistajat taas haluavat kokea ja voittaa kaikki esteet. He eivät halua kokea mitään sellaista, joka muistuttaa nautintoa uhrien käyttämässä sanan merkityksessä. Kohtuullinen nauttiminen elämän pikkuasioista julistetaan merkityksettömäksi sillä perusteella, että sellainen motivoi vain Justinea, jonka kohtalo on kovin surullinen. Sadelaisen sankarin elämänsuunnitelmassa niin sanotut normaalit nautinnot ovat joko huolimatonta heikkoutta tai suorastaan jotakin vaarallista. 

Niinpä Sade väittää todistavansa, että hyvettä tullaan vainoamaan, joka onkin totta hänen kuvaamansa kuolemanvietin tiedostamattomassa maailmassa. Kaikki viattomat nautinnot kuuluvat paheellisen elämän luoneen metafyysisen sopimuksen tuolla puolen olevaan elämään. Mitään sadelaisten alistajien kokemusten piirrettä ei pitäisi tulkita näiden viattomien nautintojen mallin mukaisesti. Kokiessaan purkautumisen alistajat ovat poissa tolaltaan olevia mielipuolia; heidän ajatuksensa kääntyvät kiellettyihin asioihin ja tulokset uhmaavat logiikan lakeja ja hyvän elämän kielioppisääntöjä. 

Fyysisen tuskan, kiihtymyksen ja kiellettyjen kertomusten välinen pyhäinyhteys tunkeutuu kätkettyihin syvyyksiin eikä millään tavalla muistuta tällaiseen elämään vihkiytymättömän ihmisen nautintoja. Sade kuvailee motiivien psykologiaansa viittaamalla yhtä hyvin ihmisen normatiivisiin ajatuksiin kuin hänen ruumiillisiin kärsimyksiinsä. Kuten ihminen voi pyrkiä kärsimään fyysistä tuskaa, hän voi pyrkiä alistumaan myös psykologiseen kidutukseen ilman ruumiillista tuskaa. Esimerkkinä voisi olla vaikkapa sankari, joka väittää olevansa kauhea pelkuri. 

Toinen esimerkki: heikko uhri on parempi kuin vahva; -edellinen tarjoaa voimakkaan moraalisen esteen, joka on sadelaisille tyypeille paljon tärkeämpi kuin fyysinen taistelu- Olettaen, että rohkeus on rikkaalle ja voimakkaalle miehelle ominainen ihanne, seuraa siitä, että sankari rakastaa pelkurimaista käyttäytymistä. Hän tekee vain "turvallisia" rikoksia ja on todella peloissaan tekemästään. Häntä motivoi hänen oman ihanteensa negaatio; josta hän on todella ylpeä. Tällainen esimerkki, joka käyttää hyväkseen normatiivisia käsitteitä motivationaalisessa ja faktuaalisessa asiayhteydessä, osoittaa selvästi sadelaisten tyyppien epätoivoisen tarpeen löytää jokin raja. 

Sadelaisen alistajan pelkuruus kaataa hänen omatekoiset, yksityiset rajansa, jotka hänen täytyy ylittää, jotta hän voisi kokea purkautumisen ja tyhjyyden. Eräs perverssin päämäärän olemassaolon yhteiskunnallinen seuraus on, että alistajat ovat kaiken sosiaalisen kontrollin ulkopuolella. Rankaiseminen, vaino ja jopa kidutus luovat miellyttävän lisäkäsikirjoituksen. Koska aika ei ole lineaarista, tuloksena on paluu alkutilaan tai toiselle näyttämölle, jossa tuska aiheuttaa uuden purkautumisen. 

Sankarien haavoittumattomuuden selityksenä on, että he hakevat metafyysistä hyvitystä kapteeni Ahabin tapaan; heidän täytyy toki kärsiä. He eivät voi kontrolloida luontoa, ja vihaavat siksi sitä; mutta näin tehdessään he vihaavat myös itseään. Tämä lauseitten ketju osoittaa, miten tuska/mielihyvä-yhdistelmä toimii, ja myös sen, miksi sadelaiset sankarit pyrkivät johonkin katkeraan. Saden teosten sankareitten sisäinen haavoittumattomuus saa ulkopuolisen symbolisen ilmaisunsa omaisuuden, yhteiskunnallisen aseman ja laillisen vallan muodossa. 

Mutta, kuten Juliette meille opettaa, heidän asemansa on enemmänkin tulosta heidän haavoittumattomuudestaan ulkoista vallankäyttöä vastaan kuin heidän oman voimansa lähde. Juliettesta tulee rikas hänen koulutuksensa edistyessä menestyksellisesti, ja kun hän on rikas ja mahtava, hän voi tehdä vielä enemmän ja saavuttaa vielä enemmän, Hän aloittaa äärimmäisestä alistuvaisuudesta ja siirtyy sitten asteittain kohti aggressiivisempaa asemaa ja voimakkaampaa identiteettiä. Hänen korkea yhteiskunnallinen asemansa on symbolinen ilmaisu sille, että hän on hedonistisesti kypsä huora. 

Samanaikaisesti hänen asemansa ilmaisee yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta. Yhdistämällä psykologinen atavismi ja nautinnon luonne voidaan löytää hieman erilainen lähestymistapa Julietten ja muitten sadelaisten sankarien korkeaa yhteiskunnallista asemaa ja rikkautta koskevaan arvoitukseen. Brillat-Savarin kirjoittaa: "ei voi olla ajattelematta, että meitä lähempänä maailman kehtoa eläneillä ihmisillä oli myös paljon suurempi ruokahalu. Kuului asiaan, että ruokahalu kasvoi suorassa suhteessa asianomaisen arvovaltaan, Ja se, jolle tarjoiltiin vähintään kokonainen viisivuotiaan härän selkä, sammutti janonsakin maljasta, jonka hän tuskin jaksoi kohottaa."

Hän väittää myös, että aateliset söivät "mitä vastenmielisimpiä asioita". Tämän näkemyksen mukaan Sade palaa myyttiin• alkuheeroksesta ja siitä nykyajan ihmisen atavistisiin mielijohteisiin. Paheellisuus on kunnian, korkean yhteiskunnallisen aseman ja suuren rikkauden ilmausta. Kun ihminen on rikas, hänellä on enemmän tilaisuuksia nauttia elämästään. Päinvastoin kuin Sade usein väittää, paheellisuus ei luo rikkautta nautinnon symbolina. Ehkä äärimmäinen hedonistinen ongelma on seuraava. Saden käsitys mielihyvästä saattaa olla täysin kelvoton motivoivana ideana. 

Voidaan yksinkertaisesti sanoa olevan mieletöntä väittää, että Juliettea olisi motivoinut ajatus jonkin esteen voittamisesta, jos kaikki hänen voittonsa on tuskaa. Psykologisena teoriana se ei tietenkään vaikutakaan kovin järkevältä. kansanviisaus määrittelee mielihyvän kahdella tavalla: ensinnäkin, jotakin sellaista, jonka tuntemisesta ihminen pitää, ja toiseksi, toiminnan motiivi tai lähde. Mielihyvä tulkitaan kaipuuksi johonkin, tuska taas vastenmielisyydeksi jotakin kohtaan. Näiden valossa olisi todella ristiriitaista sanoa, että ihminen kaipaa tuskaa. 

Sade vastustaa tätä sanomalla, että vaikka sivistymättömät, normaalissa mielentilassa olevat tai muiden uhreikseen tekemät ihmiset haluavatkin viattomia nautintoja, on olemassa myös toinen motivationaalisen jännityksen lähde, joka muodostaa inhimillisen kokemuksen äärimmäisen kerroksen. Tämä on sen aggression purkaminen, joka nousee tarpeesta kostaa metafyysiset pettymykset. Fyysisen tuskan tuottama nautinto on vain ohut viipale kokonaiskuvasta, eikä sitä voida ymmärtää ilman kaikkien muitten osa-alueitten apua. 

Tuska kuuluu psykologisena motiivina perverssiyden ja tahdon paheellisuuden projektiin. Jopa kansanviisauden täytyy myöntää, että nautinto on vain yksi monista inhimillisistä päämääristä, ja Saden vaatimus onkin, että tuskan ja mielihyvän käsitteet on radikaalisti määriteltävä uudelleen. Tässä kohdassa tapaamme sadelaiset sankarit kostajina aggressiivisimmillaan. Heidän nautintonsa ovat vain tuhoavia. He vahingoittavat uhrejaan, joihin he usein tavallaan samastuvat, ja he tuntevat luonnon pettäneen heidät. He eivät pysty kontrolloimaan sitä, vaikkakin se palkitsee heidät runsaasti. 

Tästä syystä tuska on niin puoleensa vetävää. He suuntaavat kiihkonsa ainoihin luonnollisiin olioihin, joita he ajattelevat voivansa määrätä: omaan mieleensä ja ruumiiseensa. Tämä hyvitys on kuitenkin vain ohimenevä vaihe. He tulevat oppimaan, miten luoda ja kontrolloida keinotekoista ympäristöä, joka takaa heille heidän perverssit nautintonsa. Ensimmäinen askel tähän suuntaan otetaan perustettaessa moraalikieli, jota sitten voidaan subversiivisesti käyttää hyväksi. He voivat ylittää rajan, joka määrää, että pelkkä tuska on nautinnon lähde. 

Sitten sankarit ovat valmiit tekemään yhteiskuntasopimuksen ja luomaan keinotekoisen maailman — näyttämön — jonka he itse pystyttävät pedon rooleissaan. En usko, että tätä vihan ja vimman näkökulmaa, joka piilee Saden orgastista mielihyvää koskevan selostuksen takana, on aina tunnistettu oikein. Jotenkin sankarit ovat täynnä tyydyttämättömyyttä, joka motivoi heitä, ja se perustuu kostoon luontoa vastaan sekä Saden metafysiikkaan. Näyttämö on nyt valmiina etiikan ja yhteiskuntasopimuksen ilmaantumiselle, jotka kumpikin sallivat sankareitten tuhota jotakin, jota he itse kontrolloivat.