Markiisi de Saden elämä: osa 15-Mielihyvä vai aivot?
Teksti professori Timo Airaksinen
DigiVallilassa käsitellään professori Timo Airaksisen suosittuja kirjoituksia Markiisi de Sadesta kerran viikossa. Markiisi de Saden vahva vaikutus näkyy edelleenkin koko ajan vapautuvassa ilmapiirissä yhä voimakkaampana, mitä seksuaalisuudesta puhumiseen ja sillä itsensä ilmentämiseen tulee, yhtä hyvin ja selkeästi se näkyy myös Friedrich Nietzschen viimeisessä kirjassa Ecce Homo, jonka kirjoittaja ja esittämä kaikki sen ajan arvot kunnolla kyseenalaistanut ihminen olivat sata vuotta aikaansa edellä aikalaistensa suureksi kauhuksi ja järkytykseksi.
Esipuheensa aluksi filosofi muistuttaa, ettei ole mikään pelottava kummajainen tai moraalihirviö, vaan luonnostaan täysi vastakohta sellaisille ihmisille, joita siihen asti oli kunnioitettu hyveellisinä: "Näin meidän kesken, minusta näyttää siltä, että juuri tämä on yksi ylpeydenaiheistani. Olen filosofi Dionysoksen opetuslapsi, mieluummin olisin satyyri kuin pyhimys." Samanlainen on vapaan erotiikan hullaannuttama Airaksisen markiisi de Sade.
Airaksisen hellimä kirjoitustyyli on pohtivaa ja älyllisesti haastavaa. Markiisi de Sadessa hän puhuu yksilön pahuudesta: "Absoluuttisen optimistin mukaan jotkin hyvät asiat osoittautuvat olevan pahoja, mutta vain näennäisesti, ja luonnon kuvat toimivat kuvan kaunistamiseksi – edellyttäen että ne ovat varsinaisia vajavaisuuksia, joiden varjot ovat samanaikaisesti sekä pysyviä että ohimeneviä mitä sopivammalla esteettisellä tavalla". De Sade on myös eräänlainen kulttuurimme mittari.
Se kertoo siitä, uskallammeko katsoa itseämme tarkasti sisään. Professori Timo Airaksisen de Sade-tutkielma on edelleenkin tärkeä osa yleissivistystä sekä perusteos pohdittavaksi akselilla ihminen-vapaus-valta-ja kontrolli, sillä de Sadellekin olemassaolon kysymys oli pohjimmiltaan kysymys ihmisen vapaudesta ja siitä, kenellä on oikeus sanoa, mikä on oikein. Airaksisen tekstit ovat merkittäviä myös siksi, että hän onnistuu valaisemaan Saden kaunokirjallisten teosten filosofista maailmaa ja analysoi niissä esiintyvää etiikkaa, käsitystä vapaudesta ja nautinnosta sekä elämänkatsomusta vertaamalla Saden elämää ja tuotantoa filosofian an historian muiden suurten nimien, kuten mm. Hobbesin ja La Mettrien saavutuksiin.
Luvut ovat seuraavanlaisia; Johdanto, Filosofian kääntöpuoli, Saden filosofia ja sen tausta, Tosiasiat, Aiheet, Optimismin kumoaminen, Perverssiyden määritelmä, Luonto ja tyhjyys, Kaksi käsitystä luonnosta, Luonto ja arvo, Haaskaeläin, Tuuri ja transgressio, Hedonismi psykologiassa, Persoonallinen identiteetti, Naiset, Mielihyvä vai aivot, Kostaja, Paheen etiikkaa, Elämänsuunnitelmat, Inversion parodia, Paheellisuuteen kouluttaminen, Rakkaus, Yhteiskuntasopimuksen ivaelma, Yhteiskuntakritiikki, Utopiassa ja sen tuolla puolen, Tuskan ja nautinnon teatteri, Fallokratian kumoaminen, Kypsä ja vapaa saalistaja, Tyyli ja paheellisuuden moniselitteisyys, Toisto, Väkivallan kielioppi, Lukija, Moniselitteisyys, Metaforat, Hyvän ensisijaisuus, Pintatason hyvä, Syvätason hyvä, Pelastusveneessä, Sade peilin läpi, Likaisten asioiden kanssa askartelu, Hyve ja kontrolli, Narsismin tappio, Perversion merkitys, Moraalisen minän vahingoittuminen, Harkitsematon preferenssinmuodostus, Heikkous ja perverssiyden ydin, Tosiasioita vai kuvitelmia?, Jälkipuhe pokkariversioon 2019: Paha rakkaus, Sade Rakkaus ja väkivalta, Nautinnoista suurin, Luonto, moraali ja luonnon lait: Kant ja Sade, Pitäisikö Sade polttaa?. Miksi lukea Sadea.
Professori Timo Airaksinen: Markiisi de Saden elämä. Alkuperäisteos: The Philosphy of the Marquis de Sade (Routledge, London, 1995). Suomennos Manu J.Vuorio. Markiisi de Saden filosofia (Gaudeamus 1995). Gaudeamuksen luvalla Kulttuuriklubin pokkariversion toimittanut ja tuottanut Harald Olausen sekä kirjoittanut uuden esipuheen (Kulttuuriklubi 2019).
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Mielihyvä vai aivot?
Sadelaisella mielellä on eräs erityispiirre, joka voidaan ymmärtää sovellettaessa poelaista perverssiyden käsitettä naisiin: "Luontoa huvittanut tehdä meidät sellaisiksi, että saavutamme onnellisuuden vain tuskan avulla]' Seksuaalisuudesta voidaan nauttia vain rikkomalla. Madame cle Saint-Ange kertoo kuitenkin jotain enemmänkin omasta "seksuaalisuus ja naiset". Hän esittää joukon ehdotuksia, jotka ivailevat varovaista ja hyötyperäistå ajattelua. Hän pitää esimerkiksi anaaliyhdyntää parempana kuin tavanomaista vaginaalista, ja argumenttien pitäisi utilitaristin kannalta olla täysin vakuuttavia: "Vähemmän riskialtista naisen terveydelle, eikä raskauden vaaraa ensinkään", nautittavampaa, ja (kuten toisaalla tehdään selväksi) ei lainkaan vahingollista naisen kaupalliselle arvolle neitsyenä.
"Yhdistämällä käytännön ja teorian" voi elää tavalla, joka maksimoi arvon, odotettavissa olevan hyödyn ja mielihyvän. Joitakin pienempiä haittoja on kuitenkin odotettavissa. Sodomia oli yleisesti tuomittua ja, todellakin, kuolemanrangaistuksen uhalla kiellettyä Saden aikana. Tämä tosiasia yksin ei kuitenkaan voi muuttaa järkevän päätöksentekijän mieltä. Jos nainen näiden olosuhteiden vallitessa kieltäytyy anaaliseksistä, hän kuitenkin harmittelee parhaan seksuaalisen vaihtoehdon epäoikeutettua kieltoa. Tämän normaalin seksuaalisuuden irvikuvan tarkoituksena on olla johdantona teemaan "tuska mielihyvän Itse tuskallisen mielihyvän aksiooma voidaan ymmärtää kolmella eri tavalla: ensiksi, "jaettu mielihyvä on itsensä pettämistä' eli nautinto on nollasummapeliä; toiseksi, mielihyvän välttämättömänä ehtona on luvattua nautintoa edeltävä kärsimys.
Sellaista on esimerkiksi nälkä, mikä edeltää nautittavaa ateriaa; kolmanneksi, itse tuska on mielihyvää. Sade allekirjoittaa erityisesti kolmannen kohdan. Sielu tuntee kiihtymystä törmätessään johonkin odottamattomaan tai sellaiseen, joka tarjoaa vastuksen, Tuska on perustavalta toiminnalliselta merkitykseltään juuri tätä. Sade käsittää sielun vain kimppuna "hekumallisia atomeja", joiden liike on elämää, ja joiden paine jotakin muuta väliainetta kohtaan on merkkinä siitä. Kun nämä hekumalliset atomit yhtyvät molekyyleiksi, on tuloksena pahansuopuus. Mielen energia suuntautuu aina vastusta kohti, ja esteen murtuminen on aina sinänsä motivoivaa. Energiat voitettua vastuksensa se raukeaa tyhjyyteen jonka alkuperäisen esteen häviäminen on luonut. Mieleemme piirtyy kuva voimasta, joka tunkeutuu avautuvaan välineeseen luoden tyhjän tilan.
Ja näin mahdollistuu energian raukeamisen tyhjyyteen. Tämä on samanaikaisesti sekä purkautumista että, vaativammassa mielessä, tuskaa ja kärsimystä. Tulen osoittamaan, että tällaiset purkautumiset johtavat myös paheisiin ja rikoksiin. Purkautumisia voidaan kokea ainakin neljällä erilaisella tasolla: ensinnäkin, ejakulaationa (jonka sekä miehet että naiset voivat kokea) eli puhtaasti ruumiillisena reaktiona; toiseksi, ärsytyksenä, aggressiona ja kiihkona, jotka ilmentävät mielen hämmennystä; kolmanneksi, ajatuksena täydellisestä rikoksesta moraalisen tyhjyyden ilmauksena; neljänneksi, aikomuksia ja tapahtumia koskevien kuvausten kieliopillisten sääntöjen rikkomisena. Monessa tapauksessa viimeistä tyyppiä oleva rikos on pahin kaikista väkivallan teoista. Sekä tyyli että sen kielioppi ovat tärkeitä.
Näiden kaikkien tekijöiden täytyy kuitenkin sulautua yhteen autenttisen sadelaisen mielentilan saavuttamiseksi. Sade ei ole epikurolainen hedonisti. Epikurolainen hedonisti pitää mielihyvää todellisena ja kokemuksellisena tunnelajina, joka ilmenee ajassa. Mielihyvällä on laajuus ja vastakohta, ja se on myös summatiivista. Tästä syystä järkevä ihminen säilyttää sitä niin paljon ja niin kauan kuin mahdollista, jotta hän voisi katsella kokoelmaansa omaksi nautinnokseen. Hurmion huipentuma sinänsä ei ole kovin tärkeä siksi, että sillä on taipumus tulla kalliiksi. Mitkä tahansa nykyiset äärimmäisyydet ovat tulevien mahdollisuuksien esteenä. "Kokoelman" käsite on tärkeä. Kuten nähdään takertumisessa varhaiseen anaaliseen vaiheeseen seksuaalisen kehityksen yhteydessä, tapahtuu usein, että ihminen alkaa kerätä kaikkea, joka jotenkin liittyy häneen itseensä .
Ikään kuin hän olisi tuottanut sen, ja se olisi osa hänen persoonaansa. Tuskalliset asiat määritellään ulkopuolisiksi vaikutteiksi, jotka painetaan tiedostamattomaan. Ihminen kokoaa ympärilleen miellyttäviä asioita Jos Sade on hedonisti, hän on sitä vain kuvitteellisesti. Hänelle hedonismi on sitä, että irstailija pyrkii purkautumiseen, joka merkitsee transsendenssia ja lopullista tyhjyyttä. Tästä seuraa, että mielihyvä on purkautumisen merkki. Mielihyvä ei ole väline eikä päämäärä, vaan yksinkertaisesti merkki purkautumisesta. Miellyttävä elämä on Sadelle tärkeää symbolismia. Epikurolainen hedonisti taas pitää mielihyvää sinänsä vain ulkoisena arvona, mutta sen kumuloitumiseen ajan kuluessa hän antaa sisäisen arvon. Varsin paradoksaalisella tavalla hän pitää nykyhetkellä vallitsevaa mielihyvää vain välineenä hyläten kaiken sellaisen mielihyvän.
Sellaisen, joka ei myötävaikuta lopulliseen vapautumiseen. Tästä syystä hän näkee sen myöhemmin persoonansa historian kuvastimessa elämänsä kokonaisuuden arvon kuvajaisena. Jos hän onnistuu tässä, hän voi olla onnellinen siitä, että oli ainakin joskus onnellinen. Saden sankarit eivät halua olla onnellisia tässä mielessä. Epikurolaisen säännön mukaan kaikki persoonaan kuuluva on miellyttävää ja ulkopuolelta tuleva tuskallista. Puhdas mielihyvä ei näin ollen vaadi mitään ulkopuolista, ja tässä mielessä syöminen ei ole ihanteellista mielihyvää: nauttiakseen kulinaarisista iloista täytyy olla nälkäinen, ja nälkä on persoonan ulkopuolelta tuleva kausaalinen vaikutin. Hyvä elämä on sellaista, joka loppuessaan osoittaa suurinta sisäisten nautintojen kokoelmaa. Epikurolainen haluaa kerätä nautintoja, jotka eivät edellytä riippuvuutta ulkomaailmasta tai aiheuta tuskaa.
Tietysti kokoelman suuruus kokonaisuudessaan pienenee, jos jäljelle jää hiukankin tuskaa. Jos tulkitsemme näitä sääntöjä tiukasti, ainoat oikeat nautinnot ovat intellektuaalisia — kirjan lukeminen, henkevä seura tai yksin mietiskeleminen. Ihmisestä, jonka nautinnot ja rakkauden tunteet ovat itseviittaavia, tulee narsisti. Tällaista ahdasta mallia täytyy kuitenkin laajentaa sillä perusteella, että puhtaasti intellektuaaliset nautinnot kytkeytyvät perustavampiin fyysisiin kokemuksiin, joita ilman niitä ei voisi esiintyä. Tarvitaan ainakin jonkinlainen väline tuottamaan sisäisiä hedonistisia kvaliteetteja. Voidaan myös väittää, että termi "nautinto" on järjetön ilman ruumiillista aspektia; nautinnosta puhuttaessa viitataan jonkinlaiseen fyysiseen kiihokkeeseen, josta satutaan pitämään.
Tämän mukaan näyttää siltä, että epikurolainen nautinto merkitsee mielen, ruumiin ja ulkoisten olosuhteitten välillä vallitsevaa sopusointuista suhdetta. Joitakin ulkomaailman piirteitä voi kontrolloida paremmin kuin toisia; esimerkiksi seksuaalisuus voi olla miellyttävää, mutta sitä on vaikea hillitä. Toisaalta ruoka tarjoaa kaikenlaisia mahdollisuuksia — ikään kuin jotakin joka makuun. Jos olemme menettäneet toivomme löytää voimakkaita ja puhtaita nautintoja, voi syöpöttelemisestä tulla todellista hedonismia. Syöminen suo mielihyvää ja etiketin vaatimusten kautta myös kontrolloidun sosiaalisen tilanteen. Se ei vain tarjoa voimakasta ruumiillista kokemusta, vaan myös esteettisiä mahdollisuuksia, jopa tilaisuus ia taiteelliseen luomiseen. Tietysti ruokamyrkytys, maksakirroosi, ylensyönti, mahahaava, ummetus, ripuli, tukehtuminen ja lukemattomat muut vaarat.
Ne pakottavat hedonistimme pysymään varovaisena ja pelaamaan pelinsä älykkäästi. Tämän vaihtoehdon korkea veisu on Jean-Anthelme BrillatSavarinin loistava teos Maun fysiologia. Saden kirjallisten töiden kuvaillessa meille hyveen ja paheen etiikan sekä hobbesilaisen poliittisen teorian näkökulmia avaavat Brillat-Savarinin esseet meille näkymän maailmaan, joka on pyhitetty hedonistisille nautinnoille. Pöytä on yhteiskuntajärjestyksen, ihmisen elämän ja sen harmonioiden vertauskuva. Herkkupöytä saa merkityksensä kuvauksesta, jossa kaikella on oma paikkansa ja jossa etiketti määrää nautiskelun perussäännöt. Tulen kuitenkin mieluummin tarkastelemaan niitä henkilökohtaisia vaikeuksia, jotka kohtaavat herkuttelijan perustyyppiä hänen yrityksessään löytää oikea suunta patojen, pannujen, haarukoiden, pöytien, tuolien, lihan, veren, hampaiden ja mahojen muodostamassa viidakossa kuin seuraamaan Brillat-Savarinin rakentavaa ratkaisuyritystä tai kiinnittämään huomiota syömisen eläimellisyyteen.
Brillat-Savarin väittää, että hänen tutkielmansa tarkastelee gastronomian tiedettä, joka oikeuttaa syöpöttelyn ideologian ja selittää siihen liittyviä psykologisia ja sosiaalisia ilmiöitä. Hänen tieteensä asema on samanlainen kuin Saden paheellista elämää käsittelevän tieteen. Koko projekti on yhtä vertauskuvaa, joka on lastattu täyteen erilaisia tarinoita, eloisia näkymiä ja vetoavia kielikuvia. Tiedettä se on vain huumorimielessä: todellinen filosofi syö, mutta etiketti kieltää häntä puhumasta suu täynnä, ja siksi emme ole kuulleet hänestä aiemmin. Brilla1-Savarin on nyt keksinyt tavan voittaa nämä esteet; hänen onnistuu kuvata ylensyömisen maailmankaikkeus siten, että lopputuloksena on todella kokonainen maailma. Hän kirjoittaa: 'Gastronomia vaikuttaa ihmisen koko. elämän ajan; vastasyntynyt vaatii itkullaan imettäjän rintaa ja kuolevan viimeinen ilo on lusikallinen lääkejuomaa, jota hän, onneton, ei enää ehdi sulattaa.
Fysiikka käsitetään gastronomiaan redusoituvaksi säännöksi, jotka viittaavat "ruoka-aineitten koostumukseen ja laatuun". Jotakin samanlaista voidaan sanoa myös kaikista muista tieteistä. Ne palvelevat hyvän elämän korkeimpana tieteenä. "Ruoan" käsitteellä on seuraava merkitys: Elintarvikkeilla tarkoitetaan aineita, jotka mahalaukkuun saatettuina voivat ruoansulatuksen avulla elollistua ja korvata elämän kuluttamisesta ihmisruumiille aiheutuvat menetykset. Ruokahalu on "varoituskeino", jonka hälyttäminä päättelemme, että menetystä on tapahtunut, ja maku on aisti, joka antaa ruoasta siltä vaadittavan informaation. Miten tämä liittyy nautintoon? Maulla on tässäkin yhteydessä oma roolinsa. Gastronomia tutkii makuaistin tuottamaa mielihyvää mutta myös kipuelämyksiä.
Se on paljastanut makuaistin hienon asteikon, säännöttänyt maun toiminnan ja piirtänyt rajat, joita kunniastaan kiinni pitävän ihmisen ei milloinkaan tule ylittää. Makuaisti on nautinnon elin, joka palvelee toiminnallisia päämääriä, kuten ruumiin ravitsemusta. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että samanaikaisesti ei makuaistissa ole mitään rajoittavia luonnollisia tekijöitä, jotka estäisivät ihmistä ylittämästä omia rajojaan. Syöpön arkkityyppi omistaa elämänsä mieliarvoilleen; hän korvaa todellisuuden vertauskuvallisella hyvinvoinnilla. Hän on kuin leskimies, joka luo oman unelmansa maailmankaikkeudesta, jossa hänen ihanteensa ja arvonsa saavuttavat puhtaimman ilmaisunsa. Kuitenkin hän on myös tiedemies, joka ei voi sietää hedonismin kuviteltuja maailmoja. Mielihyvä on todellista, mutta hänen oma elämänsä vain vertauskuvaa.
Koska hän tarvitsee ruokaa, hän tutkii tätä tarvetta ja havaitsee, että makuaistimukset ovat oikein käsitettyinä miellyttäviä. Hän opettaa itsensä maksimoimaan makusilmujensa tarjoamia miellyttäviä aistimuksia, kehittää niitä, jakaa tietonsa ystäviensä kanssa ja tulee onnelliseksi ihmiseksi. Hän löytää nautintonsa jostakin, joka on sekä hyödyllistä että välttämätöntä. Mikään ei vedä vertoja sille syvälliselle mielihyvälle, jonka hän on tämän tieteen avulla löytänyt. Olivatpa tulokset miten realistisia tahansa, ne puetaan vertauskuvaksi: hyvin syöminen on elämää ja elämä on hyvin syömistä. Tärkeä näkökohta tässä yhteydessä on, että syöpön on rajoitettava sekä syömistään että elämäänsä. Koska hänen täytyy ennen kaikkea syödä hyvin, kulinaristiset lait rajoittavat hänen valintojaan. Sosiaaliseksi ongelmaksi voivat muodostua myös pöytätavat.
Nämä kaksi lakikokoelmaa kontrolloivat hänen elämäänsä. On myös olemassa ilmeisiä vaaratekijöitä. Ensimmäinen vaara on suistuminen alkoholismiin. Teoksen luku, jonka nimenä on "Väkevän viinan vaaralliset vaikutukset" on niin hyvä kuvaus alkoholismin aiheuttamista kuolemantapauksista kuin ajatella saattaa. Brillat-Savarin esittää kuvauksen viinavaraston työntekijöistä, jotka saavat juoda viinaa niin paljon kuin haluavat. He aloittavat yhdellä aamupaukulla, siirtyvät kahteen ryyppyyn päivässä ja lopulta, monen hitaan rappeutumisen vuoden jälkeen, he "näivettyvät, sairastuvat kuumetautiin ja joutuvat sairaalaan, eivätkä sen koommin enää ilmesty takaisin". Tämä toistuu lainomaisella säännöllisyydellä. Ihminen katoaa. Kuoleman kuvauksen sijasta kuvataan ruumiin rappeutumista ja potilaan katoamista ilonsa lähteeltä.
Toinen suuri vaara on ylensyöminen. Brillat-Savarin tarkastelee tätä yksityiskohtaisesti: "Tarkoitan liikalihavuudella eräänlaista rasvapöhöä, jonka muodostuessa ihminen ei varsinaisesti ole sairas, mutta hänen jäsenensä kasvavat hiljalleen tilavuutta menettäen alkuperäisen muotonsa ja- sopusuhtaisuutensa." Hän sanoo ylensyönnin vahingoittavan kauneutta samalla tavalla kuin se tuhoaa ruumiin luonnolliset mittasuhteet ja tekee kasvot ilmeettömiksi. Se haittaa ihmisen liikkumista siten, että hänen seuraelämänsä rajoittuu. Tämän lisäksi liikalihava ihminen on alttiina kaikenlaisille sairauksille. Tällaisen ihmisen tulisi voimistella säännöllisesti, noudattaa ruokavaliota ja välttää hiilihydraatteja. Varmastikin tiedemies, joka tietää kaiken tämän, kykenee myös soveltamaan tietojaan, vaikka se merkitsisikin, että hän ei enää voi syödä niin paljon leipää ja perunoita kuin hän haluaisi.
On tehtävä ankaria valintoja ja kärsittävä väistämättömiä tappioita. Brillat-Savarin suosittelee hyvin tasapainotettua elämäntapaa, joka perustuu ruumiin toimintoihin ja makuaistin arvostelukykyyn; elämä voidaan järjestää tämän kiintopisteen ympärille pysyvällä tavalla. Jopa kuolema määritellään näiden termien avulla. Brillat-Savarin kertoo vanhasta rouvasta, joka kuoli onnellisena nautittuaan lasillisen hyvää viiniä. Tällaiselle pohjalle rakentuvasta elämästä tulee tiedolliseen taustaan perustuvan etiketin hyvin säännöstelemää elämää, ja se johtaa kokonaisvaltaiseen tyydytykseen. Kruununa on yhteiskunnallinen menestys: ystäväsi viihtyvät kodissasi vieraanvaraisuutesi ansiosta. Koska et yksinkertaisesti voi valmistaa ateriaa ja syödä kaikkea yksin, ei tällaisessa hedonismissa voi tunnistaa pienintäkään jälkeä egoismista. Tarvitset ystäviä jakamaan makunautintosi.
Miten vetoavalta tällainen hedonistinen filosofia saattaakin kuulostaa, on epätodennäköistä, että sellaisilla filosofeilla kuin Mill ja Bentham oli mitään tällaista mielessään heidän kirjoittaessaan kuuluisat utilitaristiset ohjelmanjulistuksensa. Mutta mitä he sitten ajattelivat puhuessaan mielihyvästä ja onnellisuudesta? Valitettavasti Brillat-Savarinin tiede ja arvot kuvaavat hyvää elämää niin erinomaisesti juuri siksi, että hänen ihannesyöppönsä elää ja vaikuttaa kovin kapealla elämän osa-alueelIa. Hänen kuvauksensa ei tarjoa minkäänlaista oikeuksien, velvollisuuksien tai yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden etiikkaa. Tämä tarkoittaa, että vertauskuva ei voi antaa sääntöjä monimutkaisessa maailmassa. Toisin kuin Brillat-Savarin ei sadelainen luonne kerää nautintoja.
Sellaisia, jotka perustuvat etukäteen määrätyille, kokonaisvaltaisesti varovaisuuden huomioonottamiseen tähtääville rajoituksille. Miten hän voisikaan niin tehdä? Saden määrittelemänä mielihyvä on yhteentörmäys jo olemassa olevan normin kanssa. Jokainen nautinto merkitsee murtautumista tyhjyyteen. Paluu aktivoi uuden näytöksen tai jopa uuden elämän, jota ei millään yksinkertaisella aritmeettisella toimituksella tai yhteenlaskulla voi liittää aiempaan. Tässä on otettava huomioon kolme seikkaa. Ensinnäkin, mielihyvän maksimaalinen määrä ajassa ei ole itsessään fyysistä mielihyvää, vaan pikemminkin pelkkä mielihyvän idea — enintään itseensä tyytyväisyyden ja ylpeyden lähde. Tämän ajatuksen Sade torjuu. Toiseksi, jokainen säännöstelty nautinto on vajavainen, ja Sade inhoaa kaikkea ei-maksimaalista.
Kolmanneksi, äärimmäisen nautinnon tuhoavuutta voi kontrolloida itsepetoksen avulla seuraavasti. Oletetaan, että ihminen on syönyt liikaa ja tuntee itsensä pahoinvoivaksi; tai joku on saanut kuppatartunnan, joka aiemmin merkitsi varmaa kuolemaa. Oksentaminen voi merkitä puhdasta draamaa, ja veneerinen tauti tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia tuhota muita ihmisiä. Saden väittäessä, että perverssiyden periaate toimii episteemisellä alueella, ei huonoa tuuria tarvitse ottaa vakavasti. Ihminen voi nauttia etuoikeudestaan loukata sekä episteemisiä normeja että käytännön sanelemia sääntöjä. Tuloksena on, että sadelaisen luonteen ei tarvitse rajoittaa käyttäytymistään vain vähäisempien nautintojen kasaamiseen. Hän maksimoi jokaisen erityisen nautinnon sellaisena kuin hän sen kohtaa, jonka jälkeen se häviää.
Saden tekniikka on tuttu: erilaiset nautinnot ovat vapaasti vaihdettavia toisiinsa nähden, mutta eivät summatiivisia tai toisten ihmisten kanssa jaettavia. Tämän lisäksi Saden aikakäsitys on erilainen kuin utilitaristien. Sadelle aika merkitsee syklisyyttä. Ympyrät ovat pieniä, mutta niitä on paljon, ja aika on joukko tällaisia todellisen elämän pieniä ympyröitä. Jokainen nautinto on itsenäinen, ja purkautumisen jälkeen ihminen palaa lähtökohtaansa. Hän ei saavuta mitään siksi, että hän ei voi enää lisätä uusia nautintoja jo omistamiensa joukkoon. Utilitaristinen aikakäsitys on kuitenkin lineaarinen: aika alkaa ihmisen syntymästä ja ulottuu hänen kuolemaansa. Koska elämä johtaa omaan päättymiseensä ja kaikkien nautintojen summaamiseen (eikä niitä sen jälkeen enää ole enempää), on tällainen lineaarisuus kauhistuttavaa.
Syklisyys välttää tämän ongelman — kuten Blillat-Savarin on vähällä myöntää. Hän spekuloi, että kaikki ihmiset tarvitsevat alkoholia vähentääkseen tulevaisuudessa odottavien epävarmuuksien aiheuttamaa ahdistusta. Se on metafyysistä vastamyrkkyä tulevaisuudelle tai tuskalliselle epikurolaiselle taipumukselle koota nautintoja lineaarisen ajanjakson kuluessa. Vaikka ihmisen terve järki kertoo hänelle, että hänen on elettävä tässä ja nyt, hän ei välitä katsoa eteensä. Juopuneen aikakäsitys kieroutuu ja häviää' niinpä ihmisen on juotava. Sade leikittelee samanlaisilla ajatuksia. Sadelaisella henkilöllä on lukuisia toisistaan riippumattomia käsikirjoituksia nautinnosta, joiden parissa hän voi työskennellä. Aina kohdatessaan vastustusta tai joutuessaan pois tolaltaan tai pois ruumiistaan — ejakulaation kautta hän kokee jotakin, jota Sade nimittää nautinnoksi.
Sadelainen nautinto inhoaa rajoja, koska se koostuu juuri niiden rikkomisesta. Samasta syystä nautinto ei ota huomioon tulevaisuutta; se koetaan tässä ja nyt, ja kun täyttymys on saavutettu, jäljelle jää tyhjyys. Kun Sade pitää kuolemaa nautintona, koko idea nautintojen yhteen laskemisesta muuttuu järjettömäksi. Kaikkien nautintojen summa on jotakin, joka voidaan laskea vasta tapahtumien jälkeen, eikä oman kuolemansa jälkeen voi enää laskea mitään. Vastaavanlainen totuus soveltuu myös tuskaan ja purkautumiseen. Olisi outoa laskea yhteen kaikki kokemansa tuskat ja sitten väittää, että mitä suurempi summa, sitä parempi elämä. Koska tämä on koettua tuskaa, täytyy muistojen summan olla kurjuuden matematiikkaa. Ei ole mielekästä sanoa, että vastustaa nykyistä tuskaa, jotta tulevaisuudessa lankeava tuska olisi suurempi.
Tuska voi ilmetä vain kokemisensa hetkenä jonakin miellyttävänä. Tuskan vastustaminen merkitsee sen välttämistä ja sen täydellisen vaikutuksen minimoimista. Tietysti tuskan muisto kiihottaa myös, mutta tuskaa tuskana ei voi maksimoida. Tuskan odottaminen voi olla miellyttävää sadomasokistin mielestä, mutta se voi yhtä hyvin olla vastenmielistäkin. Saden tyypit varmasti pitävät tuskasta ja mielihyvästä keskustelemisesta, mutta vain siksi, että sellainen puhe on jo itsessään paheellista — ja näin ollen se tuottaa mielihyvää, joka on hedonisminvastaisesta laskelmoinnista riippumatonta. Purkautumiset muistuttavat tuskaa siinä, että nekin ovat arvottomia muulloin kuin kokemisensa hetkellä; muina aikoina niitä ei voi kuvata eikä muistaa. Tässä yhteydessä vertaus hyvään ateriaan on paikallaan: hyvä ateria voidaan palauttaa mieleen muistelemalla kattauksen ainutlatuisuutta.
Toisin kuin orgasmin yhteydessä, jossa mielihyvä saadaan itse seksuaalisen näyttämön transkendoimisesta, kulinaarinen mielihyvä on pöydällä. Seksuaalinen kiihotus ja kiihko johtavat irstailijan kohti jotakin muuta, nimittäin orgasmia. Kun se on saavutettu, se ei enää olekaan mitään. Syöppö ei jätä pöytää edes ajatuksissaan, vaan päinvastoin keskittyy seuraan ja ateriaan koko ajan niin, että hän voi kontrolloida emootioitaan ja tunteitaan ja löytää sopivan päätepisteen aterialle- Hän seuraa käsikirjoitusta tai etikettiä. Sadelaiset sankarit ovat taipuvaisia syömään ulostetta, jota he pitävät tärkeänä: "Pienten tyttöjen kahdeksan höyryävää paskaa laitettiin ruokapöydälle astioiden joukkoon, ja orgioissa mentiin epäilemättä vielä tätäkin pitemmälle pienten poikien kanssa. Tällainen välikohtaus voidaan nähdä Brillat-Savarinin kuvaaman etiketin parodiana.
"Loput tästä kuluneesta ja kuihtuneesta ruumiista, tämä laikullista taftia muistuttava perse, tämä saastainen, suuri reikä, joka ammotti sen keskellä, tämä silvottu nänni ja kolme katkaistua sormea, tämä lyhyt jalka, joka sai hänet ontumaan, tämä hampaaton suu, kaikki nämä kuumentavat ja kiihdyttävät irstailevaa kaksikkoamme. Durcet imee häntä edestä, Curval takaa, ja huolimatta siitä, että heidän silmiensä edessä on mitä kauneimpia ja raikkaimpia olentoja valmiina tyydyttämään heidän pienimmätkin toiveensa, herkullisimmat nautintonsa nämä kaksi hurmioitunutta elostelijaa saavat tästä likaisimmasta ja inhottavimmasta kohteesta, jonka sekä luonto että rikos ovat häväisseet ja näivettäneet. Nämä kaksi miestä ovat "kuin kaksi villikoiraa, jotka tappelevat ruumiista".
Sade esittelee tämän herkuttelukohtauksen alN0ituksena ja vaatii: "Antakaa minulle nyt selityksenne!" Kuvaavaa on, että kohtaus päättyy ruokakellon soittoon. Jos siis haluamme ymmärtää kysymyksen, meidän on luettava teksti — miten vastenmielinen se sitten, onkin. Sade haluaa kääntää ylösalaisin kaikki Brillat-Savarinin tyyppisten filosofien opit esittämällä oman vaihtoehtoisen teoriansa nautinnosta. Koska ihminen on eläin, tehden käsittämättömiä tekoja ja joutuen pois tolaltaan, tämä — sanoo Sade — on todellista elämää. Kaikki muu on vain olematonta heijastumaa siitä tai sen heikennettyä analogiaa. Saden nautinnot ovat kaiken kuvauksen tuolla puolen, kuten luontokin, ja yhtä vaikeita saavuttaa.
Tehtäessä yhteenvetoa Saden mielihyväteoriasta on eroteltava toisistaan kolme eri osatekijää: aistillinen, älyllinen ja purkauksellinen. Mielihyvä merkitsee usein aistinautintoa, joka ei perustu järkeilyyn ja jota, kuten Brillat-Savarinin tapauksessa, ei pilaa minkäänlainen tuska. Järkeily voi kuitenkin ohjata aistinautinnon etsijää, vaikka tämä nautinto itsessään ei perustukaan järkeilyyn. Tällaista kutsun viattomaksi nautinnoksi. Sadea ei kiinnosta aistinautinto sinänsä, koska hän ei pidä sitä riittävän kiihottavana. Aistinautinto ei ole koskaan riittävän voimakas ilman älyllistä osatekijää, kuten Angela Carter tähdentää: " [Munkki] Clementin nautinnon luonne ei ole mitenkään aistillinen, vaan älyllinen, jopa intellektuaalinen — minän laajenemiseen perustuva. Mutta purkautumiset ovat erilaisia, kuten Carter itse väittää: "Irstailijat ovat ihmisiä, jotka ovat ikään kuin demonien hallussa.
Heidän purkautumisensa ovat kuin Voodoojumalien vierailuja, tuhoavia, kauhistuttavia. Minski ilmaisee partnerinsa kuolemaan johtavan purkautumisensa kaikuvalla huudolla. Katariina Suuri huutaa ja herjaa. Durand päästelee kauhistuttavia huutoja ia hänen nytkähtelevät ia hakkaavat ovat kuvauksia kidutuksesta. Carter ei kuitenkaan onnistu osoittamaan, että Saden mielihyvä on olennaisesti älyllistä. Teoria, jonka mukaan älyllinen osatekijä on matka egoon, on virheellinen, koska purkautuminen merkitsee egon menetystii ja paluuta Idiin- Carter ei kiinnitä riittävästi huomiota Saden subversiivisuuteen ia pahuudelle ominaiseen itsetuhoon. Esimerkki nautinnosta on purkautuminen, joka todellakin on tuskaa ja kidutusta. Sen älyllisellä osatekijällä on kolme funktiota. Ensinnäkin, se tekee mahdolliseksi ymmärtää, mitä merkitsee arvon kumoaminen ia asioiden tuhoaminen. Toiseksi se on välttämätöntä, jos ihminen aikoo saavuttaa purkautumisensa petomaisella tavalla. Kolmanneksi, ihminen haluaa teatteria, ja liima on käytännön saavutus, Purkautuminen sekä käyttää hyväkseen tiedettä että on luonteeltaan älyllistä — ja kuitenkin se johtaa itsetuhoon.