Markiisi de Saden elämä: osa 18- Paheellisuuteen kouluttaminen
Teksti professori Timo Airaksinen
DigiVallilassa käsitellään professori Timo Airaksisen suosittuja kirjoituksia Markiisi de Sadesta kerran viikossa. Markiisi de Saden vahva vaikutus näkyy edelleenkin koko ajan vapautuvassa ilmapiirissä yhä voimakkaampana, mitä seksuaalisuudesta puhumiseen ja sillä itsensä ilmentämiseen tulee, yhtä hyvin ja selkeästi se näkyy myös Friedrich Nietzschen viimeisessä kirjassa Ecce Homo, jonka kirjoittaja ja esittämä kaikki sen ajan arvot kunnolla kyseenalaistanut ihminen olivat sata vuotta aikaansa edellä aikalaistensa suureksi kauhuksi ja järkytykseksi.
Esipuheensa aluksi filosofi muistuttaa, ettei ole mikään pelottava kummajainen tai moraalihirviö, vaan luonnostaan täysi vastakohta sellaisille ihmisille, joita siihen asti oli kunnioitettu hyveellisinä: "Näin meidän kesken, minusta näyttää siltä, että juuri tämä on yksi ylpeydenaiheistani. Olen filosofi Dionysoksen opetuslapsi, mieluummin olisin satyyri kuin pyhimys." Samanlainen on vapaan erotiikan hullaannuttama Airaksisen markiisi de Sade.
Airaksisen hellimä kirjoitustyyli on pohtivaa ja älyllisesti haastavaa. Markiisi de Sadessa hän puhuu yksilön pahuudesta: "Absoluuttisen optimistin mukaan jotkin hyvät asiat osoittautuvat olevan pahoja, mutta vain näennäisesti, ja luonnon kuvat toimivat kuvan kaunistamiseksi – edellyttäen että ne ovat varsinaisia vajavaisuuksia, joiden varjot ovat samanaikaisesti sekä pysyviä että ohimeneviä mitä sopivammalla esteettisellä tavalla". De Sade on myös eräänlainen kulttuurimme mittari.
Se kertoo siitä, uskallammeko katsoa itseämme tarkasti sisään. Professori Timo Airaksisen de Sade-tutkielma on edelleenkin tärkeä osa yleissivistystä sekä perusteos pohdittavaksi akselilla ihminen-vapaus-valta-ja kontrolli, sillä de Sadellekin olemassaolon kysymys oli pohjimmiltaan kysymys ihmisen vapaudesta ja siitä, kenellä on oikeus sanoa, mikä on oikein. Airaksisen tekstit ovat merkittäviä myös siksi, että hän onnistuu valaisemaan Saden kaunokirjallisten teosten filosofista maailmaa ja analysoi niissä esiintyvää etiikkaa, käsitystä vapaudesta ja nautinnosta sekä elämänkatsomusta vertaamalla Saden elämää ja tuotantoa filosofian an historian muiden suurten nimien, kuten mm. Hobbesin ja La Mettrien saavutuksiin.
Luvut ovat seuraavanlaisia; Johdanto, Filosofian kääntöpuoli, Saden filosofia ja sen tausta, Tosiasiat, Aiheet, Optimismin kumoaminen, Perverssiyden määritelmä, Luonto ja tyhjyys, Kaksi käsitystä luonnosta, Luonto ja arvo, Haaskaeläin, Tuuri ja transgressio, Hedonismi psykologiassa, Persoonallinen identiteetti, Naiset, Mielihyvä vai aivot, Kostaja, Paheen etiikkaa, Elämänsuunnitelmat, Inversion parodia, Paheellisuuteen kouluttaminen, Rakkaus, Yhteiskuntasopimuksen ivaelma, Yhteiskuntakritiikki, Utopiassa ja sen tuolla puolen, Tuskan ja nautinnon teatteri, Fallokratian kumoaminen, Kypsä ja vapaa saalistaja, Tyyli ja paheellisuuden moniselitteisyys, Toisto, Väkivallan kielioppi, Lukija, Moniselitteisyys, Metaforat, Hyvän ensisijaisuus, Pintatason hyvä, Syvätason hyvä, Pelastusveneessä, Sade peilin läpi, Likaisten asioiden kanssa askartelu, Hyve ja kontrolli, Narsismin tappio, Perversion merkitys, Moraalisen minän vahingoittuminen, Harkitsematon preferenssinmuodostus, Heikkous ja perverssiyden ydin, Tosiasioita vai kuvitelmia?, Jälkipuhe pokkariversioon 2019: Paha rakkaus, Sade Rakkaus ja väkivalta, Nautinnoista suurin, Luonto, moraali ja luonnon lait: Kant ja Sade, Pitäisikö Sade polttaa?. Miksi lukea Sadea
Professori Timo Airaksinen: Markiisi de Saden elämä. Alkuperäisteos: The Philosphy of the Marquis de Sade (Routledge, London, 1995). Suomennos Manu J.Vuorio. Markiisi de Saden filosofia (Gaudeamus 1995). Gaudeamuksen luvalla Kulttuuriklubin pokkariversion toimittanut ja tuottanut Harald Olausen sekä kirjoittanut uuden esipuheen (Kulttuuriklubi 2019).
-------------------------------------------------------------------------------------------
Paheellisuuteen kouluttaminen
Eräs outo piirre sadelaisessa maailmassa on, että sankarit voivat harjoittaa tiukasti yksisuuntaista vallankäyttöä yhteiskuntaan päin. Tämä merkitsee, että he kykenevät toteuttamaan aikeensa asetelmassa, jossa ei edes ole muita tekijöitä kuin nämä aikeet. Kuitenkin konteksti on yhteiskunnallinen siinä mielessä, että lurjukset eivät voi saada nautintoaan ilman uhriensa osanottoa. Mutta tämä tarve tyydyttyy sillä, että alistetut ihmiset tottelevat sankareita. Olettaisi uhrien kieltäytyvän, vehkeilevän sankareita vastaan, kapinoivan tai taistelevan ennen kuolemaansa. Mutta mitään sellaista ei tapahdu. Hiilloksena on Saden romaanien eräänlainen unenomaisuus. Kuten Hackel väittää, kasvatus tekee ymmärrettäväksi tällaiset sosiaalipsykologiset ilmiöt: "Arvojen kääntyminen näkyy usein yksilön läpikäymässä kasvamisprosessissa. "
Verratkaamme toisiinsa Brillat-Savarinin ja Saden näkemyksiä oikeasta päätöksestä- Syöppö kertoo fasaanista seuraavasti:
Jokaisella ruoka-aineella on maittavimmat hetkensä. Eräät ovat parhaimmillaan kehityksensä alussa, kuten kapris, parsa, harmaa peltopyy, haudikaskyyhkynen jne. Toiset taas ovat herkullisimmillaan saavutettuaan olemassaolonsa kaarella täydellisen kypsyyden, kuten meloni, useimmat muutkin hedelmät, lammas, härkä, metsäkauris ja punainen peltopyy; jotkut vasta sitten, kun niiden pilaantuminen on alkamassa, kuten mispeli, lehtokurppa ja ennen kaikkea fasaani. Mikäli fasaani valmistetaan kolmena ensimmäisenä päivänä kuolemansa jälkeen, siinä ei ole mitään ihmeellistä Mutta sopivasti riippuneena sen liha on suussasulavan pehmeää ja erittäin maukasta, sillä siinä yhdistyy siipikarjan ja suurriistan maku. Fasaani saavuttaa halutun vaiheen vasta alkaessaan pilaantua.
Metafysiikka on selkeää. Kypsä ihminen nauttii asioiden luonnollisesta, tapauksesta toiseen vaihtelevasta kehityksestä. Naulimo huipentuu vasta oikean hetken koittaessa- Sadelainen näkemys on päinvastainen- Sillingisin sankareilla on rumia, normaaleja ja kauniita uhreja, jotka ovat kaikki kuitenkin yhtä nautittavia. Rumia on hirvittäviä koskea ja kauniita järkyttävää tuhota, mutta koska heidän varsinainen arvonsa ei riipu käyttämisen ajankohdasta, heidät voidaan erottelemattomasti tuhota nautinnon vähenemättä. Sadelle kaikki rajat tai oikeaa ajankohtaa koskevat tarkastelut ovat vain keinotekoisia: "Kaksi palvelijaa piti lapsen jalkoja erillään, ja jos olisi ollut hänen neitsyytensä menettämisen hetki, hän ei olisi koskaan kyennyt esittelemään itseään enemmän edukseen. Mutta oli vielä muutakin huomioon otettavaa." Jokaisen erillisen toimenpiteen hetki on ennalta määrätty, mutta kuitenkaan ei ole puhettakaan siitä, että joku hetki olisi parempi kuin toinen. Oikea hetki riippuu sopimuksesta ja sosiaalisesta valinnasta, mutta ei kohteen luonteesta. Saden mielessä syöpön fasaani on aivan samaa kuin hänen metsäkauriinsa tai parsansa, koska kaikki ovat vapaasti keskenään vaihdettavissa ja täten yhtä nautittavia. Saden maailmassa nautinto on keinotekoista "jotakin", jonka vallan käyttö tuottaa. Tämä puoli asiasta on älyllinen, kontrolloitu ja opittavissa.
Kontrolli on avainsana. Koska sankarit haluavat saavuttaa kaiken käyttäen valtaa, on kaikki muu arvotonta. Tämä ideologia muovaa myös heitä ympäröiviä epäkypsiä ihmisiä, joista tulee ensin oppilaita ja sitten menestyksellisiä sankareita tai moraalisia eläimiä. Kun erotetaan toisistaan kasvaminen sellaisena kuin se esiintyy läpi koko Julietten elämän kulun ja kasvatukselliset toimenpiteet sellaisina kuin niitä sovelletaan Eugenie de Franfaliin ja Eugenie de Mistivaliin nähdään, miten valta turmelee. Mutta koska turmelus on sadelaisessa maailmassa joka tapauksessa haluttavaa, uusi sankari on syntynyt. Toisin sanoen: erityisiä kasvatustoimia sovelletaan passiivisiin subjekteihin, jotka omaksuvat oppilaan roolin. Heille annetaan poltinmerkki, joka on vallan ja julmuuden tunnus- Noviisit ovat heitä ajateltaessa passiivisia kuten aidot uhritkin; erona on vain, että jälkimmäisistä tehdään uhreja ilman mahdollisuutta oppia mitään. Yhteiskunta jakautuu täten kahteen kastiin. Katsokaamme, miten tämä paheellisuuteen harjoittaminen toimii.
Teoksessa La philosophie darts le boudoir Eugenie, "erään tietyn Mistivalin tytär", on 15-vuotias ja valmis ottamaan vastaan opetusta irstailijoilta, Madame de Saint-Ange on rakastunut tyttöön, jonka hän lupaa tavata yksityisesti. Eugenie saapuu paikalle seuranaan muutama madamen ystävätär. Hän on aluksi järkyttynyt, mutta rauhoittuu pian. Eugenielle opetetaan ensin seksuaalisuuden kieltä; jonka tärkeimmät termit selitetään hänelle. Sitten hänet vihitään joidenkin teoreettisten käsitteitten, kuten ehkäisyn, aviorikoksen, homoseksuaalisuuden ja sukurutsauksen tuntemukseen. Tätä seuraa muutama havaintoesitys, ja lopuksi hänen itsensä annetaan kokeilla. Kun hän on valmis, hän saa oman leikkikalunsa — oman äitinsä, kuten jokainen freudilainen osaa ennakoida. Hänen loppututkintonsa etenee äitiin kohdistuvan julmuuden harjoittamisena, jonka jälkeen hän on täysinoppinut. Kaikki tapahtuu yhdessä päivässä, joka osoittaa sadelaisen aikakäsityksen outouden. Tämän päivän aikana ujosta lapsesta tulee elukka.
Kasvatus saa aikaan sen, että Eugenie oivaltaa ensimmäisen kerran selkeästi oman luonteensa: "Palvon sinua; et tule koskaan saamaan nöyrempää oppilasta."8 Hän osoittautuu lupaavaksi ja ymmärtää oman haavoittuvuutensa ja passiivisuutensa. Nämä ovat sadelaisia hyveitä. Seuraava taso on saavutettu Eugenien sanoessa, naurettavasti: "Ehkä minäkin kykenisin tunnustamaan taipumukseni paheellisuuteen." Mutta tässä vaiheessa hänen opetuksensa on jo päätepisteessään. Hän tietää jo totuuden ja kykenee torjumaan Ritarin esittämät virheelliset ajatukset. Hän opettaa kuulijaa: Sinä viet voiton, Dolmance! Ritarin puheet tuskin sipaisivat sydäntäni, teidän taas viettelevät ja hurrmaavat sen täysin! Ah, uskokaa minua, Ritari, puhukaa mieluummin intohimoista kuin hyveistä, kun haluatte suostutella naista.
Eugenie kiihottuu julmuudesta ja tuntee itsensä riittävän hyvin voidakseen antaa neuvoja miehille. Kasvatukseen on kuulunut tiedon ja teorian opettamista sekä harjoituksia. Alistuvasta uhrista on tullut julma. Hän on nyt saanut oikean muotonsa 01tuaan aluksi pelkkää vahaa. Tällaisella kasvatuksella ei ole mitään tekemistä mielen ylentämisen kanssa. Sopiva ohjaus, joka ei hyväksy vastustamista eikä kieltämistä, muuttaa Eugenien mielen tilaa. Mikään aiempi vakaumus ei ole jättänyt pysyvää jälkeä hänen luonteeseensa. Virheelliset mielipiteet ovat tosi platonisella tavalla varjoja, jotka haihtuvat valon osuessa niihin. Hän on nyt parantumaton.
Sade varmastikin ymmärtää, että vihkimyksen oletetaan saavan aikaan jotakin mahdotonta — tosiasia, jonka ei pitäisi olla yllätys. Sama arvoitus voidaan löytää myös etnografisissa asiayhteyksissä, kuten kuvauksissa Uuden-Guinean ylängöiltä. Miehinen vihkimys, johon kuuluu veren vuodattaminen nenästä, opettaa pojille, että alistajasta täytyy tulla uhrinsa kaltainen. Hänen täytyy ensin kantaa pahan poltinmerkkiä saavuttaakseen kypsän ihmisen aseman. Kuten Herdt kirjoittaa:
Maskuliinisuus on pettävästi vahvaa negatiivisuutensa johdosta: tämä negatiivisuus ilmenee naisten alistamisena hallintoasioissa sekä naisellisten ominaisuuksien halventamisena miesten julkisissa keskusteluissa tai toiminnoissa. Salainen rituaali, yksityinen voima, joka piilee maskuliinisen käyttäytymisen takana, on aivan kokonaan toinen asia. Sambia-ajattelun ja -puheen looginen paradoksi on siinä, että salainen miehinen rituaali omaksuu osan voimakkainta symbolista kuvakieltään maskuliinisen yläpuolella olevasta feminiinisestä. Esimerkiksi kuukautiset: miehet teeskentelevät nenäverenvuotoa, jonka he kulttuurisesti ja tietoisesti samastavat kuukautisiin, jotka ovat maskuliinisen vitaalisuuden ja voiman varsinainen lähde.
Samalla tavalla sadelainen sankari nauttii mahdollisuudesta olla uhrinsa kaltainen — mutta vain siksi, että se on perverssiä. Jos keskitymme Saden ajattelun platonisiin piirteisiin, voimme sanoa, että Eugenien synnynnäiset himon ja julmuuden ideat heräävät sopivissa olosuhteissa. Hänen kasvatuksensa on vihkimys tai kaste pahuuden kulttiin, jonka hän jo tuntee. Täytyy vain painaa liipaisinta, ja energia purkautuu. Tämä viittaa myös siihen, että kasvatuksen tulokset ovat pikemminkin luonnollisia kuin keinotekoisia, pikemminkin kaoottisia kuin rakennettuja. Kasvatus ei luo mitään uutta, vaan kehittää joitakin Eugenien synnynnäisiä taipumuksia. Saden maailma on dualistinen: se jakautuu uhreihin ja sankareihin, ja toiminnan suunta on aina sankareista uhreihin. Kun eräät ihmiset muistuttavat elotonta mutta tuntevaa ainetta, jotkut toiset taas kykenevät oppimaan.
Tällainen tulkinta tekee oppilaasta luonnollisen olennon, haaskaeläimen, joka ei voi tyydyttää Saden kriteerejä kypsyydestä, vallasta ja paheellisuudesta. Keinotekoinen maailma, jossa ihminen voi olla vapaa saalistaja, on vielä ainakin yhden askeleen päässä. Eugenie on tietävinään, miten nauttia elämästä, mutta hänellä ei ole vielä käsitystä siitä, miten kontrolloida muiden ihmisten kohtaloita. Hän ei ole kypsä. Tästä syystä häntä kalvaa vain yksi asia: miten kostaa äidilleen, jota hän pitää tyrannina sekä itsensä ja isänsä välillä olevana esteenä. Ilman ystäviään hän taantuu pelkäksi haaskaeläimeksi luonnon köyhän pöydän äärelle. Nyt hän on kostaja.
Toinen Eugenie, Eugenie de Franval, saa kasvatuksensa sukurutsaiselta isältään, joka seuraa Rousseaun Emilenn esimerkkiä. tyttö erotetaan varhain äidistään ja hän saa raitista ilmaa, harjoitusta, kauniita vaatteita ja muita palveluja. Hän kypsyy kauniisti ja on valmis käymään läpi vihkimyksensä kasvatusriittien muodossa. Näiden riittien malli on jo tuttu. Hän saa paheellisen leimansa oivaltamalla, että yhteiskunta on todellisuudessa moraaliton.
Oikein kasvatettuna Eugenie kuitenkin todella rakastaa isäänsä ja sallii tämän vietellä itsensä vähääkään vastustamatta. Hän kykenee torjumaan Freudin "insestin peloksi" kutsuman ilmiön. Sieltä hän etenee kohti julmempia ajatuksia. Tällä Sade pyrkii osoittamaan jälleen kerran, että kaikki viaton moraalinen ajattelu edustaa vain vielä muotoutumattoman mielen elämää, mielen, joka ei pärjää turmeltuneen mielen voimille. Heikompi henki saa leimansa vahvemmalta. Alkuperäinen hyveellisyys sellaisenaan on pettävää. Kasvattamaton mieli on pelkkää muodotonta ainetta, eikä uhrin aktiivisuudesta ole irstailijalle mitään hyötyä. Uhri on pelkkä passiivinen olento, jonka ajatukset ja toiminnat ovat mielivaltaisia ja merkityksettömiä. Irstailija luo arvottoman seuralaisensa varjokseen — pelkäksi oman kypsän mielensä peilin heijastumaksi. Eugenien varttuessa hänen riippumattomuutensa lisääntyy
Teoksen Les 120 journées de Sodome lopussa näyttämölle ilmestyy yksinäinen sankari: "Äärimmäisen rikas: hyvin mahtava lordi, hyvin karkea, hyvin julma, sydän kiveä," Hän on harvinainen riippumaton ihminen, jollaisia Georges Bataille julistaa Saden luonteitten olevan. ll Hän edustaa kostajan viimeistä kehitysvaihetta, ihmistä, joka kohtaa luonnon, mutta hänkin 'vain teatterissa. Tämä nimetön mies on monella tapaa merkittävä kuvitteellinen luomus, semminkin, kun otetaan huomioon, että Les 120 journées de Sodome on keskeneräinen teos. Sen viimeinen kertomus, "Helvetin intohimo", on sekä yksityiskohtainen että valaiseva. Miehen valta, itsekontrolli, viisaus ja mielen vakavuus ovat täydellisiä. Joka toinen viikko hän hankkii itselleen viisitoista kaunista nuorta tyttöä, raiskaa heidät, jakaa heidät kidutuksen mukaisiin ryhmiin ja heittää heidät sitten kellariin. Hän seuraa heitä sinne ja saavuttaa hekumansa huipun masturboimalla katsellen samalla uhrejaan. Kun ruumiit on haudattu mies valmistautuu seuraavaan koitokseen. Hänen toimintansa on pitkästyttävää, ennustettavaa, toistavaa, kontrolloitua ja julmaa. Mies on eräänlainen jumalallinen tuomari, joka antaa jokaiselle sitä, mitä tämä ei olisi ansainnut: "Kaikki on jo alkanut, kaikki kidutukset ovat käynnissä ja kaikki samanaikaisesti.' Tähän päättyy kasvatus.
Kasvatetuista ihmisistä poiketen uhrit ovat eläimiä, jotka on teurastettava. Esimerkiksi teoksen Les 120 journées de Sodome viimeiset näytökset ovat kuin suoraan teurastamosta. Paradoksaalista kyllä, uhrit eivät näytä kärsivän edes kiduttajiensa silmissä, koska he eivät ole persoonia eivätkä voi taistella vastaan. Jokainen uhri on lopullinen siten, että hän ei edes aio vastustelIa. Saden teksti ei salli lukijan tuntea sympatiaa uhria kohtaan: paitsi joissakin erityistapauksissa, kuten Justinen kohdalla.
Sillingin utopistinen yhteiskuntajärjestys kestää vain 120 päivää. Tämän jälkeen henkiin jääneet menevät koteihinsa. Tämä osoittaa yhteiskunnallisen elämän olevan — luonnottomien periaatteitten mukaan — vain näytöstä; hetken ajan se tuntuu mielekkäältä, mutta sitten sen täytyy hajota. Jos emme tulkitse viestiä tällä tavalla, ajaudumme utilitaristiseen johtopäätökseen, jonka mukaan Julietten kasvatus tuo hänelle mainetta ja onnea, jota hän ei muuten olisi kyennyt saavuttamaan. Hän olisi kykenevä pettämään tuhoavan luonnon ja luomaan elämäntavan, joka on sekä paheellinen että henkilökohtaisesti arvokasta. Mutta asia ei voi olla näin. Juliette oppii, että oikullisuus on lopullinen olotila, joten eläessään sen mukaisesti hän on yhtä todellisen eli luonnollisen kanssa. Täysin tietoisena tästä hänestä tulee osa sekä orgastista luontoa että epäoikeudenmukaista yhteiskuntajärjestystä.