Markiisi de Saden elämä: osa 30- Väkivallan kielioppi

Teksti professori Timo Airaksinen

DigiVallilassa käsitellään professori Timo Airaksisen suosittuja kirjoituksia Markiisi de Sadesta kerran viikossa. Markiisi de Saden vahva vaikutus näkyy edelleenkin koko ajan vapautuvassa ilmapiirissä yhä voimakkaampana, mitä seksuaalisuudesta puhumiseen ja sillä itsensä ilmentämiseen tulee, yhtä hyvin ja selkeästi se näkyy myös Friedrich Nietzschen viimeisessä kirjassa Ecce Homo, jonka kirjoittaja ja esittämä kaikki sen ajan arvot kunnolla kyseenalaistanut ihminen olivat sata vuotta aikaansa edellä aikalaistensa suureksi kauhuksi ja järkytykseksi.

Esipuheensa aluksi filosofi muistuttaa, ettei ole mikään pelottava kummajainen tai moraalihirviö, vaan luonnostaan täysi vastakohta sellaisille ihmisille, joita siihen asti oli kunnioitettu hyveellisinä: "Näin meidän kesken, minusta näyttää siltä, että juuri tämä on yksi ylpeydenaiheistani. Olen filosofi Dionysoksen opetuslapsi, mieluummin olisin satyyri kuin pyhimys." Samanlainen on vapaan erotiikan hullaannuttama Airaksisen markiisi de Sade.

Airaksisen hellimä kirjoitustyyli on pohtivaa ja älyllisesti haastavaa. Markiisi de Sadessa hän puhuu yksilön pahuudesta: "Absoluuttisen optimistin mukaan jotkin hyvät asiat osoittautuvat olevan pahoja, mutta vain näennäisesti, ja luonnon kuvat toimivat kuvan kaunistamiseksi – edellyttäen että ne ovat varsinaisia vajavaisuuksia, joiden varjot ovat samanaikaisesti sekä pysyviä että ohimeneviä mitä sopivammalla esteettisellä tavalla". De Sade on myös eräänlainen kulttuurimme mittari.

Se kertoo siitä, uskallammeko katsoa itseämme tarkasti sisään. Professori Timo Airaksisen de Sade-tutkielma on edelleenkin tärkeä osa yleissivistystä sekä perusteos pohdittavaksi akselilla ihminen-vapaus-valta-ja kontrolli, sillä de Sadellekin olemassaolon kysymys oli pohjimmiltaan kysymys ihmisen vapaudesta ja siitä, kenellä on oikeus sanoa, mikä on oikein. Airaksisen tekstit ovat merkittäviä myös siksi, että hän onnistuu valaisemaan Saden kaunokirjallisten teosten filosofista maailmaa ja analysoi niissä esiintyvää etiikkaa, käsitystä vapaudesta ja nautinnosta sekä elämänkatsomusta vertaamalla Saden elämää ja tuotantoa filosofian an historian muiden suurten nimien, kuten mm. Hobbesin ja La Mettrien saavutuksiin.

Luvut ovat seuraavanlaisia; Johdanto, Filosofian kääntöpuoli, Saden filosofia ja sen tausta, Tosiasiat, Aiheet, Optimismin kumoaminen, Perverssiyden määritelmä, Luonto ja tyhjyys, Kaksi käsitystä luonnosta, Luonto ja arvo, Haaskaeläin, Tuuri ja transgressio, Hedonismi psykologiassa, Persoonallinen identiteetti, Naiset, Mielihyvä vai aivot, Kostaja, Paheen etiikkaa, Elämänsuunnitelmat, Inversion parodia, Paheellisuuteen kouluttaminen, Rakkaus, Yhteiskuntasopimuksen ivaelma, Yhteiskuntakritiikki, Utopiassa ja sen tuolla puolen, Tuskan ja nautinnon teatteri, Fallokratian kumoaminen, Kypsä ja vapaa saalistaja, Tyyli ja paheellisuuden moniselitteisyys, Toisto, Väkivallan kielioppi, Lukija, Moniselitteisyys, Metaforat, Hyvän ensisijaisuus, Pintatason hyvä, Syvätason hyvä, Pelastusveneessä, Sade peilin läpi, Likaisten asioiden kanssa askartelu, Hyve ja kontrolli, Narsismin tappio, Perversion merkitys, Moraalisen minän vahingoittuminen, Harkitsematon preferenssinmuodostus, Heikkous ja perverssiyden ydin, Tosiasioita vai kuvitelmia?, Jälkipuhe pokkariversioon 2019: Paha rakkaus, Sade Rakkaus ja väkivalta, Nautinnoista suurin, Luonto, moraali ja luonnon lait: Kant ja Sade, Pitäisikö Sade polttaa?. Miksi lukea Sadea?

Professori Timo Airaksinen: Markiisi de Saden elämä. Alkuperäisteos: The Philosphy of the Marquis de Sade (Routledge, London, 1995). Suomennos Manu J.Vuorio. Markiisi de Saden filosofia (Gaudeamus 1995). Gaudeamuksen luvalla Kulttuuriklubin pokkariversion toimittanut ja tuottanut Harald Olausen sekä kirjoittanut uuden esipuheen (Kulttuuriklubi 2019).

Väkivallan kielioppi

Matkan jatkuminen johtaa uusien ryhmien muodostumiseen. Sisarukset Juliette ja Justine tapaavat uusia ihmisiä, mutta he ovat joko aggressiivisesti hallitsevia tai heiltä puuttuu persoonallisuus, kuten uhreilta. Esitys näyttämöllä siis toistuu. Sankarit matkaavat homogeenisessa fyysisessä ja yhteiskunnallisessa aika-avaruudessa. Fantastista venäläistä jättiläistä, Minskiä, kuvaava välikohtaus on tärkeä, koska se on poikkeuksellinen. Minski on goottilainen tyyppi, hirviömäinen ihmissyöjä.

Hän symboloi pelkoa, jota tunnetaan itää ja sen alkukantaisia mysteerejä kohtaan. Saden kirjoittaessa hänestä hänen tyylinsä muuttuu kömpelöksi, ja kertomus vaikuttaa yhtä groteskilta kuin Minski itse. Saden tyyli noudattaa tämän tyypin asettamia vaatimuksia, joten kaikki on yhtäkkiä yksinkertaisen ja naiivin väkivahvaa. Olemme tekemisissä lapsen kaltaisen tyypin kanssa, jonka mielen liikkeet ovat seuraavan kaltaisia:

"Olette vallassani", hän sanoi istuuduttuamme. "Voin tehdä teille mitä haluan Olen moskovalainen, syntynyt pienessä kaupungissa Volgan rannalla. Minski on nimeni; isäni kuoleman jälkeen perin hänen suunnattoman rikkautensa, ja luonto on varustanut minut fyysisillä ominaisuuksillani sekä mieltymykselläni sellaisiin herkkuihin, joilla kohtalo nyt on minua ilahduttanut,

Hirviö viittaa itseensä ikään kuin ulkopuolelta käsin. Koska tämä on uhrin tuntomerkki, Minskin tyyli luo vastaavan odotuksen hänen omasta tappiostaan. Mutta vaikka tyyli on häviäjän tyyli, kuvaus on kuvaus voittajasta. Mies on yhtä säälimätön kuin vahvakin. Mutta hän ei voi voittaa, koska hän käyttää kielioppia väärin.

Juliette ja hänen seuralaisensa ovat nyt pulassa. Koska hirviö on rikas ja murhaava, jonkun täytyy tuhoutua, ja moni tuhoutunut Kannibaalina Minski on vasta toissijaisesti inhimillinen olento; hänen ruumiinsa rakentuu muista ruumiista. Hän käyttää ihmisiä jopa huonekaluinaan. Pöydän pinnan muodostavat polvistuneitten orjien selät. Näin hän voi syödä ihmisiä toisten ihmisten päältä:

"Tässä ei ole mitään mystistä ... huomannette, että pöytä, kattokruunut, tuolit on kaikki muodostettu taiteellisesti järjestetyistä tyttöryhmistä; tarjoiluastiat asetetaan näiden olentojen selän päälle Kaksitoista alastonta tyttöä toi astiat; ja koska ne olivat hopeaa ja hyvin kuumia, polttaen rintoja ja pakaroita, jotka muodostivat pöydät, se aiheutti miellyttävää kouristuksenomaista liikettä, joka muistutti meren aaltojen huojuntaa."

Tämä on ehkä Saden hienoin yksittäinen kuvaus. Monimielisyys, jota Sade tässä hyödyntää, on helppo tunnistaa. Minski rakastaa ja tarvitsee ihmisiä aivan kuten hän rakastaa ja tarvitsee ruokaa- ja pöytiä. Tämä ei kuitenkaan tee hänestä yhtä heistä. Hän jää sadunomaiseksi jättiläiseksi, joka astuu esiin suoraan lasten satukirjoista.

Minskin intohimo paljastetaan lukijalle: "Söin ihmislihaa rohkean afrikkalaisen toverini kanssa; olen säilyttänyt mieltymykseni siihen; kaikki nämä ympärillänne näkemänne jäännökset ovat jätteitä ahmimistani ihmisistä; en syö mitään muuta lihaa?' Juliette kertoo: "Minä ja kaksi miestäni aterioimme halukkaasti. Mitä Minskiin tulee, hänelle tarjoiltiin tukevampaa tavaraa: kahdeksan tai kymmenen neitsytverimakkaraa ja kaksi kivespiirasta sammuttivat pahimman nälän, ja kahdeksantoista magnum-pullollista kreikkalaista viiniä seurasi tätä ruokaa hänen suunnattomaan mahaansa."

Luonnollisten nautintojen palvojat ovat nyt oman taipumuksensa muodostamassa ansassa. Mutta Minski on yksinäinen hirviö kallioluolassaan. Hän sanoo yksinkertaisesti: "Minulla on harvoin vieraita" — tarkoittaen niitä, joita hän ei syö. Hänen toimintatyylinsä on liian yksinkertaista vakavasti otettavaksi. Huonona filosofina hänellä ei ole paljoakaan sanottavaa, vaikka hänen tapansa ovatkin huomiota herättäviä. Minskin ja Thérèsen kaltaiset ihmiset eivät voi voittaa.