Markiisi de Saden elämä: osa 31 - Lukija

HUOM! Toimittajan huomio: "Airaksisen Sade on omalla tavallaan moralisti, mutta hänen pääteemansa on haudattu syvälle viettikerrostumaan vaikeaselkoiseen ja näkyvistä poissaolevaan piiloon. Saden maailma on täynnä nurin päin käännettyjä objekteja, jotka ovat kaukana tuttujen asioiden, kuten hyve, seksi ja rakkaus, sievästä peilipinnasta Airaksinen kirjoittaa ja yrittää tarjota Sade-tulkinnassaan lukijalle metodin, jolla välttää tällainen Saden luoma inhon ja kauhun viidakko, sillä Sade on jotain paljon muuta kuin meidän päihimme iskostettu kuva sairaasta ja perverssistä julmurista, joka antoi nimensä seksuaalisille kamaluuksille ja kidutukselle. Juuri siksi tämä luku on hyvä muistus siitä, mitä de Saden kirjoitukset ovat ja miten lukijan tulee niihin suhtautua. Professori Timo Airaksinen ei suinkaan ihannoi de Sadea ja ylistä hänen irstailujaan, vaan analysoi niiden "todellista sisältöä" ja merkitystä kulttuurillemme ja keskustelulle yleensä niin väkivallasta, politiikasta kuin uskonnosta ja moraalista, jotka on usein tapana niputtaa yhteen ja samaan asiakokonaisuuten, vaikka niin ei todellisessa maailmassa olisikaan pakko. Airaksisen mukaan eräs perverssin päämäärän olemassaolon yhteiskunnallinen seuraus on, että alistajat ovat kaiken sosiaalisen kontrollin ulkopuolella. Rankaiseminen, vaino ja jopa kidutus luovat miellyttävän käsikirjoituksen. Ja koska aika ei ole lineaarista, tuloksena on vain paluu alkutilaan tai toiselle näyttämölle, jossa tuska aiheuttaa uuden purkautumisen. Ihminen asetetaan luontoa vastaan, joka on yhtä majasteettinen kuin käsittämätön ja valloittamaton vihollinenkin."-Harald Olausen.

DigiVallilassa käsitellään professori Timo Airaksisen suosittuja kirjoituksia Markiisi de Sadesta kerran viikossa. Markiisi de Saden vahva vaikutus näkyy edelleenkin koko ajan vapautuvassa ilmapiirissä yhä voimakkaampana, mitä seksuaalisuudesta puhumiseen ja sillä itsensä ilmentämiseen tulee, yhtä hyvin ja selkeästi se näkyy myös Friedrich Nietzschen viimeisessä kirjassa Ecce Homo, jonka kirjoittaja ja esittämä kaikki sen ajan arvot kunnolla kyseenalaistanut ihminen olivat sata vuotta aikaansa edellä aikalaistensa suureksi kauhuksi ja järkytykseksi.

Esipuheensa aluksi filosofi muistuttaa, ettei ole mikään pelottava kummajainen tai moraalihirviö, vaan luonnostaan täysi vastakohta sellaisille ihmisille, joita siihen asti oli kunnioitettu hyveellisinä: "Näin meidän kesken, minusta näyttää siltä, että juuri tämä on yksi ylpeydenaiheistani. Olen filosofi Dionysoksen opetuslapsi, mieluummin olisin satyyri kuin pyhimys." Samanlainen on vapaan erotiikan hullaannuttama Airaksisen markiisi de Sade.

Airaksisen hellimä kirjoitustyyli on pohtivaa ja älyllisesti haastavaa. Markiisi de Sadessa hän puhuu yksilön pahuudesta: "Absoluuttisen optimistin mukaan jotkin hyvät asiat osoittautuvat olevan pahoja, mutta vain näennäisesti, ja luonnon kuvat toimivat kuvan kaunistamiseksi – edellyttäen että ne ovat varsinaisia vajavaisuuksia, joiden varjot ovat samanaikaisesti sekä pysyviä että ohimeneviä mitä sopivammalla esteettisellä tavalla". De Sade on myös eräänlainen kulttuurimme mittari.

Se kertoo siitä, uskallammeko katsoa itseämme tarkasti sisään. Professori Timo Airaksisen de Sade-tutkielma on edelleenkin tärkeä osa yleissivistystä sekä perusteos pohdittavaksi akselilla ihminen-vapaus-valta-ja kontrolli, sillä de Sadellekin olemassaolon kysymys oli pohjimmiltaan kysymys ihmisen vapaudesta ja siitä, kenellä on oikeus sanoa, mikä on oikein. Airaksisen tekstit ovat merkittäviä myös siksi, että hän onnistuu valaisemaan Saden kaunokirjallisten teosten filosofista maailmaa ja analysoi niissä esiintyvää etiikkaa, käsitystä vapaudesta ja nautinnosta sekä elämänkatsomusta vertaamalla Saden elämää ja tuotantoa filosofian an historian muiden suurten nimien, kuten mm. Hobbesin ja La Mettrien saavutuksiin.

Luvut ovat seuraavanlaisia; Johdanto, Filosofian kääntöpuoli, Saden filosofia ja sen tausta, Tosiasiat, Aiheet, Optimismin kumoaminen, Perverssiyden määritelmä, Luonto ja tyhjyys, Kaksi käsitystä luonnosta, Luonto ja arvo, Haaskaeläin, Tuuri ja transgressio, Hedonismi psykologiassa, Persoonallinen identiteetti, Naiset, Mielihyvä vai aivot, Kostaja, Paheen etiikkaa, Elämänsuunnitelmat, Inversion parodia, Paheellisuuteen kouluttaminen, Rakkaus, Yhteiskuntasopimuksen ivaelma, Yhteiskuntakritiikki, Utopiassa ja sen tuolla puolen, Tuskan ja nautinnon teatteri, Fallokratian kumoaminen, Kypsä ja vapaa saalistaja, Tyyli ja paheellisuuden moniselitteisyys, Toisto, Väkivallan kielioppi, Lukija, Moniselitteisyys, Metaforat, Hyvän ensisijaisuus, Pintatason hyvä, Syvätason hyvä, Pelastusveneessä, Sade peilin läpi, Likaisten asioiden kanssa askartelu, Hyve ja kontrolli, Narsismin tappio, Perversion merkitys, Moraalisen minän vahingoittuminen, Harkitsematon preferenssinmuodostus, Heikkous ja perverssiyden ydin, Tosiasioita vai kuvitelmia?, Jälkipuhe pokkariversioon 2019: Paha rakkaus, Sade Rakkaus ja väkivalta, Nautinnoista suurin, Luonto, moraali ja luonnon lait: Kant ja Sade, Pitäisikö Sade polttaa?. Miksi lukea Sadea?

Professori Timo Airaksinen: Markiisi de Saden elämä. Alkuperäisteos: The Philosphy of the Marquis de Sade (Routledge, London, 1995). Suomennos Manu J.Vuorio. Markiisi de Saden filosofia (Gaudeamus 1995). Gaudeamuksen luvalla Kulttuuriklubin pokkariversion toimittanut ja tuottanut Harald Olausen sekä kirjoittanut uuden esipuheen (Kulttuuriklubi 2019).

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Teksti professori Timo Airaksinen 

Saden teksti ei ole kirjallisuutta eikä filosofista argumentointia. Hänen tarinoissaan tyyli, rakenne, retoriikka ja viesti ovat niin läheisessä yhteydessä, että teksti on sietämättömän tiheää, tehden sen "pahennusta herättäväksi ja vaikeaselkoiseksi teokseksi, jota kukaan e voi julkaista". On kuitenkin virheellistä väittää, että Sade ei olisi luettavaa. Teksti on sangen helppolukuista ja nautittavaa omilla ehdoillaan. Todellinen vaikeus on siinä, että sen viesti ja välittäjä ovat niin läheisessä yhteydessä toisiinsa. Kirjoitetun tekstin rakenne ja tyyli ovat niin tärkeitä, että se, mitä siinä sanotaan, vaikuttaa toisarvoiselta. Jopa tekstin mittavuus ja sen toistava luonne ovat tärkeämpiä kuin se, mitä Sade itse asiassa sanoo. 

Tekstin rakenne, kielioppi ja teatraalinen luonne on purettava, jotta nähtäisiin, miten radikaali Sade on. Vaikka tuhoava luonto lupaa seuraajilleen nautintoja, nautinto näyttää olevan äärettömän ikävystyttävä suoritus. Siinä ei esiinny vaihtelua eikä luovuutta, ja tuloksenakin se lupaa vain rumuutta. Luonto tuhoaa. lÿö tuottaa roskaa. Unelmat nautinnosta ovat vain illuusioita. Puhe nautinnosta on alistettu toiston kieliopille, joka on kyllästymisestä ja kauhusta sekoitettu viestin. Samaa voidaan sanoa myös paheen ja hyveen sanaston käytöstä. Moraalinen änkytys vakuuttaa lukijan siitä, että tämän metelin takana voi olla tapahtumassa jotakin tärkeää. 

Itse pääasian tai kieliopin rakenne hallitsee merkitystä siinä mielessä, että se, mihin viitataan, ei ole selkeää, ja totuus on pelkkä vitsi. Viestin erottaminen kieliopista on pitkästyttävää ja vaikeaa. Saden viestin semanttinen tulkinta ei selviä lukijalle pelkän lukemisen kautta. Saden etiikan ristiriitaisuuden johdosta sen elinkelpoisuus on kyseenalaista: hänellä ei ole mitään todistusaineistoa, joka tukisi hänen teoriaansa luonnosta, ja lukija tuntee pahoinvointia Minskin makkaranautinnoista kerrottaessa. Koska lukija ei voi ymmärtää tarinaa, hänen täytyy joko osallistua siihen tai hylätä se. Edellinen vaihtoehto on Saden viimeinen toivo. Jos lukija ei osallistu tarinaan, Sade on menettänyt hänet — kuten niin monta muutakin. 

Kuitenkin hän kirjoittaa jollekin. Tekstiä ei voi lukea kuten romaania tai filosofiaa, vaan jotakin muuta täytyy tapahtua. Lukijan täytyy panna liikekannalle oma itsetutkiskelunsa, tarkkailla omaa motivaatiotaan, ja tunnistaa se, mitä hän pitää häpeällisenä. Lukija huomaa, että teksti on tuskallista. Sade kirjoittaa vankilan ja mielisairaalan asukkina, teostensa takavarikoinnin, sensuurin ja oikeuksiensa (kynän ja paperin käytön) menettämisen uhkaamana, joten hän siirtää tuntemansa vihan lukijaansa. Satojen sivujen lukeminen ulosteen syömisestä on inhottavaa, ja kuvaukset kidutuksesta saavat lukijan pian kapinamielelle. Lukija kärsii irstailija Saden uhrina.

Tekstistä voi nauttia suhtautumalla siihen ironisesti ja ulkokohtaisesti sekä lukemalla se pätkittäin. Mutta siten viesti jää saavuttamatta. On uskallettava heittäytyä sisälle tekstiin siitä huolimatta, että tämä kokemus on välttämättä tuskallinen. TyyIillä on toistuvien juonien ja sankareiden kuvausten luomat pragmaattiset vaikutuksensa. Kuitenkin Sade haluaa tekstinsä toimivan kidutuksen välineenä. Teksti on väkivaltaa lukijaa kohtaan, ja jos hän nauttii siitä, hän on jo irstailija, kieroutunut sielu, masokisti.