Markiisi de Saden elämä osa 34: Syvätason hyvä

Teksti professori Timo Airaksinen

Mitä tapahtuu, jos reaktio Saden etiikkaan tapasäännöstönä, etikettinä, joka on olemassa vain paheesta nauttimisen mahdollistamiseksi, on negatiivinen? Tähän voidaan ehdottaa kahtakin teesiä. Ensinnäkin, etiikka on väistämätöntä; siitä ei pääse eroon millään yksityisellä päätöksellä. Toiseksi, paheesta poiketen hyve on jotakin, joka pystyy tarjoamaan yksilön elämänsuunnitelmaan sisältöä. Sade olisi yhtynyt edelliseen teesiin, mutta ei jälkimmäiseen.

Ongelmana on, että elämänsuunnitelman sisältö voi olla, kuten Saden nautinnot, tiukasti yksityinen; mutta se voi olla myös intersubjektiivinen. Toisin kuin henkilö, jonka menetykset ovat vain variaatioita teemasta "hyve". Sade ei voi olla narsisti. Narsistin täytyy rakastaa itseään jotakin varten, mutta Sade saavuttaa vain tyhjyyden. Narsisti ihailee omaa kuvaansa, mutta tyhjyyden peilistä ei näy mitään. Kuten tulen ehdottamaan, tenhoavan paheen kuva on lopuksikin vain erehdystä ja harhaa.

Toistaiseksi jätämme kuitenkin narsismin ongelman syrjään voidaksemme ensin keskittyä hyvyyden väistämättömyyden teemaan. Sade myöntäisi (ja niin hänen pitäisikin tehdä), että ihminen ei voi toivoa eikä edes haluta voivansa poistaa yhteiskunnasta kaikkia normatiivisia rakenteita. Koska pahe nojautuu ajatukseen, että hyvä voidaan transkendoida, edellyttää tämä arvojen olemassaolon. Mutta hyvä ei perustu väärän tunnistamiseen samalla tavalla kuin väärä perustuu oikean tunnistamiseen. Hyvää voidaan ymmärtää ja hyödyntää tuntematta sen vastakohtaa. Paheellisen ihmisen täytyy ottaa hyvä ja normatiivinen yhteiskuntarakenne vakavasti, mutta vain kyetäkseen jättämään se taakseen eli siirtymään kohti moniselitteistä.

Paha on yksityisen hyödyntämistä. Saden tapauksessa se on kuvitelmaa, ja hänen rikoksensa on yhtä kuin hänen sensuroitujen romaaniensa rakenne. Se ei kiellä hyveen, hyvän tai etiikan säännöstön olemassaoloa. Hän ei voi kertoa tarinaa pahoista asioista erittelemättä, mikä on hyvää. Tämä seuraa siitä kuten jo aiemmin olen sanonut, että inhimillinen toiminta tähtää hyvään. Pahuuden ongelmallinen luonne johtuu vaikeudestamme osoittaa vääräksi vahvempi teesi, jonka mukaan toiminta tähtää ainoastaan ja vain hyvään; tämä saa pahuuden näyttämään mahdottomuudelta tai ainakin erheeltä tai laiminlyönniltä. 

Agenteilla on kuitenkin, kuten Sade osoittaa, motiivinsa vähätellä hyvien päämäärien merkitystä. Alussa ristiriidaton kuvaus ihmisen motiiveista voi lopulta sekaantua monin tavoin, kuten Sade jo on osoittanut. Moraalisella sekaannuksella on oma funktionsa nautinnon, kiihotuksen ja olevinaan narsistisen oman kuvan luomisessa. Transgressio on arvokäsitteenä horjuva. Ihminen töytäilee hyvästä pahaan ja päinvastoin. Seuraavassa esitän oman väitteeni pähkinänkuoressa. Pahuus merkitsee hyvyyden poissaoloa, ja tämä puolestaan sitä, että pahaan tähtäävien suunnitelmien täytyy tunnistaa hyvä. 

Paheelliset aikomukset edellyttävät hyveellisen ja oikean tuntemista ainakin siten, että ne tarjoavat paremman vaihtoehdon kuin paheellisen ihmisen aikeet. Seuraava askel on väittää, että pahaksi luettavilla asioilla ei ole ei-relationaalisia piirteitä eli niillä ei ole olennaista piirteistöä. Tämän askeleen ottamiseksi Sade käyttää, kuten olemme nähneet, tiettyjä retorisia strategioita. Näiden hän olettaa paljastavan pahat asiat, jotka ovat esimerkkeinä relationaalisesta ominaisuudesta "olla-ilman-hyvyyttä". 

Pahalta puuttuu oma sisältö, koska ominaisuudet ovat pelkästään relationaalisia, ja niiden kuvaus voidaan antaa vain sellaisin menetelmin kuin esimerkiksi moniselitteistäminen, jotka eivät viittaa mihinkään nimenomaiseen pääasiaan. Argumentin seuraava askel on sanoa, että pahuudesta ei voi maalata kuvaa muutoin kuin hyvyyden tarjoamissa puitteissa. Tästä syystä myös paheellinen elämänsuunnitelma on mahdottomuus. Ihmisen paheelliset aikomukset eivät tähtää mihinkään hyvin määriteltyihin ajatussisältòihin. Toisin sanoen, jos agentti pyrkii olemaan paha, emme voi sanoa mihin hän pyrkii ilman, että tunnistaisimme sen hyvän ja oikean, joka on suljettu pois suunnitelmasta. 

Tämä hyvä sisältää kuitenkin suunnitelman toteuttamiselle välttämättömät relationaaliset ominaisuudet. Paheellinen elämä on todellisen elämän negaatio, sillä se on vailla mitään omia ominaisuuksia. Se, että hyvä elämä on kaiken perusta, tulee osoittautumaan ratkaisevan tärkeäksi tekijäksi sen kysymyksen suhteen, voiko paha ihminen olla menestyksellisesti narsisti. Kutsukaamme tätä näkemystä "hyvän ja oikean kaikenkattavuudeksi". Sillä on sekä kielteiset että myönteiset puolensa. Emme pääse eroon arvoista, vaikka yrittäisimmekin, mutta ei ole olosuhteita, joiden vallitessa voisimme edes yrittää. 

Teesin myönteisen puolen mukaan paheellinen ihminen ei voi väittää, että hän on omalla harkitsevalla suunnittelemisellaan luonut epävakaat olosuhteet, joiden vallitessa hyvä ei dominoi. Niinpä kaikki, mitä hän tekee, on paheellista. Jos hän saavuttaisi tämän, hän voisi myös maalata kuvan teoistaan; hänen tekojensa piirteet olisivat ei-relationaalisia eli vailla pienintäkään viittausta hyvään ja oikeaan. Mutta tämä on mahdotonta. Ihminen ei pääse eroon arvoista. Pahuus on usein kahdessakin mielessä kuvitteellista: se ei ensinnäkään ole todellista, ja toiseksi se perustuu retoriikkaan. 

Tarjotakseni epäsuoraa todistusaineistoa tämän teesin tueksi kuvaan seuraavassa moraalisäännöstön ja sen arvojen piirteitä: olosuhteista riippumatta oikeudenmukaisuustekijät vaativat, että niitä noudatetaan. Samanaikaisesti näitä normeja ei voi ottaa liian vakavasti siinä mielessä, että niiden todella tulisi hallita tapahtumia. Tämä esimerkki auttaa meitä ymmärtämään, miten Sade voi tunnistaa etiikan ja silti olla käytännöllisesti katsoen välittämättä siitä. Seuraavassa tarkastelemme nautinnon sijasta yksinkertaisesti henkiin jäämistä.