Markiisi de Saden elämä osa 8: Luonto ja arvo

Teksti professori Timo Airaksinen

DigiVallila.comissa käsitellään professori Timo Airaksisen kirjoituksia markiisi de Sadesta aina näin keskiviikkoisin. Markiisi de Saden vahva vaikutus näkyy edelleenkin koko ajan vapautuvassa ilmapiirissä yhä voimakkaampana, mitä seksuaalisuudesta puhumiseen ja sillä itsensä ilmentämiseen tulee, yhtä hyvin ja selkeästi se näkyy myös Friedrich Nietzschen viimeisessä kirjassa Ecce Homo, jonka kirjoittaja ja esittämä kaikki sen ajan arvot kunnolla kyseenalaistanut ihminen olivat sata vuotta aikaansa edellä aikalaistensa suureksi kauhuksi ja järkytykseksi. Esipuheensa aluksi filosofi muistuttaa, ettei ole mikään pelottava kummajainen tai moraalihirviö, vaan luonnostaan täysi vastakohta sellaisille ihmisille, joita siihen asti oli kunnioitettu hyveellisinä:

"Näin meidän kesken, minusta näyttää siltä, että juuri tämä on yksi ylpeydenaiheistani. Olen filosofi Dionysoksen opetuslapsi, mieluummin olisin satyyri kuin pyhimys." Samanlainen on vapaan erotiikan hullaannuttama Airaksisen markiisi de Sade. Airaksisen hellimä kirjoitustyyli on pohtivaa ja älyllisesti haastavaa. Markiisi de Sadessa hän puhuu yksilön pahuudesta: "Absoluuttisen optimistin mukaan jotkin hyvät asiat osoittautuvat olevan pahoja, mutta vain näennäisesti, ja luonnon kuvat toimivat kuvan kaunistamiseksi – edellyttäen että ne ovat varsinaisia vajavaisuuksia, joiden varjot ovat samanaikaisesti sekä pysyviä että ohimeneviä mitä sopivammalla esteettisellä tavalla". De Sade on myös eräänlainen kulttuurimme mittari.

Se kertoo siitä, uskallammeko katsoa itseämme tarkasti sisään. Professori Timo Airaksisen de Sade-tutkielma on edelleenkin tärkeä osa yleissivistystä sekä perusteos pohdittavaksi akselilla ihminen-vapaus-valta-ja kontrolli, sillä de Sadellekin olemassaolon kysymys oli pohjimmiltaan kysymys ihmisen vapaudesta ja siitä, kenellä on oikeus sanoa, mikä on oikein. Airaksisen tekstit ovat merkittäviä myös siksi, että hän onnistuu valaisemaan Saden kaunokirjallisten teosten filosofista maailmaa ja analysoi niissä esiintyvää etiikkaa, käsitystä vapaudesta ja nautinnosta sekä elämänkatsomusta vertaamalla Saden elämää ja tuotantoa filosofian an historian muiden suurten nimien, kuten mm. Hobbesin ja La Mettrien saavutuksiin.

Luvut ovat seuraavanlaisia; Johdanto, Filosofian kääntöpuoli, Saden filosofia ja sen tausta, Tosiasiat, Aiheet, Optimismin kumoaminen, Perverssiyden määritelmä, Luonto ja tyhjyys, Kaksi käsitystä luonnosta, Luonto ja arvo, Haaskaeläin, Tuuri ja transgressio, Hedonismi psykologiassa, Persoonallinen identiteetti, Naiset, Mielihyvä vai aivot, Kostaja, Paheen etiikkaa, Elämänsuunnitelmat, Inversion parodia, Paheellisuuteen kouluttaminen, Rakkaus, Yhteiskuntasopimuksen ivaelma, Yhteiskuntakritiikki, Utopiassa ja sen tuolla puolen, Tuskan ja nautinnon teatteri, Fallokratian kumoaminen, Kypsä ja vapaa saalistaja, Tyyli ja paheellisuuden moniselitteisyys, Toisto, Väkivallan kielioppi, Lukija, Moniselitteisyys, Metaforat, Hyvän ensisijaisuus, Pintatason hyvä, Syvätason hyvä, Pelastusveneessä, Sade peilin läpi, Likaisten asioiden kanssa askartelu, Hyve ja kontrolli, Narsismin tappio, Perversion merkitys, Moraalisen minän vahingoittuminen, Harkitsematon preferenssinmuodostus, Heikkous ja perverssiyden ydin, Tosiasioita vai kuvitelmia?, Jälkipuhe pokkariversioon 2019: Paha rakkaus, Sade Rakkaus ja väkivalta, Nautinnoista suurin, Luonto, moraali ja luonnon lait: Kant ja Sade, Pitäisikö Sade polttaa?. Miksi lukea Sadea.

Professori Timo Airaksinen: Markiisi de Saden elämä. Alkuperäisteos: The Philosphy of the Marquis de Sade (Routledge, London, 1995). Suomennos Manu J.Vuorio. Markiisi de Saden filosofia (Gaudeamus 1995). Gaudeamuksen luvalla Kulttuuriklubin pokkariversion toimittanut (Kulttuuriklubi, 2019) ja esipuhe Harald Olausen.

Luonto ja arvo

Saden huolestunut tarkkaavaisuus kohdistuu muotoihin, jotka tulevat pimeydestä, lepattavat näkyvillä hetken ja häviävät sitten hänen saamatta niistä otetta. On sattumanvaraista, että jotakin halutaan kutsua syntymäksi ja kuolemaksi. Murha ja kieltäytyminen lisääntymisestä ovat kaksi suurta luonnollista pahetta, joten teko (murha) ja tekemättä jättäminen (kieltäytyminen Iisääntymisestä) ovat keskenään vaihdettavissa. Murha on luova, koska se tuottaa uuden asiantilan, kuoleman, ja ruumiin. Lisääntymättömyys on negatiivisempaa, koska sen tuloksena on absoluuttinen olemattomuus. Mitään ei tapahdu, joten tekemättä jättäminen voidaan suoraan liittää tyhjyyteen. Murha luo kuolemaa ja työ jätettä, mutta lisääntymisestä kieltäytyminen vain tyhjän aukon olevaisen rakenteeseen. Ei ole enää muuta syötävää kuin jäte, mutta sitä voidaan käyttää vain toistamisen kustannuksella, ja se ei johda mihinkään. Koska luonto on kaaos, siitä ei voida johtaa mitään moraaliohjetta. 

Sekasorrosta ei voi oppia mitään. On kuitenkin selvää, että Sade antaa luonnolle myös opettaja roolin. Luonnon yksinkertaisimman periaatteen logiikka on Saden kirjoituksissa selkeää, mutta se ei olekaan koko tarina. Miksi Sade ei halua valita luontoa, joka on mielivaltaistava koneisto, käytännölliseksi ohjenuoraksi? Ehkä hän kieltäytyi sietämästä helvetin periaatteita tai hyvän elämän ironiaa käsittelevää oppinutta ja viileää argumentointia. Luonnon ja Saden etiikan väIillä vallitsee samanlainen suhde kuin filosofian ja purkautumisen välillä. Sankarit aloittavat totuuden etsintään tähtäävän filosofointinsa parhaan tieteellisen perinteen mukaisesti. Saatuaan ajatuksensa selviksi he ovat valmiit tekemään rikoksen, joka saa heissä aikaan mieletöntä raivoa ja muuttaa heidät hullun kaltaisiksi. Lopuksi irstailijat eivät välitä sen paremmin luonnon metafysiikasta kuin sen sallivuudestakaan. 

He vihaavat sitä — kuten filosofiaakin; kuitenkin, koska sankarit nyt ovat kasvokkain negatiivista ja kaoottista symboloivan luonnon kanssa, he eivät voi luopua siitä. He ovat perverssejä. Sade siirtyy vieraantuneesta luonnosta kohti sen läsnäoloa ihmispersoonassa eli purkautumiseen: ulkopuolista kaaosta edustaa purkautuminen. Myytin keinoin luonto määritellään loppujen lopuksi transgressioksi. Tämä olevaisen myytti määrittelee, mitä irstailijat ovat. Ei ole mahdotonta ymmärtää tätä tuhoavaa periaatetta. Sade tarvitsee kaikenkattavan näkemyksen, joka tukee hänen moraalin vastaisia ja kerronnallisia mielikuviaan. Hän luo tällaisen edellyttämällä, että mitä tahansa inhimillisiä päämääriä ja arvoja ylipäätään onkaan olemassa, ne kaikki johtavat lopuksi kärsimykseen, kuolemaan ja tuhoutumiseen sekä asioiden moninaistumiseen. Maailma on pelkkää paskaa — hyödyttömyyden symboli koska maailma on mielivaltainen koneisto ja täysin riippumaton inhimillisistä päämääristä ja pyrkimyksistä. Ihminen ei voi kontrolloida tai edes seurata luontoa. 

Tällainen periaate yhdistää hänen materialistisen metafysiikkansa, ateisminsa, hedonisminsa, vankilaelämänsä ja subversiivista kirjallista tyyliä luovan teoriansa yhden ja saman nimikkeen alle. Kaikki voidaan ymmärtää yhdestä ainoasta näkökulmasta käsin, joka viehättää Sadea. Luonto ei kuitenkaan yleisenä selittävänä kaaviona voi johdattaa meitä kovinkaan pitkälle kauhun valtakuntaan. Luonnon yksinkertainen ja perustavin periaate n joko mielivaltainen tai kausaalinen; tästä syystä se ei voi olla teleologinen ja arvosidonnainen, paitsi pettävästi. Joka tapauksessa Sade johtaa muutamia normatiivisen etiikkansa pääpiirteitä luonnosta sanoen, että koska luonto tuhoaa, ihmisenkin täytyy tuhota. Mutta joissakin tapauksissa hän jättää tämän johtopäätöksen tekemättä ja väittää sen sijaan, että jos ihminen ymmärtää oikein tämän periaatteen, hän voi tuhota tulematta kuitenkaan itse tuhotuksi. 

Tällä tavalla periaate laillistaa paheellisen ihmisen toiminnan ja osoittaa hänelle tien ulos tarpeettoman kärsimyksen ja kuoleman kurimuksesta. Lisäksi ihminen voi jopa hyödyntää luonnon lakeja instrumentaalisesti omaksi edukseen. Tällainen kaukaa haettu tulkinta, jota Sade toistaa, osoittaa, että luonnolla on syvällisempikin merkitys kuin pelkkä sokea materialismi saattaisi sallia. Luonnon periaate on kuitenkin pettävä. Koska luonnon tapahtumat johtavat omiin päämääriinsä, luonto näyttää teleologiselta, ja tämä tulisi ottaa huomioon. Maailma on sellainen kuin on, ja ihmisten pitäisi tunnistaa tämä ja elää sen mukaisesti. Argumentti jatkuu: ihmiset ovat luonnon olentoja, ja siksi luonnon periaate koskee myös heitä. Eläessään elämäänsä ihmiset käyttäytyvät kuten hyvin motivoidut, raatelevat ja väkivaltaiset eläimet. Ihmiset saavuttavat kypsien mielihalujensa täyttymyksen elämässä, jota väkivalta ohjaa. 

He ovat kuitenkin vain verenhimoisia haaskaeläimiä, jotka syövät mitä tahansa mätänemisprosessien tuottamaa saastaa. Luonnon lupaukset ovat pettäviä. Luonto on julma ja ihmisen osa traaginen koska, päinvastoin kuin näyttäisi olevan asiain laita, mikään ei salli ihmisen olevan tuhoava. Tämä edellyttäisi, että ihminen voisi kontrolloida ja hyödyntää luontoa, jota hän ei kuitenkaan tee. Väkivaltainen olio jä tää tuhoamatta, jos luonto tarjoaa sille vain jätettä. Sen sijaan, että ihminen olisi mitä hän on, väkivaltainen, hänestä tulee pelkkä haaskaeläin. Sen syöminen, mikä on jo syöty paskan — merkitsee osallistumista mädäntyneen ja käyttökelvottoman käyttöön. Tällainen on kiertokulun olemus. Tästä syystä Saden etiikan vastaisena ongelmana onkin osoittaa, että jätteen syöminen on orgastista. Mikä tahansa teksti, joka pystyy todistamaan tämän koprologisen teoreeman, ansaitsee tulla luetuksi. 

Jane Gallop kirjoittaa siitä: "Lanta, kuten ruumiskin, on missä tahansa universaalisessa prosessissa jätettävä taakse" Perverssi kieltäytyy kunnioittamasta tätä intuitiota. Hän leikkii ruumiilla ja syö lantaa. Hän aloittaa kiertokulusta ja etenee toiston kautta kohti itse-transsendenssia, joka on totuus luonnollisesta maailmasta ja tästä syystä myös purkauksellisesta itsetuhosta. — Mutta en saa rientää asioiden edelle. Kaiken tuloksena kaksi pääperiaatetta, luonnon ennustamattomuus ja siitä johtuvan paheellisuuden määräykset, törmäävät toisiinsa yhteen sovittamattomalla tavalla. Ensimmäisen mukaan meidän tulee mielivaltaisesti tuhota ja tulla tuhotuiksi. Toisen mukaan meidän tulee rikkoa kaikki lait, koska se on perverssistä perspektiivistä käsin katsottuna pelkkää tyydytystä. Mitä tahansa olemassa olevaa periaatetta vastaan täytyy rikkoa. Lopuksi irstailijat saavuttavat yhteiskunnallisesti korkean aseman ja heistä tulee rikkaita, vaikutusvaltaisia ja kuuluisia. 

Yhteiskunnallinen menestys seuraa paheellisesta elämänsuunnitelmasta mitä hämmentävimmällä tavalla. Suunnitelman esityslistalla ei näy jälkeäkään itsetuhosta. Moraalittomat ihmiset, jotka toimivat luonnon voimien mukaisesti, välttävät luonnollisen kohtalonsa ja pettävät tuhoavan luonnon. Täten maailma on sekä epäjohdonmukainen että epämoraalinen: on mahdotonta muotoilla minkäänlaista luonnon säätelevää periaatetta, koska sellaisena se tulisi välittömästi rikkoa. Tässä näkyy luonnon periaatteen syvempi taso eli myytti ihmisen olemuksesta. Ihminen luo ristiriitoja, kun hän rikkoo normeja ja lakeja, ja tämä on hänelle ainoa tyydytys. Paheellinen elämänsuunnitelma kirjoitetaan lopultakin epäjohdonmukaisuuden, hajanaisuuden ja henkilökohtaisen eheyden puutteen -normien kielellä. Paheellisen ihmisen täytyy rikkoa jopa paheellisuuden lait ja tuhota itse tuhoutumisen lähde. Tämä taas antaa hänelle perverssiä mielihyvää ja tyydyttää hänen omaa luonnollista ominaislaatuaan. 

Koska tällaisten suunnitelmien toteuttaminen on mahdotonta, tuloksena on haaskaeläimen syntyminen. Ihminen syö mitä tahansa mitä sattuu olemaan saatavilla. Haaskalla käyminen on kuitenkin levotonta ja ikuista etsintää. Se osoittaa heikkoutta ja johtaa pettymykseen ja vihaan; kerjääminen puolestaan tekee välttämättömäksi kostamisen. Ollakseen kostaja ihmisen täytyy manipuloida uhriaan kuten saalistaja, mutta vain negatiivisella ja itsensä kieltävällä tavalla. Kuitenkin petomaisuus merkitsee jo suhteellista vapautta luonnosta. Lopullinen menestys savutetaan vasta sopimukseen perustuvan yhteiskunnan keinotekoisessa maailmassa. Siellä yksilö kykenee unohtamaan vihamielisyyden ja pyrkimään omaan kontrolloituun mielihyväänsä. Siitä huolimatta sadelainen henkilö taistelee aina omaa luontoaan vastaan: joka tuomitsee hänet passiivisuuteen; vaikka hän irstailijana pyrkiikin toimimaan, hän ei voi välttää apaattisuutta — jolla tässä tarkoitetaan stoalaista kovuutta, päättäväisyyttä ja viileyttä — kohdatessaan minkä tahansa pelon. 

Hänen mielihyvänsä ovat kovia ja virheensä toistuvia. Hänen toimintansa on ennustettavaa eikä siis mitenkään luovaa, Miten tuhoaminen voisikaan olla mitään muuta? Tällainen on Saden äärimmäinen haaste moraalisuudelle ja uskonnolliselle ajattelulle. — Voimmeko nähdä tällaisessa elämässä mitään mielekkyyttä Saden väittäessä, että kyseessä on ihanne? Vastaukseni on: vain romaaneissa ja kirjallisella tyylillä esitettynä. Ongelma, jonka Sade nyt kohtaa, voidaan esittää seuraavasti. Luonnon periaate selittää, miksi irstailevat sankarit niin mielellään nauttivat perversseistä mielihaluistaan. Heidän tekonsa ovat osa tuhoavaa ja mieletöntä prosessia. He eivät tähtää mihinkään — tai korkeintaan tyhjään. Mutta miksi tuhoamisen tulisi ilmetä heille kiihokkeena? Ja miten he voivat olla yhteiskunnallisesti menestyksekkäitä viidakossa? Koska he ovat filosofeja, heidän pitäisi tietää, että ajan mittaan ei ole mitään tuhoavaa tai voitettavaa. 

Purkautumisia lukuun ottamatta kaikki esteet ovat vain illusorisia; luonnossa mitään ei voida tuhota tai saavuttaa. Kaikki aktiivisuus muuttuu tarkoituksettomaksi. Vaikka Sade voikin selittää perverssin mielihyvän sinänsä, hän ei voi selittää sen esiintymistä ja kestoa. Jos esteitä olisi olemassa, niiden romahtaminen aiheuttaisi ihmisissä jonkinlaista kiihtymystä, mutta mitään esteitä muistuttavaakaan ei ole olemassa. Kaikki on vain saavuttamatonta energiaa. Havaitaksemme tässä johdonmukaisuutta meidän on syvennyttävä Saden metafysiikan yksityiskohtiin. Saamme nähdä, mistä haaskaeläimen hetkellinen mielihyvä aiheutuu ja ehkä jopa syyn siihen, miksi sankarit saavuttavat pysyvän yhteiskunnallisen aseman. Toisin sanoen: jos millään ei ole mitään väliä miksi siitä pitäisi nauttia, ja miten olemattomuus voi johtaa yhteiskunnalliseen menestykseen? On kuitenkin painotettava sitä seikkaa, että luonnon periaate ei sano juuri mitään seksuaalisuudesta. 

Tämä luonnon aseksuaalisuus on tärkeä seikka. Koska luonto on mielihyvän ja motivaation tärkein metafyysinen selitysperuste, seuraa siitä, että seksuaalisuus on vähemmän tärkeää kuin kuolema. Silti tarvitaan päämäärä, joten termiä "purkautuminen" ei voida jättää pois sadelaisesta sanastosta. Se ei olekaan itse asiassa seksuaalinen termi vaan enemmänkin yleinen ilmaisu, joka viittaa luonnon prosessiin tai alkeelliseen vapautumiseen, jollaisesta varsinainen seksuaalinen tunne on vain miellyttävä likiarvo. Seksuaalisuus voi olla tärkeää, mutta riippumatta siitä, että se on hyvä tapa purkautua, se ei kuitenkaan kykene selittämään totuutta mielihyvästä sen tutkijalle. Saden avainkäsite on "perverssiys". Sade on ennen kaikkea kiinnostunut murhasta, sekä itse tekemisenä (tappaminen) että tekemättä jättämisenä (lisääntymättömyys); perverssiys liittyy ensisijaisesti tappamiseen ja kuolemaan ja vasta toissijaisesti seksuaalisuuteen. Sade ei ole kiinnostunut rakkauteen liittyvästä seksuaalisuudesta. 

Vain perverssi seksuaalisuus kiinnostaa häntä, mutta sekin on toisarvoista hänen tuhoamista kohtaan tuntemaansa mielenkiintoon verrattuna. Rikoksen ja julmuuden kieli tarjoaa retoriset keinot niveltää yhteen kuolema, seksuaalisuus ja orgasmi eli jännityksen purkautuminen. Perimmäistä totuutta koskeva tiede eli metafysiikka on tärkeä tekijä elämän tuhoamisen monimutkaisten muotojen selittämisessä. Esille vyörytetään joukko toisiinsa kietoutuneita vihjauksia: tyhjyys on hämmennystä, joka viittaa yhtä hyvin aktiiviseen ja passiiviseen tappamiseen kuin elämän sokeaan lisääntymiseenkin, ja kaikki tämä on sekä nautittavaa että luonnollista. Katkera totuus on, että vain tyhjyys ajaa ihmisiä kohti aktiivisuutta ja keinotekoisia rakenteita. He voivat tulla todella onnellisiksi, mutta vain siinä tapauksessa, että he voivat samanaikaisesti sekä saavuttaa tyhjyyden että toteuttaa arvojaan. 

Tämän suunnitelman ironia on se perintö, jonka Saden luonnon myytin tarkastelu meille jättää; ja tätä myyttiä hän pitää todellisena olemuksenamme. Saden perusperiaate on, että meidän täytyy olla aktiivisia. Miksi emme sitten ole tyytyväisiä? Ehkä yksinkertainen vastaus tähän on, että tappamalla Jumalan Sade luo uuden jumalan, luonnon, joka vielä täytyy valloittaa.  Jumala on jopa kuolleenakin vihollinen, koska mikään ei voi korvata Häntä. Tyhjyys, jonka Hän jättää, vainoaa Sadea ja ajaa hänet ylittämään rajat, joiden tuolla puolen itse tyhjyys on odottamassa. Hän taistelee ollakseen aktiivinen toteuttaessaan negatiivisia päämääriään ja vasta-arvojaan. Saden etiikka ja metafyysiset spekulaatiot voidaan ymmärtää kapinointina luontoa vastaan keinotekoisten konstruktioiden avulla sen sisäpuolelta käsin. Kieli, mielihyvä ja yhteiskunta ovat kaikki sen työn tuloksia, jonka tarkoituksena on osoittaa, että sadelainen henkilö on aito saalistaja, oman mielihyvänsä aktiivinen etsijä. Luonnon lopullinen päämäärä määritellään siis ihmisessä olevan keinotekoisen termein. Tämän tuolla puolen on purkautuminen, olemattomuus. Niinpä luonto on vain astinlauta takaisin omaan itseensä.