Markisi de Saden elämä: osa 29 - Yli ja paheellisuuden moniselitteisyys

Teksti professori Timo Airaksinen

DigiVallilassa käsitellään professori Timo Airaksisen suosittuja kirjoituksia Markiisi de Sadesta kerran viikossa. Markiisi de Saden vahva vaikutus näkyy edelleenkin koko ajan vapautuvassa ilmapiirissä yhä voimakkaampana, mitä seksuaalisuudesta puhumiseen ja sillä itsensä ilmentämiseen tulee, yhtä hyvin ja selkeästi se näkyy myös Friedrich Nietzschen viimeisessä kirjassa Ecce Homo, jonka kirjoittaja ja esittämä kaikki sen ajan arvot kunnolla kyseenalaistanut ihminen olivat sata vuotta aikaansa edellä aikalaistensa suureksi kauhuksi ja järkytykseksi.

Esipuheensa aluksi filosofi muistuttaa, ettei ole mikään pelottava kummajainen tai moraalihirviö, vaan luonnostaan täysi vastakohta sellaisille ihmisille, joita siihen asti oli kunnioitettu hyveellisinä: "Näin meidän kesken, minusta näyttää siltä, että juuri tämä on yksi ylpeydenaiheistani. Olen filosofi Dionysoksen opetuslapsi, mieluummin olisin satyyri kuin pyhimys." Samanlainen on vapaan erotiikan hullaannuttama Airaksisen markiisi de Sade.

Airaksisen hellimä kirjoitustyyli on pohtivaa ja älyllisesti haastavaa. Markiisi de Sadessa hän puhuu yksilön pahuudesta: "Absoluuttisen optimistin mukaan jotkin hyvät asiat osoittautuvat olevan pahoja, mutta vain näennäisesti, ja luonnon kuvat toimivat kuvan kaunistamiseksi – edellyttäen että ne ovat varsinaisia vajavaisuuksia, joiden varjot ovat samanaikaisesti sekä pysyviä että ohimeneviä mitä sopivammalla esteettisellä tavalla". De Sade on myös eräänlainen kulttuurimme mittari.

Se kertoo siitä, uskallammeko katsoa itseämme tarkasti sisään. Professori Timo Airaksisen de Sade-tutkielma on edelleenkin tärkeä osa yleissivistystä sekä perusteos pohdittavaksi akselilla ihminen-vapaus-valta-ja kontrolli, sillä de Sadellekin olemassaolon kysymys oli pohjimmiltaan kysymys ihmisen vapaudesta ja siitä, kenellä on oikeus sanoa, mikä on oikein. Airaksisen tekstit ovat merkittäviä myös siksi, että hän onnistuu valaisemaan Saden kaunokirjallisten teosten filosofista maailmaa ja analysoi niissä esiintyvää etiikkaa, käsitystä vapaudesta ja nautinnosta sekä elämänkatsomusta vertaamalla Saden elämää ja tuotantoa filosofian an historian muiden suurten nimien, kuten mm. Hobbesin ja La Mettrien saavutuksiin.

Luvut ovat seuraavanlaisia; Johdanto, Filosofian kääntöpuoli, Saden filosofia ja sen tausta, Tosiasiat, Aiheet, Optimismin kumoaminen, Perverssiyden määritelmä, Luonto ja tyhjyys, Kaksi käsitystä luonnosta, Luonto ja arvo, Haaskaeläin, Tuuri ja transgressio, Hedonismi psykologiassa, Persoonallinen identiteetti, Naiset, Mielihyvä vai aivot, Kostaja, Paheen etiikkaa, Elämänsuunnitelmat, Inversion parodia, Paheellisuuteen kouluttaminen, Rakkaus, Yhteiskuntasopimuksen ivaelma, Yhteiskuntakritiikki, Utopiassa ja sen tuolla puolen, Tuskan ja nautinnon teatteri, Fallokratian kumoaminen, Kypsä ja vapaa saalistaja, Tyyli ja paheellisuuden moniselitteisyys, Toisto, Väkivallan kielioppi, Lukija, Moniselitteisyys, Metaforat, Hyvän ensisijaisuus, Pintatason hyvä, Syvätason hyvä, Pelastusveneessä, Sade peilin läpi, Likaisten asioiden kanssa askartelu, Hyve ja kontrolli, Narsismin tappio, Perversion merkitys, Moraalisen minän vahingoittuminen, Harkitsematon preferenssinmuodostus, Heikkous ja perverssiyden ydin, Tosiasioita vai kuvitelmia?, Jälkipuhe pokkariversioon 2019: Paha rakkaus, Sade Rakkaus ja väkivalta, Nautinnoista suurin, Luonto, moraali ja luonnon lait: Kant ja Sade, Pitäisikö Sade polttaa?. Miksi lukea Sadea?

Professori Timo Airaksinen: Markiisi de Saden elämä. Alkuperäisteos: The Philosphy of the Marquis de Sade (Routledge, London, 1995). Suomennos Manu J.Vuorio. Markiisi de Saden filosofia (Gaudeamus 1995). Gaudeamuksen luvalla Kulttuuriklubin pokkariversion toimittanut ja tuottanut Harald Olausen sekä kirjoittanut uuden esipuheen (Kulttuuriklubi 2019).

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Yli ja paheellisuuden moniselitteisyys

Sade kirjoittaa sekä vankila- että mielisairaalakokemuksistaan ja arvojen muutoksista, joita hän haluaa panna alulle. Mutta tosiasioiden ja arvojen maailmat eivät ole Jumalallisen Markiisin ainoa leikkikenttä. Hänen teoksensa ovat myös romaaneja, joiden filosofiset ja näennäistieteelliset näkemykset on sijoitettu kertomuksiin. Romaanit ovat yhtä outoja kuin ne kovat tosiasiat ja objektiiviset arvot, joista hän puhuu. Saden kerronnallisen tekniikan täydellinen selvittäminen osoittaisi, miten hän keskittyy pieniin, toistuviin korukuvioihin, moniselitteisiin kuvauksiin sekä hämäriin puhetapoihin, jotka muistuttavat subversiivisten aktien näyttämöharjoituksia. Seuraavassa voin luoda vain lyhyen katsauksen hänen tyylikeinoihinsa — hänen tyylinsä pragmatiikkaan. Keskityn sen sijaan Saden retoriikkaan, niihin kirjallisiin tekniikoihin, joiden avulla hän luo mielikuvia ja muuttaa lukijoidensa reaktioita. Tarkastelen myös sitä, mitä nämä retoriset temput merkitsevät.

Kiusaus kääntää Saden tarinat kuvakieleksi täytyy voittaa. Todellisuudessa hänen kielensä enemmänkin filosofoi kuin maalailee, vaikka tavallinen lukija saakin päinvastaisen vaikutelman. Seksuaalisuus ja kidutus ovat ikään kuin jonkin tirkistelijän kuvauksia. Voi olla vaikea ymmärtää tämän asenteen virheellisyyttä, jos keskittyy hänen kertomustensa pääaiheina oleviin tapahtumiin. Mutta kuvina näillä ei ole mielenkiintoa, kuten voidaan todeta katselemalla niitä sataa kuvaa, joilla teosten La nouvelle Justine ja Juliette ensimmäinen painos on kuvitettu. Mitään Saden voimakkaan kielen ylittävää ei ole havaittavissa; kuvat itsessään ovat epäinformatiivisia. Selittäessäni, miksi asia on näin ja miten kieli toimii, tulen keskittymään Saden kerronnan toistavaan rakenteeseen itse purkautumisen analogiana, rikoksen hämärään

Seuraavaa taulukko kuvaa Saden tyylin taustana olevaa filosofista kehystä. Siinä esitetään kehityksen osatekijät alimmalta ylimmälle tasolle (vasemmalta oikealle):

Kasvatus  haaskaeläin  kostaja  saalistaja

Asenne  häpeä  pelko  apatia

Metodi  tuuri  pakottaminen  hallinta

Nautinto  seksuaalinen  älyllinen  purkauksellinen

Väliaine  keho  kokemus  kieli

Rakenne  toiminta  teoria  taide

Substanssi  paska  sperma ja veri  ruumis

Toiminta  tirkistely  kidutus  kuolema

Käyttötapa  pureskelu  leikkely  hävittäminen

Etiikka  velvollisuus  oikeudet  hyve

Sade yhdistää nämä kaikki toistavassa tyylissään ja tekniikassaan. Kun tarkkaillaan seksuaalisuuden ja tekstin välistä suhdetta havaitaan, että tekstin toistava rakenne on identtinen seksuaalisten purkautumisten rakenteen kanssa. Kun näkökulmaa laajennetaan kattamaan kaikenlaiset tyydytystä tuottavat toiminnat — lopuksi kaikki luonnolliset suoritukset päämäärineen — nousee esille elämä, joka koostuu pelkistä purkautumisista. Ironista on, että aluksi jokin erityisen kiihottavaksi oletettu kutistuukin nyt joksikin niin-ikävystyttäväksi, ettei voi olla ihmettelemättä sadelaisten sankareitten vaivannäköä. Usein he taistelevat vaikeuksia vastaan: jotkut ovat jo impotentteja ja vaativat kiihotusta ennen kuin voivat saavuttaa purkautumisensa. 

Ihmisainetta käsitellään erikoisella tavalla, totta kai, sillä todellisuudessa kaikki mikä näyttää korkea-asteisesti suunnitellulta — ruumis ja mieli —, hajotetaan epäjärjestyneeksi lihan ja veren yhdistelmäksi, mielen ollessa tyhjästä hautaholvista kuuluneen huudon kaiku. Saden työntekijät ovat omistautuneet luomisen vastustamiseen ja yrittävät kumota Jumalan luomistyön. Jotkut sankarit ymmärtävät irstailun velvollisuutena, joka on täytettävä, halusipa tai ei. He tulevat aggressiivisiksi ja ärtyneiksi. Kuten näyttää, täytyy heidän äärimmäisen asenteensa uhreja kohtaan olla vihamielisyys, koska se, mitä he uhreilleen tekevät, on niin tylsää. Purkautumisen mallina on tuotanto, ja seksuaalisuus ja kidutus ovat aktiivisen elämän metaforisia ilmaisuja. 

Vain purkautuminen on todellista. Jopa turmeltunut ja rikollinen elämä — puhumattakaan porvarillisesta elämänurasta — on vain pelkkä hyvän elämän irvikuva. Koska Saden ihmiset ovat- kiertelevä teatteriseurue, hänen taiteensa on näyttämöproduktiota. Ne koostuvat kolmesta näytöksestä: filosofia, irstailu, ja purkautumisen jälkeinen rauha. Uhreja kidutetaan, mutta he eivät kärsi yhtään enempää kuin yleisökään; itse asiassa uhrit ovat yleisö. Tämä uhrien ja yleisön kaksoisrooli aiheuttaa kuitenkin ongelmia. Tarpeettomat ihmiset, jotka eivät ole edes täysin kehittyneitä persoonia, luovat välttämättömän yleisön. Aivan kuten Sade tarvitsee lukijoitaan, sankarit tarvitsevat yleisön tirkistelyä. Niillä, joiden täytyy kärsiä, on vaativa kaksoisvastuu.

Yhtäältä heidän täytyy kokea pelko niin syvällisesti, että he menettävät itsetajuntansa ja persoonallisen identiteettinsä, ja toisaalta kuitenkin he ovat ainoat, jotka voivat seurata purkautumisia. Yleisöä siis tarvitaan, koska sankarit menevät pois tolaltaan transsendenssin ja kaiken ymmärryksen tuolla puolen olevan tyhjyyden saavuttaessaan. Heidän parhaat saavutuksensa eksistoivat siis vain yleisön tirkistelyssä. Tällainen vieraantunut järjestely toimii yksinkertaisten intohimojen kohdalla. Yleisön suurin pelko on joutua itse ulkopuoliseksi ja joutua seuraamaan näytöstä vain ulkokohtaisesti. He -eivät osallistu toimintaan, koska he vihaavat sitä. Heidän persoonallisuutensa jakautuu kahteen osaan. Toinen vastustaa.

Toinen taas — pelon sanelemana — määrää tottelemaan. Pakotettu valinta edellyttää jakautunutta persoonallisuutta. Rikollisten ja murhaavien intohimojen korkeammat ulottuvuudet ovat kuitenkin sellaisia, että niihin eivät ulkopuolisten katseet yllä. Uhri on sokea ja halvaantunut; valot sammuvat, kun toiminta saavuttaa huipentumansa. Koska yleisö ei näe, se kärsii, ja siksi se lakkaa olemasta sitä, mitä se oli. Purkautuminen on tuhonnut oman olemassaolonsa välttämättömän ehdon — tirkistelyn kohteena olemisen —, ja se muuttuu ei-miksikään. Saden tarkoituksena on kuvata purkautuminen kaikkivaltiudessaan, jossa itsetuhon ironia on lopullinen sana — jonka jälkeen ei ole mitään. Vaikka Sodoman kaupunki tuleekin palamaan ikuisesti helvetissä.

Sade väittää, että tuli on jo aikoja sitten sammunut. Sekä tie tähän helvettiin että sieltä pois voidaan kartoittaa. Sen maantieteelliset ominaisuudet osoittautuvat sekä kiihottaviksi että vaarallisiksi: On pelättävissä, että Firenzeä ympäröivät lukuisat tulivuoret voivat vahingoittaa sitä jonakin päivänä; tätä pelkoa voimistavat menneitten tuhojen jäljet, joita on näkyvissä joka puolella. Ne saivat minut vertailemaan tiettyjä asioita: eikö ole hyvin todennäköistä, sanoin minä Juliette itselleni, että Sodoman, Gornorran jne. tuhoutumisista kerrotaan ihmeinä sillä tarkoituksella, että ne juurruttaisivat meihin pelon sitä paheellisuutta kohtaan, joka piti vallassaan näiden kaupunkien asukkaita.

Eikö ole aivan yhtä mahdollista, että nämä mullistukset aiheutti jokin luonnonvoima eikä mikään yliluonnollinen tekijä?Juliette vertailee sitten Firenzeä ja Napolia Raamatun aavikkokaupunkeihin ja päättelee, että synnit ovat samanlaisia kummassakin. Lopuksi hän päättää itsekin ryhtyä johonkin sopivaan irstailuun: "Silloin kuvittelin tulleeni siirretyksi noihin onnellisiin Arabian kaupunkeihin. Täällä oli Sodoma, sanoin itselleni kunnioittakaamme sen asukkaiden tapoja, ja nojautuen eteenpäin tarjosin pakarani Sbriganille. Augustine seurasi esimerkkiä Zephyrin kanssa. Augustine ja Juliette huomaavat, että heillä on yleisöä, kun pensaikosta kohoaa jättimäinen hahmo, joka esittelee itsensä Apenniinien erakoksi. 

Kuten Saden logiikka vaatii, tämä olio houkuttelee heidät ansaan seuraavalla kiehtovalla tekosyyllä: "Ansaitsette nähdä, mitä minulla on näytettävänä," Sitten hänen identiteettinsä muuttuu: hänestä tulee vahva ja julma Minski. Lopuksi Minski itse joutuu Julietten taikavoimien uhriksi; hänet myrkytetään ja ryöstetään. Aluksi tarkkailijana ollut joutuu myöhemmin kärsimään. Vieraiden lähtiessä Minski on tajuton. Tällaisia tapahtumia sattuu Saden teksteissä alinomaa. Mikään ei ole ikuista, vaan kaikki nousee tuhkasta. Tekstin rytmi osoittaa tämän syklisyydellään ja toistoillaan. Sankarit käyvät läpi saman seuraannon: he tulevat, suorittavat ja poistuvat. Näytelmän näytökset. ja kulissit kuvaavat samanlaista matkustamisen grammatiikkaa. 

Ensin vallitsee jännitys ja odotus (johon liittyy terävää filosofointia); sitä seuraa todellinen rakkausnäytelmä ja kidutus; ja lopuksi purkautumiset seuraavat toisiaan, yhä uudelleen ja uudelleen- Ja kun on uuden näytöksen aika, kaikki toistuu. Seksuaalisuus toimii samalla tavalla. Henkilö kiihottuu, suorittaa sukupuoliaktin, saa orgasmin, ja tuntee tyhjentyneensä. Hän tekee monenlaisia temppuja ja kokeita. Mielihyvän luonnollinen rytmi on joka tapauksessa aina sama. Kuin kiertelevä teatteriseurue sankarit siirtyvät seuraavaan paikkaan, jossa heidän näytöksensä on taas, jälleen kerran, uutuus ja jossa myös yleisö jo odottaa heitä. He matkustavat jopa Siperiaan, jossa yleisönä ovat vain eläimet. 

Joka tapauksessa keskustelu ja matkustaminen — henkinen ja fyysinen matka — on toistavaa. Tulos on kuin merkityksettömän lörpötyksen seurausta. Mutta kaikki tämä eroaa uhrien elämästä. Kun sankarit ovat uuvuksissaan, he lepäävät ja keskustelevat asioista. Heidän leponsa on filosofin lepoa siinä mielessä, että heidän ruumiinsa toipuvat ja heidän mielensä toimivat. Tämän älyllisen toiminnan tuloksena syntyy sekä teoria heidän teoistaan että sen oikeutus. Mutta mitä tahansa he tämän lepohetken aikana miettivätkin, heidän tekonsa palaavat aina samaan kaavaan. He esimerkiksi puhuvat paljon aidon eettisesti. He toistavat moraalikäsitteitä, analysoivat ja valittavat valtion epäoikeudenmukaista tilaa ja sen uskonnollisten yhteisöjen suunnatonta valtaa.

Mutta he eivät tee mitään asioiden muuttamiseksi. Purkautuminen toistona seuraa siitä Saden perusajatuksesta, että se on kaikkien arvojen ja normien ylittämistä. Koska sitä ei voi kuvata, vaaditaan erityinen toistamisen kielioppia hyödyntävä tekniikka — filosofinen keskustelu, kiihtymys, seksuaalisuus, kidutus, rikos, purkautuminen, uupuminen ja lepo. Tämäkin voidaan vielä lyhentää käsittämään vain filosofia (teesi), purkautuminen (antiteesi) ja lepo (synteesi). Tällainen yksinkertainen kaavio ilmenee selkeänä kasvatuksen yhteydessä. Se pyrkii hämärtymään, kun näyttämöllä on täysin kypsiä irstaiIijoita. Koska he ovat kykeneviä pitempään suoritukseen tulee tekstin rakenteestakin vaihtelevampi.

 Se ei silti oikeastaan koskaan menetä kolmiomaista muotoaan. Yksinkertaisimmat esimerkit toistamisesta löytyvät teoksesta La philosophie dans le boudoir, joka on suorasukainen kasvatustarina. Justine on jo monimutkaisempi. Se on moninäytöksinen näytelmä, jonka jokaisessa näytöksessä on sama rakenne; yhdessä ne muodostavat yhden kerronnallisen syklin. Justine (tai 'Théjolla nimellä hänet tunnetaan hänen matkojensa aikana) on kätkeytyneenä pensaikkoon, kun hän sattumalta joutuu todistamaan kreivi de Bressacin ja hänen kamaripalvelijansa Jasminen välistä homoseksuaalista yhdyntää. He havaitsevat tietenkin Thérèsen. Yleisö ottaa osaa näytelmään, jonka jälkeen Thérèse on tarkkailija, näyttelijä ja uhri. 

Hänen roolinsa on monimutkainen ja tuskallinen. Lurjukset keskustelevat tapauksesta, kiihottuvat, ja päättävät "kerrankin olla oikeudenmukaisia joka tarkoittaa, että kerrottuaan Thérèselle syytöksistä, joita hänelle tulee seuraamaan rikoksista (joita hän ei ole tehnyt!), he rangaista häntä. Hänet sidotaan puiden väliin niin tuskalliseen asentoon, että "minun [Thérèsen] koko olemassaoloni supistui ja oli yhtä kuin kokemani tuskan rajuus". Hän menettää identiteettinsä, joka merkitsee, että hänet voidaan turvallisesti jättää sitomatta. Hänen lyhyt vihkimyksensä on ohi, ja kreivi ottaa hänet mukaansa. Lopuksi kreivi voittaa hänen luottamuksensakin, koska Thérèse on typerä.

Seuraavassa kohtauksessa nuori kreivi kertoo suunnitelmastaan myrkyttää tätinsä, josta Thérèse on myös alkanut pitää. Seurue matkustaa Pariisiin, jossa kreivi ilmoittaa murhasuunnitelmastaan ja opettaa Thérèselle sitten omaa paheellisuuden filosofiaansa. Kertomus etenee valmistavaan vaiheeseensa, filosofiaan. Pitkä, uskontoa koskeva väittely saa Thérèsen epätoivon valtaan, koska siitä huolimatta, että "lisäsin vielä tuhat muuta syytä, ne saivat kreivin vain nauramaan ja hänen kavalien periaatteittensa kaunopuheinen voima lisääntyi niiden myötä; hän piti minulle esitelmiä, jollaisia en onneksi ollut koskaan itse laatinut, ja hyökkäsi päivittäin ajatuksiani vastaan voimatta niitä kuitenkaan horjuttaa". 

Kreivi kiihottuu siinä määrin, että paljastaa homoseksuaaliset salaisuutensa tädilleen, jonka kauhusta ja hämmennyksestä hän sitten nauttii. Kun on kulunut neljä vuotta — aivan äkkiä, kuten Saden kertomuksissa aina tapahtuu —, tehdään itse rikos. Ensin käydään teoreettinen, tädin myrkyttämisen oikeuttava keskustelu. Oikeutus on tuttua tyyppiä: perhesiteet ovat yhdentekevä asia egoististen nautintojen ollessa kyseessä. Thérèse päättää uskotella tottelevansa alistajaansa ja kertoo koko tarinan tädille: "Onnellisuuteen ei enää ollut aikaa ... Enää näin hänessä vain hirviön." Harhautettu kreivi suutelee Thérèseä. Kreivin näkökulmasta katsottuna käytös on tulos siitä, että hän on saanut Thérèsen ymmärtämään kreivin moraaliseksi hirviöksi.

 "Olet ensimmäinen nainen, jota syleilen", hän selittää hurmiotuneella äänellä. Hänelle Thérèse onkin yhtäkkiä moniselitteinen, ei enää nainen, vaan rikostoveri ja kumppani. Kun Thérèse vie myrkyn tädille, he kokeilevat sitä ensin koiraan, joka käy hirvittävän kuolinkamppailun. Kreivi, kuullen nämä äänet, ymmärtää niiden olevan myrkyn vaikutusta. Täti lähettää viestin poliisille, mutta se siepataan matkalla. Täten Thérèse jää kreivin armoille, joka toteuttaa kostonsa. Kun alkuvalmistelut on jo tehty, ei enää tarvita selityksiä toiminnan aloittamiseksi. Kreivi mainitsee vain luonnon lain, ja tämä filosofian vähimmäismäärä riittää valmistamaan hänet purkautumiseen: Mitä sinä olet saanut aikaan vääryydelläsi, sinä arvoton olio? 

Vaaransit henkesi voimatta silti säästää tätiäni: isku on annettu sinun on hävittävä ja opittava ennen kuolemaasi, ettei hyveen tie ole aina varmin. Maailmassa on olosuhteita, jolloin on parempi osallistua rikokseen kuin antaa se ilmi. Thérèse raahataan koirien eteen, jotka purevat ja kiusaavat häntä. Tämän jälkeen hänelle annetaan vaatteet ja käsketään häipyä. Hänen haavansa paranevat nopeasti — hän ei voi kuolla, koska hänen koulutuksensa ei ole vielä valmis. Kreivi on sanonut, että hänen on opittava, ja kun koulutus teoksen lopussa on päättynyt, Thérèse kuolee salamaniskuun. Kreivi de Bressac -episodi on riippumaton romaanin muusta sisällöstä. Yli puolet siitä käsittää filosofista keskustelua ja väkivaltaisia tekoja, joihin se johtaa. 

Väkivallanteot seuraavat kuvaiIevaa ainesta, joka on suunniteltu johdannoksi seuraavaan näytökseen. Samaa kaavaa toistetaan lopulliseen huipentumaan asti, jossa Thérèse kohtaa eläimet, joiden mielikuva on kummitellut hänen mielessään; yhdestä hän yrittää päästä eroon myrkyttämällä sen. Tämä ei kuitenkaan onnistu, sillä Thérèse ei voi tehdä muuta kuin puhua ja tuntea, menetettyään identiteettinsä puuhun sitomisen seurauksena. Yleisön jäsenenä hänet vedetään vastoin tahtoaan näytelmään uhrin rooliin. Esiripun sulkeutuessa hän on palannut takaisin paikalleen tyhjän näyttämön etualalle."Yö tuli; minun oli mahdotonta lähteä pitemmälle." Tuskin pysyin enää pystyssä. Loin katseeni pensaikkoon, jossa olin neljä vuotta aikaisemmin nukkunut.

Koko välikohtaus päättyy samassa pensaikossa, josta se alkoikin. Hänen matkansa muodostuu neljästä kierroksesta, joilla on sama rakenne: keskustelu, rikos, purkautuminen ja paluu uudelleen lähtökohtaan. Keskustelujen teemat ovat tuttuja, henkilöiden ominaisuudet ennustettavia, kamaripalvelija Jasmin katoaa kuvasta asianmukaisesti heti alkukohtauksen jälkeen, ja jopa myrkky on samaa, jota muissakin kohtauksissa käytetään. Ainoa uutuus on mastiffien käyttäminen lopullisessa kidutuskohtauksessa. Pitkä draama saa ainutlaatuisen merkityksensä yhdestä sanasta, "mastiffi", ja yhdestä mielikuvasta — nuoren naisen heittämisestä koirien eteen. Mahdollisesti Sade rakastaa Neroa, koska muinaisessa Roomassa kristityillä oli sama kohtaIo.