Matkanteon mieli ja matkustava filosofi

Teksti Harald Olausen

DigiVallila.comin kolumnisti, professori Timo Airaksinen on jatkuvasti matkoilla. Puolet vuodesta hän kiertää maailmalla – usein Tokiossa, jonka tekniseen yliopistoon hänellä on jatkuva kutsu pitää tekniikan filosofiasta ja etiikasta esitelmiä yhdessä dosenttivaimonsa, Heta Gyllingin kanssa. Timolla on mukanaan läppäri ja matkustelun lomassa syntyy kolumneja, tiedeartikkeleita ja kirjoja. Matkanteolla on siis mieli ja mieltä professori Airaksisen tapauksessa paljonkin. Se on niin harkittua ja tietoista ettei sattumanvaraisuuden oikullisuutta tai mielitekoa voi syyttää motiiviksi. Matkustelu pitää hepun hyvässä vireessä ja mielentilassa ilman itseään kurittavaa asennetta muka sietämässä julman Pohjolamme ilkeimmät säävaihtelut pimeän keskellä marraskuusta huhtikuun loppuun. Matkustamisessa on järkeä. Ajatukset saavat siivet ja ongelmat tarvittavaa etäisyyttä.

Matkanteon mielestä on kirjoittanut mainion filosofisen pienoiskirjan Emily Thomas (niin&näin, 2022). Kirjassa kysytään perustavanlaatuisia kysymyksiä mm. siitä, avartaako matkailu oikeasti maailmankuvaa, kuten kliseeksi on muodostunut? Avartaa toki, jos on muutoinkin avara mieli. Mutta millä tavalla se avartaa, on jo ihan toinen juttu. Matkustelu ei ole ollut filosofien harrastus. "Myytin mukaan filosofit eivät matkusta. Myytille antaa voimaa Sokrates, joka ei koskaan astunut jalallaan Ateenan kaupunginmuurien ulkopuolelle, ja Kant, joka ei koskaan matkustanut kauemmas kuin sadanviidenkymmenen kilometrin päähän synnyinpaikastaan Königsbergistä." Matkustaminen ei ole kirjan mukaan kiinnostanut edes yhden kirjan vertaa ajattelijoita. Se on hieman liiottelua mutta nyt puute on korjattu tässä kirjassa ja olemme saaneet filofisen teoksen pohtimaan matkustamista.

Kirjoittaja tietoisesti unohtaa Henry Thoreaun kirjoitukset mutta ei siksi, etteikö niistä pitäisi ja niitä kunnioittaisi vaan siksi, että on nostanut omassa luvussaan Erämaan filosofia, Henry Thoreau ja mökkiporno, hänet jalustalle ja lampun alle valokeilaan, jotta näkisimme, mitä kaikkea Amerikoissa varsin juhlittu sankarikävelijä metsässään on oikein puuhaillut tai väittää puuhailleensa. "Kaikesta huolimatta filosofit piittaavat matkustamisesta. "Matkustavan filosofin" käsite on ikivanha. Starbon, ensimmäisen vuosisadan vaihteessa kirjoittanut maantieteilijä ja matkalainen sisällytti "elämän tarkoitusta etsivät" niihin, jotka ovat tulleet riippuvaisiksi "vuorilla vaeltamisesta". "Viisaimpia sankareita olivat ne, jotka kävivät monissa paikoissa." Näin siis jo aikojen alusta tehtiin. matkustaminen on sekä pakoa vankilasta että etsimistä ja vapautta parhaimmillaan. Se on leijailua olemisten välillä.

Monet filosofit olivat koko ajan matkoilla ja nauttivat matkoistaan enemmin kuin kotonaolemisesta. Ihan ymmärrettävästi. Se oli ylellistä. Descartesista tuli kirjoittajan mukaan jonkinlainen kulkuri taisteltuaan sitä ennen Itä-Euroopassa. Thomas Hobbes, John Locke ja Margaret Cavendish kiersivät Manner-Euroopassa poliittisina pakolaisina. Simone de Beuavoir käytti Kiinan-matkaansa kirjansa kirjoittamiseen. Francis Baconille matkustaminen tuotti "hyvällä tavalla maailmaloppua". "Matkustaminen on kietoutunut yhteen filosofian kanssa. Se esittää filosofisia kysymyksiä. Voiko tuntemattomien kansojen tapaaminen kertoa meille mitään ihmismielestä? Onko eettistä käydä Isolla valliriutalla, jos sen korallit ovat kuolemassa? Kuuluuko matkustaminen vaoin miehille? Tilan filosofia rohkaisi merenrantaturismia. Filosofiset ajatukset ylevästä saivat liikkeelle vuorikiipeilyä."

Silti matkustamista koskevaa filosofiaa ei kirjan mukaan ole olemassa vaikka pitäisi olla. On kuitenkin eräs kuuluisa filosofi, 1500-luvun tähti Michel de Montaigne, jonka Esseet ovat täynnä matkapohdiskeluja viettihän hän vuosikausia kuljeskelemalla Sveitsissä, Saksassa ja Italiassa. Hänen mukaansa matkustelu pakotti sielun alituisesti havainnoimaan ja omaksumaan uusia asioita. Hyvä lista mutta yksi suuri nimi puuttuu eli brittien kansalliskirjailija Shakespeare. Hänestä tuli Shakespeare vasta harhailtuaan muutaman vuoden Italiassa ja tutustuessaan antiikin rikkaaseen tarinaniskemiseen. No, mutta hän ei ollutkaan filosofi vaan muilta osaavasti varastanut kirjailija. Mutta hänen avullaan olemme oppimaan ymmärtämään mitä eroa pienellä ja suurella matkalla on. Suuri matka on aina järisyttävä irtiotto ja voi kestää pitkään. Pieni matka on taas kuin raikas suihku.

Matkustaminen on aina pakoa ja itsensä kohtaamista uusissa ja ehkä oudoissakin ympäristöissä, jolloin pitää luoda uusia tapoja katsella asioita, selvitä vaikeista ongelmista ilman tuttua turvaa ja selityksiä. Maailma ei olekaan tuttu eikä omat voimat aina riitä. Yksinmatkustaminen on vielä avartavampaa, ja ehkä sitä todellisinta filosofista matkustelua sekä itsensä tutkiskelua. Treatise of Human Nature-kirjassaan David Hume mietti sellaista matkaa, jolla hän oli jo ollut, ja mitä oli vielä tulossa. Hänellä oli kiusaus jäädä rannalle mieluummin kuin uskaltautua rajattomina jatkuviin myrskyihin. Matkailulla on nurjempi puolensa, josta muistutti samanlaisina vaikuttaviin pääkaupunkeihin kyllästynyt Rousseau. Mutta se mikä oli jollekin uutta, oli toisella jo ehkä tapana. Niin on ihmisen mieli muuttuvainen mutta myös kaikkeen vieraaseenkin sopeutuva, että Montaignelle se oli kuin kiikkulauta.

Ohje: "Jos maailma on homogenisoitumassa, on vaikeampi kokea uusia asioita matkustaessaan. Mutta se on kaikkea muuta kuin mahdotonta. Jujuna on yksinkertaisesti hankkiutua tuntemansa luota. Länsimaiselle matkalaiselle se tarkoittaa muurahaispesälentokentiltä poistumista, irkkupubien ja Starbucksien välttämistä, suoraa kanssakäymistä ihmisten ja paikkojen kanssa." Kirjoittaja on tutkinut 1600-luvun aikakäsitystä ja kirjoittanut siitä omien sanojensa mukaan "tylsän kirjan" ennen kuin aloitti pienestä ja tylsästä pohjoishollantilaisesta Groningenista oman matkansa, eli eräänlainen kokemusperäinen asiantuntija hänessä yrittää vakuuttaa lukijaa asiantuntevuudesta ja ulkopuolisuudesta, vaikka ensi sivuilta jo huomaa, ettei se oikein sittenkään luonnistu ja onnistu häneltä rennolla kynällä. Teksti takkuilee kuin valaisi jäykän kuoren pehmeän ytimen sisälle.

Tekstissä on liikaa puujalkavitsien tapaan itseään tuhoavasta tekoviisaudesta- ja hauskuudesta mm. kummallisten itse keksittyjen uudissanojen muodossa, ihan kuin kyseessä olisi tynnyrissä kasvanut nörtti, joka päättä kaivaa isosisän matkarepun kellarista ja lähteä vuodeksi rajaton luottokortti takataskussaan aikuisten interreileille turvasatamanaan matkaoppaat ja netistä löytyvät listat. Mielenkiintoinen luku on pohdiskelu kartoista. Kartat ovat kaikkialla ympärillämme koko ajan. Mutta kartat eivät ole tarkkoja tai kattavia. New ovat usein sekavia ja harhaanjohtavia. Plutarkhos valitti maantieteilijöiden tuhrustavan karttansa niin, että tunnetun maailman ulkopuolelle jäi vain hiekkaisia autiomaita täynnä saavuttamattomia rämeitä tai jäätynyt meri. Matkustelevat filosofit ovat ajatelleet suuria ja saaneet matkoillaan hyviä ideoita, kuten jo olemme saaneet lukea kirjasta.

Yhtenä hyvänä esimerkkinä matkustelevasta filosofista on New Atlantiksen kirjoittaja, Francis Bacon, jonka aikaan tiede ei ollut sellaista kuin me sen tänään tunnemme. Oli vain filosofiaa, joka oli laajimmillaan todellisuuden ja todellisuussuhteemme tutkimista. Bacon oli "eksperimentalisti", joka keräsi tietoa havainnoimalla ja kokeilemalla. Juuri tähän sopi myös hyvin matkailu. "Hitaasti Bacon kehitti uuden tieteenfilosofian. Hän väitti, että meidän pitäisi koota informaatiota maailmasta havainnoitse ja kokeitse ja käyttää informaatiota luomaan aksioomia (periaatteita). Kokeilisimme aksioomia lisähavainnoilla ja -kokeilla luoden yleisempiä aksioomia. Baconin metodin voi kuvitella eräänlaisiksi tikkaiksi." Baconin mukaan emme voineet ymmärtää merta ja sen kaluja istumalla kotona sohvalla. Bacon pyrki luomaan havainnoillaan matkustamisesta kokonaan uuden maailman.

Kirjasta selviää myös, miksi turismi alkoi, ja mitä oli konservatiivien isänä pidetyn Edmund Burken "ylevä turismi". Myös yksinolosta ja amerikkalaisesta transendentalisti, Ralph Waldo Emersonin vuonna 1836 ilmestyneestä Luonto-kirjasta puhutaan. Yksinäisyyskin on matkustelua omaan minään mutta mitä muuta se on ja voi olla? Lopuksi kysytään, onko matkustaminen miehinen käsite ja pohditaan tuhoturismin etiikkaa. Entä osoittaako avaruusmatkustus maan merkityksettömäksi? Kirjassa on myös "kotiinpaluun ohjeet". Olemme olleet matkojen matkalla, joka alkoi Matkusta hyvin otsikon alla, ohjeilla Kiellä nuoria matkustamasta, vältä ulkomaisia uutuuksia, tapoja ja kiintymystä jne. Ne kuvasivat umpiomaista käsitystä matkustamisen vaarallisuudesta. Lopuksi muistutetaan vielä, ettemme ole matkustaneet liian pitkään. Se on nimittäin vaarallista ihmismielelle.