Epäonnistunut pornopoliittinen akti - vai mikä lie hiljainen tuhnu?
Teksti Harald Olausen
Poliitikoilla on ikävänä tapana muistella oman uransa tähtihetkiä silloin kun siihen on heidän omasta mielestään aihetta, vaikka näin ei olisi objektiivisesti ottaen muiden mielestä. Sitä suurempi arvo onkin muisteluilla, mitä suurempi on itsensä muistelijan arvo omassa mielessään ajassa ollut. Yksi tällainen muistelija on keskustan konkaripoliitikko Matti Vanhanen kirjallaan Kriisien keskellä – näkymä valtionjohtamisen todellisuuteen (OTAVA, 2024). Etukansi huokuu arvokkuutta, vaikka sisältä on roskaa.
Kun on kuullut Vanhasen puhuvan pitkästyttävästi sanoja suussaan maistellen, ja jankkaavan asioita vääntäessään tyhmille kuuntelijoilleen rautalangasta mallia, yrittää mahduttaa Vanhasen heille syöttämä kuva tärkeästä poliittisesta henkilöstä ja hänen sanomansa tärkeydestä, ei kirja tuo mitään uutta sellaiselle lukijalle, joka myös tietää kirjan kelpaavan vain unettomuuden hoitoon tai paperinkeräykseen. Silti kirja on tehty. Kustantajana on arvokas ja arvostettu kustantamo. Kirja myy varmasti hyvin.
Kirja on pahimmillaankin muistus vain siitä, ettei poliitikkoja pidä päästää kertomaan historiaan omin sanoin omasta osuudestaan sen kirjoittamiseen, varsinkin jos on lähtökohtaisesti Vanhasen tapaan voittajien puolella toistaen sitä yllätyksetöntä, mutta teatterin kannalta elintärkeää päivittäistä poliittista pornoa, jota poliitikot itsetarkoituksellisesti medioille oman olemassaolon oikeutuksen takia suoltavat säilyttääkseen narsisteina nimensä muiden huulilla - Vanhanenkin, joka on jahkailussaan ja olemuksessaan hieman "paavolipposmainen", ja lähes yhtä kiinnostava kuin Lipponen tai hylätty liikennemerkki ojassa.
Juuri tällainen on Vanhasenkin kirjan perustehtävä. Se katsoo turvallisesti sivuille ja taakse mutta unohtaa katsoa eteenpäin, koska kukaan ei välitä ja se on maan tapa. Kirja ei kerro juuri mistään muusta kuin omasta mielestään fiksusta sekä sankarillisesta isänmaanpelastajasta, jonka valvova silmä tarkkailee pahoja ihmisiä ja ongelmia puolestamme, jotta voimme ummistaa silmämme iltaisin ja painaa päämme rauhaisin mielin tyynyillemme todeten iltarukouksen lopuksi kaiken olevan hyvin, kun Vanhanen miehineen valvoo rohkeasti untamme, valtakuntaa, ja sitä etteivät pahimmat pelkomme naapurista toteutuisi.
Vanhanen on niin tylsä, yksitotinen ja kuiva, ettei hän saa kirjassaan vauhtia edes alamäessä sen verran, että liikkuisi nopeammin, kuin naapurista viime vuosisadalla karannut kilpikonna. Vanhasen poliittinen porno on tehty niille tupailtojen leveäperseisille hiskeille, jotka ovat vanhan ajan maalaisyhteisöjen juorunnälkäinen uhoajien joukko, ja ovat kaukaista sukua Pohjanmaan hallojen paneman maakunnan mestatuille nuijajohtajille, ja yhtä teräviä kuin patakintaat uuninpankolla.
Onko edistyksen merkki Tuomiojan Erkki, Vanhasen kirjan kummisetä, ja häntäkö taas voimme syyttää luonnon tuhoamisesta kirjaan vaadittavan paperimäärän muodossa (montakohan tukki-ikimetsää on taas Gutzeit salaa kaatanut, se kun on parasta puuta...)? Siltä vaikuttaa ainakin 13.6 tehdyn päiväkirjamerkinnän pohjalta. Siinä Tuomioja antaa yhdessä jonkun muikin kanssa Vanhaselle onnitteluiksi Puhemiehen valinnasta päiväkirjan. Vanhanen meni mielistelyansaan. Ei tuomioja ole oikeasti kiinnostunut kenenkään muiden muistelmista kuin omistaan, paitsi jos häntä kehutaan. Ja kiitollinen Vanhanen nöyrästi kehuu.
"Erkki toivoi, että ryhtyisin kirjoittamaan puhemieskaudesta. Lupasin ryhtyväni." Olisi luvannut samalla puhua innostavia. "Päiväkirjan pitäminen päättyi kuin seinään. Pari viikkoa viimeisen kirjauksen jälkeen järjestettiin eduskuntavaalit ja pääsin eläkkeelle. Vuosien 2019-2023 vaalikausi oli myllerrysten aikaa sekä koronan ja sodan että myös sisäpoliittisen kehityksen takia…" HALLELUJAA ja aamen! Olo on tyhjä kuin rikkimenneellä melonilla tienposkessa auringon paahtaessa hieman yli 40+. Vanhanen oli niitä narisijoita, joita arvostettiin, koska he olivat kuin hiljaisia tuhnuja lämmittämässä takapuolta pakkasella.