Mikä demarijärjestögansteri ja tuleva iso demaripamppu Timo Nevaranta oikein on?

19.11.2021

Teksti Harald Olausen

"Kirjassa Timo Nevarannan uni poliittisesta pelastajasta tyyli on hävytön. Vaikka Olausenin vyörytyksessä on siis anarkistinen, Kerouackin beat-sukupolven vimma, se on myös aikalaisteos, joka tarkastelee toisesta päästä sitä yhteiskunnallista kehityskaarta, jonka alkupään kuvauksessa Toivo Pekkanen kunnostautui 1930- ja 1950-luvulla. Toivo Pekkasen pääteokset Lapsuuteni ja Tehtaan varjossa edustivat sitä työväestön ihannetta, johon sosialidemokraattinen liike on rakentunut. Hyvinvointi, tasa-arvo, yksilöllisyys, sivistystahto ja älyllinen harkinta olivat Pekkasen fantasia, jonka kasvattama sukupolvi on Olausenin tähtäyksessä muuttunut irvikuvakseen. Pääosassa on Samuel Oinon tapainen täydellisyys nimeltä Ihmejäppinen, joka käy Kotkassa epätoivoista taistelua demaripuolueen arkikoneistoa vastaan. Tämä taistelu punotaan osaksi suomalaisen politiikan nykykuvaa, jossa aatteet ja inhimillisyys on alistettu talouskasvun ikeeseen: rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät!"

--Matti Tieaho 2.3.2012 Kymen Sanomissa

Eilen saimme jälleen kerran karmaisevan todisteen siitä, millaista politikointi tärkeillä asioilla vaarallisissa käsissä voi olla, kun Huoltovarmuuskeskuksen entinen perusturvaosaston johtaja vahvisti poliisitutkinnassa löytyneen sähköpostiviestin tiedot. Viestin mukaan työministeri Tuula Haataisen (sdp.) häikäilemättömäksi hämähäkiksi tiedetty erityisavustaja Timo Nevaranta (sdp.) esitti, että HVK:sta tehtäisiin syntipukki maskipulaan. Haatainen ei ole tyhmä, vaikka yleisesti niin luullaan, ja siltä vaikuttaa, kun katsoo hänen aina yhtä hölmistynyttä savolaisilmettään, kuin vähämielinen pielavetinen eukko jonottaessaan kolmatta tuntia uutisankaksi aprillin kunniaksi osoittautunutta tietoa ilmaisämpärien jakamisesta torilla sunnuntai-aamuna kello 05.30.

Haatainen on vain ei mihinkään kunnolla perehtynyt yleispoliitikko - eikä tunnetusti Tarja Filatoffin tapaan penaalin terävin kynä, vaan pitkäpiimäinen ja kankea poliittinen keskinkertaisuus, joilla on vain hyvät istumalihakset ja hieman onnea, ainakin siinä, että oman sukupolven fiksuimmat valitsivat kaikki muut mahdolliset tiet kuin politiikan heidän tapaan. Haataisen tärkein tehtävä on pitää poliitikko Haatainen mahdollisimman pitkään mahdollisimman korkealla poliittisessa hierarkiassa. Siinä älyllä on yhtä vähän tekemistä kuin naispuolisista suurtalouskokeista ja toimistoapulaisista etupäässä koostuvassa demareissa yleisesti muutenkaan.

Todellista valtaa kabinettien hämyssä käyttävät muut kuin ministerit. Tässä tapauksessa SDP:n likaisten temppujen taitavaksi hämähäkiksi kutsuttu Timo Nevaranta, joka kesällä siirtyi SAK:n vaikutusvaltaisimman liiton, Teollisuusliiton yhteiskuntasuhteiden päälliköksi vain vasta 33-vuotiaana. Nevarantaa on veikkailtu nopeassa nousussa ja vahvojen näyttöjen siivittämänä tulevaisuudessa jonkun ison ammattiliiton johtajaksi ellei peräti itse SAK:n - tämä siis ennen nyt käsillä oleva kohua, mikä saattaa olla kohtalokasta hänen nousukiidossa aiemmin olleelle tähdenlennolleen - puheenjohtajaksi 2030-luvulla.

Mutta millainen on tämän SDP:n kulissien ihmelapsen olemus, jota kutsutaan 2020-luvun sata kertaa osaavammaksi Matti Putkoseksi kuin mitä norttia suupielessään vittuilujen ja valheiden lisäksi roikuttava nukkainen esikuvansa on koskaan ollut? Nevaranta on hauska ja älykäs, mutta en muista lyhyen tuttavuuteni aikana hänen koskaan puhuneen totta tai välittäneen siitä, jos se ei ollut hyödyllistä hänen tavoitteilleen - siis moderni Machiavelli. Nevarannan referenssit ovat vakuuttavia. Hänestä tulemme kuulemaan lisää antirinnemäisiä ikävyyksiä ihan varmasti vielä tulevaisuudessakin lööppiosastolta riittämiin.

Hieman yli kaksikymppisenä hän onnistui puhumaan itsensä laajasta vastuksesta SDP:n eduskuntavaaliehdokkaaksi Kotkaan estäen yleisesti inhotun ala-asteen rehtorin, Pekka Postin, varmana pidetyn läpimenon. Nevaranta aloitti riitaisan KTP:n yhdistämisen Joona Mielosen (ent sdp nyt vas. ja koulukiusaaja) harmiksi omalla kampanjoinnillaan. Jalkapallohuligaaneja vastaan hän toimi soittamalla asiasta suoraan silloiselle palloliiton puheenjohtaja Sauli Niinistölle puhuen Niinistön ympäri asiansa puolesta.

Kun Kotkan demarit yrittivät erottaa hänet silloisen puheenjohtajansa Kim Soaresin johdolla (joka nyt on "itse pyytänyt" eroa siitä yhtiöstä, johon demarirahoja kaadettiin kuin Kankkulan kaivoon) siksi, että Nevaranta oli päässyt hajulle siitä, miksi Eteenpäin-lehti lakkautettiin, Nevaranta keksi ovelan suunnitelman Soaresin ja tämän hännysheikin, järjestösihteeri Riku Pirisen, hämäämiseksi pelastaen täpärästi oman nahkansa.

Kiista sai alkunsa siitä, kun Nevaranta asettui puolustamaan kotkalaista demarilehti Viikko-Eteenpäitä sen rahoja havitellutta Kotkan demareiden johtoa vastaan. Puolen vuoden jälkeen Nevarannan paljastusten ansiosta roistoksi paljastuneiden Kotkan demareiden kannatus laski syksyn kunnallisvaaleissa lähes kuusi prosenttia edellisiin kunnallisvaaleihin verrattuna. Nevarannan kampanjoinnilla katsottiin olleen tähän suuri vaikutus ja siksi hän oli erityisen vaarallinen ja osaavan vaarallinen täsmäohjus tyhmille Kotkan demareille.


"Kun yhteiskunnan rahoilla elävä huumeilla aivonsa tuhonnut työtön raksamies kertoo äänestävänsä Kokoomusta, tietää, että jonkun on pahasti oltava vialla demareiden viestissä. Suden luolaan meneminen vaatii jo vähän munaankin, ja se minulta kyllä onnistuu. En ole mikään eilisen teeren poika, sokeriliemessä keitetty pikkumunainen mammanpoikavalittaja tai avuton jokapaikan vinkuja ja kantelija-ruinaaja tässä itäisen ikävyyden pääkaupungissa, jossa ystävyys on sitä että tietää mihin kaveria sattuu ja huumori kännit, ja hyvä huumori perskännit ja humoristi pultsarityyppinen ihmisraunio. Joka istuu ja kuluttaa päivittäin jonkin räkälän penkkejä tuntikaupalla, toisten samanlaisten hermoja ja itseään kuluttaen ainoana haaveenaan täydellinen simahtaminen ja sammuminen, klik, sen vähäisen jäljellä olevan hämärän ja humalaisen sekaisen tietoisuudeksi joskus kutsutun pimeneminen, verhojen laskeutuminen sen ikävän ymmärryksensiemenen ylle, ettei tässä paskaläävässä ole millään mitään väliä ja miksi olisikaan, kun kukaan ei välitä mistään muusta kuin seuraavista känneistä. Muistan hyvin kun ensimmäisen kerran astuin suden luolista pahimpaan, känkkäränkkäpoppoon päämajaan, Kotkan demareiden toimistoon, eräänä syksyisenä päivänä, kun kaupunki oli jälleen vedenpeitossa, valot sammuneet ja kaikkialla kuhisi käärmeitä ja muita niljakkaita olentoja valmiina iskemään niitä uskalikkoihin jotka rohkenivat uhmata kohtaloaan tai joutivat kuka minkin syyn takia liikkumaan oman henkensä kaupalla vaaralliseksi muodostuneella saarella. Kaupungilta olivat taas jälleen kerran loppuneet rahat kassasta eikä lainaa herunut mistään koska kaupunki oli konkurssin partaalla ja tunnettiin huonona ja vaikeana lainanmaksajana, minkä raha-asiat olivat niin päin persettä demareiden jäljiltä, että köyhimmästä köyhän kehitysmaankin varasteleva rosvoeliitti olisi ollut ihastuksissaan siihen täydelliseen verenimemiseen ja kuppaamiseen. Tätä paikallinen demarieliitti oli saanut aikaan kaupungissa lähes satavuotiseksi piinaksi kutsutun valtakautensa jäljiltä, jonka syöksykierre alas kohti kadotusta ja lopullista helvettiä kiihtyi uuvuttavasti päivä päivältä, niin että kaupunkilaiset odottivat typertyneitä sitä pikkuriikkistä uutisenpoikasta milloin lopultakin kuiviin imetty kaula katkeaa viimeisen järkytyksen muodossa ja putoaa valtavaksi roskakoriksi muodostuneeseen kaupunkiin käärmeiden syötäväksi ja haahkalintujen noukittavaksi. Kaupungin ylimmän johdon palkankorotukset olivat menneet mahdottomuuksiin. Ahne, itsepäinen ja uhkaileva kaupunginjohtaja oli alistanut demaripuolueen omaksi kynnysmatokseen ja tehnyt sen idioottinössöjohtajasta Piipusta oman kuuliaisen orjansa ja nukkehallitsijan, joka toteutti kulissien takaa omaa salaista suunnitelmaansa kaupungin lopullisesta kuivattamisesta ja kepulikonteilla huijattujen ja varastettujen rahojen siirtämisestä turvallisiin ja tuottaviin sijoituskohteisiin ennen lopullista romahtamista ja kulissein takaisten rikosten paljastumista kaupunkilaisille, jotka olivat hädän keskellä heräämässä ruususen unestaan ja tajuamassa millainen rosvojoukko oli vuosia istunut heidän selässään puhumassa niitä näitä mukavia yhteisestä kuningastiestä suitset heidän suussaan ja käsi heidän lompakollaan."

-Alku Timo Nevaranta-kirjasta...

Nevarannan ura on ollut yhtä jatkuvaa nousukiitoa idioottimaisten esimiestensä imagon kiillottajana. Tosin Nevaranta ei osaa kirjoittaa tyypilliseen demaritapaan muuta kuin puisevia muistioita, ja käytti siksi apunaan erästä nimettömänä pysyttelevää eturivin toimitajaa, joka oli sopivasti känkkäränkkämäisyytensä takia ulkoruokinnassa. Navaranta sai paljon aikaan. Imatralaisen viinaan menevän kansanedustajan päällystakkina Nevaranta sai nostettua täydestä tuntemattomasta mitättömän ja sekoilevan paikallissurkimuksen valtamedioihin kommentoimaan maan politiikan hoitoa.

Antti Rinteen SDP:n puheenjohtajajuuden uudelleenvalintakampanjan vetäjänä hän sai pelästetyksi kaikki mahdolliset epäilijät kansanedustaja Suna Kymäläistä myöten. Keerotaan että myös ylpistyneen, mitään osaamattoman ja hartaan iisalmelaisortodoksinuoren, Dimitri Qvintuksen, hän sai ovelalla kulissien takaisella kampanjalla syrjäytettyä Marinin avustajan paikalta enne kuin amatöörimäinen Qvintus olisi munannut lisää ja upottanut siinä sivussa kuningattaren mennessään pohjaan. Nevarannan erinomaisesta oveluudesta kertoo myös jotain se, että naiivi ja naismainen Qvintus pitää jätkämaista Nevarantaa edelleenkin parhaana ystävänään laulaen toverilleen kaiken mahdollisen tietämänsä, vaikka ei sillä ole enää väliä hänen tapauksessaan sivuraiteella seisovassa mitättömyyden junassa.

Miten kaikki tämä on mahdollista? Nevaranta on IHMEJÄPPINEN ja kaikkien toimittajien ystävä. Sellainen toimittaja, jolla ei ole tulevan ison demaripamppu Timo Nevarannan, mahdollisen SAK:n uuden sukupolven johtajan, salaista puhelinnumeroa, ei ole toimittajapörssissä mikään. Miksi kaikki on tapahtunut niin, ettei kukaan julkisuudessa tunne Nevarantaa? Vastalahajski, sillä toimittajat suojelevat, tai suojelivat tähän päivään saakka, tärkeintä lähdettään, jonka sädekehä hieman laski Rinteen jätettyä pakotettuna pääministerin paikan. Siitäkin epäiltiin Nevarantaa. Väitettiin hänen antaneen Rinteelle tahallaan huonot neuvot.

Mutta miten käy nyt kun näyttää siltä, että Nevis on jäänyt housut kintuissa kiinni? Kyseessä ei ole enää vain poliittinen operaatio, vaan myös juridinen, jossa ministeri on erottava ajan myötä ja valheita latelevan avustajan saatava asianmukainen rangaistus. Siksi "ministeri ei muista", vaikka aviomiehenä on entinen SAK:n lakimies. He pelaavat aikaa ja suunnittelevat seuraavaa siirtoa pelastaakseen mitä pelastettavissa on poliittisen ruumiin nimeltä entinen poliitikko Tuula Haatainen ääreltä.

Kello tikittää. Nevaranta tietää, että jos hän pystyy pitämään toimittajakaverinsa pois haaskalta muutaman viikon hän ja ministeri saattavat olla pelastettuja - ehkä? Mutta ei se näin toimi. Se mikä menee helposti ylös, tulee sieltä myös yhtä helposti alas. Tänään ystäviä, huomenna vihollisisia Nevaranta tietää ja näkee painajaisunia siitä tulevaisuuden hetkestä, kun joutuu itse tuleen. On vain ajan kysymys, kun hän saa maistaa omaa lääkettään ja toimittajat pieksevät häntä kunnolla julkisuudessa. Mutta ei hätää. Valtamediat ovat hampaattomia eikä kukaan osaa ja uskalla sorkkiä näin vaikeaa asiakokonaisuutta, jossa tarvittasiiin Iltalehden legendaarisen tutkivan poliittisen toimittajan, Jari Pekkasen, peräänantamattomuutta. Ehkä hän tarttuisikin aiheeseen ellei parhaillaan kirjoittaisi omia journalistisia paljastusmuistelmiaan.

Timo Nevarannasta on rakennettu myyttinen ihmepelastaja jo uransa alusta lähtien. Kyllä Nevis pärjää. Ei kukaan totuutta toitottamalla ole koskaan tullut politiikassa kuuluisaksi varsinkaan demareissa Yrjö Kallista lukuun ottamatta, mutta hänet siirrettiinkin yläviistoon verhojen taakse marmattamaan oikeudenmukaisuuskysymyksistä puolityhjille saleille. Valhe ja petos ovat parasta bisnestä politiikassa ja näissä asioissa SDP:n likaisten temppujen osaston lakimies, Timo Nevaranta, on alan mies jos kuka paikallaan myös tulevaisuudessa, sillä juuri niillä voitetaan vaalit kuin vaalit (väitetään ajatuksen Vappusatasestakin olleen hänen).

Nevarannan vaikutus taustalla SDP:n politiikkaan on suurempi kuin moni uskaltaa edes ajatella. Muun muassa Jutta Urpilaisen nostaminen Heinäluoman kiusaksi EU-komissaariksi ohi Heinäluoman oli hänen. Aikoinaan Nevaranta mietti nuorena kumman valitsisi, vasemmistoliiton vai demarit. Demarit hän valitsi sen valtavan koon ja mahdollisuuksien takia onnekseen. Lakimiehen opinnot hän suoritti Risto Kuisman tapaan muutamassa vuodessa eduskunta-avustajan työnsä ohella sivutoimisena ja ei ole salikokemusta osaava juristi vaan ns. uraohjus ja paperijuristi. Mitään puhdasta idealismia hän ei edusta - ei tietenkään - vaan sitä samaa tympeää ja epätotuuksia laukovaa järjestögangsterismia, kuin esimiehensä ja hengenheimolaisensa Antti Rinnekin, eli opportunistista järjestögangsterismia, eikä häntä pidetä suurena tai luovana ajattelijana.

Yksi hyvä piirre Nevarannassa on. Hän on sinnikäs poliittista pelisilmää omaava strategi, joka osaa ja uskaltaa kaivaa isompiensa jalkojen alta maata. Mikään Haatais-fani hän ei ole koskaan ollut. Päinvastoin hän on aina moittinut ja toiminut Haataista vastaan, tosin hiljaa ja näkymättömästi kulisseissa. Rinne, jota vastaan Haatainen toimi Urpilaisen puolesta, pani Neviksen Haataisen avustajaksi tipauttamaan Haataisen tähden pois rasittamasta Rinteen kuningasteitä, joka stoppasi tällä(kin) kertaa lakimiehen liukkaudella liian monen valheen jälkeen. Kunhan oppositio pääsee taas vauhtiin, HAATAISEN POLIITTINEN URA SAATTAA OLLA OHI ENNEN JOULUA, ja hän joutuu eroamaan. Mutta miten Nevis? Vedetäänkö hänet valtakunnanoikeuteen?

Ja jos joku joskus haluaa ottaa selville sen surullisenkuuluisan tarinan, mihin demareiden viestintärahat Tuomas Harpfin käsissä upotettiin ja miksi kannattava ja rikas Eteenpäin-lehti pantiin lihoiksi, Nevaranta olisi oikea mies saattamaan syylliset vastuuseen jo pelkästään sveitsiläisen psykologisen jännityksen mestarin, Friedrich Durrematin Vanhan naisen vierailun hengessä, sillä Nevaranta ajattiin käytännössä Kotkassa ulos Kotkan demareiden johdon pelästyttyä hänen kykyynsä hurmata ihmiset ja saada asioihin vauhtia.

Tilanne saattaa olla kypsä nyt totuuden paljastua, kun asianomaiset Kotkan demareiden sisällä ovat riitautuneet ja joukon operatiivinen johtaja Kim Soraes on "eronnut omasta tahdostaan" kannattamattomasta peliyrityksestä (Kukour Oy), johon viimeiset "yhteiset" rovot hassattiin. Ankkurilehtikään ei enää tuota vanhaan tapaan tasaisen mukavasti pesämunaa. Lehden päätoimittajaksi siirrettiin entisen lehden päätoimittajan, kotkalaispoliitikko Anna-Liisa Kasurisen pojan, Petri Piiparin vaimo, samalla kun Piipari itse peri emoyhtiö Eteenpäin toimitusjohtajuuden. Kauppalehden mukaan yritys on keskittynyt sijoitustoimintaan. Tiedot näyttävät koko ajan tasaisesti huononevaa tulosta. firmalla menee kehnosti eikä konkurssi ole enää kaukana. On vain ajan kysymys, milloin joku toiseen suivaantunut kotkalaisen demarimafian jäsen alkaa laulaa tositarinaa siitä, mihin Eteenpäin miljoonat tuhlattiin, ja kenen toimesta näiden kymmenen vuoden ajan, kun lehti on ollut lakkautettuna.

Kaikki alkoi tästä. Viisaat Kotkan demarit päättivät lakkauttaa Viikko-Eteenpäin. Kyse ei ollut rahasta. Sitä oli jemmassa riittämiin. Viikko-Eteenpäin viimeinen päätoimittaja Reijo Hämäläinen kirjoitti päätöksestä pääkirjoituksen, johon asiasta syvästi huolissaan suhtautunut Nevaranta vastasi saman lehden yleisönosastonpalstalla, ja sitten helvetti repeisi auki ja syyttely, valheet, mustamaaliskampanja, erottamisyritykset ja julkinen kampanja Timo Nevarantaa vastaan toden teolla alkoi yhdestä yleisönosastokirjoituksesta Viikko-Eteenpäissä, missä pohdittiin yhdistyksen tulevaisuuden tiedottamista. Nevaranta silloin "vielä idealistina (mitä hän ei todellakaan ollut) rohkeni vastata päätoimittaja Reijo Hämäläisen lehdessä olleeseen kirjoitukseen samaan aikaan, kun toisenlaisista puheistaan huolimatta karhulalaisen kansanedustajan ääni puoluehallituksen kokouksessa ratkaisi lehden lopullisen laukkauttamisen:

"SDP on eronnut muista maamme puolueista siinä, että sillä on alueellisesti suhteellisen kattava lehdistö. Pää-äänenkannattajan lisäksi lehtiä ilmestyy yhä seitsemän viikkolehtinä. Aatteelliselta pohjalta ponnistava lehdistö on voinut toimia kaupallistuneen median seassa paitsi sitoutuneiden lukijoiden, myös valtion lehdistö- ja nykyisen viestintätuen ansiosta. Tuella on haluttu taata, että tarjolla on moniarvoista viestintää. SDP:ssä on keskusteltu viestintätuen jakamisesta eri tarkoituksiin siitä alkaen, kun tuki alettiin maksaa viitisen vuotta sitten lehdistön sijasta puoluetoimistoille. Asetelma on ollut se, että Hakaniemessä on haluttu keskittää tukea puolueen omaan viestintään ja sen ohella Uutispäivä Demarille. Maakunnissa, joissa on aluelehti, on puhuttu "piirilehtien" puolesta. Mikä oli ennen lehtien rahaa, on mielletty nyt puolueen rahaksi, jota on ollut tietenkin hiukan vastenmielistä jakaa alueille, kun muitakin kampanjoinnin ja viestinnän rahanreikiä olisi. Iso vääntö sd-aluelehtien tuesta käytiin vuonna 2008 Hämeenlinnan puoluekokouksessa. Päätöksessä korostettiin lopulta aluelehtien merkitystä. Joensuun puoluekokous viime kesänä puolusti jälleen aluelehtien ilmestymistä ja velvoitti puoluejohdon toimimaan niiden puolesta. Lehden tekijänä olisin toki kernaasti suonut, että SDP:n kentän ilmaisema tahtotila olisi tuntunut selvemmin myös lehtien arjessa. Vähin voimavaroin toimivassa sd-lehdistössä on ymmärretty viestinnässä ja viestintävälineiden käytössä tapahtunut muutos. Niinpä olemme siunanneet sen, että lehdiltä on nirhaistu matkan varrella tukirahoja pikkuhiljaa yhä lisää SDP:n muuhun viestintään ja netin kehittämiseen. Sd-lehdistö on ollut myös itse aktiivinen uuden median kehittämisessä. Me rakensimme joitakin vuosia sitten yhdessä demari.fi-portaalin, johon piti keskittää puolueen ja sen lehdistön nettitarjonta. Syystä tai toisesta puoluetoimisto irtautui kuitenkin hankkeesta ja alkoi kehittää yksin Ruusuverkkoaan. Emme ole joka tapauksessa asettaneet vastakkain printtiä ja uutta mediaa. Verkkoversiot lehdissä ovat, ja sosiaaliseen mediaan facebookia myöten olemme menneet ilman mitään lisäresursseja. Vanhakantaisuudesta sd-lehtiä ei voi syyttää, ei myöskään yhteistyöpyrkimysten puuttumisesta sd-viestinnässä. SDP:n puoluehallitus päätti viikko sitten lopettaa viestintätuen jakamisen aluelehdille ensi vuoden alusta ilman, että se kaipasi päätöksensä tueksi sd-lehtien päätoimittajien näkemyksiä demariviestinnän huomisesta. Jos lehdistä tuon jälkeen joku jatkaa, edellyttää se puuttuvan rahoituksen löytymistä. Sen verran iso tuloerä viestintätuki on, että on vaikea kuvitella sille korvaavaa tuloa ainakaan pidemmäksi aikaa. Helsingistä tihkuneen tiedon mukaan aluelehdiltä säästyvät varat keskitetään Uutispäivä Demarin ja netin kehittämiseen. Kun olen puoluehallituksen päätöksen nähnyt, pidän Demarille annettavaa lisäresurssia kuitenkin perin vaatimattomana suhteessa sille lankeavaan taakkaan aluelehtien korvaajana. En osaakaan nähdä puoluehallituksen linjausta niin, että siinä olisi tehty niinkään valintaa pää-äänenkannattajan ja aluelehtien välillä. Päätös ei ollut myöskään valinta printin ja netin välillä, kun nettiä on tarjolla lehdissäkin. Pikemminkin valinta tehtiin puoluetoimiston käyttöön jäävien ja itsenäisille sd-lehdille jaettavien varojen välillä ensiksi mainitun hyväksi. Tarkoituksiin "sd-viestintä" ja "muu sd-viestintä" puoluehallitus onkin siirtämässä nyt tuntuvasti rahaa. Puoluehallituksen jäsenet tuntenevat käsitteiden sisällön, koska he ovat olleet vakuuttuneita siitä, että aatteellisesti moniarvoisen tiedonvälityksen ja jäsenten palvelemisen tehtävä tulee hoidettua nykyistä paremmin varsinaisen ja muun "sd-viestinnän" kautta. Ennen Eteenpäin-lehteä julkaisevan Kymen Viikkolehden hallituksen ensi viikon kokousta näyttää vahvasti siltä, että tämä vuosi jää syksyllä 106 vuotta täyttävän Eteenpäin-lehden viimeiseksi. Meidät hengeltämme "eteenpäinläiset" tilanne vetää luonnollisesti surulliseksi. Ymmärrettävästi kysymme nyt myös sitä, mikä on jatkossa se foorumi, jossa käydä alueen demariväkeä kiinnostavaa keskustelua ja tietojen vaihtoa, ja josta ammentaa rakennuspalikoita maailman ja tämän oman kulmakuntamme elämänmenon hahmottamiseksi. Minun asiani sd-lehden palkollisena ei ole arvioida puoluehallituksen tekemän linjavalinnan laatua. Puolueen jäsenten arvioitavaksi jätän myös vaikkapa kysymyksen siitä, miten hyvin puoluehallituksen päätöksen katsotaan olevan linjassa parin puoluekokouksen ilmaiseman tahtotilan ja velvoitteen kanssa."

Timo Nevaranta vastaa kirjoitukseen näin.

"Tänään torstaina Kotkan demarit pohtivat johtokunnan kokouksessa ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin omaa tiedottamistaan radikaalisti muuttuneissa olosuhteissa, jossa puolueen ääni hukkuu tarkoin harkittujen mediahyökkäysten alla ja kotkalaisdemarit näyttävät julkisuudessa epäilyttäviltä ja salakähmäisiltä. Oma vaikenemisemme vain vahvistaa kaupunkilaisten vääristynyttä demarikuvaa. Demarit ovat olleet altavastaajina pitkään mediamarkkinoilla Kotkassa. Nyt kun Eteenpäin-lehti teurastettiin puoluehallituksen päätöksellä, olisi hyvä aika käydä pohtimaan, miten kotkalaisdemarit aikovat vastata tulevaisuudessa mediakentillä esiin tuleviin haasteisiin. Nykytilanne ei näytä hyvältä. Meillä ei ole montaa kynäniekkaa puolueaktiiveina eikä edes sellaisia ihmisiä, jotka osaisivat, kykenisivät ja haluaisivat reagoida erilaisiin asiakysymyksiin kuten Viikko-Eteenpäin kykeni mm. päätoimittajansa Reijo Hämäläisen tarkoissa ja analyyttisissä pääkirjoituksissa. Demarit loistavat poissaolollaan siellä missä ihmiset puhuvat ja asioihin vaikutetaan kyökin kautta. Viikko-Eteenpäin jälkeen meillä ei ole enää mitään foorumia pohtia yhdessä vastauksia politiikan suuntaan ja esitellä omia näkemyksiämme. Muita medioita ei tunnu kiinnostavan demareissa muu kuin kaikki mahdollinen surkeus ja paha. Viime aikoina Kotkan demareiden on ollut ikävä lukea Kymen Sanomista, miten lehti on ryöpytellyt paikallisia SDP:n vaikuttajia. Lehti on mm. vihjaillut demareiden olevan korruptoituneita ja toimivansa arvojensa vastaisesti, ilman että kotkalaisdemarit ovat saaneet tai osanneet puolustautua kunnollisesti. Keväinen kaupunginhallitusjupakka oli kyhätty kokoon muutaman kaunaisen demarin toimiessa taustalla koston enkeleinä. Perussuomalaiset ottivat keskustelun haltuunsa eivätkä demarit kyenneet koordinoidusti vastaamaan tähän julkisen sanan heittämään haasteeseen. Alueella on kolme demarityöntekijää, joista yksikään ei valitettavasti näy eikä kuulu muualla kuin demareiden omissa piireissä. Kotkassa on keitetty ruokaa ja jaettu soppaa toreilla, mutta politiikkaa ei ole tehty eikä siitä vähäisestäkään ole osattu tai jaksettu viestittää tavallisella kansalle. Nyt ei kannata hukata resursseja omia rahoja syövän kuppilan perustamiseen, kuten Riku Pirisen haastattelusta edellisen viikon Viikko-Eteenpäistä saimme lukea, vaan keskittyä kampanjoimaan demariaatteen viemisestä takaisin keskelle ihmisten arkea. Samaan aikaan olisi erittäin tärkeää, että porvarillisen median hyökkäyksiin reagoitaisiin ammattimaisella otteella; nopeasti ja tehokkaasti. Kaupunkilaisten, jotka ovat ymmällään kaiken informaatiotulvan keskiössä, on löydettävä oikeudenmukaisuuden ja hyvän muutoksen vaihtoehto. Nyt olisi oikea aika palkata meillekin sellaisia puoluetyöntekijöitä, jotka osaavat ja uskaltavat kirjoittaa, puhua, näkyä ja toimia eikä vain pyöritellä papereita ja istua turhissa kokouksissa. Viikko-Eteenpäin jättämä aukko on täytettävä jollain tavalla. Emmehän halua, että SDP:n kannatus Kotkassa ja alueen muissa perinteisissä demarikaupungeissa tippuu valtakunnallisen kannatuksen (n. 18,5%) tasolle."

Olausenin toisesta kaunokirjallisesta teoksesta tulee mieleen kaksi kirjallisuuden merkkihenkilöä: Jack Kerouack (1922-1969) ja Toivo Pekkanen (1902-1957). Aloitetaan Jackista. Kerouack kirjoitti kulttiteoksensa Matkalla (On the road) 20 vuorokaudessa. Kerouack käytti oikeita nimiä ja vyörytti attribuutteja. Kirjassa ei ollut yhtään lukua, vaan se oli yhtä pötköä. Pekkasen kuolinvuonna julkaistu versio toimitettiin julkisuuteen kolmannes lyhyempänä, nimet muutettuna. Näin olisi kannattanut tehdä Olausenin kirjallekin. Paavo on kova jätkä -teos (256 sivua kahdelle palstalle painettuna) on uuvuttava lukuharjoitus. Ei ole kohteliaisuus, kun sanon, että tämä on ensimmäinen kirja, jota lukiessa on pyörryttänyt. Varmaa on, että moni kirjassa mainittu kotkalainen saa hengenahdistuskohtauksia. Olausen on pudotellut ideologisen vyörytyksen väliin unenomaisia yksityiskohtia, joissa joko omilla nimillään tai selvästi muuten tunnistettavat kotkalaiset tekevät toimia, joiden perusteet haetaan syvältä mustasta unesta. Henkilön julkisuuden asteella ei näytä tässä kirjassa olevan väliä. Olausen myös lainaa sähköposteja, lehtiuutisia ja juoruja karkeaan tapaan lainaussäännöistä piittaamatta. On mahdotonta sanoa, ovatko lainaukset totta vai romaanihenkilön unta. Tyyli on hävytön. Vaikka Olausenin vyörytyksessä on siis anarkistinen, Kerouackin beat-sukupolven vimma, se on myös aikalaisteos, joka tarkastelee toisesta päästä sitä yhteiskunnallista kehityskaarta, jonka alkupään kuvauksessa Toivo Pekkanen kunnostautui 1930- ja 1950-luvulla. Toivo Pekkasen pääteokset Lapsuuteni ja Tehtaan varjossa edustivat sitä työväestön ihannetta, johon sosialidemokraattinen liike on rakentunut. Hyvinvointi, tasa-arvo, yksilöllisyys, sivistystahto ja älyllinen harkinta olivat Pekkasen fantasia, jonka kasvattama sukupolvi on Olausenin tähtäyksessä muuttunut irvikuvakseen. Pääosassa on Samuel Oinon tapainen täydellisyys nimeltä Ihmejäppinen, joka käy Kotkassa epätoivoista taistelua demaripuolueen arkikoneistoa vastaan. Tämä taistelu punotaan osaksi suomalaisen politiikan nykykuvaa, jossa aatteet ja inhimillisyys on alistettu talouskasvun ikeeseen: rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät! Eikä tässä vielä kaikki, sillä tilannetta kuvatessa Olausen referoi suurin piirtein kaikki maailmankirjallisuuden merkkiteokset Aristoteleen ajoista lähtien. Vähempikin olisi riittänyt."

-Matti Tieaho 2.3.2012 Kymen Sanomissa

"https://www.kymensanomat.fi/Online/2012/03/15/Kotkan kirjasto ei huoli törkykirjaa/2012313107079/4 Kotkan kirjasto ei huoli törkykirjaa 15.3.2012 21:00" Kotkan kaupunginkirjasto ei hanki lainausosastolle Harald Birger Olausenin uutta kirjaa. Kirja, jonka pitkä nimi on "Paavo on kova jätkä: Timo Nevarannan uni poliittisesta pelastajasta" ilmestyi alkuvuodesta Kulttuuriklubin kustantamana. Kotkan kirjaston aikuistenosaston johtaja Anne Ruonala kertoo, että aiheeltaan paikallinen Paavo on kova jätkä hankitaan kyllä kirjaston Kotka-kokoelmaan. Lainausosastolle sitä ei haluta kirjan törkeyden takia. Ruonalan mukaan siinä käsitellään tunnistettavia henkilöitä alatyylisesti. Hänen mielestään verovaroja ei ole syytä käyttää mihin tahansa. Muuta kotkalaistaustaisen Olausenin tuotantoa kirjastossa on (Demarit ei kestä hölmöilyään. Oikein terävää tekstiä herra Postista ja muista kähmijöistä. Herää kysymys, että mitähän muuta salattavaa ja epämiellyttävää siellä "Kotka-kokoelmassa" oikein on? Että oikein lukkojen takana täytyy pitää. Jos haluaa tutustua kokoelmaan, pitää varmaan esittää SDP:n jäsenkirja. Muutenhan rahvas saisi tietää liikaa. Onko "Kotka-kokoelman" ovella nauhoittava videovalvonta, jotta kokoelmasta kiinnostuneet vastavallankumoukselliset imperialistiset ainekset saadaan identifioitua tarkasti? Salaaminen on parasta mainosta)."


-Suomi24.fi. Kirjastonhoitaja 16.3.2012