Lyhyt kertomus siitä, miksi umpitylsä savolainen Olli Rehn (kepuli) ei sovi Suomen presidentiksi?

Teksti Harald Olausen

"Kennedy tuomitsi lehdistön sekä sen takia, että se kirjoitti liikaa että myös sen takia, että se kirjoitti liian vähän."

-Thomas C. Reeves A Question of Caracter-A life of John F. Kennedy (Bloomsbury 1991)

Tänään Turussa valittiin keskustan presidenttiehdokkaaksi puheenjohtaja Annika Saarikon ylistyspuneen saattelemana Suomen pankin pääjohtaja ja valtiotieteen tohtori Olli Rehn. Ennen nämä hienot epiteetit itsessään olisivat riittäneet osoittamaan ehdokkaan sopivuutta presidentillisiin sfääreihin. Mutta eivät onneksi enää. Tänään ehdokkaita katsotaan tarkalla silmällä.

Siksi ehdokkaiden puheita kannattaa hieman miettiä ja tutkia, mihin perinteeseen ne limittyvät, tai mitä ja kenen kuuluisan retoorikon tai politiikon puheita on käytetty niiden mahdollisina esikuvina, kuin myös mistä ne eivät puhu mitään ja mitä ne milläkin syyllä yrittävät piilottaa ehdokkaastaan, kuten sen, kuka maksaa hänen kampanjansa, kenen suulla hän puhuu ja millainen hän itse on.

Kannattaa lukea myös Thomas Erikssonin kirja Psykopaatit ympärilläni -kuinka tunnistaa ja välttää manipulointi (Ateena 2018) antamin esimerkein. Kirjassa kerrotaan miten Scott Lilienfield ja Brian Andrews kehittivät persoonallisuustestin, jonka tavoitteena oli luoda lista psykopaattisista persoonallisuuspiirteistä kiinnittämättä erityistä huomiota antisosiaaliseen tai rikolliseen käyttäytymiseen. Listan nimi on PPI-R eli Psycopath Personality Inventory–Revised:

"Tältä näyttää PPI-R-lista; machiavellimainen persoonallisuus, toisin sanoen empatian puute ja etäisyys, jonka tavoitteena on omien päämäärien saavuttaminen, sosiaalinen sopeutuminen, eli taito hurmata ja huijata muita eli ilmeinen kyvyttömyys tunteisiin, syyllisyydentunteeseen tai toisten tunteiden huomioon ottamiseen jne…"

Ja vaikka rahan ja politiikan välisestä kaksoisluonteesta ei Suomessa juurikaan puhuta, se ei tarkoita sitä, etteikö sitä olisi olemassa ja etteikö se olisi myös rikollista luonteeltaan. Muistutukseksi menneestä: Slovakiassa hallitus vaihtui, kun kansalaiset olivat toden teolla hermostuneet siihen, että poliitikkojen ja rikollisten yhteyksiä tutkinut toimittajapari ammuttiin kotiinsa.

Perun korruptiosyytösten ryvettämä 79- vuotias presidentti, Pedro Pablo Kuczynski, erosi vuosia sitten virastaan sen jälkeen, kun mediat olivat paljastaneet, että hän oli yrittänyt ostaa ääniä ja saanut lahjuksia brasilialaiselta rakennusjätti Odebrechtiltä. Hesarissa 23.3.2018 toimittaja Mikko Puttonen kirjoitti otsikolla Ahneus alkaa epävarmuudesta, jutun siitä miten ahneutta on paheksuttu maailman sivu ja kuinka vasta viime aikoina sitä on alettu tutkia vakavammin.

Puttosen mukaan saksalaiset tutkijat yllättyivät tutkiessaan sitä, miten vahva yhteys ahneudella on psykopatiaa luonnehtivaan häijyyteen: "Häijyltä puuttuu empatiaa ja läheisiä kiintymyssuhteita. Lisäksi hänellä on taipumus käyttää hyväksi toisia ihmisiä ja vahvistaa itseään muihin kohdistamillaan ilkeyksillä." Tämä taustaksi samoin kuin, se että Ihminen esittää muuta kuin mitä on.

Vaalit ratkeavat ehkä onneksi televisiossa ja pääkaupunkiseudulla. Televisio paljastaa yhtä paljon kuin vääristää. Mutta on hyvä muistaa Cicero ajatus siitä, että vaikka asia oli monimutkainen, jotkut asiat olivat loogisesti pääteltynä todennäköisiä ja jotkut taas eivät. Cicero opetti ja kirjoitti puheesta, jota esitettiin taitavasti vaikuttamismielessä kokouksissa ja kansalle. Se oli aikansa ykkösvaltamedia - meidän aikamme ykkösvaltamedia on ollut televisio ja nyt netti sekä some lisäksi.

Suora kansanvaali suosii sulavasanaisia ja karismaattisia johtajia, jotka osaavat sanoa täsmällisesti ja ytimekkäästi muutamalla sanalla asiansa ja vakuuttavat tiedoillaan sekä mielellään myös ylivoimaisilla taidoillaan epäilevän kansan puolelleen. Kansa haluaa presidentiksi Niinistön, Ahtisaaren ja Koiviston ominaisuuksia nykypäivän maailmaan soveltavan teräsmiehen.

Tulevan presidentin on oltava kansan mielissä rohkea selviytyjä ja näyttävän myös sellaiselta. Sellainen ei ole nuukahtaneen näköinen Rehn, joka kuuluu vanhaan suomalaiseen politiikkaan, missä vakavannäköiset miehet hallitsivat korporaatioiden ja säätiövallan hallitsemassa Suomessa näkymättömissä kabineteissa on sovittu-periaatteella kättä päälle lyöden hyväveli-järjestelmässä.

Rehnin mahdollinen aika olisi ollut menneessä: Ahtisaaren jälkeen, jolloin suurin osa maasta eli vielä kepun kuristusotteessa puolueen vastustaessa kaikkia rakenteiden uudistumisyrityksiä henkeen ja vereen, puolueen oman olemassaolon puolustuksen viimeisenä viivytystaisteluna. Kepun todellinen sielu imee vieläkin tästä taistelusta poliittisen elämänsä vahvistavan eliksiirin.

Oikeastaan tässä tapauksessa pitäisi puhua asemasodasta, sillä Kepun satavuotinen taival maamme poliittisessa historiassa on ollut hurja esimerkki hyvästä rengistä, josta tuli huono isäntä rakastuessaan itseensä ja valtaan ja kääntyen sen huipulla demokratiaa vastaan, ja lopulta takertuu despoottimaisesti kuolevan tavoin epätoivoisesti muistoihin ja yrittäen saada uuden elämän niistä.

Mutta millaisen? Juuri sellaisen kuin eräs sen haamuista, Olli Rehnkin on ja miltä näyttää: vanhakantaisen agraariajan staattisen pikkukylistä muodostuvan kepu-johtoisen helvetin, joka on päältä vihreä ja sisältä mätä. Kepulaisuus on muuttunut poliittiseksi valheeksi pukeutuen milloin kovan oikeistolaiseksi, milloin liberaaliksi (kuten Rehnin tapauksessa), miten vain tarve vaatii.

Kepulointi eli kepu pettää aina, siltarumpupolitiikka (kepun puoluesihteeri Arvo Korsimon mukaan nimetty valtion kuppaaminen ja korruptio sulle mulle-tyyliin), yli yön nukkuminen eli väyrysläinen valehtelu ja takin kääntäminen, ovat kepun sisintä hyvin kuvaavina termeinä jääneet elämään. Rehn edustaa tätä vanhaa maailmaa jokaisella kepusolullaan.

Hän on ollut aina ratkaisematon ristiriita sillä, vaikka hän on puhunut liberaaleista arvoistaan, hän ei ole sitä ollut itse henkilönä vaan kaikkea muuta. Kepulaisuuteen kansanperinteeseen soveltuu hyvin tämä muiden vaikeasti hyväksymä dikotomia. Kansan suussa sillä on toinenkin nimi: poliittinen valhe tai petturuus ja vain omasta edusta huolehtiminen.

Äänestävälle kansalle varmasti paljastuu tai mediat (ehkä) paljastavat, Rehnin ehdokkuuden takana löytyvän ponnekkaimman Eteläranta kympin työantajapomot. Hiljainen vaikuttamiskampanja on kestänyt kulisseissa jo vuosia. Esteeksi saattaa nousta kepun huono imago kansan mielissä, ehdokkaan värittömyys, suora kansanvaali ja Haaviston sekä Stubbin kaksintaistelu.

Kevään presidentinvaalit ovat monella muullakin tapaa perinteisen kepuloinnin ulkopuolella eikä kepulla ole siinä juurikaan mitään sanottavaa tai sille annettavaa. Enää kovaa vauhtia polarisoituvassa maassa kansa ei halua väritöntä ja (puhevammaista?) mumisevaa asiantuntijajohtajaa, vaan toistensa vastakohdat ja rajusti kansaa kahtia jakavat ehdokkaat. Taktisella äänestämisellä ja sillä tuleeko maahamme ensimmäinen homopresidentti vai ei, saattaa olla ratkaiseva merkitys.

Tätä taustaa vasten umpitylsä Rehn on samoin kuin koko historiaan tuijottava ummehtunut puolueensakin, taatusti vain eilistä päivää. Kepu ei tätä ymmärrä ja jos ymmärtäisi, ei hyväksyisi. Rehnin valinta on naula kepunkin arkkuun. Sen ymmärsi viimeistään siinä vaiheessa, kun vastavalittu presidenttiehdokas avasi puhujapöntössä suunsa kehuakseen itseään, miehen olevan umpitylsä savolainen. Tällaista miestä, varsinkaan kepulaista, suomalaiset eivät halua enää nykyisin presidentiksi.

Nykyjään se mitä sanoo, ei ole niin tärkeää kuin miten sen sanoo. Paketti on tärkeämpi kuin sen sisältö. Rehnin olemuksessa, tavassa sanoa sanottavansa ja esittää tärkeää kuin on, on jotain vanhakantaista ja vastenmielistä. Hänen monotoinen ja huumorintajuton olemuksensa enemmänkin jääräpäisestä perusjuntturasta, kuin uuteen aikaan sopeutuvasta joustavuudesta.

Puheessaan puoluekokousväelle, Rehn yritti vilauttaa inhimillistä puolta itsestään ja kalastella suuren yleisön sympatiaa kertomalla siskonsa Sirpan traagisesta kuolemasta ja siitä, kuinka hän pitkäksi aikaa sen jälkeen masentui ja löysi elämänsä valon vasta vaimostaan Merjasta ja siskonsa mukaan nimetystä tyttärestään. Tarina oli kyllä hyvä, ja poikkeuksellinen kepulaisen kertomaksi, ja sopi piristämään muuten niin kuivaa sekä tylsää ja yllätyksetöntä puhetta. Mutta ei se rehniä ja kepua pelasta.

Rehn kuuluu siinäkin mielessä politiikan ummehtuneeseen vanhaan kaartiin vainoharhaisen ja demareita ajojahdistaan syyttävän ystävänsä,  Supon vakoilijaksi (syystäkin) epäilemän Alpo Rusin seuraksi, että hän osaa kehua itseään rivien välistä ja korostaa omaa osaamistaan ja erinomaisuuttaan, vaikka se ei olisi de facto sen enempää totta kuin mitä nyt savolaisilla hieman kouluja enemmän muita käyneillä ja eturiviin hieman etuilemalla päässeillä on ollut aina tapana muiden ihmisten kiusaksi.

Rehnin puhe ei ollut puhe varsinaiselta olemukseltaan. Se oli enemmänkin vanhan kansakoulunopettajan kouluhistorian kertaus. Ketä muuta sellainen kiinnostaa kuin staattisen ja valmiin maailmankuvan omaavia, jotka eivät muuta halua maailmaan kuin selkeää järjestystä pelkojaan hälventämään, ja muutosta (olematonta) ajamaan samanmielistä synkistelevää (vanharaamatullisesti jyrähtelevää) johtajaa, joka on yhtä totinen huumorintajuttomuudessaan kuin he (kepulaiset) itsekin?

Rehn puhuu eri kieltä, kuin mitä hänen olemuksensa viestittää. Hänen puheensa oli presidentillinen ja käsitteli suomalaisten näkökulmasta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, mutta kuten jo fiksulla heitollaan tiedostustilaisuudessaan ja paikkansa jatkossa, sillä kepun äänet itselleen turvaten mahdollisella toisella kierroksella, kokoomuksen osaava presidenttiehdokas Alexander Stubb totesi hänen jakavan "suurin piirtein samanlaisen maailmankäsityksen" Rehnin kanssa, mikä oli myrkkyä Rehnin kannatukselle.

Ennen vaaleja jokaisen on hyvä pohtia itsensä ja muiden kanssa tarkasti näkyvän ja ei-näkyvän välistä ristiriita samoin, kuin puheiden ja tekojenkin. Presidenttiehdokkaat puhuvat ammatikseen läpiä päähänsä aina sen mukaan kuka heillä on kulloinkin kohderyhmänä. Myös ehdokkaat taktikoivat ja pelaavat varman päälle, kuten Rehn tänään Turun puheessaan teki ja osoitti, ettei hänkään ole sen enempää kuin kirjoitetut puheensa eli ei oikein mitään uutta, radikaalia tai innostavaa ja erilaista.

Tästä voi päätellä, ettei Rehn ole se, mitä hän esittää olevansa, vaan jotain muuta, kuten vakoiltuepäilty-ystävänsä Alpo Rusi. Äänestäjän on hyvä muistaa Robert Travisin muistutus siitä, että valehtelemme avaruudessa ja ajassa kaukana olevista tapahtumista, toisten käyttäytymisen yksityiskohdista ja merkityksestä, sisimmistä ajatuksistamme ja haluistamme. Mutta miksi, miksi itsepetos? Miksi meillä on ihmeellisiä aistinelimiä informaation havaitsemiseksi, mutta vääristämme informaation?"

Olli Rehn on puheopettajien kauhu ja samanlainen, kuin yleensä kepulaiset perusjuntturat olemme tottuneet aikojen saatossa näkemään aina jankkaavaan Paavo Väyryseen asti. Suomi ei hevin enää auringonlaskun puolueesta valitse itselleen presidenttiä. Kepun metkut on jo nähty ja kepulaisten temput ovat tuoreessa muistissa; miten alkiolainen köyhän ystävä muuttui yhdessä yössä kovan kapitalismin johtavaksi puolueeksi kokoomuksen jäädessä ihmettelemään muutosta oikealle rannalle.