Mistä poliittinen ajattelumme ja toimintamme määräytyy?
Teksti Harald Olausen
Poliittisissa järjestelmissä on tehokkaita tapoja ylläpitää ja vahvistaa johtavan ja omistavan luokan asemaa ns. iskulausedemokratian (demokratian ja ihmisoikeuksien nimissä) keinoin ilman, että mikään muu oikeasti muuttuu kuin hallitsijoiden ja hallintotapojen nimet.
Silloin
avuksi asian määrittelyssä pitää ottaa tunnetun historioitsijan, Eric
Hobsbawmin tokaisu: "Hevosen voi tunnistaa ja sillä voi ratsastaa, vaikka ei
pystyisi hevosta määrittelemäänkään." Tuo hevonen on ihmisen maailmankuva
suhteessa hänen mentaliteettiinsa.
Meidän tuota aikaa ja ihmistä kaukaa tulevaisuudesta katsovien ongelma piilee siinä, että mentaliteetti on määritelmällisesti määrittelemätön. Toisin sanoen se on syönyt sisäänsä sekä näkyvää että näkymätöntä sen verran paljon ja pitkään, ettei siitä tahdo saada selvää hetkessä vain yhdeltä kantilta sitä tarkastellen.
Mentaliteettia
on vaikea pukea yksiin vaatteisiin, koska se muodostaa tiedostamattoman,
reflektoimattoman ja automaattisuuden kehän ajattelumme ja tekojemme ympärillä,
ihmisen oman roolin jäädessä siksi Hobsbawmin hevosta ihmetteleväksi ja
päästään pyörällä olevaksi sivustakatsojaksi. Tämän saman ihmetyksen löytää
kaikkialta muualtakin.
Esimerkiksi Jaakko Paavolaisen Nuori Tanner menestyvä sosialisti - elämänkerta vuoteen 1911 (Tammi 1977) kerrotaan tarinaa siitä, miten Hampurissa ollut Tanner oli ihastunut suomalaisen papin tyttäreen ja kun rakkaus ei saanut vastakaikua, oli Tanner kääntänyt huomionsa yhteiskunnallisiin asioihin ja päätti tulla sosiaalidemokraatiksi.
Tai Ilta-Sanomien pitkäaikaisen kulttuuritoimittaja Matti Rinteen (1934-2022) kirjassa Yksitoista Tapiovaaraa (TEOS 2008), missä seurataan lahjakkaan ja lukumäärältään suuren sisarusparven elämänvaiheita nykyaikaiseksi 1900-luvun keskivaiheilla muotoutuvassa Suomessa.
Kirjassa huomio kiinnittyy Varastetun kuolema (1928) elokuvan ohjaajaan, talvisodassa vain 28-vuotiaana kuolleeseen Nyrki Tapiovaaraan (1911-1940). Rinne kirjoittaa kirjailija Matti Kurjensaaren kuvanneen Nyrkin yhteiskunnallista heräämistä, että hän suoritti valtavalla innolla loppuun kasvuympäristönsä arvostelun ja ryntäsi sosiaaliseen ja sivistykselliseen radikalismiin.
Rinne kirjoittaa rikkaan teollisuuspohatta Rosenlewin upean ja kolossaalisen kartanon, Vanajalinnan Nyrkin kotiseudulla Hämeenlinnassa olleen kuin muistutus eriarvoisuudesta, sitä ei tarvinnut erikseen etsiä tai osoitella, se seisoi jyhkeänä paikallaan tavallisen ihmisen kokiessa kukistuvansa kuin vanhoiksi feodaaliajan näkymättömiksi ja mitättömiksi palvelijoiksi.
Mutta ihmisen muisti on lyhyt. Kovin harva muistaa enää Marxin sanat siitä, että meillä on menetettävänä vain kahleemme. Gramscin tavoin on ymmärrettävä, ettei marxilaisuus merkinnyt historiallista determinismiä. Historia ei automaattisesti nostaisi sorrettuja valtaan.
Vallankumouksen perusongelma - ja se tekee myös vallankumoukset melko mahdottomiksi - on Hobsbawmin mukaan se, miten koko elämänsä alistettuna oleva sorrettu luokka pystyy voittamaan porvareilta johtoaseman (tunnetusti heikoilla eväillään), uskomaan itseensä potentiaalisena hallitsevana luokkana, ja olemaan sellaisena myös uskottava muiden luokkien silmissä. Ei ole tähän mennessä vielä onnistunut.