Mitä me oikeasti muistamme kun sanomme muistavamme ja muuta muististamme?

Teksti Harald Olausen

"Ihmisen muisti ei voi täyttyä, sillä mikään kohta aivoissa ei koskaan ole kokonaan varattu yksinomaan tiettyyn tehtävään. Muistot sijiatsevat päällekkäin ja lomittain siten, että yksi ja sama hermoverkko sisältää suuren määrän muistoja. Näin samaan verkkoon voidaan tallentaa aina vain uusia tietoja."

-Professori ja aivotutkija Minna Huotilainen ja toimittaja sekä tietokirjailija Leeni Peltonen uutuskirjassaan Uuden ajan muistikirja (Otava 2020)

Jo aikoinaan Platon käsitteli muistia osana tiedonkäsittelyn teoriaa. Hänelle muistin toiminta oli argumentti sielun kuolemattomuuden todistamisessa. Muistaminen oli Platonille opitun mieleen palauttamista: ihminen on tiennyt tässä elämässä oppimansa asiat jo ennen syntymäänsä, mutta vain unohtanut ne, hän ajatteli. Mutta tärkeintä oli se, että jo Platon tiesi ihmisen muistin olevan jatkuvassa muutostilassa: aina syntyy uutta ja vanhaa häviää.

Kuuluisa psykoanalyytikko C.G. Jung kirjoitti paholaisen olleen varjon arkkityypin muunnos ja edusti ihmisen hyväksymättömien varjopuolen vaarallisimpia osia. Jungin väittämä on kiinnostava ihmisen muistin kannalta tarkasteltuna: Muuttuuko ihminen ja millaiseksi, iän karttuessa ja muistin heikentyessä? Onko muistin katoaminen osa evuluutioon kuuluvaa "hitaasti lyhdyt sammuttavaa" armollista ihmisyyden anteeksiantopolitiikkaa ihmiselle itselleen perimmiltään ilman mitään ulkopuolisia uskonnollisia krumeluureja ja myyttisiä tulkintoja?

Uuden ajan muistikirjan kirjoittajat Minna Huotilainen ja Leeni Peltonen kuvaavat ilmiötä termillä "tyylikäs rapautuminen (englanniksi cracefull degradation)", koska yksittäisiä hermosoluja kuolee koko ajan, ja hermoverkko on jatkuvassa muutoksen tilassa. Ihmisten muistit ovat heidän mukaansa vahvasti verkottuneita ja kokonaisvaltaisia: "Muistomme voivat värittyä, haalistua, vääristyä tai vaimentua monin tavoin, mutta ne säilyttävät perusluonteensa erinomaisesti, vaikka verkko hieman vaurioittuukin".

Se on lohdullista kuultavaa. Mutta emmekö pääse koskaan, muuten kuin kuolemassa eroon kaikista muistoistamme, koska muisti on niin kokonaisvaltainen ja kaikkeen kietoutuva asia, että jopa sen järkevä luokitteleminen on vaikeaa? Tähän vastavaat parhaan kykynsä mukaan koko kirjan verran Minna Huotilainen ja Leeni Peltonen, jotka ovat kirjoittaneet muistista muistia kaikilta mahdollisilta kantilta valaisevan kirjan. Kirjan on lajissaan harvinainen pieni tietopaketti muistamisesta ja muistista, ja kaikesta siihen liittyvästä.

Kirja käsittelee aihetta kuuden isomman kokonaisuuden kautta; Mitä muisti on, Oppiva muisti, Työskentelevä muisti, Muisteleva muisti ja Haurastuva muisti sekä lopuksi Villien visioiden muisti? Kirjan mielenkiintoisin kohta on muistutus huonosta muistamisesta huolestuneelle ihmisille unohtamisen tarpeellisuudesta, sillä kuten muistaminen ja muistot, myös unohtaminen on olennainen osa elämää, kuten jo alussa mainutsemani Platon tiesi.

Kirjan näkökulma on neurologis-psykologinen. Kirjoittajat keskittyvät käsittelemään etupäässä terveiden ihmisten muistia, joten kirja sopii mainiosti omatoimiseen muistin opiskeluun, ja on sekä innostava että luotettava lähde ennen kaikkea tutkia, mitä kaikkea muisti ja muistaminen pitää sisällään. Ihan kaikkea ei onneksi ole meidän tarkoitettu muistaa – edes tästä kirjasta, ettemme rasittuisi ja huolestuisi liikaa.

Pitää kuitenkin muistaa yksi tärkeä muistiin liittyvä asia: äly, mikä on paljolti geneettisen perimän mukana kulkeva ominaisuus, on nimenomaan muistista riippuvainen. Jo siksi kirjan lukeminen kannattaa niille, jotka ovat kiinnostuneet nykypäivän vitsauksesta suurinta eli epä-älyllisyyttä, koska ihmisten yhteinen historia rakentuu muistin ja sen välittämän tiedon varaan, ja se ettei muista on usein vihje vakaviin älyllisiin ongelmiin (se ettei tahdo muistaa on taas esimerkki fiksun ihmisen eksistentiaalisista ongelmista).

Muisti on kirjoittajien mukaan paljon enemmän kuin vain pelkkä jokapäiväinen apuväline: "Luova kykymme yhdistellä muistoja, ajatuksia, tunteita ja aistimuksia voi tuottaa meille joka hetki iloa ja riemua. Käsitys itsestämme, maailmasta ja koko elämästä perustuu muistin kerrostumiin. Ilman muistia en olisi minä."

Muistamattomuus ja muistien menettäminen on astetta vakavampi kysymys ja sekä älyn että persoonan kannalta kimurantti ongelma. Toisaalta se on vaiva, mikä haitaa mutta voi olla myös helpotus, joka pelastaa ihmisen, joka esimerkiksi kärsii menneisyyden varjojen piinasta ja niiden häiritsevästä kummittelusta mielessään.

Muisti on myös kuin ovela ja älykäs varas. Joskus se on niin empaattinen, että se tietämättään adoptoi jonkun läheisen sinulle kertoman muiston niin, että on vaikea sanoa, kenelle se on joskus oikeasti kuulunut. Kirjassa puhutaan myös tästä ja esitellään muistin eri lajit; yksilön muisti, yhteisön muisti, asiamuisti eli tietoinen muisti, merkitysmuisti, tapahtumamuisti, asiamuisti, taitomuisti, tiedostamaton muisti. Kaikki tämä graafisesti "muistin puuna".

Muisti on tärkeä osa identiteettiä ja mielenterveyttä- tai sairastumista. Jos ihminen murtuu eikä kykene näkemään elämällään mitään tarkoitusta tai merkitystä, myös hänen (muistamansa) tarina itsestään sekä elämästään on järjetöttömänä vailla mieltä sekä merkitystä, ja tekee ihmisestä itselleen ja ympäristölleen vieraan sekä pelottavan – usein jopa vaarallisen kuten rikollisista ja parantumattomista mielisairaista.

Niin monia kykyjä kuin muistillamme onkin, se on myös vajavainen ja epäluotettava. Eikä kaikki muisti ole tietoista eli ekspliittistä, esimerkiksi taitomuisti, minkä sisältöä on vaikea tietää. Tutkijat ovat löytäneet monia muitakin tiedostamattoma muistin muotoja. Ihmisen muisti sisältää paljon sellaista tietoa, josta emme ole lainkaan tietoisia, ja tiedostamattomia muistoja syntyy jo lapsuudesta lähtien, ja jopa niinkin varhain kuin vauvaiässä.

Kirja esittelee tunnetuimman muistotyyppien jaottelun, mikä perustuu Richard Atkinsonin ja Richard Shiffrin vuonna 1968 esittämään ns. kolmen muistivaraston (aistimuisti, työmuisti, pitkäkestoinen muisti) malliin, joka on edelleenkin yleisessä käytössä. Kirjoittajien mukaan evoluutiotakin voidaan pitää muistin eräänlaisena muotona.

Kirjan hauskinta osaa ovat pohdinnat siitä, miten muistot ja assosiaatiot pulpahtavat mieleeen, ja onko meillä eläimellistä vai ihmismäistä muistia, sillä ihmisen muistin jotkin osat ovat samanlaisia kuin eläimillä? Miksi muistamme väärin?-luku tarjoaa katsauksen vaikeaan, ja mieliämme jatkuvasti askarruttavaan ongelmaan, sillä juuri tätä heikkoutta käyttävät hyväkseen niin ovelat ja hopeahuuliset markkinamiehet yhtä tehokkaasti kuin poliittiset helppoheikitkin vaalien alla ääniä kalastellessaan.

Muistimme nimittäin osaa taidon kohdistaa muistikuvamme joko väärään aikaan tai paikkaan. Erityisen dramaattisia vaikutuksia tällä on esimerkiksi todistajanlausunnoissa oikeudessa. Kirja tarjoaa huonon muistin avuksi myös kättä pidempiä käytännön neuvoja, kuten solmuja ja savitauluja (historiassa), ja muistuttaa laulun sekä tarinan jäävän huonomuististen mieleen.

Kirjoittajat ovat aikaisemminkin kirjoittaneet yhdessä teoksen Tunne aivosi (Otava 2007), jonka vastaanotto olli yhtä hyvä kuin nyt käsiteltävänä olevan uutuuskirjankin, joten tätä kirjaa voi pitää odotettuna jatko-osana vähintäänkin yhtä tärkeälle ja onneksi myös yhtä hyvin kirjoitetulle tietokirjalle kuin mitä aivokirjakin oli. Onkohan tänä tai ensi vuonna odotettavissa kolmatta osaa?

Hieman kirjassa on varovasti piilotettua ironiaakin, kun kirjoittajat kysyvät: "Onko se muistia, kun turkulainen tuntee olevansa turkulainen? Ja he vastaavat itse hymyssäsuin: "Tietysti hän muistaa osoitteensa ja tietää sen sijaitsevan Turussa, mutta tunne ja mielikuva turkulaisuudesta on paljon enemmän. Se on kokoelma muistoja kaupungissa vietetystä lapsuudesta ja nuoruudesta, kesistä ja talvista."