Mitä me oikeasti tiedämme ristiretkistä?
Teksti Harald Olausen
"Richard Leijonamielen purjehtiessa kohtaloonsa taakse jäi valtakiistojen haurastuttama ja hajanainen ristiretkeläisten kungaskunta, jonka pääkaupunki Jerusalem oli menetetty tapaus. Hattinin häviö oli kohtalokas isku Jerusalemin kungaskunnalle, ja vaikka rannikkokaistale palautui ristiretkeläisille Jaffan sopimuksella, viivytystaistelu kohti lopullista romahdusta oli jo alkanut. Toukokuussa 1291 Akko, viimeinen merkittävä ristiretkiläisten hallussa ollut kaupunki Pyhällä maalla, kaatui mamelukkien hyökkäyksessä." – Sini Kangas Ristiretkeläisten historia 1096-1192. Mukava ja valaiseva lisä ristiretkeläiskirjallisuuteen.
"Paavi Urbanus II:n julistama Jerusalemin vapautus aloitti vuonna 1095 ristiretkien ajan, jolla oli kauaskantoisia seurauksia keskiajan Euroopassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Muslimien hallitsemalle Pyhälle maalle suuntautuneiden ristiretkien lisäksi sotaa käytiin Jumalan nimessä myös Baltian pakanoita vastaan."- https://kirjat.finlit.fi/sivu/tuote/ristiretkien-historia/5338498 On myös toinen syy, miksi ristiretkiin kannattaisi tutustua: tappava poliittinen viha ja monimutkainen sekavuus päättymättömänä helvettina Lähi-idässä, missä kristityt ja muslimit taistelevat jatkuvasti elintilastaan keskenään, on peräisin juuri noista ajoista.
Kirjan yksi opetus voisi olla katsoa kristinuskoa silmästä silmään sellaisena ikävänä ja turmeltuneena ruhtinaiden ja johtajien käsikassarana, miksi se oli muodostumassa kristinuskoan alkuperäistä sanomaa armosta, anteeksiannosta ja ja lähimmäisenrakkaudesta välittämättä. Ristiretkillä kristillinen valhe pukeutui uusiin hämääviin vaatteisiin ja siitä tuli häikäilemättömien lurjusten käsissä se kova ja ihmisvihamielinen johtajien kurinpitoväline, jollaisena se tunnettiin aina 1900-luvun loppupuolelle saakka maailmassa. Kirjaa lukemalla näkee myös syyn miksi ja miten kristinuskosta tuli voimakkaan vihan väline.
Pohjoismaissa ehkä kaikkein tunnetuin muisto epäonnisista ristiretkistä nykyajassa on ollut Ingmar Bergmanin elokuvan Seitsenmäs sinetti lohduton kuva kotiin palaavasta ristiretkeläisritarista, joka kohtaa matkallaan vain ikävää kuolemaa, ruttoa, nälänhätää ja ihmisten ahdistusta. Eurooppa on romuna samoin ihmisten tulevaisuudenhaaveet. Tuntuu kuin Jumala olisi kostanut. Mutta mitä me oikein tiedämme ristiretkistä? Emmepä juuri mitään valaisevaa. Nyt tilanne on hieman korjaantunut ja vieläpä lyhyessä sekä ytimekkäässä Sini Kankaan kirjoittamassa kirjassa Ristiretkeläisten historia 1096-1192 (SKS-kirja, 2025).
Kirjassa on vain 184 sivua mutta joka sivu täyttä asiaa ja selkeästi kirjoitettuna. On olemassa paljon kronikjoita aiheesta mutta niiden todenperäisyys on vähän sitä sun tätä ja lähinnä oman kuvan sekä aikiden kirkastamiseksi tehtailtuja. Ristiretket olivat raakaa menoa ja tappamista täynnä, jossa sotilaat puolin ja toisin tekivät kamalia hirmutöitä. Miksi sitten on hyvä että tiedämme jotain noista kaukaisista ja jo lähes unohtuneista vaiheista? Oppiaksemme, sillä historia ei toistu sanonnasta huolimatta sellaisenaan vaan parhaimillaan opettaa meitä kohtaamaan samoja ongelmia, jotka eri muodoissaan kohtaavat meitä. Oppiaksemme mitä? Ettei koskaan pitäisi enää tehdä samoja virheitä Lähi-Idässä europpalaisten toimesta ristiin nojautuen.
"Ristiretkien aikakausi alkoi keväällä vuonna 1096, kun pyhiinvaltajien armeijat marssivat lännestä kohti Jerusalemia vallatakseen muslimeilta pyhän kaupungin ja siellä perimätiedon mukaan sijiatsevan Jeesuksen haudan. Kyseessä oli ensisijaisesti valloitussota ja toissijaisesti idän kristittyjen tukeminen, ei lähetystyö muslimien parissa. Ensimmäisen ristiretken seurauksena Jerusalem kukistui 15. heinäkuuta 1099 ja jäi kahdeksaksikymmeneksikahdeksaksi vuodeksi kristittyjen kuninkaiden alamaisuuteen." Tänään tiedämme ristiretkeläisten avanneen Pandoran lippaan, jossa pohjalla oli ripaus toivoa. Ristiretkiä oli monia mutta lopulta ne epäonnistuivat. Tutkijoiden mielipide käsitteen ristiretki merkityksestä on aikojen saatossa vaihdellut.
"Perinteisen näkemyksen mukaan ristiretkiä olivat pyhälle maalle ja erityisesti Jerusalemiin suuntautuneet sotaretket, jotka paavi julisti ja joiden osanottajille myönnettiin ane ja erilaisia privalegioita. Nykyisin monien mielesstä ristiretkinä voidaan pitää myös sellaisina kampanjoita, joilta puuttui katolisen kirkon muodollinen tunnustus, mikäli osalliset itse kokivat käyvänsä sotaa vakaumuksellisista syistä uskonsa vihollisia vastaan ja kutsuivat hankettaan risiretkiksi." Ristiretkeläisten harmiksi Bysantin ortodoksikirkko kieltäytyi jyrkästi hyväksymästä "pyhää sotaa" (Ehkä syynä oli 1054 tapahtumut idän ja lännen kirkkojen ero).
Kirja rajoittuu 1100-luvun ristiretkiin. Unelma kristitystä Jerusalemista ei suinkaan kuollut Leijonamielen myötä: "Suunnitelmat päämäärän saavuttamiseksi kokivat muodonmuutoksen 1200-luvun puolella, jolloin painopiste siirtyi Pohjois-Afrikan puolelle." Ristiretkiaatteen leviäminen oli johtanut valloitus- ja uskonsotiin myös Euroopassa. Sivuotuote oli Konstantinopolin hävitys vuonna 1204. Kangas kuvaa osuvasti koko prosessin seurauksia. Jos haluaa lukea lisää kiinnostavasta aiheesta Lähi-Idän, Kreikan ja Etekä-Ranskan osalta, kannattaa tutustua FT Miikka Tammisen kaksiosaiseen kirjasarjaan Ristiretkien historia.