Miten epäoikeudenmukaista kamppailu kuoleman kanssa voi olla!

Teksti Harald Olausen

Entisen vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvin kertoma tarina omasta sairastumisestaan syöpään ja sen pitkästä ja vaihtelevasta kehityshistoriasta on sekä karmaisevaa katseltavaa tavallisille ihmiselle että myös hyvä oppitunti siitä, miten sairauksien kanssa taisteleva yksilö on lähes yksin, mutta myös opettavainen tarina siitä, että kaikki saattaa muuttua muutamassa päivässä joko pahempaan tai parempaan. Voi hyvällä syyllä sanoa, että Kasvin elämä on sekä murtunut että taas rakentunut uudelleen pala palalta. Flinkkilä & Kellomäki-ohjelmassa toimittaja Anne Flinkkilän vieraana "Tämän päivän elän" olleen Kasvin piti olla mullan alla jo kesällä sairautensa edetessä alkuvuodesta aggressiiviseen vaiheeseen ja Kasvin jouduttua saattohoitoon.

Uutinen oli järkyttävä ja keräsi paljon mediahuomiota sekä sateli empatiaa Kasville itselleen, joka kertoo Flinkkilän ohjelmassa, miten hän sittenkin pelastui viime tingassa uuden lääkkeen avulla, jota ei vielä muutama kuukausi sitten ollut edes olemassa. Ihmeellistä on lääketiede, sano ohjelmassa itsekin tekniikan tohtorina tutkijan taustan omaava Kasvi. Kasville kerrottiin, miten hän kuolee. Eri syöpiin kuolee eri tavalla, mutta hänen syöpänsä kuolema oli yksi niistä helpommista. Tulee vain väsynyt olo ja sitten jonkin ajan kuluttua kuolee. Kovin lohdutonta kerrottavaa. Kasvi on tunnettu julkisuuden henkilö, jonka tekemisiä seurataan ainakin nyt tämän taistelun syövän kanssa-uutisen jälkeen sadoissa tuhansissa kodeissa. Mutta miten on vaikka jossain Kuusankoskella Kymenlaaksossa entisen tehtaantyöläisen yksiössä alueella, jota kutsutaan slummiksi ja ihmisen elämässä, joka elää yksin vailla ystävien ja omaisten huolehtimista toimeentulon minimirajoilla?

Kun Kasvi oli julkisuudessa kertonut shokkiuutisen omasta mahdollisesti edessään häämöttävästä kuolemasta ja että hän mitä todennäköisemmin tulee kuolemaan, vaikka maailmassa olisi olemassa - ei siis vielä silloin Suomessa - lääke, joka saattaisi pelastaa hänet, alkoi valtava trafiikki Kasviin päin. Hän kertoo saaneensa ainakin yli tuhat yhteydenottoa kansalaisilta. Kasvi oli yllättynyt, ettei yksikään viesti somessa ollut kielteinen, vaan kannustava ja myönteinen. Moni kysyi aidosti mitä he voisivat tehdä hänen hyväkseen. Ihmiset keräsivät rahaa hänelle ja uskovaiset aloittivat agnostikko-Kasvin puolesta esirukouskampanjan. Kasvin tarvitseman lääkkeen saamiseksi Eurooppaan käynnistettiin adressikampanja. Kasvi kertoo olleensa "aivan hämmästynyt " ja oppineensa uusia ulottuvuuksia, mitä kiitollisuus tarkoittaa.

On hellyttävää katsoa ohjelmassa miten selvästikin hyvävointinen ja täynnä tarmoa oleva, oman elinvoimansa ja uskonsa tervehtymiseen takaisin saanut Kasvi kertoo tarinaa kamppailustaan sairautensa keskellä ihmisten myönteisen tuen saattelemana. Mieleen nousee taas se kuusankoskelainen ehkä samanikäinen mies ehkä saman sairauden kanssa kamppailemassa, jolla ei ole rahaa, ei tuttavia eikä sukulaisia, ja jolle lääkärin sanat sairaalassa hoidon lopettamisesta turhana ja siirtymisestä saattohoitoon edessä muutaman kuukauden päässä häämöttävästä kuolemasta ovat yhtä lopullisia kuin naula arkkuun, miten epäoikeudenmukaista kahden eri ihmisen, mutta saman jakamattoman ihmisarvon jakavan, elämä ja varsinkin sen loppupuoli kamppailussa kuolettavaa sairautta kohtaan voi ollakaan.

Kasvi pelastui saamillaan yksityisillä rahoilla ja yksityisellä lääkärinhoidolla. Seitsemän viikon uusien hoitojen ja uusien lääkkeiden jälkeen lääkäri huomasi hänen kasvaimissaan tapahtuneen radikaalin vähentymisen ja parantumisen. Kasvi ei ole silti vielä kuivilla ja pelastettu elämälle kokonaan - kuten ei meistä kukaan muukaan. Elämä on täynnä ikäviä yllätyksiä. Mietin miten sen kuusankoskelaisen Kasvin verrokin, noin suunnilleen ikäisensä, mutta köyhän, yksinäisen ja ehkä elintavoiltaan vielä epäterveellisemmän miehen kävi samaan aikaan, kun lääkäri oli ilmoittanut hänelle saman kuin Kasville ja hoidot lopetettiin turhina elinajanennusteen ollessa enää vain muutama kuukausi. Miten hänen loppuaikansa meni yksin kipujen kanssa jossain sairaalan pienessä huoneessa, sillä hän kuoli ihan varmasti ilman yksityistä rahoitusta ja suurta mediahuomiota yhtä yksinäisenä, kun oli oman yksinäisen ja puutteenalaisen elämänsä elänytkin.

Kasvi muistuttaa, ettei kaikki ole kunnossa eikä ihan varmasti voi sanoa, mitä hänellä on edessään. Hoitojen teho saattaa heiketä, samoin hän ja lopun alun olevan edessä. Mutta saattaa tapahtua myös päinvastoin ja Kasvi tervehtyä kokonaan. Yksityinen lääkitys ja hoito ovat uusia mahdollisuuksia - kalliitta tosin ja vaikeita, mutta mahdollisuuksia kuitenkin ja valo pimeään yöhön myös Kasville. Kaikki on hänelle mahdollista, kun ei tiedä ja sen epävarmuuden kanssa hän sanoo yrittävänsä oppia elämään lopun elämänsä. Me emme tiedä mikä on hänen ennusteensa.

Eikä hän sitä itsekään tiedä. Saattaa olla, että jo huomenna hänen tilansa huononee yhtäkkiä jostain kumman syystä, siis meille asiaa tuntemattomille, ja hän on taas vuoteen oma matkalla kohti saattohoitoa ja varmaa kuolemaa. Siksi Kasvin haastattelu televisiossa on pysähdyttävä ja nostattaa palan kurkkuun ja vedet silmiin. Mitä me tirkistelynhaluiset ihmiset - vielä terveet (ehkä) hänestä haluamme oppia ja mitä me hänessä erityisesti katsomme? Sitä, miten hän yrittää selittää itselleen optimistin tavoin vaikeat asiat parhain päin, kuten kulttuurissamme on tapana vähättelemällä ongelmia ja suhtautumalla stoalaisen tyynesti edessä oleviin mahdollisiin ja mitä todennäköisimpiin myrskyihin. Asiat eivät ole niin hyvällä tolalla kun hän yrittää urheasti antaa meidän ymmärtää. Hän on vakvasti sairas ja kamppailee koko ajan - siis joka päivä - kuolemaa vastaan kaikilla voimillansa, jotka ovat vuosien kovien hoitojen myötä rajusti vähentyneet. Jossain vaiheesa mieli ja keho panevat lopullisesti hanttiin.

Kasvi hymyilee naurahtaen kohtalolleen, vaikkakin väkinäisesti ja juuri niin kuin meille opetetaan "päivääkään en vaihtaisi pois tarinoinnissa". Tietenkin me haluaisimme vaihtaa elämästämme suuren osan - ainakin ne pahimmat - pois ja elää uudelleen ne harvat hetket, jolloin kuvittelimme olevamme onnellisia. Kasvin tarina on kiinnostava myös siksi, että hän on sujuvasanainen julkisuudenhenkilö. Mutta valehteleeko hän vai vain kaunistelee tarinaansa ja omia tuntemuksiaan, kun hän esimerkiksi sanoo "haluavansa elää päivän kerrallaan saadakseen elämänkertansa kirjoitettua?" vaikea sanoa. Koko ohjelma vaikutti alkurepliikkejä myöten hyvin etukäteeen kirjoitetulta sairaskertomukselta, missä parantumisenmahdollisuuksistaan ilahtunut ja kiitollinen potilas kiitti kaikkia mahdollisia tahoja onnestaan hymyillen tietävän samalla olevan jo voiton puolella.

Kasville pitää nostaa hattua ja toivoa paranemisen jatkuva. Omalämänkertaa odotellaan. Siitä tulee varmasti oman aikansa ja alansa bestseller, onhan Kasvi jo poliitikkoaikoinaan tottunut nousemaan otsikoihin koskettavilla tarinoilla. Ja jos niin ikävästi käy, että se olisi menoa, toivoisi Kasvin lahjoittavan omaelämänkerrastaan saamansa tulot lyhentämättöminä sellaiselle rahastolle, joka nappaisi ne "köyhät kasvit" - sen jo nyt kuolleen erään mahdollisen kuusankoskelaisen miehen tapaan" - pois julkisesta sairaalahoidosta turhaan ja inhimillisesti katsottuna aivan liian aikaisin kuolevina kokemaan saman lääketieteellisen ihmeparannuksen kuin mitä Kasvikin, ettei Suomen tarvitsisi hävetä omaa terveydenhoitonsa epädemokraattisuutta.