Miten epäoikeudenmukaista kamppailu kuoleman kanssa voi olla!
Teksti Harald Olausen

Entisen vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvin kertoma tarina
omasta sairastumisestaan syöpään ja sen pitkästä ja vaihtelevasta kehityshistoriasta
on sekä karmaisevaa katseltavaa tavallisille ihmiselle että myös hyvä oppitunti
siitä, miten sairauksien kanssa taisteleva yksilö on lähes yksin, mutta myös
opettavainen tarina siitä, että kaikki saattaa muuttua muutamassa päivässä joko
pahempaan tai parempaan. Voi hyvällä syyllä sanoa, että Kasvin elämä on sekä
murtunut että taas rakentunut uudelleen pala palalta. Flinkkilä & Kellomäki-ohjelmassa
toimittaja Anne Flinkkilän vieraana "Tämän päivän elän" olleen Kasvin piti olla
mullan alla jo kesällä sairautensa edetessä alkuvuodesta aggressiiviseen
vaiheeseen ja Kasvin jouduttua saattohoitoon.
Uutinen oli järkyttävä ja keräsi
paljon mediahuomiota sekä sateli empatiaa Kasville itselleen, joka kertoo
Flinkkilän ohjelmassa, miten hän sittenkin pelastui viime tingassa uuden lääkkeen
avulla, jota ei vielä muutama kuukausi sitten ollut edes olemassa. Ihmeellistä
on lääketiede, sano ohjelmassa itsekin tekniikan tohtorina tutkijan taustan
omaava Kasvi. Kasville kerrottiin, miten hän kuolee. Eri syöpiin kuolee
eri tavalla, mutta hänen syöpänsä kuolema oli yksi niistä helpommista. Tulee
vain väsynyt olo ja sitten jonkin ajan kuluttua kuolee. Kovin lohdutonta
kerrottavaa. Kasvi on tunnettu julkisuuden henkilö, jonka tekemisiä seurataan
ainakin nyt tämän taistelun syövän kanssa-uutisen jälkeen sadoissa tuhansissa
kodeissa. Mutta miten on vaikka jossain Kuusankoskella Kymenlaaksossa entisen
tehtaantyöläisen yksiössä alueella, jota kutsutaan slummiksi ja ihmisen
elämässä, joka elää yksin vailla ystävien ja omaisten huolehtimista toimeentulon
minimirajoilla?
Kun Kasvi oli julkisuudessa kertonut shokkiuutisen omasta mahdollisesti edessään häämöttävästä kuolemasta ja että hän mitä todennäköisemmin tulee kuolemaan, vaikka maailmassa olisi olemassa - ei siis vielä silloin Suomessa - lääke, joka saattaisi pelastaa hänet, alkoi valtava trafiikki Kasviin päin. Hän kertoo saaneensa ainakin yli tuhat yhteydenottoa kansalaisilta. Kasvi oli yllättynyt, ettei yksikään viesti somessa ollut kielteinen, vaan kannustava ja myönteinen. Moni kysyi aidosti mitä he voisivat tehdä hänen hyväkseen. Ihmiset keräsivät rahaa hänelle ja uskovaiset aloittivat agnostikko-Kasvin puolesta esirukouskampanjan. Kasvin tarvitseman lääkkeen saamiseksi Eurooppaan käynnistettiin adressikampanja. Kasvi kertoo olleensa "aivan hämmästynyt " ja oppineensa uusia ulottuvuuksia, mitä kiitollisuus tarkoittaa.
On hellyttävää katsoa ohjelmassa miten selvästikin
hyvävointinen ja täynnä tarmoa oleva, oman elinvoimansa ja uskonsa
tervehtymiseen takaisin saanut Kasvi kertoo tarinaa kamppailustaan sairautensa
keskellä ihmisten myönteisen tuen saattelemana. Mieleen nousee taas se
kuusankoskelainen ehkä samanikäinen mies ehkä saman sairauden kanssa
kamppailemassa, jolla ei ole rahaa, ei tuttavia eikä sukulaisia, ja jolle
lääkärin sanat sairaalassa hoidon lopettamisesta turhana ja siirtymisestä saattohoitoon
edessä muutaman kuukauden päässä häämöttävästä kuolemasta ovat yhtä lopullisia
kuin naula arkkuun, miten epäoikeudenmukaista kahden eri ihmisen, mutta saman
jakamattoman ihmisarvon jakavan, elämä ja varsinkin sen loppupuoli kamppailussa
kuolettavaa sairautta kohtaan voi ollakaan.
Kasvi pelastui saamillaan yksityisillä
rahoilla ja yksityisellä lääkärinhoidolla. Seitsemän viikon uusien hoitojen ja
uusien lääkkeiden jälkeen lääkäri huomasi hänen kasvaimissaan tapahtuneen
radikaalin vähentymisen ja parantumisen. Kasvi ei ole silti vielä kuivilla ja
pelastettu elämälle kokonaan - kuten ei meistä kukaan muukaan. Elämä on täynnä
ikäviä yllätyksiä. Mietin miten sen kuusankoskelaisen Kasvin verrokin, noin
suunnilleen ikäisensä, mutta köyhän, yksinäisen ja ehkä elintavoiltaan vielä
epäterveellisemmän miehen kävi samaan aikaan, kun lääkäri oli ilmoittanut
hänelle saman kuin Kasville ja hoidot lopetettiin turhina elinajanennusteen ollessa
enää vain muutama kuukausi. Miten hänen loppuaikansa meni yksin kipujen kanssa jossain sairaalan
pienessä huoneessa, sillä hän kuoli ihan varmasti ilman yksityistä rahoitusta
ja suurta mediahuomiota yhtä yksinäisenä, kun oli oman yksinäisen ja puutteenalaisen elämänsä elänytkin.
Kasvi muistuttaa, ettei kaikki ole kunnossa eikä ihan
varmasti voi sanoa, mitä hänellä on edessään. Hoitojen teho saattaa heiketä,
samoin hän ja lopun alun olevan edessä. Mutta saattaa tapahtua myös päinvastoin
ja Kasvi tervehtyä kokonaan. Yksityinen lääkitys ja hoito ovat uusia
mahdollisuuksia - kalliitta tosin ja vaikeita, mutta mahdollisuuksia kuitenkin
ja valo pimeään yöhön myös Kasville. Kaikki on hänelle mahdollista, kun ei
tiedä ja sen epävarmuuden kanssa hän sanoo yrittävänsä oppia elämään lopun elämänsä. Me emme
tiedä mikä on hänen ennusteensa.
Eikä hän sitä itsekään tiedä. Saattaa olla, että jo huomenna hänen tilansa huononee yhtäkkiä jostain kumman syystä, siis meille asiaa tuntemattomille, ja hän on taas vuoteen oma matkalla kohti saattohoitoa ja varmaa kuolemaa. Siksi Kasvin haastattelu televisiossa on pysähdyttävä ja nostattaa palan kurkkuun ja vedet silmiin. Mitä me tirkistelynhaluiset ihmiset - vielä terveet (ehkä) hänestä haluamme oppia ja mitä me hänessä erityisesti katsomme? Sitä, miten hän yrittää selittää itselleen optimistin tavoin vaikeat asiat parhain päin, kuten kulttuurissamme on tapana vähättelemällä ongelmia ja suhtautumalla stoalaisen tyynesti edessä oleviin mahdollisiin ja mitä todennäköisimpiin myrskyihin. Asiat eivät ole niin hyvällä tolalla kun hän yrittää urheasti antaa meidän ymmärtää. Hän on vakvasti sairas ja kamppailee koko ajan - siis joka päivä - kuolemaa vastaan kaikilla voimillansa, jotka ovat vuosien kovien hoitojen myötä rajusti vähentyneet. Jossain vaiheesa mieli ja keho panevat lopullisesti hanttiin.
Kasvi hymyilee naurahtaen kohtalolleen, vaikkakin väkinäisesti ja juuri niin kuin meille opetetaan "päivääkään en vaihtaisi pois tarinoinnissa". Tietenkin me haluaisimme vaihtaa elämästämme suuren osan - ainakin ne pahimmat - pois ja elää uudelleen ne harvat hetket, jolloin kuvittelimme olevamme onnellisia. Kasvin tarina on kiinnostava myös siksi, että hän on sujuvasanainen julkisuudenhenkilö. Mutta valehteleeko hän vai vain kaunistelee tarinaansa ja omia tuntemuksiaan, kun hän esimerkiksi sanoo "haluavansa elää päivän kerrallaan saadakseen elämänkertansa kirjoitettua?" vaikea sanoa. Koko ohjelma vaikutti alkurepliikkejä myöten hyvin etukäteeen kirjoitetulta sairaskertomukselta, missä parantumisenmahdollisuuksistaan ilahtunut ja kiitollinen potilas kiitti kaikkia mahdollisia tahoja onnestaan hymyillen tietävän samalla olevan jo voiton puolella.
Kasville pitää nostaa hattua ja toivoa paranemisen jatkuva. Omalämänkertaa odotellaan. Siitä tulee varmasti oman aikansa ja alansa bestseller, onhan Kasvi jo poliitikkoaikoinaan tottunut nousemaan otsikoihin koskettavilla tarinoilla. Ja jos niin ikävästi käy, että se olisi menoa, toivoisi Kasvin lahjoittavan omaelämänkerrastaan saamansa tulot lyhentämättöminä sellaiselle rahastolle, joka nappaisi ne "köyhät kasvit" - sen jo nyt kuolleen erään mahdollisen kuusankoskelaisen miehen tapaan" - pois julkisesta sairaalahoidosta turhaan ja inhimillisesti katsottuna aivan liian aikaisin kuolevina kokemaan saman lääketieteellisen ihmeparannuksen kuin mitä Kasvikin, ettei Suomen tarvitsisi hävetä omaa terveydenhoitonsa epädemokraattisuutta.