Miten käy kirjan ja kirjailijan?

Teksti Harald Olausen

Olipa ahdistava tunnelma tämän vuotisilla Helsingin kirjamessuilla. Ihan liikaa tapahtumia ja ihmisiä. Edes arabialaisella torilla ei ole sellaista hässäkkää kuin Helsingin kirjamessuilla. Olimme professori Timo Airaksisen kanssa puhumassa ja tapaamassa kustantajia sekä ystäviämme Helsingin messukeskuksessa lauantaina ja sunnuntaina. Lauantaina Timo Airaksinen haastatteli minua homoelokuvakirjastani ja sunnuntaina minä Timoa hänen uutuuskirjastaan Millaista oli Warelialle. Helsingin kirjamessut ansaitsevat kiitosta hyvistä järjestelyistään. Esimerkiksi lähes kolmesataa ihmistä vetävän Hakaniemi-lavan järjestelyt olivat kansainvälistä tasoa; tunnelmallinen valaistus, hyvä ja osaava lavamanageri juontamassa esiintyjiä sisään ja ulos, esiintyjien edessä tikittävä digitaalinen numerotaulu merkiksi nopeasti juoksevasta ajasta kahdenkymmenen esiintymisminuutin aikana.

Eilen päättyneet Helsingin kirjamessut saavutti ennätysyleisön yli 100.000 kävijää ja se näkyi mm. lauantaina ahdistavassa ihmiskaaoksessa jo heti aamupäivästä. Messukeskus oli tupaten täynnä ihmisiä, joista suinkaan kaikki eivät olleet tulleet nauttimaan kirjoista. Tänä vuonna kirjojen yhteyteen oli liitetty ruoka- ja viinimessut Turun kirjamessujen tapaan. Siitä ehkä tungos. Tungos kertoo aina myös laumasieluisuudesta, ja siitähän on kysymys messuissa kuin messuissa. Keskiluokkainen ja keski-ikäinen keskiverto suomalainen ostaa uskollisesti sitä, mitä Helsingin Sanomien kriitikot heille kritiikin muotoon puettuina mainoksina ja ystävänpalveluksina heille maksettuina marakatteina aina auliisti tarjoilevat. Se on sääli, sillä Suomessa jalkaistaan vuosittain vieläkin yli 4000 kirjaa, joista monet hienot kirjat samoin kuin niiden tekijät unohtuvat melkein heti.

Muistan muutaman messuvuoden takaa Turun surkean tilanteen. Myyjät seioivat kolme päivää tyhjänpanttina, kun messukeskukseen virtasi viikonloppuna maakunnista bussilastittain nälkäisiä ja janoisia ihmisiä maistelemaan viinejä ja ruokia. Myös miehet oli saatu mukaan houkutelluksi, mikä oli jo sinänsä pieni ihme. Mutta kirjat tämä ryhmä kiersi kaukaa ainakin ollessaan selvinpäin. Kun Turun kirjamessujen yhteyteen liitettiin ruoka- ja viinimessut, itse kirjamessujen taso alkoi samalla madaltua. Enää kirja ja kirjailijat eivät olleetkaan pääosassa ja messukeskuksen käytävillä horjui viinistä humaltuneita puheliaita maakuntajässiköitä kiusaamassa kirjojaan esitteleviä kirjailijoita. Samalla kirjamyynti selvästi pieneni ja pääpaino muuttui maisteluksi ja omien höpöttämiseksi lukemisen ja kuuntelemisen sijaan. Näytteilleasettajat eivät myyneet juuri mitään.

Sama ilmiö ikävä toistui valitettavasti eilen päättyneille Helsingin kirjamessuilla ja on myös ajankuva siitä, mihin suomalainen kirjamaailma on menossa samaan aikaan kun huikeisiin myyntilukuihin, yli 50.000 painoksiin yltävät enää vain norjalaisvillapaidoista ja islantilaisista langoista kertovat kirjat. Samalla huomasi messujen hengen muuttuneen yhä enemmän kaupallisemmaksi ja vain isojen myyvän. Kirja-ala on keskittynyt muutaman ison kustantajan käsiin. Kustantajia on kadonnut ja jäljelle jäävät käyvät jatkuvaa taistelua olemassaolostaan samalla, kun messukulut ovat karanneet käsistä. On hyvä kysyä, mihin suuntaan Helsingin kirjamessut on menossa? Unohtuuko lopulta kirjat ja kirjailijat. Entä mihin suuntaan kirjamessut muuttuvat seuraavan kymmenen vuoden aikana? Ehkä ei lainkaan, sillä suomalaisnaisethan kirjabisnestäkin ylläpitävät ostamalla kirjoja.