Miten moraalisesta velvollisuudesta tulee nautinto kun lukee Voima-lehteä?

Teksti:

Harald Olausen

Punavihreän Suomen epävirallinen pää-äänenkannattaja ja eräänlainen 2000-lukulainen Kulttuurivihkojen päivitys, Rosebudin, Luonto-Liiton, Maan ystävien, Suomen rauhanpuolustajien, Tuomas Hiilamon sekä Vilppu ja Tuomas Rantasen kustantama Voima-lehti vetelee viimeisiään, mikäli on uskominen keskustassa sijaitseviin pariinkymmeneen lehtitelineeseen, josta lehdet jäävät "lukijakadon" takia jatkuvasti noutamatta. Herräkin kysymys: kuinka moni painettu Voima-lehti menee lukematta suoraan lehtiroskiin?

Miksi Voima-lehteä ei enää lueta? Ehkä siksi, että lehden tapa olla näkemättä sitä, mitä se ei halua ja nähdä sitä, mitä muut eivät halua muistuttaa Alexis de Tocquevillen kirjoitusta siitä, miten uskomatonta onkaan kuinka monet moraalin ja politiikan järjestelmät on peräkkäin löydetty, unohdettu ja löydetty unohtaakseen ne uudelleen ilmestyäkseen taas vähän ajan päästä uudelleen näkyviin, kuin ne olisivat uusia ja todistaen ihmismielen hedelmällisyydestä vaan ihmisten tietämättömyydestä.

Juuri tämä tuntuu olevan Voima-lehden suurin ongelma, se tahtoo keksiä joka numerossa pyörän uudelleen; vaihtoehdottomuus on tarkoituksellisesti ylläpidettyä ankeutta ja tylsyyttä -toisaalta Voima-lehti vaikuttaa yksisilmäiseltä veljeskunnalta, joka toivottaa tervetulleeksi vain tietynlaiset ihmiset omaten itse kliseisen ja ohuen kuvan muista ihmisistä ja todellisuuksista.

Voima-lehden hampaat irveessä väännetty ongelmatiikka on sama kuin huumorintajuttoman vasemmiston - jos vasemmiston ymmärtää laveasti käsittämään kaikkia niitä eripuraisia voimia, jotka yksin ja erikseen taistelevat voimakasta ja voittamattomalta tuntuvaa konservatismia vastaan eikä vain suppeaksi yliopistokaupungeissa itsestään toisilleen ääntä pitäväksi akateemiseksi radikaaliälymystöksi- ehkä siksi, että se kokee alitajuisesti ilon ja nautinnon kummallisen (elämälle vieraiksi) epämääräisen epänormaaliksi ja uhkaavaksi ja kutsuu (vaatii) meitä olemaan joku muu kuin olemme voidaksemme olla mitä olemme; kirjoittajilla on suuri valta kertoa tai olla kertomatta asioita, joita he joko pitävät tärkeinä tai sitten eivät.

Meidän pitäisi varoa huumorintajuttomia ihmisiä, jotka ovat kasvaneet aikuisiksi selvästikin törmäämättä Peppi Pitkätossuun tai ymmärtämättä mitä tämä törmäys jokaisen kohdalla tarkoittaa. Sekin on kumma, miten monista nuorina hyvään uskoneista oman lapsuutensa känkkäränkkäisistä, ympäristöään verbaalisesti järjestykseen panevista "Pepeistä" kasvaa aikuisina itse piiskaa heiluttavia pahiksia, jotka tuomitsevat ympäristönsä ja samalla itsensä yhtä varmasti pahisten puolelle omassa vallanhalussaan.

Idealistit uskovat, että ihmisten selkeät aikeet lukevat kaikkialla maailman pinnassa. Isaiah Berlin muistutti lähes kaikille ajattelijoille tyypillisestä taipumuksesta uskoa, että kaikkien niiden asioiden, joita he pitivät hyvinä, täytyi liittyä kiinteästi yhteen tai ainakin olla sopusoinnussa keskenään. Kyseessä ei ole mitään muuta kuin peiteltyä vallanhalua ja oikeassa olemisen kirous, kuten toissapäivänä sunnuntaina 22.11. Ylen Areenasta paistoi läpi alan mestarin, ex-poliitikko Erkki Liikasen (sdp.) omahyväisyydestä. Mutta Peppi keksin ratkaisun tällaisen vallanhalun ongelmaan. Valtaihmisen vastustaminen vaatii vielä vahvemman vastavoiman, mitä Voima-lehti ei tee vaan esittää niin tekevänsä, mikä on sekä radikaalin väestönosaan kohdistettu petos että jokaisessa numerossa tarkkaan ja huolellisesti alleviivattu valhe.

Meidän pitäisi koko ajan pysyä terässä, ja suhteessa ympäristöömme raikkaina kysymällä itseltämme alituisen sekä itsemme että ajattelumme että ennen kaikkea olemisemme ja paikkamme maailmassa kyseenalaistaen: kuka minä olen, miksi asia on näin, mikä on totta ja mitä valhetta ja miksi en ymmärrä asiaa niin kuin se on, vaan niin kuin sen haluan olevan Pepin olemuksen sisäistäneenä?

Voima-lehdelle kaikki tarkastelun alla oleva nähty on jotenkin epäilyttävää tai vähintään epämiellyttävää. Jutut ovat pääosin kansankielelle käännettynä vinguntaa, valitusta ja jatkuvaa oman hännän nostamista viholliseksi julistettujen mollaamisen lisäksi. Voima-lehti on nuoren punavihreän porukan oma 7-Päivää-lehti, josta näkee ketä pitää kehua ja haukkua ja mihin vallitsevan ekomuodin mukaiseen juuttisäkkiin pitää pukeutua tai millaista rastatukkaa kannattaa itselleen joululahjaksi suunnitella. Se on Palafacen lempilukemistoa.

Voima-lehdellä on ollut paljon ongelmia samalla kun sillä on ollut mahdollisuutensa ja tilaisuutensa. Lehti ei ole oikein sanoma- tai aikakauslehti, vaan harmittavan sekavasti jotain siltä väliltä. Sillä ei ole varsinaisesti kohderyhmää, vai sanoisiko: se on liian rajattu ja siksi poissulkeva. Voima-lehti on voimiensa alkupäivinä kurkottanut kuuseen mutta kapsahtanut katajaan.

Siitä esimerkkinä muutaman vuoden takainen homopiirejä ärsyttänyt NHL-Normihomolehti-sekoilu, mikä sai ikävän päätöksen, kun LBTQ-kansa ei halunnut lukea itsestään NHL:n maniostamaa tiukkapipoista kuvaa yliopistolesbojen linssin läpi suodatettuna universaalina sateenkaarisoopana.

On lehdellä ollut takanaan muitakin ongelmia kuin vain vääristyvästä peilistä itsensä tarkastelu mm. parin vuoden takainen taistelu lehden kustantajan ja silloisen päätoimittajan kanssa, mikä päättyi päätoimittajan ja lehden toimituskunnan eroon sekä lehden, sen vähäisenkin mainostulvan keskellä, journalistisesti kiinnostavien juttujen tason lehmänhäntämäiseen laskuun. Voima-lehteä lukiessa joutuu sen harhan valtaan, että sen kirjoittajat näkevät maailman sellaisena, kun se on, ja osaavat siksi tehdä poikkeuksetta järkeviä päätöksiä oikeista johtopäätöksistään.

Ehkä Voima-lehden lukijat ovat kasvaneet aikuisiksi tai lukeneet runoilija Horatiuksen tarinan kreikkalaisesta kauppiaasta Lycasista, joka istui tuntikausia tilansa areenalla katsellen innokkaasti päässään kuvittelemiaan näytelmiä. Lycas oli onnellinen omissa harhoissaan. Sukulaiset ja ystävät saivat kuitenkin tarpeekseen tästä leikistä ja luulivat parantavansa Lycaksen, kun saivat hänet vihdoin pitkien taivuttelujen jälkeen vakuuttuneeksi siitä, että hän oli kuvitellut kaiken. Tämän jälkeen Lycas muuttui synkäksi, koska häneltä vietiin hänen surkean elämänsä ilona olleet ihanat illuusiot.

Albert Camus kirjoittaa asiasta näin: "Niin hän käsittää myös miten tärkeä on vastata tähän kysymykseen, koska se edellyttää ratkaisevaa tekoa. Sydämelle nämä asiat ovat itsestään selviä, mutta niitä on tutkittava syvällisemmin, jotta myös järkemme näkisi ne selvästi." Oscar Wilden sanoin tällaisessa tilanteessa oman mielipiteensä kertominen on siis enemmän kuin vain moraalinen velvollisuus - siitä tulee nautinto kun lukee Voima-lehteä.