Filosofiaa raakana osa II, moraalinen motivaatio: miksi ja miten toimia eettisesti – Kant ja Hume

30.07.2020

Teksti:

Professori Timo Airaksinen


Johdanto


Tämä sarja lyhyitä esseitä, jatkokertomus, tarkastelee suhteellisen epäsystemaattisessa järjestyksessä muutamia filosofian perustavia ja olennaisia ongelmia. En ole pyrkinyt erityisesti helppotajuisuuteen, koska kysymykset ovat kuitenkin vaikeita. Nämä esseet eivät pyri opettamaan mitään kenellekään, vaan osoittamaan mistä on kysymys, kun jotakin sanotaan filosofiseksi ongelmaksi. Lisäksi ratkaisut ovat omiani ja lukijan on paras valmistautua muodostamaan itse oma kantansa asioihin. Jotkut ongelmat saattavat tuntua oudoilta, mutta niin sen pitää ollakin: kun lukee hyvää filosofiaa, tajuaa ettei olisi itse koskaan osannut ajatella tuollaista, mutta nyt osaa. Filosofian on outoa. Olen itse kokenut tämän monen monituista kertaa, ja siksi jaksan harrastaa filosofiaa edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Tämä sarja, jos tästä tulee sarja, ilmestyy Digi Vallilassa aina silloin tällöin - tai sitten en viitsi enää jatkaa, joka sekin on hyvin mahdollista. Vielä sana tyylistä: vältän vieraskielisyyttä, jos vain mahdollista - ja lopuksi valitan näiden esseiden tyylillistä keskeneräisyyttä. En jaksa hioa niitä sen enempää kuin välttämätöntä. Lukee sitten ken viitsii; nopeasti kirjoitettu, nopeasti luettu.


Filosofiaa raakana, osa II: Moraalinen motivaatio: miksi ja miten toimia eettisesti - Kant ja Hume 4.


Käytäntässä sanoja moraali ja etiikka synonyymeina (samanmerkityksisinä), se täytyy pitää mielessä, ettei ala kuvittelemaan turhia. Sitten asiaan. Universalisoinnin pohtiminen on jo vähän niin kuin menneen talven lumia, mutta moraalin motivoivuudesta puhuminen on enemmän tätä päivää. Silti universalisoitavuuden ymmärtäminen on välttämätöntä, jos yli päänsä haluaa puhua etiikasta - vaikka tietysti on totta, että ihmiset puhuvat paljon ja hartaasti asioista käyttäen termejä, joiden merkitystä ei ymmärretä. Onnellisuus, rakkaus ja oikeudenmukaisuus on tästä hyviä esimerkkejä. Motiivi on teon syy, ja mehän kaikki toivomme, että eettisyys, ja nimenomaan eettiset ajatuksemme, vaikuttaisivat tekoihimme niiden syynä. Jos olen sitä mieltä, että yletön vittuilu puolitutuille on yksinkertaisesti väärin, pidättäydyn moisesta toiminnasta. Jos nainen jättää käsilaukkunsa puoliavoimena saavilleni, en suinkaan ryhdy kollaamaan sitä. Minulle ei ole siihen oikeutta, tiedän sen ja toimin vastaavasti. En edes ajattele moista tekoa, ei juolahda mieleeni varastaa.


Filosofit puhuvat tässä yhteydessä internalismista ja eksternalismista. Näillä sanoilla ei ole suomenkielisiä vastineita, ehkä lähimmäksi tulee sisäisyysajattelu ja ulkoisuusajattelu tai "sisäistely" ja "ulkoistelu". On kai paras käyttää vierasperäisiä uusilmaisuja. Lyhennetään nuo sanat INT ja EXT, jotta minä pääsen vähemmällä kirjoittamisella ja lukija näkee hetimiten mistä olikaan kysymys


Asian ymmärtämiseksi otetaan avuksi filosofian historia, kuten tässä on ollut tapana, ja nimenomaan David Hume ja Immanuel Kant ikään kuin vastakohtina. Luomme heistä kovasti yksinkertaistetun kuvan ja menemme sitten sen mukaan. Mutta nyt tulee eteen tenkkapoo, sillä Hume on joko INT tai EXT ja Kant samoin - kuitenkin kyse on koko ajan vastakkainasettelusta Hume/Kant. Filosofia on juuri tällaista, melkein kuin uuden kielen oppimista ja uusien termien pänttäämistä. Kannattaa harjoitella kotona kaikkein vaikeimpien sanojen ääntämystä, ettei sitten kiireessä ja paineen alaisena takeltele keskustelussa. Miten olisi supererogatorinen tai inkommensurabiliteetti? Nyt tilanne on kuitenkin asiallisesti erityisen hankala, koska termit INT ja EXT eivät sinänsä kerro mistä on kysymys, vaan merkitys on valittava aina asiayhteyden eli kontekstin mukaisesti. Yritän selvittää asiaa.


Hume ajattelee jotenkin näin: moraaliajattelu motivoi vain, jos henkilö on alun perin kiinnostunut etiikasta. Toisin sanoen, hänellä on joku sopiva, moraalin mukaiseen toimitaan liittyvä tunne tai asenne, joka liitettynä moraalia koskevaan asenteeseen saa henkilön valitsemaan moraalisesti oikean toimintavaihtoehdon. Tämä on EXT, koska moraalinen motivaatio lepää moraalin ulkopuolisella perustalla. Moraali yksin ei riitä. Mutta Hume on myös INT, koska moraalinen motiivi on ihmisen sisäinen tila, siinä mielessä kuin psykologiset tilat ovat ihmisen sisäisiä ja myös omia, itselle kuuluvia. Siis Hume on sekä INT tai EXT, joka on tietysti kovin kiusallinen toteamus.


Onneksi tilanne on helppo selvittää: Hume on ontologinen EXT ja psykologinen INT. Siinä se, asia on selvä, eikä väärinymmärryksen mahdollisuutta enää ole. Ontologinen tarkoittaa selvitystä siitä, millaista tavaraa maailmassa on. Quine kirjoiti hienon artikkelin nimeltään "On what there is", joka siis tutkii ontologiaa. Tässä mielessä puhumme ontologiasta, kun kysymme, mitä moraali edellyttää ollakseen motivoiva eli toimintaa säätelevä tekijä. Vastaus, että tarvitsemme jonkin asenteen tai tunteen, kajoaa ontologiaan, jossa siis esiintyy moraaliväite ja vielä jotakin muuta. Mutta kun puhutaan psykologiasta, tuo tunne tai asenne on aina ihmisen sisäinen tekijä. Kysymme siis, mikä se on ja missä se on - ja saamme kaksi eri tulkintaa.


Entä Kant? Vanha kunnon Immanuel kertoo, että moraali on itsessään motivoivaa, aivan samoin kuin Sokrates aikoinaan Ateenassa. Kantilainen on siis psykologinen EXT, koska moraali vaikuttaa ihmiseen ikään kuin ihmisen ajattelun ja tunteen ulkopuolelta moraalin omasta todellisuudesta käsin. Ihminen löytää moraalin, eli toteaa moraalilain olemassaolon ja pätevyyden, joka sitten väistämättä, omalla painollaan vaikuttaa ihmisen toimintaan. Kantin mukaan etiikka ei siis perustu millään tavalla ihmisen psykologiaan, vaan vaikuttaa ymmärtämisen kautta aivan kuin jokin itsenäinen, ulkoinen voima. Ontologisesti Kant on kuitenkin INT, koska moraali vaikuttaa itsenäisesti, siis ilman mitään muuta tekijää. Moraalinen ajatus on itsessään, siis sisäisesti, toimintaa ohjaava voima. Kant on siis motivationaalinen INT, koska motiivi on aina sisäänrakennettuna moraaliajatteluun.


Esimerkit selventävät asiaa. Pöydällä on käsilaukku eikä huoneessa ole ketään muuta kuin minä. En koske laukkuun, koska en halua olla varas ja tehdä väärin. Sana "haluan" paljastaa Humen. Jos sanon, en koske laukkuun, koska se on väärin, kysymyksessä on Kant. Hume tarvitsee psykologisen tekijän, Kant ei. Humea motivoi moraali plus jokin psykologinen tekijä, Kant puolestaan ei tarvitse psykologista tekijää, koska moraali motivoi jo itsessään.


Humen kanta on helppo ymmärtää, mutta itse uskon Kantin silti olevan oikeassa. Olen siis kantilainen moralisti. Mutta kuinka ymmärrettävä Kantin ajatus moraalin sisäisestä motivoivuudesta sitten on? Sokrates ajatteli, että moraalisuus perustuu tiedolle oikeasta ja väärästä. Jos tiedän, että teko on oikea, minä teen tuon teon - ellen tee, se todistaa, ettei minulla ollut tietoa. Jos siis tiedän ja tunnen oikean tien, en voi olla valitsematta sitä. Kun ei puhuta tiedosta, ollaan kantilaisuudessa. Yritän selventää Kantin ajatusta, joka siis on pätevä, mutta samalla aika vaikea ymmärtää.


Kysymys: pystytkö lukemaan seuraavan lauseen ymmärtämättä sitä: Harad on DigiValllan perustaja ja päätoimittaja. Etkö pysty? Jos olet lukenut lauseen, olet ymmärtänyt sen, jos et ole ymmärtänyt, et ole lukenut, vaikka oletkin käynyt nuo kuusi (6) sanaa läpi mielessäsi. Lukeminen on ymmärtämistä. Sama koskee etiikkaa: moraalia koskevan lauseen lukeminen on asian ymmärtämistä. Mutta nyt tuo asia on normatiivinen eli kehottava ja käskevä, joten ymmärrät myös käskyn ja kehotuksen. Mutta jos ymmärrät ne, ne vaikuttavat sinuun, ehkä siis toimit vastaavasti eli tottelet ja toteutat.


Käsky on aina imperatiivimuodossa "Sulje ovi, täällä vetää". Tässä Humen mukaan on käsky ja sen perustelu, ja sinä noudatat käskyä, koska perustelu vetoaa sinuun. Jos se ei vetoa sinuun, siis veto ei ole sinulle mikään perustelu, et sulje ovea. Mutta Kantin mukaan moraali on eri asia kuin tuo "Sulje ovi". Moraali on aivan eri planeetalta kuin tuollaiset mukavuuteen ja hyötyyn nojaavat ehdolliset lauseet, kuten "Jos vetää, sulje ovi". Moraali sanoo, "Älä varasta", eikä mainitse mitään ehtoja, sellaisia kuin köyhyys tai epätoivo. Varastaminen on aina väärin. Jos siis ymmärrät mitä luet, luet "Älä varasta", ja vältät varastamista.


Ehkä Kant en ole aivan yhtä jyrkkä kuin Sokrates, joka sanoo, ettet varasta, jos tiedät, että varastaminen on väärin. Ehkä Kant hyväksyy ajatuksen tahdon heikkoudesta (akrasia), seuraavaan tapaan: jos ymmärrät lauseen "Älä varasta", ymmärrät myös, ettei pidä varastaa, että pitää pidättäytyä siitä toiminnasta, jota varastamiseksi sanotaan. Mutta kaikesta huolimatta ihminen saattaa varastaa. Siis tieto ja ymmärrys eivät aina takaa oikeaa toimitaan, vaan pelkästään liikuttavat ihmistä oikeaan suuntaan, ehkä menestyksekkäästi, ehkä ei.


Tahdon heikkous tarkoittaa, että ihminen tietää, mikä on oikein, mutta ei silti toimi oikein. Sokrates ei usko tahdon heikkouden mahdollisuuteen, kantilainen voi uskoa. Moraalilla on painostava voima, joka ei takaa menestystä eli moraalisesti oikeaa toimintaa. Uskon Kantin olevan oikeassa. Uskon myös, että Hume on väärässä: kun kohtaan vääryyttä, eikä asia mitenkään kuulu minulle, koen silti moraalisen motiivin läsnäolon. Ajattelen, jos olisin mukana tilanteessa, tekisin jotakin. Moraali itsessään motivoi, eikä siis vaadi mitään erillistä tunnetta ja asennetta.


Miten on paatunut rikollinen, joka ryöstön yhteydessä tappaa uhrinsa? Hän ei kadu tekoaan, vaan pitää asiaa samantekevänä. Hän on ikään kuin moraalisen harkinnan ulkopuolella. Hume sanoo, että häneltä puuttuu oikea asenne tai tunne. Hän saattaa kyllä myöntää, ettei ryöstetyn tappaminen ole mitenkään sopivaa, suotavaa tai aiheellista, mutta siinä kaikki. On luonteva sanoa, että tyypiltä puuttuu jotakin, yksi ruuvi on löysällä, nimittäin se, joka säätelee moraalista ymmärtämystä. Häneltä ei puutu sopiva asenne tai tunne, esimerkiksi sympatia uhria kohtaan, vaan moraalin taju kokonaisuudessaan. Jos hänellä olisi moraalin taju, hän katuisi.


Toinen hyvä esimerkki on varas, jonka saalis on varastettu. Tyyppi on raivoissaan ja vaatii rahaa takaisin, aivan kuin hänellä olisi siihen joku oikeus. Hän saattaa jopa paheksua toista varasta, vaikka ei kadu omaa varkauttaan. Hän siis paheksuu varkautta eikä silti paheksu - ajattelu on ristiriitaista. Tyyppi puhuu moraalin kielellä toisesta, mutta ei itsestään halujen kielellä. Tässä muistettakoon moraalin yleistettävyyden ajatus: moraali koskee jokaista ihmistä aina samalla tavalla. Mutta nyt tyypillä esiintyy moraalinen ajatus ja tunneperäinen paheksunta samalla kertaa, eikä tapaus silti ole moraalinen.


Lopuksi pikainen silmäys tieto-oppiin, jossa myös on puhuttu EXT ja INT-kieltä. Jos tieto on tosi oikeutettu uskomus, oikeutus voidaan tulkita INT tai EXT. Jos tiedollinen oikeutus on ihmisen sisäinen tila, kyseessä on INT-teoria. Minä näen Kallen ja siksi uskon oikeutetusti, että Kalle siinä on edessäni - tämä on INT-tapaus. Toinen mahdollisuus on sanoa, että Kalle on edessäni siten, että minun havaintoapparaattini ja Kallen välille syntyy oikea ja luotettava kausaaliyhteys - tämä taas on EXT-teoria. Edellinen on psykologinen kuvaus, jälkimmäinen ei ole. Edellisessä tapauksessa koen Kallen edessäni, jälkimmäisessä en. EXT-teoria puhuu tieteen kielellä vain Kallen vaikutuksesta havaintoapparaattini tilaan. Että tällaista tällä kertaa, seuraavaksi taas jotakin muuta.


xxx