Mutta kuka oli tämä pieni mies?

Teksti Harald Olausen

Mielen maisemat-kirjassaan (Tammi, 2014) Paul Auster palaa aikaan ennen "Paul Austeria", kun hänen minänsä oli vielä alimittainen ja katsontatapa maailmaan varhaislapsuuden animistinen. Hän näki kesäisin maatessaan ruohikossa ohilipuvien pilvien muodostuvan silmissään kasvoiksi, linnuiksi ja muiksi eläinhahmoiksi, valtioiksi, maiksi ja ties miksi mielikuvituksen valtakunniksi. Mielen maisemissa jakautuu neljään erilaiseen ja kiinnostavaan osaan, josta valita näkökulma katsoa "minää".

Olen valinnut ensimmäisen osan, missä Auster kuvaa omaa lapsuuttaan varhaisimmista muistikuvistaan ja vaikuttimistaan. Silloin maailma oli hänen; katsellessaan taivaalle ja muistellessaan noita aikoja, hän on edelleenkin se sama, kuin aikoinaan sillä hetkellä kuusikymmentä vuotta sitten oli, kuin oli, ja auton etusäleikkö muistutti edelleen hampaita, ja korkkiruuvi oli yhä edelleenkin tanssiva ballerina. Tässä on hänen Mielen maisema-kirjansa viehätys. Auster katsoo nyt meitä lukijoitaan lapsuuden silmin.

Jatkuva älyllinen etsintä ja omien sankareiden löytäminen tekee hänestä sen "lapsen", mikä hän on myöhemminkin. "Kun nyt mietit, miten haluat tähän ryhtyä, olet päättänyt olla astumatta kahdentoista ikävuoden rajapyykin yli, sillä kaksitoistavuotiaana et ollut enää lapsi, nuoruus jäämötti, aikuisuus häivähteli jo ensiaavistuksina aivoissasi ja muutuit erilaiseksi etkä enää ollut se pieni ihminen, jonka elämä oli yhtä alituista syöksyä kohti uutta, joka päivittäin teki jotain ensimmäistä kertaa, ehkä montakin."

Tässä on se tärkeä kohta kuin monella muuallakin suurella kirjailijalla, kun keksitty aika alkaa muistaa missä kohtaa oma minä alkoi muodostua sellaiseksi, kuin siitä vuosien ihmettelyn ja vasta-ajattelun tuloksena lopulta tuli. Austerilla se oli hidasta etenemistä tietämättömyydestä kohti jotain suurta ja kiinnostavaa tuntemattomuutta, joka ei ollut enää aivan tietämättömyyttä mutta sinnepäin. Kasvussaan omasta itsestään kirjoittavaksi kirjalijaksi hän on kriittisen pohdiskeleva ja hämmästyttävän tarkka.

Hän ei muistele lineaarisesti historioitsijan tavoin kylmänkankeasti luetteloimalla, vaan filosofisesti kysymyksiä asetellen ja kyseenalaistaen. "Kuka olit pieni mies? Miten sinusta tuli ajatteleva ihminen, ja jos ajatella osasit, minne ajatuksesi sinut johdattivat? Kaiva esiin vanhat tarinat, raavi kasaan kaikki mikä löydät, nosta sirpaleet sitten valoa vasten ja luo niihin katse. Tee niin. Yritä tehdä niin? Kun joku yritti selittää sinulle, että maa oli pallon muotoinen planeetta, et voinut ymmärtää."

Auster matkustaa kirjassaan sekä oman olemisensa että silloin hurjasti loikkineen mielikuvituksensa keskelle aikaan, jolloin rajat hänen päässään - hänen maailmalleen - olivat muodostumassa, ja nekin muiden opastuksella ja tarinoiden voimasta, jolloin Austerille ominainen epäily jäi kytemään, syttyäkseen myöhemmin hänen kirjoituksissaan roihuksi. Maailma ei ollutkaan litteä, siitä hän sai vahvistuksen viimeistään koulussa. Mutta ne muut asiat, joita hän oli päässään keksinyt, olivat ihmeellisiä.

Kun hän palaa niihin vuosien jälkeen, niissä on hänen muistinsa jäljiltä jotain unenomaista ja elokuvallista liikettä. "Oli rakastamiesi piirroselokuvien vaikutusta kuvitella, että pohjoisnavalta sojotti tanko (pole). Raidallinen ja pyörivä, niitä parturinliikkeiden ulkopuolella olevia. Tähdet olivat selittämättömiä. Ne eivät olleet reikiä taivaassa, eivät kynttilöitä, eivät sähkövaloa, eivätkä ne muistuttaneet mitään entuudestaan tuttua. Yritit turhaan ymmärtää mustan taivaankannen äärettömyyttä."

On paljon muutakin hänen kohdallaan muistettavaa. Valkoisen miehen tarinointi, 50-luvun amerikkalaisuus, baseball sekä New York. Hänen lähtökohtansa oli tuolloin seuraavalainen: vuosisadan puolivälin Amerikka, isä ja äiti, kolmipyörä, pyöriä ja vaunuja, radioita ja mustavalkoisia televisioita, ei automaattivaihteita autoissa, kaksi pientä asuntoa ja sitten talo esikaupunkialueella, varhaislapsuuden sairastelun jälkeen terveen pojan voimat, tavallinen koulu, perhe yritteliästä keskiluokkaa, pikkukaupunki.

Ja sitten tulee lista niistä yksityiskohdista, mistä kirjailijan oman itsensä mielen maisemat ovat syntyneet – ei turhaan jo lapsuudesta imetyt vaikutteet ja tapa katsella avonaisesti ihmetellen ja tarkkaan näkemänsä muistaen. Näistä palikoista nyt jo edesmennyt hieno amerikkalainen kirjailija, Paul Auster rakensi onnistuneesti omintakeisen maailmansa vuorostaan ihmeteltäväksemme siitä huolimatta, että arvosteluissa joku kotikriitikko on pitänyt kirjaa "valitettavana harhalaukauksena".