Makta - hieno kuvaus valtataistelusta ja työväenpuolueen muuttumisesta oikeistolaiseksi

TV-sarja Makta (NRK, Makta, Power Play, S1. Norja, 2021.) 

++++++ (KUUSI TÄHTEÄ)

Makta on perusasetelmaltaan uuttaa hienoa poliittista draamaa, missä kaikki ei ole, eikä pidä olla, miltä se näyttää, koska niin ei ole todellisuudessakaan, missä kaikki mitä valehdellaan, on totta. Totuus voi olla nimittäin myös valhe. Olen tähän artikkeliin suomentanut vapaasti tunnetun norjalaisen historioitsijan ja kirjailija Hans Olav Lahlumin kommentteja norjalaisessa verkkojulkaisu Minervassa Maktasta. Ylen teemalla nähdään nyt Norjan ehkä kuuluisimmasta pääministeristä, Gro Harlem Brundtlandista, kertova televisiosarja Makta (Valta). TV-sarja Maktan on pirullisen tarkkaa poliittista satiiria, joka kuvaa valtataistelun lisäksi tarkkaan sen, kun Norjan työväenpuolue muuttui oikeistolaiseksi ja petti omat kannattajansa.

Maktan pitäisi kuvaa aikaa, kuinka Brundtlandista tuli valtataistelun jälkeen Norjan ensimmäinen naispääministeri. Sitä se ei tee kuin osaksi. Mutta onneksi tekee sen tyylillä. Aineksia olisi ollut silti lisää vaikka millä mitalla. Dialogi on kuitenkin näppärää ja ongelmien esiin nostaminen oivallista. Tarinan isot pahat sudet ovat korruptoituneet ja liian pitkään vallassa roikkuneet vanhat ukot sekä heidän hännystelijöinään toimivat ay-pamput ja puoluebyrokraatit. Työväenpuolueen henkistä anemiaa kuvastaa ohjelmassa ympäristöohjelman mitäänsanomaton jahkailu, ja ristiriitaa uuden ajattelun kanssa koko ajan törmäyskurssilla oleva kiukkuinen ympäristöministeri Brundtland, joka tuntuu keräävään tappioidensa keskellä vain lisää sisua tuleviin taisteluihinsa. 

Brundtland on aluksi harkitsevainen tahtonainen, lopuksi vain tahtonainen mutta koskettavasti rooliaan eteenpäin vieden. Myös Steenin romahduksen kuvaukset ovat osuvia. Lammasmainen Steen alkaa hajota ja sekoilla ympäristönsä kanssa. Paljastavat lähikuvat kasvoista, liikenteenmelu ja tuskainen ilme sekä kysyvä olemus vain vahvistavat todellisuudenkäsityksen pirstaloituneen Steenin aivoissa paljon ennen kuin hän tai muut sen huomasivat. Tässä piileekin sarjan nerokkuus yhdistää yleinen yksityiseen ja tekee sen koskettavasti: Steenin romahdus käy yksi yhteen työväenpuolueen romahduksen kanssa. 

Valtakamppailu on hermoja raastavaa taistelua sekä itseään että vihollisia, joita on kaikkialla ja mikä pahinta, niitä kaikkea ei edes tunnista ja tiedä, vastaan lähes mahdottomilta tuntuvassa kivikkoisessa ja raskaassa ylämäessä. Yksikin sana liikaa tai liian vähän, voi ratkaista asiat tappioksesi, etkä tiedä mikä se on ja milloin se tapahtuu. Kaikki panokset ovat koko ajan pelissä ja kovilla ammutaan. Sarjassa on pohjalla Lars von Trierin Rigetin tapaan tunne pahasta kaikkialla vaikuttavana ja tuhoavana voimana, ja asioiden sekä tapahtumien tahdin määrääjänä niin, että kun asioista halutaan puhua kaksistaan luottamuksellisesti, on mentävä hissiin ja pysäytettävä se, jotta voi rauhassa puhua. Steenistä tehdään lopulta sarjassa synkkä petturi.

Sarjassa kulkee ajan myös mukana taistelu puolueen linjasta, ja siitä kuka saa kaiken vallan Norjassa. Steenin kaatamista yrittäneet puolueen vanhat jäärät saivat Steenin mustamaalaamiseen apua CIA:lta ja Steen vaikutti johdossa yksinäiseltä sudelta ongelmineen. Oikeisto voitti lopulta valtakamppailun ja vasemmistodemarit jäivät vähemmistöön. Norjan työväenpuolue alkoi tehdä liikaa kompromisseja valtansa huipulla huomioiden vain teolliset työpaikat ja öljyn hyödyntämisen sekä Naton palvelemisen, ja unohti samalla radikalisoituneet nuoret ja naiset sekä ympäristön kohtalokkain seurauksin itselleen. Pieni vasemmistopuolue vieressä vahvistui samalla, kun työväenpuolue menetti vallan Höyrelle ensimmäistä kertaa miesmuistiin.

Ihmisistä kaikki on kiinni. Demareiden ongelma kaikkialla maailmassa tuntuu olevan huonot ja korruptiolle alttiit, heikkotahtoiset sekä kyvyttömät poliitikot, jotka osaavat syyttää surkeudestaan aina sopivasti muita. Norjan työväenpuolueen sisällä johto oli langennut vanhanaikaiseen vitsiin nimittää johtopaikoille turvallisesti puolueeseen ja ministereiksi kilttejä ja puoluejohdolle suosiollisia jees-miehiä, jotka tekivät mitä käskettiin, vaikka se oli epädemokraattista ja suisti puolueen vaalitappiosta toiseen pitämällä puolueen ulkopuolella uudet ja erilaisista taustoista tulevat äänestäjät. "Työläinen" oli muuttunut epäjumalaksi ja "solidaarisuus" dogmiksi, mitkä musersivat puolueen sanoman uskottavuutta samaan aikaan kun Norjakin alkoi modernisoitua.

Makta on myös pirullisen tarkkaa kuvausta, mitä vallan kulisseissa silloin tapahtuu, kun siellä voitetaan ja hävitään. Kyseessähän ovat usein "sopivat järjestelyt", sillä vallan kaappaa aina ovelin ja usein myös voimakkain, vaikkakin pienin ryhmä ihmisiä, joista julkisuudessa ei juurikaan puhuta. Makta näyttää tämän ja sen mitä oikea "junttaus" on samoin, kuin millaisia ajatuksia ja tunnelmia tässä hermostuttavassa sirkuksessa on. Maktan pääosanesittäjät ovat koko ajan veitsenterällä omien epäselvyyksiensä kanssa kamppaillessaan. Steen on hermostunut ja sekaisin. Brundtland ovela ja viisas. Koko sarjan herkullisimman roolityön tekee maan isää, Einar Gerdhardsenia, esittävä itseironinen luonnenäyttelijä Erik Hivju (1947-).

Hän on aiemmin näytellyt mm. KONGENS NEI (2016) - elokuvassa Norjan kuningas Haakonia. Gerhardsenin myhäilevä olemus kertoo kerralla kaiken sen, mistä vallassa pysymisessä lopultakin on kysymys: hermoista - juuri se puuttui Steeniltä. Sarjan keskeinen teema on valtataistelu tilanteessa, missä vanhan kaartin työväenpuolue oli hajoamassa ja häviämässä vaalit. Sarjan tunnelma muuttuu lopussa pelottavaksi ja ahdistavaksi. Kysymys on elämästä ja kuolemasta veren maku suussa. Epäonninen ja epäsuosittu Nordli yrittää pelastaa nahkansa ottamalla epäsuositun Steenin hallitukseen ja passittamalla muuta johtoa uhkaavan suositun Brundtlandin takaisin rivikansanedustajaksi. Puolueen sisälle on syntynyt oppositio syrjäyttää istuva johto. 

Rintama on sekalainen. Nuorisoliitto AUF vastustaa puolueen CIA-miesten myöntyvyyslinjan nato-politiikkaa. (Myöhemmin tuli vielä Treholtin vakoojatapaus mikä järisytti koko Norjaa, olihan se ensimmäinen kerta, kun norjalainen tuomittiin poliittisesta vakoilusta ja kaiken lisäksi tuomittu kuului demareiden eliittiin. Treholt pidätettiin Fornebun lentoasemalla Oslossa 20. tammikuuta 1984 hänen ollessa matkalla Wieniin tapaamaan kontaktinaan neuvostoagenttia.). Jo Nordli oli epäillyt, että puolueen sisällä oli myyriä ja että hänen puheluitaan salaa kuunneltiin ja äänitettiin. Treholtin tapaus vahvisti myöhemmin asian todeksi ja laajensi ongelmaa puolueen sisällä. Kumma ettei kukaan ole ta´junnut kuka on sarjan mystinen HUONEKALUKAUPPIIAS, joka symbolisoi vainoharahaista suurvaltapeliä ja vakoojia: SE ON ARNE TREHOLT (ainakin sen näköinen).

Osa AP:n vasemmistosta liputti avoimesti Natoa vastaan, erityisesti AUF, ja "ymmärsi" Neuvostoliiton toimia "rauhanpyrkimyksissä". Treholt syntyi työväenpuolueen eliittiin. Hänen isänsä Thorstein Treholt oli kansanedustaja ja maatalousministeri. Treholt osallistui aktiivisesti nuoriso- ja opiskelijapolitiikkaan. Vuonna 1965 hänestä tuli puolueen lehden Arbeiderbladetin kansainvälisiin asioihin erikoistunut toimittaja. Toimittajauransa aikana Treholt tapasi myöhemmän ministerin Jens Evensenin molempien toimiessa aktiivisesti vuoden 1967 Kreikan sotilasvallankaappauksen vastustamiseksi. Treholtista tuli Evensenin henkilökohtainen sihteeri vuonna 1972 tämän johtaessa vapaakauppasopimusneuvotteluja.

Ne johtivat Norjan pysymiseen erossa Euroopan yhteisöstä. Kysymys kuuluukin: kuinka paljon silloinen Neuvostoliitto pystyi suoraan Treholtin kautta vaikuttamaan mm. tähän kysymykseen? Norjan vanhan työväenliikkeen johtomiehet olivat lähes kaikki työläistaustaisia ja työläisiä itsekin. Siksi "porvarin kanssa naimisissa olevaa Harvardin akkaa" Brundtlandia vierastettiin erityisesti LO:n (Norjan SAK) mahtiliittojen keskuudessa. LO:lla oli merkittävä vaikutus työväenpuolueessa ja suuri osa puoluekokouksen edustajista. Sarja kuvaa hyvin juuri tätä murroskautta ja henkilöiden välisiä jännitteitä sekä ratkaisevia linjaerimielisyyksiä.

Maktassa on yllättävän hyvä meno ja imua nimenomaan siksi, että keskitytään kahden ihmisen väliseen suhteeseen ja poliittiseen draamaan eikä se viipyile turhaan sivukujilla. Sivuhenkilötkin ovat meheviä, kuten poliittisen pelin takia valtaan päässyt hieman tomppeli, muiden ohjailtavissa oleva "sattumapääministeri" Odvard Nordli, jonka hersyvä maalaisjuntin kuvaus on hauska mutta samalla traaginen, kun hän kertoo kotiseudultaan tarinaa kahdesta veljestä, jotka kävivät koulua vuoropäivinä, koska heillä oli vain yhdet kengät. Tässä myös yksi sarjan viehätys: se hyödyntää vastakohtaista kerrontaa poliittisessa dramaturgiassaan, selittäen samalla sekä ihmisten tarvetta taistella parempien olosuhteiden puolesta että heidän elämäänsä.

Nordlin huoli ihmisistä on kansanihmisen tavoin aitoa, kun hän sanoo kyselevälle toimittajille, ettei nykyjään kukaan tiedä millaista on olla ilman kenkiä: "Olen iloinen siitä, mutta sellaista ennen oli. Jos unohdamme mitä kehossa tuntuu, kun on nälkäinen, peloissaan ja kylmissään, asiat ovat todella huonosti. Välinpitämättömyys on hyvinvoinnin kirous." Kohtaus päättyy Nordlin aloittamaan ja muiden junavaunussa olevien demaripolitiikkojen yhteiseen työväenlauluun. Se on vaikuttavaa mutta kohtauksen sanoma on toki muu. Olemme olleet todistamassa katoavaa kansanperinnettä, norjalaista työväenluokkaa ja sen viimeisiä työläistaustaisia johtajia, samalla kun yhteiskunta on kyynistynyt ja yksilön etu on taas asetettu yhteisen edelle. 

Se tarina, jota he halusivat muiden kuulla oli, että työväenliike taisteli muiden pohjoismaisten veljespuolueidensa tapaan työläisille samat oikeudet lain edessä ja yhteiskunnassa kuin paremmallakin väellä, hävittäen näkyvistä vanhan luokkayhteiskunnan suuret erot ja muurit. Sarjan sisään kätketyssä ironiasta huomaa, ettei asiat olleet niin. He eivät onnistuneet vaan hukkasivat sekä itsensä että isiensä perinnön. Siksi sarja on myös kauniin haikea ja surullinen muisto noista viimeisistä jääristä, kun työväenpuolueen johtajat tulivat vielä työväenluokasta ja aate oli voimakas sekä laulujen tapaan "puhdas korruptiosta ja pikkuporvarillisuudesta sekä omien periaatteiden vastaisista kompromisseista", mitä se ei ollut tietenkään. 

Einar Gerhardsen oli sen ajan mukaan tavallinen työläinen, joita ei enää nykyisissä pohjoismaisissa sosialidemokraattisten puolueiden johdossa Ruotsin entistä pääministeriä ja metallimies Stefan Löfveniä lukuun ottamatta löydy, sellainen joka nousi aikoinaan työväenliikkeen johtoon, ja ihan kuten oli K.A. Fagerholm siviiliammatiltaan parturi, Gerhardsenkin oli katutyöläinen, ja juuri sellainen legendoja synnyttävä johtajatyyppi, jota aika ja hallitukseen noussut norjalainen työväenliike silloin tarvitsi, levittämänsä optimismin ja jälleenrakennussanoman myyntimieheksi. Norjalaisessa työväenliikkeessä on kansallistunne pohjalla. 

Se syntyi jo vuonna 1814 Norjan saadessa hetken maistaa itsenäisyyttä ja perustuslain, joka sisälsi ensimmäiset demokratiaa koskevat säännökset. Voisi väittää tuolloin työläisten ja koko Norjan päässeen tuolloin sellaiseen poikkeukselliseen vapaudenhuumaan, josta he eivät halunneet enää koskaan sen jälkeen mistään hinnasta luopua. Norjan lipun värit tulivat, ihan kuten Yhdysvaltojenkin, Ranskan Suuren Vallankumouksen innoittamina symbolisoimaan tuolloin muodissa ollutta ihmisten ja kansakuntien vapautta päättää omista asioistaan. Tuota huumaa Norja elää edelleenkin. Sitä kutsutaan vieläkin 17. toukokuuta- ilmiöksi itsenäisyyspäivän mukaan - eikä syyttä.

Makta ei ole lainkaan huono. Päinvastoin. Sitä katsoo samalla tavalla, kuin ahmii hyvää kirjaa tai kuuntelee korvat avoinna hyvää musiikkia. Makta on vain lajissaan erilainen. Mutta silti osuvan tarkka kuvaus politiikan ongelmallisista kiemuroista. Itse asiassa Makta on parasta poliittista televisiodraamaa sitten BBC:n Kyllä herra ministerin ja Kyllä herra pääministerin jälkeen. Se on jopa vitsikäs kuvatessaan tapahtumat, kuin karanneina painajaisunina tai mieltä piinaavana nonstop-hamlet-unena tämän päivän ohikiitävässä ja koko ajan kovaa vauhtia muuttuvassa ympäristössä. Minusta ratkaisu sopii hyvin valittuun muotoon. Silloinhan me katsojat joudumme peilin asemaan - samalla unohdamme kaiken sen epäoleellisen, mikä valheena meille syötetään.

Tai ole sellaista, kun meille sen uskotellaan olevan. Myös fiktion ja faktan sekoittaminen tuntuu raikkaalta ja muutoin niin raskasta poliittista draamaa uudistavalta. Kun Lahlum vihdoin pääsi katsomaan Maktan kaksi ensimmäistä jaksoa, hänen reaktionsa oli helpotus. Makta tasapainoilee alusta asti vaativalla linjalla realistisen ja satiirin välillä, mutta onnistuu alusta asti varsin hyvin. Hänen mukaansa Maktan jaksot 1–6 ovat erittäin katsottavaa ja ajatuksia herättävää tv-viihdettä, joka suhteellisen pienillä muutoksilla voisi silti olla paljon parempi. Makta on hänen mielestään jännittävä poliittinen draama, joka voi myös opettaa katsojille jotain 1970-luvun Norjasta ja yhteisestä poliittisesta historiastamme: 

"Se on viihdyttävää ja usein suorastaan ​​hauskaa. Tuotanto yrittää alusta asti pyhittää itsensä sanomalla/kirjoittamalla, että sarja perustuu totuuteen, valheisiin ja huonoon muistiin. This is Fiction -kortti toimii kuitenkin vain kohtalaisen hyvin pelissä, jossa lähes kaikki päähenkilöt perustuvat nimettyihin historiallisiin henkilöihin ja jossa juoni perustuu selvästi historiallisiin tapahtumiin - usein vaikuttavaan yksityiskohtiin asti."

Brundtland oli feministisen sosialismin mannekiini ja siksi pelottava vastustaja. Häntä alettiin haukkua porvarillisten voimien masinoimassa Norjan ensimmäisessä laajassa vihakampanjassa julkisuudessa kutsua eduskuntavaalien 1981 alla "kiukkupussiksi" samaan aikaan kun norjalaisautoihin ilmestyi tarroja "Irti työväenpuolueesta". Brundtland voitti vaalit ja pysähtynyt Norja sai kyytiä "valtiofeminismiksi" kutsutun suuntauksen pyyhkiessä läpi koko pitkän maan. Hallitukseen tuli paljon osaavia, koulutettuja ja itsevarmoja naisia, ja jopa yksi avoimesti lesbo niin, että vihapuheiden levittäjien sanavarastoon tuli uusi synonyymi rajusti uudistuvalle ja feminismin hullaannuttamalle Norjalle - "vaginaalivaltio".

Samaan aikaan kun naiset saivat lisää oikeuksia; äitiysloman alkua aikaistettiin, yksinhuoltajien oikeuksia laajennettiin, päivähoitopaikkoja lisättiin, lasten ja naisten hyvinvointiin, elämänlaatuun panostettiin paljon kun vertasi sen aikaista muuta, miesten vallassa vielä ollutta muuta maailmaa. Norjassa työväenpuolueen hyvinvoiva ja pitkään lähes yksin maata hallinnut eliitti asui Oslossa ja täydensi johtoryhmän sukulaisista ja samanmielisistä ystävistä itseään. Norjan työväenpuolue alkoi Ruotsin mallin mukaan muuttua virkamiesryhmäksi. Johdon lapset kävivät yliopistossa pikaisesti hankkimassa ekonomistin, lakimiehen tai valtiotieteen maisterin paperit, sillä valtionhallinnossa heitä odotti hyväpalkkainen poliittinen suojatyöpaikka.

Näin sisäpiirin valta uusinsi itsensä ja johtajien lapset saattoivat maksaa kiitollisuutensa puolue-eliitille valvomalla heidän etuaan, kun vihdoin aika koitti, jatkamalla nimityspolitiikkaa valitsemalla alempiin virkoihin entisten suojelijoidensa sukulaisia tai läheisiä ystäviä. Kaikki tämä ja tietynlainen kyllästyminen sosiaalidemokraattisen eliitin vuoiskymmenet jatkuneeseen yksivaltaan saivat aikaan kansalaisissa halun muutokseen. Eikä muutosta moderniin katsottu konservatiivisissa piireissä hyvällä. Työväenpuolue uudistusintoineen oli maltillisuudestaan huolimatta porvareille kauhistus. Myös Gro Harlem Brundtland kuului tähän eliittiin ja sai ulkomailla lääkärinkoulutuksen. Hänen isänsä oli ns. vanhoja jääriä ja puolueen johtotehtävissä pitkään mm. ministerinä toiminut. 

Tässä olisi ollut televisiosarjalle uudenlainen "tutkivan draamadokumentin" punainen lanka keriä hieman auki vaiettuja totuuksia Brundtlandin ja valtataistelun taustalta. Tällainen nepotistinen korruptio aiheutti ristiriitoja ja kiistoja niin työväenpuolueessa kuin yhteiskunnassakin samaan aikaan kun suunnitelmatalous ei enää toiminut ja kansalaiset alkoivat kaipaamaan enemmän vapauksia ja liikkumavaraa myös oman taloutensa hoitamisessa. Näistä kiinnostavista asioista Makta ei puhua pukahda mitään. Makta on muokattu poliittiseksi jännitysviihteeksi. Ongelmana on Lahlumin norjalaiskehuista huolimatta sarjan fiktiivinen ja viihdyttävä luonne. 

Makta perustuu jonkinlaiseen, ei ihan oikeaan, mutta jotenkin muistettavaan, totuuteen sekä valheisiin ja epämääräisiin muistoihin. Se sekoittaa toden ja luullun valheen omituiseksi kudelmaksi. Norjassa asiasta on jo ärähdetty. Se voi olla ongelmallista, kun kuuluisia kuolleita ihmisiä esitetään harhaanjohtavalla tavalla. Se on totta. Lahlumin sana painaa jo siksikin, että hän on tehnyt valtakamppailun Brundtlandille hävinneestä Reiulf Steenistä kirjan. Lahlum kertoo olleensa jonkin verran epäsuorasti mukana Makta-TV-sarjan valmistelussa, mutta ilman palkkiota tai aktiivista roolia käsikirjoituksen valmistelussa. Lahlum kirjoittaa kuulleensa projektista syksyllä 2019. Reiulf Steen -elämäkertansa lanseerauksen yhteydessä. 

Hän tapasi tekijöitä ja kävi heidän kanssaan keskusteluja ja arvosti kuullessaan (tämä imartelu sai hänet pitämään Maktasta jo ennen kuin se tehtiin!), että hänen kirjansa olisi tärkeä lähde sarjassa. Kolme vuotta myöhemmin, kun projekti lähestyi kuvauksia, Lahlum suostui viettämään palkattoman konsultaatiotunnin näyttelijän kanssa, joka oli valittu näyttelemään Reiulf Steeniä. Lahlum muistuttaa kirjoituksessaan, että vuoden 2022 kontaktin jälkeen, vaikka näyttelijä Jan Gunnar Røise teki kiinnostuneen ja positiivisen vaikutelman häneen, Lahlum oli skeptinen sen suhteen, miltä valmis sarja näyttää. Hänestä aikamme haaste on luoda tv-draama, joka perustuu muutaman vuosikymmenen takaisiin poliittisiin tapahtumiin: 

"Ammattihistorioitsijana minun näkökulmastani on kaksi mahdollisuutta tehdä se eettisesti perustellulla tavalla. JOKO hahmoilla on oltava muita nimiä ja heidän on oltava niin erilaisia ​​kuin historialliset henkilöt, ettei TV-draamalla ole merkitystä nykyiselle käsityksellemme heistä. TAI silloin TV-draaman esityksen on oltava niin lähellä todellisuutta, ettei yleisö saa harhaanjohtavaa käsitystä historiallisista henkilöistä. Sekaratkaisu, jossa jotkut roolit ovat hyvin samankaltaisia ​​historiallisten henkilöiden kanssa, on vaarallinen oikotie, koska monet katsojat olettavat, että myös muut hahmot ovat lähellä historiallista todellisuutta."

Se mikä sarjassa on hienoa, on näyttää se poliittinen ja kaksijakoisuus ristiriitaisuus, mikä Norjaa on aina vaivannut. Valtakamppailussa ei ollut vastakkain vain ihmiset ja demareiden erisävyiset fraktiot vaan myös kylmän sodan CIA ja KGB.  Maktassa suurvaltajännitys kytee pinnan alla kokoa ajan, ja kuvataan hyvin myös sekä poliittista vainoharhaa, että hyväveliverkostojen - niiden, jotka tosia-asiallisesti valtaa kulisseissa käyttivät, toimintaa ja valtaa. Esimerkiksi sarjassa kuin pahana henkenä tai haamuna (valokuva) ohimennen esiintyvän Einar Gerhardsenin, jota voisi hyvin kutsua myös Norjan ensimmäiseksi Nato- ja CIA-mieliseksi pääministeriksi, tekee ERITYISEN mielenkiintoiseksi hänen veljensä Rolf Gerhardsen.

Vakoiliko Einar Gerhardsen veljensä avulla muita? Veli toimi puolueen lehden Arbeiderbladetin (sama, jonka kautta eliitti syötti paljastuksia puoluejohdosta) toimittajana, ja jota pidettiin yleisesti työväenpuolueen epävirallisena tiedustelupäällikkönä ja yhteyshenkilönä sotilastiedusteluun ja CIA:lta kanavoitujen voitelurahojen leviämiseen muihin pohjoismaisiin sosialidemokraattisiin puolueisiin juuri alkaneessa maailmanlaajuisessa verisessä taistelussa ahtaista etupiirirajoista laajentumiseen pyrkiviä kommunisteja vastaan. Norja kuuluu länteen ja Natoon, mutta on aina kipuillut asian kanssa oman oppositionsa kanssa, joka 70-luvulla kulki puolueen sisällä, ja henkilöityi vasemmistolaiseen varapuheenjohtaja Steeniin. 

Läheinen suhde Britteihin ja Britannian vuoden 1945 sotien jälkeen ensimmäiset vaalit voittaneeseen Labouriin ajoi Pohjoismaita mukaan aktiivisiksi osapuoliksi Neuvostoliiton pelon takia kylmään sotaan, joka oli Stalinin syytä, kuten John Lewis Gaddis väitti, ja kehotti ainoana lääkkeenä tätä tautia vastaan olevan kovan paneminen kovaa vastaan, kun oli kyseessä maailmanvalloituksesta haaveilevalle ja muulle maailmalle uhittelevalle Neuvostoliitolle II ms:n jälkeisessä voitonhuumassaan. Eletään 70-luvun alun rajuissa kriisitunnelmissa. Steen on kallellaan itään ja työväenliikkeen vanhoihin oppi-isiin, Brundtland on taas oikeistolainen, eliitin lapsi ja käytännöllinen feministi, jota kiinnostaa rakentaa ruotsalainen hyvinvointiyhteiskunta.

Tämän hän halusi tehdä edistämällä naisten sekä miesten välistä tasa-arvoa arvokonservatiivisessa vanhojen työläisukkojen hallitsemassa luterilaisessa ja umpimielisessä, vaikeakulkuisessa maassa. Kyseessä ovat ideologioiden ja eri ihmisnäkemysten väliset törmäykset. Sosialismi on jähmettynyt, samoin kuin sosialidemokratiakin. Veto on lopussa ja optimismi kadoksissa. Kaikki ei mennytkään kuin suunniteltiin ja toivottiin. Jotain tärkeää ja ainutlaatuista hävittiin 60-luvun taisteluissa radikalismia vastaan; Neuvostoliitolle oli tappio, kun Labour voitti heti sodan jälkeen Britannian vaalit, sillä suurvaltasuhteisiin tuli tämän jälkeen ideologinen elementti, mikä vaikutti kommunismin tappioon länsimaissa, vaikka kommunistit yrittivät sopuilla heti sodan jälkeen.

Kommunistit saivat huomata hyvin pian Labourin kiertävän aktiivisesti ympäri eurooppalaisia veljespuolueitaan puhumassa Naton piikkiin ja kritisoimassa kovin sanoin kommunistien valtapyrkimyksiä sekä Neuvostoliiton vallanhimoisesta röyhkeydestä. Ruotsalaisten sosiaalidemokraattien johdolla käynnistettiin pohjoismaisten sosiaalidemokraattien yhteistyö ja ideologinen elementti, mikä näkyi myös Norjassa. Mutta mikä oli tämä ideologinen elementti, joka lähestyi mentaliteetin huomioon ottamista määritellen pitkälle maailman kylmän sodan loppumiseen saakka? Se oli vanhan jakaantuneen työväenliikkeen perintönä ja sodan aikana tauolle jäänyt taistelu työläissieluista ja siitä, kenen evankeliumi ihmiselämän paremmuudesta oli vetävin. 

Maktassa eletään aikaa, jolloin vuodesta 1945 jatkunut työväenpuolueen yksinvalta alkaa rakoilla. Silloin sanojen asemesta taisteluun tulee mukaan myös raha ja korkea elintaso Ruotsin sosialidemokraattinen hyvinvointiyhteiskunta ohjeena etunenässä. Siitä lähtien läntisillä sosiaalidemokratioilla oli merkittävä rooli läntisen demokratian puolustamisessa kapitalistisissa yhteiskunnissa, jopa niin että SDP:n puoluesihteeri Unto Varjonen sanoi vuonna 1946 "suomalaisen sosialidemokratian olevan rengas kansainvälisessä ketjussa, joka kestää". Tässä kamppailussa eturiviin nousee Pohjolassa työväenliikkeen sodanaikaisiin sankareihin lukeutuva Gerhardsen, kun itä ja länsi alkoivat lujittaa leirejään vuonna 1947 ja Norja hyppäsi Naton takuumieheksi. 

Gerhardsen nimi on vieläkin Norjassa synonyymi sankaruudelle siinä missä Quisling taas petturuudelle. Gerhardsenin tarina kuvaa hyvin myyttisen nyky-Norjan luomista ja niitä henkilöitä eli massoja, jotka olivat sitä tekemässä. Kyse on samoista sissihenkisistä vapaustaistelijoista kuin II ms:n jälkeen maailman jälleenrakentamiseen osallistuneiden ja valtaan nousseiden työväenpuolueiden sankarilliset johtajat Saksan Willy Brandtista Israelin Golda Meiriin. Maktassa kuvataan juuri tätä murrosta ja arvotyhjiötä, kun vanhojen jäärien ja yhtenäisaatteen ote vallasta herpaantuu, ja hukkuvassa laivassa vallasta kamppailevat keskenään vanha ja uusi pirullisen Gerhardsenin myhäillessä vieressä välillä elävänä (valhe), välillä taas valokuvana (totta).

"Olin varoittanut Maktan tuotantotiimiä joutumasta eettisesti kyseenalaiseen Atlantic Crossingin ansaan, jossa kuuluisille kuolleille ihmisille keksitään tekoja ja asenteita, joita heillä ei todellisuudessa ole koskaan ollut. Vastaus oli, että tässä olisi selvempää, että tämä on fiktiota. Kun kysyin, miksi Reiulf Steeniltä näyttävää hahmoa sarjassa pitäisi kutsua, sain vastauksen, että hänen nimensä pitäisi olla - Reiulf Steen. Tapa, jolla esitin konseptin, näytti olevan merkittävä riski, että se voisi johtaa liian sankarilliseen kuvaan Gro Harlem Brundtlandista ja harhaanjohtavaan negatiiviseen kuvaan muista toimijoista. Panin kuitenkin toiveikkaana merkille, että he näyttivät olevan tietoisia historian ja fiktion ongelmasta…"

-Hans Olav Lahlum Historiker og forfatter: https://www.minerva.no/arbeiderpartiet-gro-harlem-brundtland-historie/nrk-serien-makta-patar-seg-et-betydelig-ansvar/435160?fbclid=IwAR0Fnh9_kxzFvVIuQI9aNFzoph1hNhgvrZM6ZXf0NfqDfcfCnb6Ld7ZHRMg