Norwegian dreams

Teksti Harald Olausen

Jännityksellä odotin perjantaista 17.3.2023 Norwegian Dream (ohjaus Leiv Igor Devold) -elokuvan kaupallista ensi-iltaa ja elokuvan saamaa palautetta (tänään sain elokuvan tuottajalta linkin elokuvaan ja katsoin sen). Elokuva kertoo puolalaisen maahanmuuttajapojan ja piilohomon, Robertin tarinan. Hän työskentelee Norjassa kalatehtaalla ja kamppailee tunteidensa kanssa. Kun sitten lakko puhkeaa tehtaalla, Robertin elämä menee sekaisin. Elokuvan voi katsoa niin monella tavalla, yhteiskunnallisena kannanottona, Norjan ensimmäisenä homofilminä, sosiaaliseen rasismiin kantaaottavana romeo- ja romeo-rakkaustarinana, mutta elokuvana se ei ole sittenkään elokuvana kummoinen, vaikka onkin kiinnostava ja lajissaan tärkeä.

Norwegian dreamsissa tunnelmana on hieman kuin tsehovilainen haikea huolestuneisuus ja levottomuus, jonka läpi kuultaa vanhan ja uuden ajan välinen murros. Tsehovilla se oli sukupolvien välinen ristiriita, kun taas tässä elokuvassa se on heteroiden ja homojen välinen päättymätön sekä peruuttamaton vastakohtaisuus. Elokuvassa on hyviä oivalluksia, joista kannattaa muutama tärkeä ja silmää hivelevä mainita. Homous ja sivullisuus, ulkopuolisuus näytetään elokuvassa jo heti ensi kuvissa. Homous erilaisuutena jonkin piilotetun kanssa ilmenee vilkuiluna ympäristöään kohtaan; kiinnostava kohde havaitaan heti, muu jää tarkoituksellisesti kuin aavistukseksi kummittelemaan sumuksi taustalle, ja myöhemmin haaveisiin sekä uniin, kiinnostava tarkentuu silmään jäädäkseen sinne varastoon.

Se kiinnostava on toinen yksinäinen poika, hänen piilotettu hymynsä ja seurankaipuunsa. Homon salaliittolainen ulkopuolisuus ilmenee hänen tavassaan katsoa asioita sivusta ikään kuin hän ei katsoisi niitä, vaikka hän katsookin hyvin tarkkaan, sitä mistä on kiinnostunut ja mitä etsii vain muilta sen ovelasti piilottaen, ihan kuin ei välittäisi, vaikka käy kuumana etsiessään mitä kaipaa. Juuri tämä on Norwegian dreamsin hienous. Vaikka muut eivät sitä huomaa, tämä katse ja olemus jättää ikuisen jäljen itsestään näkymättömänäkin aikaan jääden myös oman itsensä ja aikansa vangiksi kuin muistuttaen kellon tikittävän eikä mahdollisuuden koskaan palaavan takaisin. Hän on siis katseessa yhtä oman salaisen halunsa kanssa, joka ei taas ole mitään muuta kuin olla yhtä haluamansa kohteen kanssa, mikä ilmenee viattomuutena ja psykologisena jännityksenä.

Robertin nuoren kiimaisen pojan tarkka homotutka näkee vaikka on ei-näkevinään, sen minkä haluaa yhdellä vilkaisulla; olla yhtä himoamansa kohteen kanssa. Tämä ilmenee aistimellisesti; kohde havaitaan heti ja elävästi, täsmälleen samalla tavoin kuin näemme mitä näemme, kun aamulla avaamme. Tämä sisäinen ja salaperäinen suhde määrää hänen näkyvät ulkoiset suhteensa. Pääosanesittäjä tulee vieraasta maasta tilanteisiin, jotka ovat hänelle, jos eivät nyt ihan vastenmieliseiä, niin ainakin pelottavia. Alkukuvista näkyy ikävästi pakko, mikä häntä ajaa väkisin eteenpäin. Hän ei ole omasta tahdostaan lähtenyt yksin vieraaseen maahan paskahommiin työskentelemään lähes orjaolosuhteissa kalanjalaostustehtaassa (suomalaiset kokivat saman kohtalon aikoinaan, kun Suomi oli köyhä ja oli pakko, etenkin pohjoisessa lähteä Norjaan töihin).

Peruasetelma on herkullinen. Vanha järjestys vastaan uusi. Vanhojen ihmisten pakko ja säännöt vastaan nuorten unelmat. Myös asetelma pakolainen-siirtotyöläinen antaa vihjeen erilaisuudesta. Robertin on pakko selviytyä kovisten ja kylmän ilmanalan ihmisten välinpitämättömyyden sekä kovien olosuhteiden vammauttamien ("jacklondonmainen" termi "karaisemien" ei sovi tähän) pakkotyötä tekevien karkeiden pakkoihmisten keskuudessa halusipa sitä tai ei. Christian Braad Thomsen kirjoitti kirjassaan Leppymättömät (Like 1990) siitä, miten ne ajat alkoivat olla (jo 1980-luvulla) ohi, jolloin oli tilaa persoonallisille hulluudelle ja luovalle mielikuvitukselle.

Aika oli muuttanut elokuvateollisuuden sen alun elokuvia palavasti rakastaneista tuottajista ja ohjaajista laskelmoivien lakimiesten ja finanssihaiden johtamiksi kylmän laskelmoiviksi rahantekolaitoksisiksi, joissa taiteen katsottiin häiritsevän itse varsinaista pääasiaa eli rahantekoa. Tämä taustalla vaikuttava motiivi on hyvä muistaa heti aluksi, kun alamme tutkia myös tarkemmin tätä norjalaista homoelokuvaa, mikä on tehty osaksi norjalaisuuden vientituotteita maailmalle Norwegian Dream kertoo kahden eri kulttuurin kuuluvan homopojan tarinan lisäksi myös siitä, miten puolalaiset ovat sopeutuneet nykyaikaiseen protestanttiseen Norjaan ja miten norjalaiset heihin.

19-vuotias puolalaisiirtolainen Robert alkaa työskennellä norjalaisessa lohenjalostuslaitoksessa Trøndelagin rannikolla Norjassa. Poika on sopeutunut Norjaan yllättävän hyvin ja haaveilee uuden elämän perustamisesta. Tehtaalla hän tapaa nuoren norjalaisen, mustaihoisen 19-vuotiaan Ivarin ja ihastuu tähän. Ongelmana ovat kuitenkin hänen ahdasmieliset maanmiehensä. Robert ei halua muiden tietävän hänen olevan homo, eikä myöskään menettää asemaa tehtaan puolalaisten keskuudessa, koska Robertilla ja hänen äidillään on taloudellisia ongelmia.

Robertin on valittava tunteidensa ja turvallisuuden välillä. Puolalaisten keskuudessa puhkeaa kalatehtaalla lakko ja Robert kohtaa lisää vaikeita ongelmia ratkaistavakseen. Homoelokuvia on tuotettu nykyisin kuin halpoja ja helppoja nakkeja hihnalta suuren yleisön tarpeisiin useinkaan miettimättä tarkemmin, mitä ja miten tuli tehtyä tarkoituksena tuottaa stimulaatioita heteroiden ylivallan leimaamassa homoille epäeroottisessa maailmassa, joka tekee heidät vaarallisen immuuneiksi empatialle sekä inhimillisille tunteille, kuten rakkaudelle ja ystävyydelle.

Otetaan yhdeksi perusteesiksi Norwegian Dreamsia tutkiessamme koko länsimaisen ajatteluun ja tieteeseen syvästi vaikuttaneelta kaiken kyseenalaistamisen isältä eli Platonilta, joka asetti sokraattis-platonistisen etsimisen vastakohdaksi valtaa mielistelevälle ja sovinnaisuuksille pokkuroivalle sofistiselle opettamiskäsitykselle sekä rasittavalle, "tyhjät tynnyrit eniten kolisee "-mukafilosofoinnille. Hyvä ja vaikuttava elokuva ei ole koskaan puhtaasti esteettistä tai neutraalia, vaan myös aina poliittista. Elokuvan poliittisuuden ei silti tarvitse tarkoittaa huolestumista, saarnaamista tai julistamista: taiteessa on kyse kokemuksen muotojen muuttamisesta.

Vallankumouksellinen taide on sekä pyrkimystä muuttaa aistikykyjämme, kuin myös terveen epäilyn ja itsesuojeluvaiston kaikkea viihteen nimissä meihin ujutettavaa pakkosyöttöä ja ovelaa manipuloimista vastaan. Elokuvaihmiset ja valtamediat ovat saaneet siitä jo siis oman makupalansa. On vaikea sanoa saadun palautteen pohjalta millainen elokuva todella on, sillä nyky-Norjassa on sellainen fundamentaalista laatua oleva ongelma, että kun kaikkea norjalaisuutta korostetaan superlatiiveilla, ovat itse kehumiset trivialisoituneina menettäneet merkityksensä, ja on pakko itse muodostaa oma näkemys katsomalla esimerkiksi tämä elokuva.

Tässä saattaa jopa olla ensimmäinen siedettävä norjalaiselokuva pitkään aikaan. Mutta jokin juonessa tuntuu hämäävän. Esimerkiksi se, että musta poika on alistuva, herkkä ja feminiinen homo, joka rakastaa dragia, sekä vaalea ja sinisilmäinen polskipoika karkea ja kirveellä veistetty Adonis, joka ei tunteistaan juurikaan muille puhu. Vaikuttaakin siltä, kuin koko tarina olisi kokoonkyhätty tarkoituksellisen osoittelevaksi ja muodinmukaiseksi vastakohtien kautta eteneväksi synteeksi; elokuvan vastakohtaparina nuoret romeot musta ja valkoinen, juuri maahan muuttanut irrallinen, sekä maassa syntynyt, mutta yhtä irrallinen, mutta eri etnisen taustan omaava värillinen poika.

Suurin ongelma homoelokuvissa on asioiden turha pelkistäminen, pinnallisuus ja mielikuvituksettomuus sekä epäelokuvallisuus. Ihan kuin Ranskan uudesta aallosta ja elokuvakielen uudistamisesta ei olisi jäljellä enää mitään; uskallus ja vaara tuntuvat puuttuvan, ja ne jumputtavat aina sitä samaa vaihtoehdotonta romanttista kuvaa kauniista lapista, jotka ovat löytäneet itsestään ja ystävistään kivoja leikkikavereita himoilleen ja haluilleen. Norwegian Dream keskittyy kuvaamaan kahden eri taustaisen nuoren miehen ystävyyden ja rakkauden vaikeuksia maailmassa, jota rasittavat jatkuva epävarmuus ja arjen selviytymiseen liittyvät sosiaaliset ongelmat sekä rakenteellinen köyhyys, eriarvoisuus ja kaiken huipennukseksi kuin ristinä kärsimysten päällä vielä rasismi.

Siinä mielessä elokuva on sukulaissieluinen My Beatifull Laundrettelle (1987), mikä oli aikoinaan "homoelokuvien kivikaudella (mutta myös klassikkokaudella)" sen eräs tärkeimmistä yhteiskuntakriittisistä pienoismestariteoksista, sillä se kuvasi luokkaristiriitaa pakistanilaisen Omarin ja hänen luokkatoverinsa Johnnyn vaikean suhteen kautta; elokuva kuvasi osuvasti myös brittiläistä monikulttuurisuuden ruohonjuuritason ongelmia sekä äärioikeistolaista vihamielisyyttä maahanmuuttajia kohtaan sekä homofoobisuutta.

Taustana Norwegian Dreamin tapahtumille: 2000-luvulla Norjaan tuli kymmeniä tuhansia puolalaisia siirtotyöläisiksi köyhyyden ja työttömyyden kurittamalta Puolan maaseudulta, joka on edelleenkin yhtä takapajuista kuin kaikkien muidenkin samanlaisten köyhien valtioiden takapihat. Oman lisänsä elokuvassa esiintyvään ummehtuneeseen vanhoillisuuteen tuo maan katolilaisuus, joka on tunnetusti Puolassa maailman tiukkapipoisinta ja konservatiivisinta tulkinnaltaan. Norwegian dreams ei ole ensimmäinen Norjan homoelokuva ta homoutta käsittelevä.

Sellaisena se on kuitenkin omasa lajissaan tärkeä, ja sitä voi pitää aiheensa takia vielä tärkeämpänä, jos otamme tuon homousteeman vakavasti, ja annamme sille sen alkuperäisen yhteiskunnallisen (taistelu)sisällön - mutta myös siksi, että se norjalaisen homouden ajankuva ja kasvot julkisuuteen. Elokuvassa on silti jotain, mikä vetää puoleensa. Se ei ole läpihuono. Mutta elokuvassa on ällöttävää sen piilosanoma homoudesta hyväksyttävänä ja sallittuna heteronoloiselle ja poikamaiselle piilohomolle, kun sen katsoo naisten linssien läpi feminiinisenä vokotteluna, kuten Ivar tekee Robertille. Robertin nieleskelyt ja sulaminen Ivanin edessä on hempeää mutta yllätyksetöntä kahden metson välistä keskinäistä soidintanssia kuin jostain homomusikaalista.

Elokuva on tarkoitettu juuri oman seksuaalisuutensa kipuilun keskellä herääville teineille, ja on luonteeltaan draamaksi naamioitu yhteiskunnallinen opetusohjelma. Norwegian dreams on yhteiskunnallinen, kantaaottava homoelokuvakin, mutta mikä tärkeintä mielenkiintomme pitämiseksi, se puhuu eri kieltä kuin mitä me puhumme, melkein samaa kuin mitä salaa syvällä tunnemme ja ymmärrämme. Norwegian dreams on siis omalla tavallaan ilmiliekkiin syttyvänä hyvä elokuva, sillä siinä kyse on tämän mysteerin ratkaisemisesta ja eri vastauksien kehittämisessä.

Mutta Norwegian dream on myös painajaisuni kaikille niille ihmisille, jotka joutuvat piilottamaan oikeaa minäänsä ja kärsimään siitä. Eikä se ei tarkoita pelkästään seksuaalista identiteettiä, vaan ihmisyyttä ilman ulkoisia kahleita. Ehkä jopa päinvastoin; elokuvasta näkyy miten aggressiivinen ja ennakkoluuloinen sekä tiukka ja armoton suvaitsemattomuudessaan homona dragia harrastava Ivar itse on. Viiltävä ajankuva tämän päivän suvaitsevia liberaaleja, mm. J.K. Rowlinkia perättömillä syytteillä jahtaavasta LBTQI-kansasta; jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan (ja sinut saa vaikka halutessa tappaa).

Ennen kaikkea elokuva on hyvin kerrottu ja esitetty tarina sekä rakastamisen vaikeudesta että vainottuna olemisesta ahtaissa ympyröissä kusipäisten ihmisten keskuudessa. Robertin traumaattiset kokemukset kiusattuna hompoikana, joka ei ole uskaltanut väkivallan keskellä pelastaa omaa terffikumppaniaan, ovat tehneet hänestä raukkamaisen piileskelijän, joka ei uskalla näyttää kenellekään tunteitaan, ennen kuin alkaa tapahtua toden teolla kaikkea vastanmielistä ja ikävää niin tehtaalla kuin omassa elämässäkin pelastuksena rakkaus Ivariin.

Erityisen hyvää elokuvassa on yksityisen ja yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja väkivallan yhdistäminen toisiinsa, joku tuottaa pahaa ja teinaa hyvin sillä, sillä toisen kurjistaminen on toisen onnen ja hyvinvoinnin ehto. Kärsijöinä ovat aina maan hiljaiset, köyhät ja tässä tapauksessa myös tavalliset homot. Homoelokuvissa harvoin otetaan näin rajusti kantaa eriarvoistavaa maailmaa ja sen väkivaltaisia rakenteita ja vihaisia kasvoja vastaan (elokuvassa puhutaan ay-liikkeen turvasta ja kollektiivisesta työehtosopimuksesta, samoista teemoista, joista suomalaisporvari yrittää aina vaalien alla hinnalla millä eroon puhuen "paikallisesta sopimisesta").

Yksityinen ja yleinen etu ovat törmäyskurssilla, kun ankarissa olosuhteissa käydään kauppaa elämästä ruton ja koleran välillä. Robertilla ei ole omasta mielestään muita vaihtoehtoja, kiitos sekavan ja ailahtelevan äidin velkojen, kuin joko tehdä itsemurha tai toimia Ivarin isän kiristyksestä pettrina ja lakonrikkurina muuttuen samalla muiden rikkureiden opastajana työssään itse inhoamakseen vastakohdakseen: ilkeäksi ja välinpitämättömäksi paskiaiseksi.

Siitä huolimatta Norwegian dream-elokuva antaa toivoa ja rohkaisee vaikealla ystävyyden ja rakkauden tiellä vastusten kautta voittoon, kun Ivan saa Robertinsa ja Robert Ivarinsa. Kaunis satu ja katsomisen arvoinen elokuva. Yksi parhaista ja koskettavimmista viime aikoina tehdyistä homoelokuvista. Tämä ei ole kotiinpäin vetämistä, vaikka kyseessä on isosisäni Norja, sillä itse asiassa elokuva onkin enemmän puolalainen! Se on vain Norjassa tehty.