Nostalgia poliittisena viestinä

Teksti Harald Olausen

"Nostalgia on poliittisena viestinä hyvin voimakas ja paljon käytetty. Erityisesti populistiset liikkeet viittaavat vanhoihin hyviin aikoihin, jotka tulee saada takaisin. Nykymenoa pidetään rappiollisena ja mennyttä aikaa muistellaan hyveellisenä, turvallisena ja vakaana. Maailmanpolitiikan arkipäivää pohtii nostalgiaa poliittisen viestinnän keinona."

-https://areena.yle.fi/podcastit/opas

Kyllä ennen oli sentään paremmin, enemmän ja oli sentään kunnollista. Näin alkoi tänään toimittaja Sampo Vaarakallion toimittama Maailmanpolitiikan arkipäivä-ohjelma, joka osallistuu ohjelmallaan radio 1:n Juurien kesä -teemaan kiteyttäen ohjelmistossa populistisen viestinnän ytimen kristallinkirkkaaseen ajatukseen menneeseen kaipuusta ja vetoamisesta. Ihan samaa ajavat suomalaiset persupopulistit vetoamalla maailmapolitiikasta ahdistuneiden suojautuessa pelkojaan vastaan kuvittelemaan Suomi jälleen eristäytyneeksi lintukodoksi.

Amerikka suureksi "uudelleen" (joka on itse asiassa republikaanien hellimä slogan Barry Goldwaterin ajoista lähtien) ja brittibrexit sekä ruotsidemokraattien että persujen onnistunut nousu vallan huipuille vetoamalla suomalaisiin perusarvoihin edustavat uutta retorista uhkaa. Nostalgia on poliittisena viestinä hyvin voimakas ja paljon käytetty: "Erityisesti populistiset liikkeet viittaavat vanhoihin hyviin aikoihin, jotka tulee saada takaisin. Nykymenoa pidetään rappiollisena ja mennyttä aikaa muistellaan hyveellisenä ja turvallisena."

Ohjelmassa käsitellään mm. sitä, miten nostalgian poliittinen voima toimii retorisena keinona saada ihmisiä antamaan äänensä rappion keskellä turvattomuuden tunnetta kokevien keskuudessa oikeistolle ja sen uusille ääri-ilmiöille. Niillä kun tuntuu olevan kumma imu nyky-yhteiskunnissa. Nostalgia liittyy toiseen keskeiseen populistien hellimään teemaan meistä ja heistä. Ennen pahikset ja surkimukset sekä kaikki maailman (omaehtoiset) yksinäiset sudet ja piilossa olevat vähemmistöjen jäsenet suljettiin kylähulluina ja vaarallisina niiden johtajille yhteisöjen ulkopuolelle.

Me olemme unohtaneet Yrjö Kallisen (1886-1976) ajatukset siitä, että vain elävien olentojen kärsimykset ovat jotain todellista; kaikki puheet maan ja Suomi-äidin kärsimyksistä elävien ihmisten kärsimyksen ulkopuolella ovat - anteeksi vain! - pelkkää sanahelinää. Ihmisen pitäisi olla ian kaiken mitta ja ihmiselämä elämisen arvoinen. Nykyisin nostalgian nimissä kaikki uusi, etenkin maahanmuuttajat ja heidän edustamansa kulttuuri, nähdään liberaalin eliitin petoksena uhkaamassa supisuomalaista kulttuuria. Musta mies vieraasta maasta on uhka maalaisidyllien rauhalle ja sille riittää vastustajia nostalgian vaalijoiden laajasta joukosta.

Nostalgian nimissä maailman ensiviulua soittelevat nykyisin kovan luokan manipuloitsijat. Kyseessä ovat etupäässä oikeistolaiset liikkeet, sillä vasemmistolla ei ole ollut enää jalansijaa tavallisen ihmisen mielissä sen jälkeen kun vasemmistopuolueet pettivät kannattajansa 90-luvun kompromissipolitiikan imussa myös Suomessa, ja ay-liike (oli vielä tuolloin miljoona jäsentä ja nyt enää alle 600.000) myi itsensä halvalla Kolamon kaltaisten ahneuksien alttarille, ja entinen valtion rahoilla rahoitettu kohtuuasuntojen tarjoaja muuttui markkinahintaiseksi koronkiskurifirmaksi, jonka ainoa tehtävä on tuottaa valtavia voittoja muutenkin korkeaa palkkaa nauttiville johtajilleen ja omistajilleen ay-liikkeelle.

Samaa ahneuden yksisilmäistä linjaa edustavat nykyisin lähes kaikki. Vasemmistolaisten pitäisi vallata takaisin vasemmisto itselleen, ja heittää ulos oikeistolaista tuuliviiripolitiikkaa tekevät ja vasemmistolaisia teeskentelevät johtajansa. SDP:lla perinne karannut käsistä jo liian pitkälle: oikeistososialidemokratian mafiamiehet ovat kuristaneet sekä ay-liikettä että itse puoluetta rautaisessa otteessaan vuosikymmenet. 

Vasemmistoliitto on taas kärsinyt oman erinomaisuutensa esittämisestä innostuneen puheenjohtajansa käsissä. Onkin täysin avoinna palaavatko miesäänestäjät koskaan takaisin feministilesbojen ja muiden sukupuolisten vähemmistöjen puolueeksi julistautuneen vasemmistoliiton vanaveteen.Entinen Hesarin poliittisen toimituksen päällikkö ja tunnettu "poliittinen poskisolisti" Aarno "Loka" Laitinen (1943-2021 Yksi vaiettu syy on väärät ihmiset väärissä paikoissa, omaa etuaan lyhytnäköisesti ajavat idiootit. Vasemmistolla ei ole enää toimivia tukirakenteita ja ideologiaa eikä kukaan juurikaan innosta ajattelemaan vasemmistolaisesti. 

Suomessa moni luulee vieläkin, kiitos osaavan oikeistopropagandan ja Ben "Berl" Zyskowiczin (1954- ), olevan lottovotto asua tässä edelleenkin kaltoimmin tavallisia ihmisiä kohtelevassa oikeistohenkisessä maassa, vaikka maa on Euroopan hännänhuippua, mitä tulee tavallisen ihmisen selviytymiseen arkielämässä sairaana, työttömänä ja köyhänä. Ihan kuin sadan vuoden valkoisen Suomen punaisten tappolinja olisi säilyttänyt syvällisen pohjavireensä muuttumatta muuta kuin ulkoisesti suostutteluretoriikaltaan. 

On kummallista, etteivät esimerkiksi ay-liike ja vasemmistopuolueet- sekä järjestöt lyö hynttyitä yhteen ja muodosta toimivaa vastavoimaa porvarilliselle tiedotushegemonialle, vaikka sillä olisi rahaa ja muita resursseja yllin kyllin. Kun ei kiinnosta eikä innosta, ei asialle voi mitään. Eikö ole tarvettakaan. Rahakkaisiin järjestöihin pesiytyneet nollat ja pellet lentäisivät ensimmäisten joukossa ulos, kun uutta vasemmistoa alettaisiin muodostaa (tunnustaudun idealistiksi). Jotain pitäisi tehdä viimeistään nyt kun toivo paremmasta huomisesta on lähes hävinnyt. 

Nostalgiaa vasemmistolaisena poliittisena viestinä voi nähdä sillä, että TSL- Työväen sivistysliitto  katsoo aiheelliseksi tuottaa toimestaan puolueellinen tutkimus oman miehen toimesta liikkeen historiasta samalla, kun se ei satsaa Yrjö Kallisen hengessä vastarinnankiiskien innostamiseen ja kasvattamiseen edes euron vertaa. Tai sitten lKansan sivistysrahasto (KSR), jonka pitäisi vastata koko työväenliikkeen sivistystoiminnan tukemisesta ja ohjaamisesta, mutta jakaa apurahoja etupäässä perinteiselle työväenkulttuurille (tosin mitättömän pieniä 300-1000 euron stipendejä), kuin satsaisi elävään ja tätä päivää edustavan vasemmistolaisen vastarinnan tukemiseen. 

Mutta mistä tämä kyvyttömyys ja näköalattomuus sitten johtuu? Usein paikoilleen jämähtäneistä henkilöistä. Esimerkiksi KSR:n hallituksessa istui pitkään eräs ylioppilas, joka työskenteli koko aikuisikänsä ilman sen kummempaa koulutusta, hyviä ideoita tai dynaamista otetta, johtavilla paikoilla lähes saman työnantajan riveissä, ja se näkyi siinä, ettei näkyvää tulosta oikein tahtonut syntyä. Ei ihme ettei mikään muutu Yrjö Kallisen sanoin: "Aina tulee jokaisen aatteen, jokaisen uskonnon historiassa vaihe, jolloin paavin istuimella kyynisesti naurahdetaan. Tuo tarina Jeesuksesta Kristuksesta tuottaa meille paljon rahaa! Naurahdus on sisällöltään sama, vaikka sanat ja nimet vaihtelevat uskon, aatteen ja ajan mukaan."

Palataanpa taas käsiteltävänä olevaan radio-ohjelmaan Maailmanpolitiikan arkipäivää, jonka mielenkiintoisin kohta on hieman avoimeksi jäävä ohjelmassa haastatellun tutkijan ohimenevä toteamus vasemmistoretoriikan olemattomuudesta, ettei edes onnistunut vuoden 1968 vallankumouksellinen liikehdintä ole saanut muisteloissa tuulta siipiensä alle osoittaa sen, miten kyvytön ja laiska sekä väärissä käsissä vasemmisto on ollut siitä lähtien. Yksi vastaus siihen, ettei nostalgiaa vasemmistolaisena voimana ole tutkijan mukaan osattu hyödyntää, on nykyvasemmiston hajanaisuus, mikä on totta kun miettii SDP:ta, joka on vaihtanut päällystakkia punaisesta siniseen tarpeen vaatiessa.

Vasemmisto oli kuitenkin enemmän kuin voimissaan Euroopassa nimenomaan silloin kun se oli samalla hajanaisin. Rivien välistä kuulija ymmärtää, että kyseessä onkin sekä vasemmiston poliittinen typeryys että myös laaja jat pitkäkestoinen osaamattomuus. Moni epäilijä ja tarpeekseen saannut miettii, pitäisikö perustaa uusi vasemmistopopulistinen puolue vailla menneisyyden rasitteita ja organisaatioita. Vasemmistolla olisi mahdollisuutensa ja vasemmistopopulismilla (ei Paavo Arhinmäen uhoava pikkupoikamainen pultsaritodellisuus) tilauksensa. Aika alkaa olla jo vähissä ja vasemmistolaiset ihmiset häviämässä, ellei joku tee ja nopeasti jotain.

Tätä odotellessa parisataatuhatta nukkuvaa vasemmistoäänestäjää kääntää kylkeään ja jatkaa nukkumistaan kunnes jotain tapahtuu, vaikka en siihen itsekään usko! Silloin pitäisi tapahtua radikaali vallankumous vuoden 1968 tapaan ihmisten mielissä ja vasemmistopuolueet sekä niiden turhakkeina erilaiset piilopoliittiset järjestöt pitäisi ensin vallata ja täyttää osaavilla sekä innostuneilla ihmisillä (taas vierassanoja työväenliikkeen yhteydessä mainittuina), jotka haluavat aidosti muutosta eivätkä vain hyvää palkkaa ja pysyvää paikkaa oksalla ylimmällä, kuten asianlaita nykyisin on.

Vasemmisto on uhka ja ongelma nimenomaan itselleen. Porvarit ovat tyytyväisiä ideologiattomaan vasemmistoon. Ehkä mitään ei ole edes tehtävissä, onhan kyseessä vuoden 1918 jälkeen rappiolle jäänyt hajanainen vasemmisto vailla vasemmistoideologiaa. Lopuksi esittelen sdp:n tunnetuimman toisinajattelija eli Yrjö Kallisen edelleenkin ajankohtaisia ajatuksia. Yrjö Kallinen olisi tänään vihattu ja syrjitty ajattelija nimenomaan ahneiden ja tyhmien punaporvareiden joukossa, sillä hän uhmasi juuri tätä valtaa suorilla puheillaan ja terävillä kirjoituksilallaan. Hyvä kysymys olisikin tänään se, kuka uskaltaisi olla tämän päivän Kallinen? En usko että kukaan - valitettavasti:

• "Vapautuminen aikakausien ajatusvirroista ja ympäristön ajatustottumuksista on vaikein ponnistus, mikä ihmisen osalle voi tulla. Sekä pelottavassa että meitä nöyryyttävässä määrin pitää paikkansa sana: Ihminen ei ajattele...
  

• "Ihmiset voisivat elää rauhaa - mutta eivät voi, koska heidät lapsesta saakka kasvatetaan kilpailemaan ja taistelemaan, voittamaan, kukistamaan, alistamaan ja tappamaan toisiaan. Tämä kasvatus ja siihen pohjaava elämänkäsitys todellistaa itsensä: Syntyy ja säilyy asiaintila, jossa on kilpailtava, taisteltava ja tapettava."

• "On aloitettava tästä tietoisuudesta: minä nukun. Minun täytyy tiedostaa tämä tila, olla koko ajan tietoinen ja katsoa kriittisesti itseäni, omia varmuuksiani." (haastattelu, 1979) (teoksessa "Sanat kuin valo - Yrjö Kallisen ajatuksia", toim. Harri Markkula, WSOY 1995)

• "Voin katsoa lähimmäistäni silmiin ja haukotella tai tähtitaivasta ja haukotella. En näe siinä mitään ihmeellistä. Minä en tiedä mitään, jos näin tunnen. Olen unessa." (lehtiartikkeli: Käsitteiden tuolla puolen, 1969. (teoksessa "Sanat kuin valo - Yrjö Kallisen ajatuksia", toim. Harri Markkula, WSOY 1995)

• "Meidän on herättävä tästä unesta ja nähtävä arvo tässä arkitodellisuudessa, ihmisessä, joka on meidän edessämme. Hän on mysteeri. Hän on jumalallinen ihme. (lehtiartikkeli: raittiuskasvatuksesta, 1960. (teoksessa "Sanat kuin valo - Yrjö Kallisen ajatuksia", toim. Harri Markkula, WSOY 1995)

• "Vapautuminen aikakausien ajatusvirroista ja ympäristön ajatustottumuksista on vaikein ´ponnistus, mikä ihmisen osalle voi tulla. Sekä pelottavassa että nöyryyttävässä määrässä pitää paikkansa sana: Ihminen ei ajattele, vaan hänen ympäristönsä ajattelee hänessä. (lehtiartikkeli: Kristinusko ja rauhanasia, 1947. (teoksessa "Sanat kuin valo - Yrjö Kallisen ajatuksia", toim. Harri Markkula, WSOY 1995)

• "Totuus - ikuista oleva ei ole ilmaistavissamme. Se on käsiteajattelun tuolla puolen. Me liikumme edelleenkin pinnalla. Vasta naarmun olemme vetäneet salaisuuden ytimen pintaan. (haastattelu, 1958, teoksessa "Sanat kuin valo - Yrjö Kallisen ajatuksia", toim. Harri Markkula, WSOY 1995)

• "Elämän pyhimmät kokemukset lienevät hämäriä aavistuksia valvetilasta. Mutta niistä huolimatta uni jatkuu syvänä, pimittävänä. (teoksessa "Sanat kuin valo - Yrjö Kallisen ajatuksia", toim. Harri Markkula, WSOY 1995)

• "Dogmit, uskonkappaleet, ideologiat, ovat enemmän tai vähemmän staattisia. Siinä on niiden voima ja heikkous. Syvimmät ja todella elävät totuuskokemukset ovat, ilmeisesti, ainutkertaisia. (Tässä ja nyt, 1965, (teoksessa "Sanat kuin valo - Yrjö Kallisen ajatuksia", toim. Harri Markkula, WSOY 1995)

• "Uskonnollisen hengenelämän ydinoivallukset ja -kokemukset ovat hahmottomia. Ne kumpuavat käsitteellisen ajattelun ja määrittelyjen alueen tuolta puolen. Mutta me pyrimme tajuamaan ne ajatuskuvina, pukemaan ne sanoin ilmaistaviin käsitteisiin. Täten ovat syntyneet myytit, määritelmät, opit ja dogmit. (Hälinää ja hiljaisuutta, 1958. (teoksessa "Sanat kuin valo - Yrjö Kallisen ajatuksia", toim. Harri Markkula, WSOY 1995)

• "Jos ihminen pääsee käsitteellisen ajattelunsa rajoille ja kokee elävästi ja syvästi, varmaakin varmemmin, että nyt hän vasta on todellisuuden tuntumassa, silloin ei ole kysymyksessä pako mihinkään. Pikemminkin se on unesta heräämistä. (teoksessa "Sanat kuin valo - Yrjö Kallisen ajatuksia", toim. Harri Markkula, WSOY 1995)

• "Eiköhän jokainen ihminen olisi jotain ihmeellistä, tavatonta, suurta jos hän vain osaisi ja uskaltaisi vapauttaa itsensä olemaan oma itsensä, sts. osaisi ja uskaltaisi poistaa itsestään sen, mikä estää ja ehkäisee häntä: sovinnaisuuden, halun apinoida, miellyttää, halun olla sitä, mitä vallitseva maku ja muoti houkuttelee häntä olemaan"