Nouseeko vasemmisto SDP:n johdolla uudelleen?
Teksti Harald Olausen
Tunnelma Suomessa on ollut hieman samalla tavalla ahdsitunut ja nihkeä kuin sadan vuoden takaan Valkoisen Suomen edelliseltä kurileiriltä 1920-luvulta, jolloin punavankeja kuoli Tammisaaren keskitysleirillä nälkään ja tauteihin ja olisi kuollut lisää, jos pohjoismaiset ja brittien liberaalipolitiikot eivät olisi vedonneet valtionjohtoon. Monelta luokkasotaan osallistuneelta työläiseltä oli viety kansalaisoikeudet, ay-liike oli ahdistettu nurkkaan, ja sen jäseniä vainottiin. Silloin kyseli toveri toiselta, nouseeko vasemmisto vielä joskus uudelleen? Tänään tuo sama kysymys on noussut taas esille persujen petoksen takia.
"Te unhoon ette häivy, nyyhkijät siellä, perikadon ja kauhun ja onnettomuuden yössä, te, jotka hoiputte ristin ja tuskan tiellä ja näätte pyövelit rankaisematta työssä. Ei, ei tuhat kertaa, pääsiäispäivänne koittaa, jos kohta sen nousu on vitka, joskohta se viipyy: sama ylhä aatehan maailmaa haltioittaa, mi leirinne harmaudessa nyt hiipyy. Sama kannustahan maailman kansoja huuma, mi teidätkin nosti pyövelivaltoja vastaan, jo köyhän ympäri maailmaa kamppailla kuuma, min alkusoittoa taistonne ainoastaa..." - "Viimeinen suuri työläisrunoilija" ja Tampereen Eino Leinona pidettty Kössi Kaatra kirjansa Suuri rikos mottona.
Ei siitä ole niin pitkä aika, kun SDP:n moraalinen selkäranka ei
kestänyt ammottavaa kuilua sanojen ja tekojen välillä - itse asiassa tämä toistuu puolueessa jatkuvasti, varsinkin
kun politiikan suuntaa muutetaan koko ajan täysin päinvastaiseksi aiemmasta.
Jäsenistö alkaa kitistä noudatettua politiikkaa vastaan ja
ammattiyhdistysdemarit yrittävät nostattaa kapinaa kentällä, ja
vievät viestiä eduskuntaryhmään, jossa syntyy kovat sodat johdon ja muun ryhmän välille noudatettavasta politiikasta. Suuri osa puoluejäsenistä katsoo
tapahtumia uskomatta silmiään, ja äänestäjät jäävät passiivisena seuraamaan
tilanteen kehittymistä.
SDP:n oikeistolaistuminen alkoi ns.
Korpilammen konseuksesta, jonka pääarkkitehti oli silloinen sdp:n
voimahahmo ja pääministeri Kalevi Sorsa. Suomessa tapahtui SDP:n Espoon
puoluekokouksen 1978 jälkeen moraalinen käänne uusliberalismiin,
kun päätettiin yhdessä vasemmiston ja oikeiston kanssa
vastakkainasettelun ajan olevan ohi, jotta Suomi saataisiin nousuun
(Suomi nousuun oli SDP:n sinivalkoisen kampanjan tunnus vuoden 1979
eduskuntavaaleissa). SDP:n oikeistolaistuminen päättyi, kun ay-johtaja Antti Rinne kaappasi vallan puolueessa ja voitti täpärästi alle kymmenellä äänellä istuvan pj:n Jutta Urpilaisen.
Vastavoimana oikeistodemareille ja nykyiselle Lindtman-Tuppurainen johtokaksikolle on hyvissä ajoasetelmissa kärkkymässä suosittu vaasalainen kaksikielinen Matias Mäkynen. Monilta politiikkaa seuraavilta on viime vuosina mennyt sormi suuhun ihmetyksestä, kun valtamedioissa on haastateltu asiantuntevaa ja sanavalmista nuorta demaripoliitikkoa, joka oli sekä Marinin talouspolitiikan luottomies, että myös kansanedustaja ja vaikutusvaltainen SDP:n varapuheenjohtaja, jonka Lindtman olisi halunnut pois puolueen johtopaikoilta häritsemästä, mutta ei onnistunut, ja se osoitti Lindtmanin aseman heikkouden SDP:ssa.
Se osoitti myös Mäkysen aseman vahvuuden ja hänen suosionsa puolueen järjestöväen keskuudessa. Mäkinen ei ole syyttä kehuttu nuori energinen ja aikaansaava poliitikko, josta kaikki tuntuvat pitävän, niin SDP:ssa, kuin hänen kotikonnuillaan Vaasassa, jossa hän toimi ennen kansanedustajuuttaan mm. kaupunginvaltuuston aikaansaavana puheenjohtajana. Kerrotaan kulissien takaa poliittisena juoruna, ettei inhottua Jutta Urpilaista sittenkään yleisistä luuloista huolimatta nimitetty EU-komissaariksi, siksi että saatiin näpäytettyä kiukkuisen Lindtmanin taustavoimana häärivää despoottista Eero Heinäluomaa.
Tai että Rinne olisi halunnut hyvittää Urpilaiselle puolueen yhtenäisyyden nimissä aiheuttamansa poliittisen trauman. Ei tietenkään. Rinne ja Urpilainen ovat katkeria vihollisia elämiensä loppuun saakka keskenään. Politiikka turhautumisineen ja kostopeleineen on kulissien takana katsottuna paljon raadollisempaan, kuin mitä me tavalliset ihmiset uskallamme edes kuvitella. Oikea syy Urpilaisen yllättävään ylenemiseen ja "lahjaan" ennen siirtymistä eläkkeelle ja kokonaan sivuun politiikasta, oli osaavan Matias Mäkysen vetäminen politiikan ykkösketjuun kasvamaan korkoa SDP:n tulevaksi puheenjohtajaksi sitten, kun sen aika on ja Lindtman siirretään vastaavasti johonkin korkeaan eläkevirkaan - ehkä jopa EU-komissaariksi Urpilaisen tapaan.
Eilen saimme
kuulla monen oikeistohallituksen päätösten kiusaaman iloksi SDP:n vihdoinkin pongahtaneen reiluun gallupjohtoon oikeistohallituksen
tavallista kansaa ja ay-liikkeen mahdollisuuksia kurittaneiden rajujen
päätösten jälkeen. Tunnelma on ollut uutisen jälkeen varovaisen iloinen. SDP on vahva vastavoima oikein käytettynä oikeistolle. Mutta se on myös yhtä oikukas ja petollinen kuin kaikki muutkin puolueet, ja valmiina aina selittämään kompromissien vaativan puolueen laimentavan vaatimuksiaan. Viimeksi näin kävi Vappusatasen kanssa. 1987 vaalien alla Erkki Liikanen lupasi nelinkertaistaa lapsilisät.
SDP on siis puolue, jota pitää vahtia. Se ei ole mikään puhdas pulmunen ja historian valossa mikään paras, eikä aina edes vasemmistolainen vaihtoehto, sen tietää tavallinen äänestäjä ja työläinen, sillä SDP:ta äänestettäessä ei aina tiedä äänestääkö porvarillista politiikkaa ja kokoomuksen kanssa sulassa sovussa tekeviä politiikkoja, kuten nyt Antti Lidtmannia ja Tytti Tuppuraista, joka on avoimesti kertonut olevansa oikeistodemari ja mieltynyt kokoomuksen kanssa tehtävään yhteistyöhön. Siksi olisi hyvä, jos koko vasemmisto vahvistuisi samaan aikaan (toive…) ja toimisi yhdessä vasemmistolaisen politiikan puolesta.
Toinen asia on demaripoliitikot. Tavalliselle työläiselle on vaikea löytää SDP:n listoilta ehokasta, joka edustaisi oikeasti kansaa ja olisi samalla tavalla tavallinen kuin äänestäjät. Kolmekymppinen autoasentaja äänestää varmasti mieluummin samanlaista ehdokasta, ja sellaista, jonka tuntee joko henkilökohtaisesti tai joka liikkuu jossain lähikaveriporukoissa. SDP:n listat ovat täynnä samannäköisiä, lähinnä naispuolisia ehdokkaita matalapakkka-aloilta. Jhl, Pam, Super sekä Tehy ovat hyvin edustettuina. Joukossa on myös "poliittisiksi broilereiksi mieleviä periaatteetomia suhdennehaistelijoita, kuten vastenmielinen Dimitri Qvintus".
Onnittelut kuitenkin SDP:lle. Muistakaa ettette ylpisty. Teitä ei äänestetä sen takia, että olisitte erinomaisia ja saatte heti vaalivoiton saatuanne luvan alkaa myydä porvareille periaatteitaanne edellä mainittujen henkilöiden vallanhimosta huolimatta. Muistakaa miten aiemmin on käynyt. Ei persuja äänestetty valtaan siksi, että nekään olisivat sen kummempia kuin te. Eivät ne mitään mukavia tai joukon fiksuimpia olleet. Koko vasemmisto oli ollut jo pitkään hakoteillä maahanmuuttokysymyksissä ja tavallinen kansa tunsi itsensä turvattomaksi, ja että jotain muuta kuin eioota olisi tarjottava ongelman ratkaisemiseksi ja nopeasti.
Teitä äänestetään siksi, että olette ainoa riittävän iso poppoo (ja jopa joskus kiitettävän uskalias ja yritteliäs) ja voimakas vastavoima yhä ahneemmaksi ja hävyttömämmäksi käyneelle oikeistolle, ja panette hanttiin pienen ihmisen puolesta - ainakin ohjelmissanne ja puheissanne ennen vaaleja. Teitä ei äänestetä siksi että myisitte heti vaalivoiton saatuanne periaatteenne päästäksenne hallitukseen. Muistakaa se. heti kun alatte taas lipsua politiikassanne tavallisen ihmisen puolustamisesta, kannatus kääntyy yhtä jyrkkään laskuun niinkuin SDP:lle kävi heti, kun Jutta Urpilainen julisti SDP:n olevan keskustaoikeistolainen puolue.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Selityksiä 1; SDP on vahva vastavoima oikein käytettynä oikeistolle. Mutta se on myös yhtä pelottavan oikukas ja petollinen kuin kaikki muutkin puolueet, ja valmiina aina selittämään kompromissien vaativan puolueen laimentavan vaatimuksiaa-lauselma tarkoittaa sitä, kun nämä aatteettomat, omaa etua ajavat ja Dimitri Qvintuksen tapaiset ei-vasemmistolaiset ns. KELLOKORTTIDEMARIT pääsevät valtaan ja antavat takouspoliittisen vallan porvarillisille ja konservatiiviselle voimille, joita valtionhallinnossa edustaa aina vvm eli valtiovarainministeriö. Esimerkiksi Paavo Lipposen I- hallituksen hallitusohjelmaa laadittaessa säästöjen valintavalta luisui jo heti aluksi valtiovarainministeriölle, joka sai muutama kuukausi hallituksen valtaantulon jälkeen tuoreen talouspolitiikan valmistelusta vastaavan neljän miehen mafian käsiin; Sailas, Åkerholm, Virtanen ja Hetemäki. Vajaan kahden vuoden kuluttua kesällä he jo johtivat Suomen talouspoliitiikkaa. Näin oli päässyt käymään siksi, että ministeriön johto oli suosinut talouspolitiikkaa, jonka päätavoitteena oli uskottavuus markkinavoimien silmissä. Ministeriön ajattelutapa oli monetarismi, joka korostaa rahan arvon vakautta, hidasta inflaatiota ja että taloutta ohjaavat markkinat, ei julkinen valta.
Selityksiä 2; poliittisiksi broilereiksi mieleviä periaatteetomia suhdennehaistelijoita, kuten vastenmielinen Dimitri Qvintus-lauseen historiallinen tausta tulee jäsenkirjademareiden demariaatetta mädättäneestä vaikutuksesta. Pohjalla vaikuttaa SDP:n tannerilainen oikeistolaisen politiikan perintö, samoin kuin persuilla nykyisin toimia turvallisuupolitiikan nimissä (asevelisosialistit) yhteistyössä kokoomuksen ja muiden porvarien kanssa). 1966 vasemmiston suuressa vaalivoitossa SDP:n listoilta Helsingissä meni lävitse suurella äänivyöryllä poliittisen historian professori, tunnettu oikeistolainen ja entinen kokoomuspääministeri Paasikiven sihteeri, Lauri A. Puntila, josta sanottiin ettei kukaan vasemmistolainen äänestänyt häntä. Puntilan äänestäjät olivat porvareita, jotka panivat toivonsa SDP:n porvarilliseen omaantuntoon 1970-luvulla, kun SDP:ssa oli katto korkealla ja seinät leveällä, kuten silloin puolue itsekin itseään oikeistolaisille tervetulotoivotuksena mainosti. Kaikki ne oikeistolaiset jotka mielivät hyviin valtion virkoihin, liittyivät SDP:n jäseneksi, Kuuluisin esimerkki oli luokanopettaja Martti Ahtisaari, joka Jaakko Iloniemen yllytyksestä, huolimatta konservatiivisesta ajattelustaan, liittyi SDP:n jäseneksi, ja pääsi ulkoministeriöön tunnetuin seurauksin.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------