Nurmen analyysi oikeistodemareista naurattaa mutta on (kaiketi?) totta

Teksti Harald Olausen

Iltalehden nokkela ja sekä tuottelias että sujuvakynäinen toimittaja, Lauri Nurmi repäisi eilisessä Iltalehdessä kuvatessaan suomalaista oikeistososialidemokratiaa osuvasti. Nurmen mukaan Kekkosen politiikan vastavoimaksi porvarillisesti ajattelevat ihmiset liittyivät demareihin. He olivat näitä Nurmen kutsumia "bemaridemareita" ja shampanjasosialisteja", jotka pääsivät puolueessaan valtaan mm. 1987 kun Harri Holkerin johdolla maahan muodostettiin kokoomuksen pitkäaikaisen oppositiotaipaleen lopettanutta maamme ensimmäistä sinipunahallitusta.

Lähinnä hän (kai?) tarkoittaa Tölö Unga Sosialister-yhdistyksen ympärille kerääntyneitä herraskaisia ja vallanhimoisia sekä porvarillisen taustan omanneita kiipijöitä, joista kukaan ei asunut Töölössä, ei ollut nuori eikä varsinkaan sosialisti, ja jotka avoimesti halveksivat työläisiä, SAK:ta ja vasemmistolaista politiikkaa. Ihan näin yksinkertaisesti ei kuitenkaan oikeistoistosisalidemokratia syntynyt tai toiminut. Oikeistososialidemokratialla on pitkät juurensa. Pelinavaus oli kuitenkin oivallinen Nurmelta. Onko hän suunnittelemassa kirjaa aiheesta? Toivottavasti. Siitä tulisi varmasti mielenkiintoinen.

Ensimmäisen kerran oikeistodemareita kritisoitiin SDP:ssä kovalla kädellä, kun Yrjö Kallisen kirjoitus Politiikan moraali, Sosialistisessa aikakauslehdessä 3/1955 julkaistiin suuren kohun saattelemana. Kallinen oli demareissa poikkeuksellinen tinkimättömän rehellisyyden ja totuuden kaipuussaan. Kallinen kritisoi oikeistodemareita jo 30-luvulta lähtien pisteliäästi sekä kirjoituksissaan että puheissaan, näitä puolueeseen pesiytyneitä aatteettomia poliittisia kiipijöitä, joita ajoi eteenpäin enemmänkin itsekkyys ja ahneus, kuin hyvän puolesta taisteleminen ja ylevät yhteisölliset arvot.

Kuvaus sopii hyvin Tölö Unga Sosialister-ryhmään vielä tänäänkin. Kallinen sanoikin, että tällaiset oikeistodemarit saattavat osoittaa joskus häikäilemättömyyttä huonoja - ja hyvätuloisia luottamustehtäviä metsästäessään ja niitä jakaessaan muodostamansa klikin kesken. Avainkysymys oikeistososialidemokratian korruptoivaa vaikutusta tutkittaessa on, miksi itse Lipponen muuttui radikaalista demarista vakaan yhteiskuntakehityksen turvaajaksi ja koko kansan etuja ajavaksi poliitikoksi mikä huipentui hänen eläkkeellä ollessaan lähes maanpetturimaisella tavalla energiateollisuuden hyväpalkkaisena konsulttina?

Lipponen oli innokas vasemmistodemari 60-ja 70-luvuilla. Vuoden 1978 puoluekokouksessa Espoossa nähtiin kuitenkin jo toisenlainen ja uudistunut Lipponen. Vuoden päästä eduskuntavaalien jälkeen Lipponen siirtyi vara-Manuksi harjoittelemaan valtiolaivan hallitsemista pääministeri Mauno Koiviston, joka oli tunnetusti oikeistodemari, poliittisena sihteerinä. Lipposen kehitys radikaalista vasemmistodemarista oikeistolaiseksi käytännön demariksi oli raju mutta ei tätä taustaa vasten mitenkään epätodennäköinen.

Lipponen oli ollut yksi pääarkkitehdeista, kun SDP:n Jyväskylän puoluekokoukselle vuonna 1975 sorvattiin surullisenkuuluisa sisäpoliittinen julkilausuma, joka oli sosialisointivaatimuksissaan niin radikaali, että se hermostutti sekä suomalaisen porvariston että SDP:n silloisen vaikutusvaltaisen oikeiston. 1970-luvun loppuun tultaessa Lipponen otti opiksi kääntäen kelkkansa ja alkoi esiintyä oikeistososialidemokraattina ajaen mm. teollisuuden vaatimaa ydinvoimaa maahamme. Lipponen kirjoittaa omia "vastamuistelmiaan (mikäli muistaa)" punaiselle Erkki Tuomiojalle eikä suostu todennäköisesti haastateltavaksi aiheesta.

Kuka jäisi silloin jäljelle, kun Uffekin meni kuolemaan? Ainoa nimi, joka tulee mieleen, ja joka ei yhtä taatusti puhu siksi, että oli kaikkien tapahtumien keskellä, on tietenkin 70- ja 80-lukujen vaikutusvaltaisin demaripoliitikko (entisenä hölösuuna tunnettu) Erkki Liikanen. Ja onhan niitä vielä muutama vähämerkityksellisempikin oikeistodemari vielä elossa, kuten nykyisen SDP:n puoluesihteeri Antton Rönholmin Mikko-isä Naantalissa, tai Seinäjoella taloustieteen maisteri Markus Aaltonen - molemmat entisiä kansanedustajia ja omana aikanaan johtavia oikeistososiaalidemokraatteja, mitä se käsite sitten tarkoittaakin.