Nykyhybridiajan tuntematon sotilas uusgandhilaisen tulkinnan mukaan

Teksti Harald Olausen

Eilen perjantaina Ylen television ykköskanavalta tuli kiihkoton ja tyylikäs Roope Kariniemen ohjaama televisiodokumentti hakkerista nimeltään Tuukka, joka oli Kuusamossa mökkeilemässä hienossa mökissä keskellä suomalaista jylhää maisemaa. Tunnelma dokumentissa oli samaan aikaan sekä leppoisa että jännittävä, sillä hakkeri-Tuukka esiintyi ilman omaa ääntä ja kasvoja kertoessaan omaa tapaansa netissä vastustaa Putinin aloittamaa brutaalia hyökkäyssotaa Ukrainaan.

Mutta mikä parasta: hän todisti vaistomaisessa kapinallisuudessaan kuin lapsi sen, ettei ihminen kestä tai hyväksy yli ymmärryksen menevää epäoikeudenmukaisuutta ja epäinhimillisyyttä. Sodasta hankittu tieto sai Tuukan ryhtymään tietokonerikolliseksi. Tai kyberaktivistiksi, kuten hän itse sanoo. Putinin raaka hyökkäyssota on muuttanut ennen rauhallisen Suomen ja suomalaiset katsomaan isoa karhua silmiin ihan samalla tavalla kuin hakkeri-Tuukka, jonka mielestä olemme olleet tähän saakka lännessä valitettavan sokeita.

Myös hän itse: "Sota oli ilmiselvä jatkumo Putinin toimille ja se olisi pitänyt tajuta aikaisemmin. Siksi on "terapeuttista ja rauhoittavaa, että voi tehdä edes jotain". Olen katsonut, että nyt laittomatkin keinot ovat sallittuja. Mutta nämä toimet eivät kuulu rauhanajan oloihin. En ollut koskaan kiinnostunut hakkeroinnista ennen sotaa." Juttu on siksi kiinnostava, että siinä kerrotaan hakkeri-Tuukan alussa suunnitelleen lähtevän Ukrainaan paikan päälle taistelemaan. Läheiset saivat käännettyä hänen päänsä eli kyseessä on "todellinen tuntematon sotilas".

Mukana dokumentissa hakkeri-Tuukalla oli Applen kannettava tietokone: "Mäkilläkin" voisi kuulemma hakkeroida, vaikka yleensä Linux on se ympäristö millä työskennellään", Tuukka kertoi. Ohjelmassa pohdittiin sitä ajankohtaista ja tärkeää kysymystä, oliko hakkeri-Tuukka aktivisti vai rikollinen? Laajemmin dokumentti kysyi, missä kulkee raja pahuuden sietämisen ja sen eri vastustamisen muotojen välillä.

Kysymys on kuin onkin väärin ymmärrettynä ja käytettynä kuuma peruna ja mielenkiintoinen, varsinkin jos molemmilla on hyvät, epäitsekkäät päämäärät ja keinotkin lähinnä asettua mielettömyyttä vastaan väkivallattomasti. Historia ei ole loppunut eikä kylmä sotakaan, vaikka näin on meille Neuvostoliiton romahduksesta lähtien 1990-luvun alusta väitetty. Pahan vastustaminen kuuluu osana ihmisluontoon. Ja jos ihminen ei älähdä itselleen ja muille tehdyistä vääryyksistä, on hän joko lannistettu zombi tai liian monen ahdistavan paskaraon tukkima uskaltaakseen olla eri mieltä ja näyttää sen kiusaajilleen vahvana viestinä.

Kysymys kuuluukin tänään hieman uudelleen muotoiltuna: onko rikollista vastustaa pahaa ja jos niin millaiset seuraukset siitä on? Pohdinnat siitä ulottuvat moraalin tuonne puolen, vaikka ei pidä unohtaa, että oikea moraali vaatii totuutta ja oikeuden toteutumista. Moni muukin hakkeri-Tuukan tavoin huomasi harmikseen, että olivat ajatelleet kaikesta liian myönteisesti unohtaen samalla, että kun ajatteli myönteisesti, loi samalla kuvitelman hyvästä maailmasta, jolloin myös väite maailman hyvyydestä oli tosi.

Myönteisessä ajattelussa vaadittavan oman ajatustoiminnan merkitys on silloin toissijainen, suhteessa asioiden mykkään hyväksymiseen - vaarana on itsepetos, johon he olivat langenneet. Juuri tätä inhimillisen erehtymisen porsaanreikää käyttävät väärintekijät hyväkseen. Esimerkiksi kun hakkeri-Tuukka ajautui ajatusten ja tapahtumien virrassa pitäen niitä hyvinä ja suotavina, hän ei ollut aiemmin joutunut samanlaiseen moraaliseen vaaraan, kuin herätessään Putinin raakalaismaisuuden keskellä pohtimaan omaa syyllisyyttään ja vastareaktiona toimimaan salaa verkossa kaikin mahdollisin laittomin keinoin vahingoittaakseen Putinin sairasta hirmuhallintoa.

Hakkeri-Tuukan sinisilmäisyys oli ollut aiemmin viatonta myönteisyyttä, jossa piilotettu "kyllä"-sana teki työtä hänen omaksumansa valheen hyväksi. Kyseessä oli välinpitämättömyys, mutta se rikos, mihin hän varsinaisesti syyllistyi, oli itseään kohtaan suunnattu tietoinen itsepetos, mikä vaati enemmän.

Se on myönteisyyden epätoivoa. Itsepetoksessa pahinta taas oli se, että petturi oli koko ajan läsnä ja hän tiesi mitä oli tekemässä oman itsensä ja tietämänsä totuuden vahingoksi. Ehkä kamalinta hakkeri-Tuukalle oli ymmärtää, että halu uskoa voi johtaa itsepetokseen; uskomus voi olla tosi tai epätosi, sillä ei ollut väliä.

Putin herätti hakkeri-Tuukan tavoin kaikki muutkin lännessä ja erityisesti täällä lännen etuvartiossa Suomessa näistä harhoistaan. Monet harhat olivat kyllä ihmisille hyödyllisiä, koska ne suojasivat ihmistä kielteiseltä todellisuudelta ja auttoivat heitä näkemään edessään myönteisiä mahdollisuuksia, mutta ovelasti hyväksi käytettyinä nämä harhat loivat vainoharhan, joka ohjasi tietämätöntä kadunihmistä propagandan avulla ovelien manipuloitsijoiden haluamaan suuntaan.

Vahvistusharhassa ihmiset etsivät ja olivat taipuvaisia ottamaan vastaan informaatiota, joka tuki heidän aikaisempia käsityksiään, jolloin esitettyjä väitteitä hyväksyttiin kritiikittömästi, ja äärimmäisten ilmiöiden todennäköisyyksiä liioiteltiin. Totuusharhassa usein toistettu asia (medioissa valhe muuttui todeksi, kunhan sitä tarpeeksi kauan toistettiin) muuttui nopeasti yleiseksi totuudeksi, ja ihmiset uskoivat aina lopulta mitä halusivat uskoa.

Heideggerille ihminen ei ollut enää Jumalan poika, luonnon päämäärä eikä historian subjekti - toisin sanoen ihminen, jolla ei ole enää merkitystä - on olemassa oleva, jossa oleminen asettuu alttiiksi mielekkyytenä ihan kuten Heidegger kirjoitti Kantista: "Kunnioitus lain edessä on sinänsä sitä, että minun oma "itseni" ilmenee toimivaksi "itseksi", vaikka "se", jota varsinaisesti kunnioitetaan, on moraalilaki, joka antaa järjen itselleen vapaana."

Hakkeri-Tuukan juttu kertoo myös elämänhalusta- ja voimasta. Sen voimana on tahdonvoima ja sen valta ihmisiin on suurempi kuin moraalin ja lain valta. Hakkeri-Tuukka tietää olevansa nyt rikollinen, mutta se on hänestä sama asia, kuin kutsuisi elokapinan jäseniä viherrikollisiksi. "Kun Venäjä aloitti suurhyökkäyksen helmikuussa, Tuukka päätti alkaa tehdä laittomia verkkohyökkäyksiä Venäjälle. Uskon, että venäläisillä on tarpeeksi tietoa, jos he haluavat selvittää henkilöllisyyteni", kirjoittaa Roope Kariniemi jutussaan.

Tuukka haluaa herätellä meitä ymmärtämään, että koko ajan meitä yritetään huijata ja johtaa harhaan netissä. Hän kertoo omin sanoin, millaista on verkkosota Venäjää vastaan. Jutun mukaan hakkeri-Tuukan tekemät laittomat hyökkäykset ovat olleet pääosin palvelunestohyökkäyksiä, jotka katsotaan Suomen rikoslaissa tietoliikenteen häirinnäksi: "Vaikka häirintä kohdistuisikin Suomen ulkopuolelle, voidaan teosta rangaista myös Suomessa. Rangaistus on sakkoja tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Teon ollessa törkeä tuomitaan aina vankeutta."

Nykyhybridiajan tuntematon sotilas on kirjaimellisesti julkisuudessa tuntematon, mutta ei välttämättä verkkoa tunteville. Hakkeri-Tuukka tietää liikkuvansa lain kaltevalla pinnalla, mutta luottaa suomalaiseen yhteiskuntaan ja uskovansa mahdollisen rangaistuksen olevan "asianmukainen", jos jäisi kiinni Suomessa. Silläkin uhalla, että hän saisi sakkoja, hän haluaa jatkaa hakkerointiaan. Jutussa haastateltu oikeusoppinut on toista mieltä rangaistuksesta. Hänen mielestään siitä voisi saada jopa vankeutta. Mutta kuka välittää?

Hakkeri-Tuukan ajatukset herättävät miettimään yksityisen vastuun ja todellisuuden alastomuuden ymmärtämisen tärkeyttä. Jokaisen pitää puolustaa itseään ja elämäänsä. Jeesuksen sanat: käännä viholliselle toinenkin poskesi on kulttuurissamme tahallisesti ymmärretty yhtä väärin, kuin Gandhin sanat siitä, että nyt on korkea aika herätä ihmisyyden moraaliin, joka merkitsee ahneuden, pelon ja vihan ylivallasta vapautumista. Hengessä herännyt ihminen ei pyri riistämään toisia, hän ei nöyristele voiman ja väkivallan edessä, mutta hän ei myöskään rakenna omaa elämäänsä väkivallan varaan.