Poliittisen korruption huippuesimerkki: SDP ja lääketeollisuus

Teksti Harald Olausen

Kun googlaa SDP:n vaalistartin saa saaliikseen jotain todella outoa, mutta samalla osuvasti tämän päivän korruption näkyvää asemaa politiikassa hyvin kuvaavaa. Tänään lauantaina 4.3. Lääketeollisuus r.y. tiedotti olevansa mukana SDP:n eduskuntavaalistartissa Clarion-hotellissa otsikolla: Terveys ja talous kulkevat käsi kädessä. Paikalle oli kutsuttu demaripäättäjiä ja lääketeollisuuden vaikuttajia sekä median edustajia.

Harva tavallinen ihminen tietää taustalla olleen SDP:n kovaonnisen entisen puheenjohtajan Antti Rinteen melkein yhtä epäonnisen entisen avustajan, Dimitri Qvintuksen - saman pienen herran, joka on riehunut Helsingin ortodoksiseurakunnassa isommilleen tyyliin "KAI TE TIESITTE KUKA MINÄ KERRAN OLIN?"-tyyppisesti, uhkaillen olemattomalla arvovallallaan niitä, jotka eivät suostu edistämään hänen siskonsa uraa Dimitrin mielestä tarpeeksi tehokkaasti kirkossa - Rinteen entinen vasen ja hieman epätarkka käsi, ja jälki oli mitä oli.

Qvintus toimii nykyisin nykyisin Bayerin yhteiskuntasuhdepäällikkönä eli maksettuna marakattina isolle saksalaiselle lääkefirmalle, ja pyrkii eduskuntaan Helsingistä SDP:n listoilta, vaikka sai viime kunnallisvaaleiss kaksi vuotta sitten vain hieman yli 120 ääntä. Etu-Töölö oli Qvintuksen vahvinta aluetta kuuden äänestäjän voimin (asuukohan siellä itse?). Joskus kauan sitten tällainen uutinen ja sen taustatiedot motiiveista ja poliittisista kytkennöistä olisivat herättäneet aiheellista närää. Mutta ei enää tänään. Se on jo niin yleistä.

Lääketeollisuus harjoittaa surutta nykyisin muotiin tullutta valkopesua, eikä kukaan tee mitään. Lääketeollisuus edustaa omistajien intressejä ja ajaa niitä pehmeällä tavalla naamioiden toimintansa yleishyödylliseksi yhteisen intressien mukaiseksi toimivaksi kokonaisuudeksi, mutta osoittaa käytännössä vain todeksi sen, ettei poliittinen korruptio ole maasta kadonnut mihinkään, se on vain saanut uuden vahvan nimen isolla kirjaimilla: LOBBAAMINEN!

Lobbaamista harrastavat kaikki. LOBBARI on nykyisin se kuuluisa poliittinen virka, jolla hyvin työnsä tehneet uskolliset palkitaan. Nykyisin ei enää tarvitse vaatia. Riittää kun poliitikot ymmärtävät yhteisen intressin ja sen välttämättömyyden. Ei ole enää tärkeää, oliko kana ensin vai muna, vaan se, että kana munii ja paljon vanhan kristillisen kaavan mukaan: sulle, mulla ja hieman muillekin. Tästä toiminnasta hyvänä esimerkkinä on Lääketeollisuuden väite "nostaa keskusteluun havaitsemiaan kehittämisen kohteita ja ratkaisuehdotuksia sekä tuottavansa luotettavaa, päätöksentekoa tukevaa tietoa".

Tässä kohdassa paljastuu kaikenlaisen lobbaamisen rikollinen luonne. Se on omien tavoitteiden edistämien kierosti pukemalla asioihin kulissien takana vaikuttaminen yleisen hyvän nimissä tehtävään työhön, mitä se ei ole missään nimessä, sillä Lääketeollisuus on etujärjestö, jolle tärkeintä on omistajan äänen toteutuminen. Siksi esitetään hyvää mutta tehdään pahaa, sillä sitä ei kerrota tai suureen ääneen mainosteta, että kaikki se tieto, mitä Lääketeollisuus r.y. tuottaa, on varsin yksipuolista ja vain omien intressien puolesta toimimista. Selkokielellä sanottuna, lääkefirmoja kiinnostavat vain suuret voitot ja niiden turvaaminen.

Googlatkaa Lääketeollisuus ja lukekaa rivien välistä lisää mainostoimistojen muovaamia naurettavia väittämiä. Esimerkiksi toimiva keskusteluyhteys viranomaisten ja poliittisten päätöksentekijöiden kanssa on heille heidän oman hokemansa mukaan "aivan erityisen tärkeää". Rivien välistä huomaamme kuitenkin tavoitteen olevan vain sumuverho sen sanelupolitiikan edessä, mitä Lääketeollisuus harrastaa härskisti kulissien takana. Ei mikään ihme, että se uppoaa hyvin juuri demareihin, jotka ovat puolueen perustamisesta lähtien sisäistäneet motokseen vanhan osuuskauppaväen hokeman: sen lauluja laulat, jonka leipää syöt!

Suomessa poliittinen korruptio on aina ollut, muista väitteistä huolimatta, oleellinen osa toimintaa, joskus näkyvänä, nykyisin näkymättömänä, sillä nykyisin ruskeita kirjekuoria ei enää vaihdeta. Ne ajat ovat kaukana takana mm. 1950-luvun poliittisen korruption huippuvuosien henkilöitymässä, kenessä muussakaan kuin kepulaisen siltarumpupolitiikan yhdessä isässä, Arvo Korsimon (myös Kätilöopiston skandaalissa tuomitut J.V. Sukselainen ja Aarre Simonen jne...) henkilöhistorian häpeäpilkkuna.

Nykyisin omien intressien huomioiminen Troijan hevosena hoidetaan diskreetistä (isolla rahalla toki) seminaareina, illallisina, vaaliavustuksina ja vanhan kunnon hyväveli-verkoston keskinäisissä juhlissa. Lääketeollisuus ja SDP:n lobbaaminen on tästä huippuesimerkki. Maksamalla SDP:n seminaarin ja kutsumalla paikalle puhujiksi alan kärkinimiä, kokoomusta lähellä oleva Lääketeollisuus viestii olevansa vahvasti mukana myös demaripäätöksenteossa, silloin kun kyseessä on sille tärkeä intressi: lääkkeet ja kuka niiden käytön, ennen kaikkea TULEVAN, joskus maksaa.

Lääketeollisuutta johtaa entinen kokoomuksen kansanedustaja, joka on naimisissa sdp-taustaisen professorin kanssa. SOTE-uudistus ja kokoomuksen haaveet yksityistää tulevaisuuden terveydenhuolto eivät ole uhkia, jotka ovat väistymässä. Päinvastoin. Esimerkiksi tästä Clarion-hotellin tilaisuusuus, minkä tärkeyttä korostaa se, että pääpuhujana olivat SDP:n vaikutusvaltaiseksi varapuheenjohtajaksi talousosaamisensa takia noussut kansanedustaja Matias Mäkynen sekä SDP:n terveyspolitiikan asiantuntija, entinen, ja hoitajajärjestöjen kanssa alkukeväästä tukkanuottasille joutunut, peruspalveluministeri, lääkäritaustainen Aki Linden.

Mutta mistä tässä ilmiössä on oikein kysymys? Kysymys on siitä, kuka käärii loppupeleissä voitot sairaan kansan terveydenhuollosta. Pitkällä tähtäyksellä sairas kansa on miljardiluokan bisnes. Tämän päiväisessä seminaarissa ei varsinaisesti puhuttu mitään tärkeää. Tärkeämpää oli viesti suurelle yleisölle Lääketeollisuudesta tilaisuuden ystävällisenä maksajana ja SDP:n vierellä vaalien välilläkin yhtenä tärkeänä vaikuttajajärjestönä kulkevasta (isännän äänestä) "asiantuntijavaikuttajatahosta".

Poliittinen korruptio on härskiä vaikuttamista sekä suoraan rahalla, että epäsuorasti erilaisina palveluksina. Se on myös epädemokraattista, sillä muilla kuin niillä, joilla on rahaa rutkasti, ei ole varaa perustaa lobbausjärjestöjä. Mutta mikä ikävintä demokratian kannalta tällä tavalla, isojen lääkefirmojen omistajilla ovat ovet avoinna päättäjien suuntaan, silloin kun lääketeollisuuden intresseissä olevia asioita käsitellään (esimerkiksi kelan lääkekorvauksia) eduskuntavaalien jälkeisissä hallitusneuvottelussa, ja päätetään lääkefirmojen tulevista voitoista, sillä siitähän tässä lobbaamisessa varsinaisesti on kysymys.