O`GAY

24.06.2020

Teksti:

Eero K.V. Suorsa


 "Harald luo jotakin uutta, kirjallisuutta yhdestä tavasta elää ja kirjoittaa. Ehkä kirjallisuuden pitäisi olla juuri tätä, miksi siis puhua antikirjallisuudesta? Vastaus on ilmeinen: kirjallisuus sellaisena kuin sen pitäisi olla, on antikirjallisuutta, joka taas merkitsee, että kirjallisuus sellaisena kuin se on, on pilattua kirjallisuutta. Nyt on Harald ja hänen uusi metodinsa dokumenttina oman aikamme rappiosta ja luovan kulttuurin ikuisesta taistelusta maailmaa vastaan."

- Professori Timo Airaksinen Harald Olausenin Päättyneitä tarinoita II-queernovellikokoelman" (Kulttuuriklubi 2019) esipuheessaan.


Parahin lukija seuraavassa pääset lukemaan kehua ja suitsutusta, joka on tässä tapauksessa erittäin, erittäin oikeutettua. Kerron sinulle aluksi, miten päädyin nyt käsillä olevan teoksen pariin. Queerkirjailija ja gonzojournalisti Harald Olausen ei jätä ketään kylmäksi. Näin uskallan väittää, vaikka totean jo heti alussa etten ole mikään puolueeton kriitikko ja neutraalien arvo-arvostelmien esittäjä milloinkaan kirjoittaessani kritiikkejä, enkä etenkään tässä tapauksessa.


Yleensä näin todetaan, kun luvassa on armotonta kritiikkiä kohteena olevasta teoksesta. Mutta tällä kertaa, parahin lukija, tilanne on aivan päinvastainen: allekirjoittanut on aina pitänyt Olausenin kirjoista, aina siitä asti kun lähdin tutustumaan hänen ihmeelliseen kirjalliseen makroversumiinsa luettuani hänen teoksensa Egyptin Prinssi ja muita homonovelleja (2012) ensimmäisen kerran.


Muistan, miten tartuin tähän teokseen turkulaisessa nyttemmin lopettaneessa kirjakaupassa vuosia sitten ja takakannen luettuani ajattelin: "Tämähän lupaa hyvää". Selailin vielä muutaman ensimmäisen sivun, ja tein ostopäätöksen varsin nopeasti. Harkintaa ei tarvittu tuon pidempää, koska vainuni kertoi että käsissä on jotain aivan ainutlaatuista, sellaista mitä ei Suomalaisesta kirjakaupasta löydä tai minkä arvosteluihin ei törmää missä tahansa maakuntalehdessä.


Kotiin saavuttuani keitin itselleni vahvaa savunhajuista lapsang souchong teetä ja pistin Chopinia soimaan, minkä jälkeen tartuin kirjaan. Kello oli hieman yli 15 iltapäivällä, ja seuraavan kerran nostaessani katseeni kirjasta kelloa vilkaisten oli puoliyö; toisin sanoen, koko ilta oli humahtanut kirjan parissa. Tämän massiivisen pehmeäkantisen järkäleen lukemisen jälkeen olin suorastaan hengästynyt. Teoksen sivuilla olin kohdannut niin Tom of Finlandin kuin Hirveän Hospodarin ja valtavan joukon muita hahmoja niin vihan, rakkauden kuin raivon tunnelmissa.


Teos teki lisäksi sen, missä harva onnistuu: pehmeäkantinen tiiliskivi oli lisäksi onnistunut olemaan loistavan pisteliästä homokulttuurin älyllis-esteettistä kritiikkiä ilman, että tämä kritiikki olisi synnyttänyt päälleliimatun vaikutelman. Vertailun vuoksi todettakoon, että samaa yhteiskuntakritiikin muotoa ovat yrittäneet niin William Faulkner Syvän Etelän kuvauksissaan, kuin Mario Vargas Llosa kuvatessaan Latinalaisen Amerikan yhteiskunnallista epätasa-arvoa. Kirjoitan auki myös edellisen virkkeen kätketyn vihjauksen: Olausen onnistuu sisällyttämään yhteiskuntakritiikissään, missä taas Faulkner ja Vargas Llosa eivät onnistuneet hyvistä yrityksistä huolimatta.


Egyptin prinssin luettuani ,mielessäni pyöri joukko kysymyksiä: Miksi en ollut aiemmin kuullut Olausenista? Mistä tämä mies tulee tarinoineen, jotka ovat täynnä niin hienoja sofistikoituneita yksityiskohtia (Olausenin teosten kohdalla et voi välttyä viittauksilta filosofian historian merkkihenkilöihin ja näiden opetuksiin) kuin myös raakaa elinvoimaa (et voi myöskään välttyä Olausenin teosten kohdalla hyvin kuvatuilta ja ronskeilta seksikohtauksilta).


Tuosta pitäen olen seurannut Olausenin kirjoittelua suurella mielenkiinnolla. Olausen taitaa ammattitoimittajana monet erilaiset tekstilajit tehtyään pitkän ja mittavan uran toimittajana ja tekstien parissa. Hän on valtaisan tuottelias ja laadukas kirjailija: tänä vuonna hän on kirjoittanut jo tämän kirjan lisäksi Norjalaisesseet, Querelle-skandaalista Jokes-apurahalla reportaasin sekä yhdessä minun ja professori Timo Airaksisen kanssa Digivallila.com - sata ekaa tarinaa-kirjan. Lisäksi hän valokuvaa ja on tehnyt tänä vuonna mustavalkokuvakirjat Turusta ja Mikkelistä.


Olausen kirjoittaa niin kritiikkejä, uutisia kuin artikkeleita. Vaikka hänen repertoaarinsa on erittäin laaja, löytyy jokaisesta hänen tekstistään määrätty "olausenmaisuus", ja kun tämän uniikin kosketuksen oppii tunnistamaan, niin mikään Olausenin kirjoittama ei jää lukijalle enää vieraaksi.


Vuosien varrella olen toisinaan unohtanut Olausenin tekstit, mutta kuitenkin päätynyt niiden pariin yhä uudestaan ja uudestaan. Aina kun olen päätynyt Olausenin tekstien äärelle on mieleni vallannut lämmin tunne, kuin kohtaisi vanhan ystävänsä vuosien jälkeen: kas, taas olen tuon suomalaisen kirjallisuuden jalon, älyllisen riiviön äärellä.


Kun nyt katson vuosia taaksepäin, tuntuu siltä että vaikka aika on kulunut niin tästä huolimatta näen astumiseni Olausenin maailmaan äärimmäisen kirkkaana, aivan kuin kaikki aika tämän hetken ja Egyptin prinssin välillä olisi pudonnut menneisyyteen suuntautuvan katseeni tieltä kuin vaahteran lehdet syksyllä.


Nyt, parahin lukija, käsissäsi olevassa teoksessa, O´Gay: III queernovellikokoelmassa olet saman hetken äärellä kuin minä vuosia sitten: edessäsi on astuminen Olausenin ihmeelliseen maailmaan, joka on ristiriitoja täynnä: Olausenin tarinoissa ei mikään ole mahdotonta, mutta samaan aikaan Olausenin henkilöhahmot törmäävät jatkuvasti oman elämänsä rajallisuuteen.


Tämä teos koostuu 13 novellista, joissa Olausen kirjoittaa hyvin tuntemastaan homoseksuaalien maailman arkisista ilmiöistä, vihasta, rakkaudesta ja surusta, mutta kuitenkin arjen ylittävällä tavalla. Tätä epiikan alalajin harvinaista taitoa eivät kaikki kirjailijat todellakaan osaa, siis sitä, että äärimmäisen arkisista asioista, kuten juhannuksen vietosta Savossa tai rakastajan tapaamisen odottamisesta kerrotaan siten, että tunnet lukevasi jotain äärimmäisen eeppistä. Eli toisin sanoen, Olausen osaa nostaa arjen sen itsensä yläpuolelle.


Novelleissa korostuvat homojen arkielämän synkät sävyt; kohtaamme niin väkivallantekoja, alistamista ja nöyryyttämistä, rakkauden, ihastumisen ja mustasukkaisuuden kuvauksia unohtamatta. Olausenin käsittelyssä nämä eivät sulje toisiaan pois, vaan näyttävät valokiilan lailla ihmiselämään paljastaen sen sellaisena kuin se on.


Kokoelman avaava Miss Putina kuvaa kauniisti kahden nuoren miehen, Mishan ja Pjotrin rakkaustarinaa, heidän yhteisiä haasteitaan ja vaikeuksien voittamista. Miss Putinaa lukiessani melkeinpä kuulen päässäni Elton Johnin Your Song kappaleen, niin kauniin romanttista tekstiä Olausen kirjoittaa. Kaunista rakkautta löydämme myös novellista Apostolinen rakkaus, jossa luettuaan isoisänsä kirjeet apostoli Paavalista päähenkilö tekee sovun itsensä kanssa ja on tämän myötä valmis rakkauteen.


Päänovellissaan Tuleva viikonloppu Olausen kuvaa mestarillisesti kaipausta ja nostalgiaa, unohtamatta terävän piikikästä homokulttuurin analyysiään. Seksikohtausten kuvaamisessa Olausenilla on oma, pettämätön tyylinsä. Lukija, joka jo tuntee Olausenin tyyliin, hymyilee näitä novelleja lukiessaan, ja ensimmäistä kertaa Olausenin maailmaan astuva pysähtyy näiden oivaltavien ja mukaansa tempaavien novellien äärellä.


Henkilöhahmot nousevat esiin tässäkin novellissa erittäin hyvän kuvauksen myötä. Pera ja Simo ovat omissa pinttyneissä tavoissaan, jyrkissä nurkkakuntaisissa asenteissaan kuin massiivisia patsaita, jotka vain odottavat sortumistaan. Olausen kuvaa heidän hybriksensä niin elävästi, että lukija tempautuu tämän hybriksen seuraamiseen niin voimakkaasti, että unohtaa tarinan analysoimiseen, eikä huomaa miten tämä hybris lähestyy rajua, väistämätöntä loppuaan.


Tämä novelli on tarina homomiehenä elämisen raadollisuudesta, onnesta ja hulluudesta. Vaikka Olausen ei saarnaa, niin tarinassa on oma moraalinen opetuksensa: sen oppiminen ettei elämässä aina saa kaikkea haluamaansa, on hirvittävän tärkeää, ja jos tätä ei opi, niin tämä opetus on aina edessä tavalla tai toisella ja yleensä katkeran makuisena.


Novellissa Kotiinpaluu Olausen käsittelee murhaa, ja miten tuo murha määrittelee novellin kertojan elämää pitkin ja poikin. Olausen kuvaa loistavasti ristiriitaa: päähenkilö on samanaikaisesti piruparka jota sivustakatsojat säälivät ja kauhistelevat, mutta samanaikaisesti myös erittäin terävä ja älykäs olento, joka tiedostaa miten tuo murha on jättänyt häneen jälkensä. Kertoja navigoi maailmassa, jossa tuo tapahtuma on muovannut hänen elämistään ja olemistaan, muttei silti anna tämän rajoittaa itseään.


Olausen on vielä suuren yleisön löytämättä, vaikka hän on kirjoittanut kiiteltyjä yhteiskuntakriittisiä esseitä mm. Kohti korkeuksia-Jumalaa lähellä: ortodoksiesseitä, jonka arvostelin viime vuonna Vapaa-ajattelijat-lehteen, jonka toimitussihteeri muiden töiden ohella olen. Kirja oli mainio. Kirjan lukemisen jälkeen oli hyvällä tavalla uupunut olo. Olausenin vauhdissa pysyminen on kenties lukijalle työlästä, mutta kirjaa ei voi olla lukematta yhdeltä istumalta.


Esseekokoelmaan on laatinut esipuheen sama Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian emeritusprofessori Timo Airaksinen, joka on laatinut tähän kirjaan loppukommentit. Ortodoksiesseiden esipuheessaan hän toteaa:


"Loppujen lopuksi Harald on kuin onkin myönteinen ajattelija, platonisti ja idealisti. Pitää tehdä oikeat kysymykset ja katsoa sitten, miten Harald vastaa. Jos mies vastaa huonosti, helvettiin hän sitä menoa joutaa. Jos vastaa hyvin, joku muu kuin Harald on menossa kuumaan paikkaan."


Rikkaiden yksityiskohtien lisäksi Olausen viljelee myös rivouksia ja hävyttömyyksiä, mikä on varsin riskialtis keino jolla on omat sudenkuoppansa. Olausen ei kuitenkaan putoa näihin sudenkuoppiin, vaan viljelee rivouksia ja hävyttömyyksiä tyylikkäästi ja oikeassa suhteessa. Kulturellit yksityiskohdat ja härskit sutkaukset täydentävät loistavasti toisiaan, mikä ei ole uutta taiteen kentällä: kuvataiteilijoiden parissa niin Gustave Moreaun kuin Hugo Simbergin maalauksiin mahtuivat niin enkelit kuin pirut.


Parahin lukija, esipuheeni on lopuillaan. Jos nyt tämän luettuasi vielä pohdit, haluatko astua Olausenin maailmaan, niin kehotan sinua olemaan rohkea. Et tarvitse paljoa, et edes kupillista lapsang souchong teetä. Vain pieni määrä rohkeutta, ja sisäinen äänesi kysymään: uskallatko astua Olausenin maailmaan, ja tempautua Pjotrin, Mishan, Simon ja Peran matkaan? Uskallatko katsoa? Vastaan, ehdottaen seuraavaa: silloin kun tunnet että on katsottava poispäin, niin päin vastoin, parahin lukija, silloin vasta sinun on katsottava.