Olemme kaikki pellejä – TAPPAKAA RIKKAAT!
Teksti Harald Olausen
Odottaessani Jokerin jatko-osan rantautumista elokuvateattereihin katson uudelleen blockbuster-suoratoistopalvelusta Jokerin ykkösversiota samaan aikaan, kun kokoomusporvarien oma Iltalehti kertoo hälyttäviä uutisia tunnelmien kiristymisestä suomalaisessa yhteiskunnassa ja hallituksen ennätysalhaisesta – noin hieman yli 30 prosentin skandaalimaisesta kannatuksesta (vertauksen vuoksi edellisen Marinin "sosialistihallituksen" kannatus oli koko ajan 60 prosenttia ja aika ajoin jopa 75 prosenttia).
Olen aina ihmetellyt suomalaisten pitkää pinnaa ja sitä, ettei poliittisia murhia ole tehty, kuin punaisten massamurhat traagisten tapahtumien vuonna 1918 valkoisen armeijan toimesta, ja muutama muu murha sen jälkeen. Mutta muuten suomalaiset ovat olleet aika maltillisia. Eivät ole enää. Tunnelmat ovat jäätäviä ja tavallinen kansa on alkanut näyttää spontaanisti kyllästymistään hallituksen epäoikeudenmukaista politiikkaa ja leikkauksia vastaan. Ei ole enää kaukana sekään sekaannuksen ja vihan surullinen aika, kun kansa alkaa nousta kapinaan yhdessä laajemminkin Orpoa ja oikeistohallitusta vastaan ja päitä alkaa putoilla kunnolla.
Tällä viikolla Riikka Purra, joka näyttää juuri siltä, mitä onkin sisimmissään ilkeänä eli SS:n murhasta vihjaavalta pääkallotunnukselta, huuteli hysteerisesti Oulussa ulkona olleessa persujen vaalitilaisuudessa mieltä paikalle osoittamaan tulleille työttömille ja sairaille "Punaliput heiluu - menkää töihin!" Aika lapsellista. Samaan aikaan persujen oululaista törkyturpaa, kansanedustaja Sebastian Tynkkystä, uhkaili turpakeikalla joku persujen valheisiin kyllästynyt laitapuolen kulkija. Tynkkynen käytti tapansa mukaan tilaisuuden hyväkseen väittäen valheellisesti kyseessä olleen "vasemmistolaisten hyökkäyksestä". Siitä ei kuitenkaan ollut kyse. Jäitä hieman hattuun ja jokin tolkku valheidenkin kanssa Sebastian The Valehtelija numero ykkönen.
Porvarihallituksella ei mene hyvin. Siinä ongelman ydin. Lähes rikollinen varastaminen köyhiltä kostautuu. Orpo on HYVIN INHOTTU koko maassa. Hyvä jos uskaltaa ilman turvamiehiä näyttää kasvojaan enää. RKP:ta vihataan nyt myös sekä liberaaleissa että konservatiiveissa, ja puolue uhkaa kutistua muutaman kansaedustajan marginaalipuolueeksi edustamaan vain rannikkoruotsalaisia. Ihmiset ovat saaneet tarpeekseen ongelmien aiheuttajista, yhteiskuntarauhan rikkojista, palvelujen alas ajamisesta, tavallisten ihmisten elämän kurjistamisesta, ihan samalla tavalla kuin briteissäkin, tai elokuvassa Jokeri ykkönen.
Suomen ensi-iltansa lokakuussa saavassa Jokeri-kakkosessa (Joker: Folie à Deux, 2024) saattaa olla kapinan alkamisen lähtölaukaus ja munaa, vaikka muille jakaa. Siltä vaikuttaa kun katsoo traileria. On nautinnollista nähdä, miten hävyttömän röyhkeästi elokuvan hullut kapinalliset antirakastavaiset pistävät lyttyyn ja halvalla heitä kiusaavia törkimyksiä sekä valheita. Mutta vaikka elokuva olisikin hyvällä maulla ja osaavasti tehty, häiritsee sen liian selkeä tarkoituksenomaisuus ja laskelmoivuus sen lisäksi, että musikaalipuolellehan tässä sittenkin kopsahdettiin, vaikka suoruutta ja katu-uskottavuutta oltiin ehkä hakemassa.
Jotain tärkeää on pinnan alla tapahtumassa,. Maailmalla on kohistu Todd Phillipsin uudesta Jokeri-elokuvasta, jota on veikkailtu Lady Gagan suuren media-arvon takia erääksi vuoden elokuvatapahtumista. Elokuvan ystävää kiinnosti lähinnä se, onnistuuko pop-tähti pilaamaan hienon roolinsa liiallisella itsellään. Aiemmat Jokeri-tulkinnat ovat olleet liian kesyä ja karnevalisoineet rikollisen arkkityypiksi pellen, joka on hullu – siinä suuri ero Phillipsin Jokereihin, jotka eivät ole hulluja. Maailma on hullu ja epäoikeudenmukainen. Jokerin tehtäväksi jää sen osoittaminen toivottomille, ja yllyttäminen kapinaan paremman puolesta.
Phillipsin Jokereita yhdistää Yksi lensi yli käenpesä (1976) -elokuvan kuvaus maailmasta yhtenä hullujenhuoneena. Amerikkalaisen unelman kääntöpuolena on aiemmin esitetty pieleen mennyt maailma yksilöiden henkilökohtaisina tragedioina, vaikka kyseessä on yhteiskunnan konfliktista. Jokerin nauru ei ole salonkisosialistien hihittelyä, vaan traagista kohtalonomaisuutta, kuin yhtä huutoa helvetistä. Sen hurjuus on lähisukua film noirin tummanpuhuvalle kauhulle kärjistää pahuuden maanpäälliset elementit kauhuskenaariossa äärimmilleen, kuin ruuvit kiduttajien peukalossa.
Phillips antaa Marxin ennustukselle kapitalismin kurjistavasta vaikutuksesta ironiset pellenkasvot. Me ollemme pellejä ja rikkaat niitä, joita aletaan jahtaa pyssy kädessä. Toinen vaihtoehto on kuolema. Gotham on muuttunut konkurssikypsäksi slummiksi, ja ihmiset jätekasojen seassa eläväksi hymyttömiksi varjoiksi keskellä pahinta talouslamaa, jolloin asiat alkoivat mennä vielä huonompaan suuntaan, eivätkä masentuneet ihmiset jaksaneet vastustaa sen tappavaa voimaa. Phillipsin "tiedostavissa" Jokeri-elokuvissa on tarjolla myös onnea ja optimismia. Punaisena lankana on tavallisen ihmisen kärsivällisen pinnan katkeaminen, kun ihminen joutuu vasten tahtoaan kestämään liikaa kipua ja epäonnea, mikä ei ole itse aiheutettua tai omaa syytä.
Mikä Jokeri kakkosessa on sitten niin viehättävää, ja mihin se voi parhaimmillaan johtaa? Jo se, että mustanpuhuvaa yhteiskuntasatiiria odotetaan enemmän kuin suurella budjetilla mainostettuja Barbien kaltaisia "varmoja kassamagneetteja", kertoo suuresta tilauksesta. Jokerihahmo saattaa jopa ennakkohuomion perusteella nousta oman itsensä ja esittämisperinteensä yläpuolelle - ehkä jopa 2020-luvun koskettavimmaksi optimismia levittäväksi hahmoksi - oman aikansa Viktor Hugon Kurjiksi sillä erotuksella, ettei Jokeri ole sovinnollisuuteen pyrkivänä toisenkin posken kiusaajilleen tarjoava niljakas, mielistelevä ja kompromissihaluinen alistuja, vaan kovan nyrkin sortajiaan vastaan nostava marttyyri- Spartacus, joka huutaa samaan suureen ääneen, kuin tänään koko maailman kiusatut pienet ihmiset "Olemme kaikki pellejä – TAPPAKAA RIKKAAT!"