Olemmeko pohjimmiltamme paskamaisia ja vittumaisia nilkkejä?
Teksti Harald Olausen
"Kaikki suomalaiset tietävät mitä nämä sanat tarkoittavat. Paskamainen tyyppi puhuu pahaa takaapäin, ei pidä lupauksiaan, valehtelee ja huijaa. Vittumainen tyyppi on vihainen ja väkivaltainen, pilkkaa ja kenkkuilee koko ajan, rikkoo ihmissuhteensa eikä kadu mitään. Nilkki on pieni ja surkea otus, josta ei kukaan ota selvää. Hänessä kaikki on pientä ja likaista, onko hänellä omaa persoonaa lainkaan."
-Professori Timo Airaksinen uutuuskirjassaan Filosofiaa raakana – johdatus ajattelun arvoituksiin (Arktinen banaani 2023).
Professori Timo Airaksinen näyttää uutuuskirjassaan, millaista oikea filosofointi on, kun se on raakaa sataprosenttisesti, eli raakaa älyä ja epäilyn luonnontuotetta, joka ei katoa vaan on ja pysyy, jos sitä osaa ja ymmärtää käyttää itsensä ja muiden hyväksi. Se on nimittäin mielet avartavaa ajattelua, keskusteluja ja erilaisten vaihtoehtojen paremmuuksien punnitsemista.
Mutta kun sitä pohtii puutteellinen ja toisen kanssa erilainen ihminen ymmärtäen asiat vain omasta kokemuspiiristään Mark Twainin sanoin: vikojen ja puutteiden BBC eli ihminen, jolla kokoelmat ovat valtavat ja suuri osa kuormasta on varastettua ja muilta ryöstettyä. Millaista keskustelu silloin olisi? Ehkä filosofista, jos kaiken ohjeena olisi; ei pidä luulla liikoja itsestään.
Näin lataa eteemme filosofiaa raakana professori Timo Airaksinen, jonka mielestä askel kohti itsetuntemusta on asettaa itsensä aivan avoimesti ja rehellisesti näille kolmelle asteikolle PASKAMAINEN, VITTUMAINEN ja NILKKI. Airaksinen kehottaa meitä ajattelemaan sen jälkeen, millaisia olimme ennen ja vertailemaan sitä kuvaan nykyisyyteen; onko muutosta ja mihin päin?
"Tehtävä on todella vaikea, paljon vaikeampi kuin omien hyvien piirteiden kuvaaminen ja mittaaminen – mutta niistä me emme ole kiinnostuneita, juuri tästä syystä. Miksi haluaisitkaan myöntää olevasi vittumainen paskamainen pikkunilkki? Ei kukaan tee sellaista itselleen, joka todistaa juuri sen mitä olen sanonut: itsetuntemus on todella vaikea ja harvinainen saavutus."
Airaksisen mukaan useimmat ihmiset tyytyvät minäkuvaan, joka, joka jotenkin vastaa sitä, mitä minusta yleensä tuntuvat ajattelevan. He eivät tutki itseään vaan tarkkailevat sosiaalista ympäristöään saadakseen vihjeitä minäkuvan muodostamista varten. Mutta sekin on vaikeaa Airaksisen mielestä, sillä ihmiset teeskentelevät muuta kuin ovat, mielistelevät ja valehtelevat.
"Silti on varmaa, että ihmisen sosiaalinen havainto ja tuntemukset, mukaan lukien itsetuntemus, ovat tärkeitä tekijöitä silloin kun ihminen yrittää jotenkin pärjätä sosiaalisten suhteiden viidakossa. On omituista tutustua ihmisiin, joiden minäkuva on aivan kummallinen, väärä ja virheellinen."
Airaksisen mukaan he luulevat olevansa jotakin, jota he ilmeisesti eivät ole. Vittumainen voi luulla olevansa hyvä ihminen. On siis aivan yhtä lailla mahdollista, että sosiaalinen kuva ihmisestä on harhainen, kuin että minäkuvakin olisi. Airaksisen mukaan olisi onnellista, jos ihmisellä olisi realistinen kuva itsestään. Siksi kannattaa hänen mukaansa olla kunnolla ja antaa muille hyvä kuva.
"Turha kuitenkin on teeskennellä liikaa ja valehdella, kun siitä jää kuitenkin kiinni. On myös hyvä oppi tuntemaan vihamiehensä, siis ne joilla on liioitellun huono kuva minusta ja jotka ovat myös valmiita toimimaan tämän huonon kuvan perusteella minua vastaan. Kunkin on omalla kohdallaan hyvä välttää luomasta viholliskuvaa, siis omaksumaan toisesta ihmisestä liioitellun huonoa käsitystä ja toimimaan tämän perusteella. Tämä on ominaista vittumaiselle luonteelle ja on, paitsi haitallista itselle, myös sosiaalisesti tuomittavaa."
Näin kirjoittaa Airaksinen uutuuskirjassaan Filosofiaa raakana 5. luvussa otsikolla Tavoitteena itsetuntemus. Airaksisen mukaan itsetuntemus on merkillinen asia. Hän kysyykin, pitäisikö ihmisen tuntea itsensä ja vastaa: miksi ihmeessä? Airaksinen kysyy lisää vaikeita kysymyksiä, kuten mitä itsetuntemus ylipäänsä tarkoittaa ja miten se saavutetaan tai onko sitä edes olemassa?
"Itsetuntemus on tärkeä asia, koska se auttaa pärjäämään pahassa maailmassa, jossa ihmistä arvioidaan koko ajan. Toiset tarkkailevat minua ja pitävät minua – perustellusti – tietynlaisena persoonana. Minulla on puolestaan kuva itsestäni tietynlaisena persoonana. Lisäksi toisten käsitykset saattavat erota toisistaan niin, ettei yhtenäistä kuvaa synny ja toisten arvioinnit vaihtelevat laidasta laitaan, olen ilmeisesti jonkinlainen kameleontti, joka vaihtaa väriä aina tilanteen ja seuran mukaan. Tämä on aivan mahdollista."
Jotkut ihmiset ovat Airaksisen mielestä sellaisia jääriä, että puhuvat ja käyttäytyvät aina samalla tavalla, joka sekin on outoa. Jonkinlaista joustoa Airaksisen mukaan pitäisi aina olla, jotta sopeutuisi vaihteleviin sosiaalisiin tilanteisiin. Näin Airaksinen pureutuu suoraan ytimeen: ihmisen on vaikea kestää ajatusta, että hänestä puhutaan pahaa. Se on kaiken pahan alku ja juuri.
"Ei kukaan kerro minulle suoraan, mitä ajattelee minusta – mieluummin vähän valehtelevat. Minua kuitenkin kiinnostaa ennen kaikkea se, mitä minusta ajatellaan ja sanotaan. Uskon vakaasti, että (melkein) jokainen meistä uskoo ja toivoo, että hänestä muodostettu kuva olisi myönteinen."
Miksi näin? Koska Airaksisen mukaan ihminen on kuitenkin sosiaalinen eläin, joka on kovin riippuvainen muista. Jos kaikki halveksivat minua, se osoittaa että olen kaikkien halveksunnan arvoinen. Jokaisella on olemassa sekä sisäinen että ulkoinen kuvansa, siis se, jonka muodostaa itsestään. Se on aika vakaa mutta ei erityisen tarkka.
"Tilanne on outo, ulkoinen kuva on koottu laajasta kirjosta mielipiteitä koskien minua itseäni. Se on jotakuinkin objektiivinen. Oma mielikuvani saattaa sitten olla todella epärealistinen ja kummallinenkin, tai ehkä se osuu oikeaan, kuka tietää? Millainen minä siis todella olen? Jos olen persoona, terve ja normaali persoona, voisi olettaa, että minulla on jonkinlainen oma luonne, jota pystyy kuvaamaan psykologisin termein."
Raakaa filosofiaa tarkoittaa siis tässä tapauksessa raa´sti ihmiselämän onnen ja kurjuuden laajaa pohdintaa kysymyksillä toisten kysymysten ja kommenttien kommenttien perään. Tuloksena on ristiriitaista spekulatiivista todellisuutta, joka heijastaa paremmin meidän epävakaata olemustamme ja maailman yhtä epävakaista luonnetta ja salaisuuksia, kuin taaksepäin katsova konservatiivinen historia, joka jostain kumman syystä on vuosisadasta toiseen suomalaisten suuressa suosiossa.