On tässä jotain outoa...
Teksti:
Harald Olausen
Kepulle on käynyt huonosti. Se aikoo hävittää itse itsensä maasta poliittisesti vakavasti otettavana isona puolueena ja tippua pohjoismaiden veljespuolueidensa - asia mitä kepun kähminnöistä vuosikaudet kärsineet ja muu Suomi 75-prosenttisesti eivät pane hanttiin tai pahakseen - tasolle pieneksi vallassa olevan porvaripuolueen apupuolueeksi 5-6 prosentin kannatuksellaan. Vielä vuosi sitten kun Katri Kulmuni vointonvarmana ja taisteluhalua uhkuen valittiin puolueensa puheenjohtajaksi, hän sanoi kiitospuheessaan hänet valinneelle puolueväelle, "että nyt alkaa työt, sillä keskusta ei voi olla kymmen prosentin puolue". Toisin kävi. Nyt kepu on tuo Kulmunin manaama kymmenen prosentin puolue. kuka oli tiistaina alkaneen kohun takana? Kuka vuosi tiedot medioille? Oliko kyseessä hyvin suunniteltu salaliitto Kulumnia vastaan. Niin hyvä, ettemme tiedä vieläkään oliko se olemassa vai vain hurjan poliittisen teatterin synnyttämää vainoharhaisuutta. Iltalehden julkaisemat viestit olivat syytöksiä ja pakottivat lopulta Kulmunin eroamaan: "Ministeri haluaa itselleen kunnollisen viestintäkoulutuksen, haluamme sen toteuttajaksi Tekirin"
Mutta mitä oikein tapahtui Katri Kulmunille pahasti ukkoutuneen ja akottuneen sekä verenvähyydestä kärsivän vanharaamatullisen agraari-Suomen vihoviimeisen linnoituksen lannanhajuisen puolueen, jonka ideologia ovat jotain risut ja männynkävyt-luokkaa puheenjohtajalle? Miksi hän töpeksi ja kepuloi maassa maan tavalla kuten teki kuuluisassa esiintymiskoulutusjupakassaan? Velvoittiko Arvo Korsimosta V.J. Sukselaisen kautta Kauko Juhantaloon (puolueen puheenjohtajana Kulmuni kirjoitti ylistävät sanat talousrikoksista tuomitun Juhantalon muistoksi) kulkenut yhteisellä hillopurkilla varasteleva rähmäkäpälälinja hänet yrittää maksattaa julkisista rahoista yksityiset menonsa luulematta, että jäisi siitä kiinni nykyisessä lähes läpinäkyväksi muuttuneessa poliittis-hallinnollisessa ja medioiden tiukasti valvomassa kansalaisyhteiskunnassa?
KUKAAN EI USKALLA SANOA KYSEESSÄ OLLEEN RIKOKSEN! MIKSI?
Kukaan ei myöskään tiedä eikä osaa vastata asiaan täydentävästi, mutta kukaan ei myöskään ole pahoillaan Kulmunin erosta ja kepun alamäen jyrkkenemisestä, vaikkei tuntisikaan sen enempää vahingoniloakaan kuin mitä nyt normaalista maailman ehkä vahingoniloisimmassa maassa tunnetaan, kun joku ylimielinen nirppanokka ja jonoissa etuilija tipahtaa korkealta ja kovaa meidän mattimeikäläisten tasolle kovaan maahan ilman pehmusteita. Muistutuksena tästä esimerkiksi tanskalaisfilosofi Sören Kirkegaard piti muiden epäonnen aiheuttamaa mielihyvää vastenmielisenä. Saksalaisfilosofi Arthur Schopenhauer tuomitsi vahingonilon pettämättömäksi merkiksi läpeensä kovasta sydämestä sekä syvästä moraalittomuudesta, väittäen sitä ihmisluonteen huonoimmaksi piirteeksi, mitä se ei missään nimessä ole.
Ei pidä mennä medioiden halpaan ja voivotella Kulmunin typeryyttä, vaikka typerä, osaamaton ja kokematon hän on ylimielisyyden ja rikollisen mielensä lisäksi ilma epäilystä. Kyseessä on rikos ja lajissaan kepulle hyvin tyypillinen, vaikka sitä yritettiin erotilanteessa hämärtää pukemalla Kulmuni maalaisemännän navettamekkoon. Sellainen mekko symboloi sen paluuta juurilleen. Nyt pitää vain selvittää, kuka on sen muotikonsultti ja kuka sen on maksanut. Korruptio on jo niin kova juttu, ettei sitä uskalla kukaan edes mainita. Ei meillä ole korruptiota, on yleinen kepulainen väite kun pukki on kaalimaan vartijana. Kilpailuttaminen on tarkoitettu nimenomaan korruption estämiseksi mutta ei estä kepulaisia, jotka eivät edes osaa erottaa mikä on oikein ja väärin, koska hallitsevat maaseutua, imien sen kuiviin korruptio verenkiertonaan. Nyt puhutaan henkilökohtaisin termein erehdyksestä, joka on sitä tavallista totuuden peittelyä. Korruption torjunta on vaikeaa juuri siksi, että korruption on niin vakava asia, että siitä on paha syyttää ketään. Aikooko kukaan tutkia asiaa muuten kuin Pulmunin "erehdyksenä"? Mikä se sellainen puhekouluttaja on, joka laskuttaa tonnin tunti? Laskuttaa kuin entisaikaan: tonni käteen - känni toteen. Business tietysti maksaa, mutta valtionhallinto? Asiassa on myös rikottu lakia ja syyllistytty korruptioon. Ostettiin tutulta (kaveri?) ylihinnalla ilman perusteita valtion laskuun ilman kilpailutusta. Kuka tästä joutuu vastuuseen? Ei tietenkään kukaan. Medioissa vain surkutellaan kepua ja Kulmunia.) Nyt media keskittyy vain nuoren naisen niin liikkikseen tuskaan ja henk. koht "erehdykseen". Kyseessä on myös huijaus ja valvonnan epäonnistuminen. Kuka hyväksyi laskut? Onneksi meillä on uuden sukupolven protestoijat, nörtit ja hakkerit, jotka tutkivat asiaa jättämättä kääntämättä kiveäkään asian ympärillä tutkimalla maailmanlaajuisesti valhetta ja korruptiota paljastamalla väärinkäytöksiä ja skandaaleja sekä valtamedioiden ja poliitikkojen välisiä lähes mafiamaisia hyväveliverkostoja.
Kun Kulmunin esiintymisiä katsoi televisiosta, huomasi miten epävarma hän usein oli ääni väristen lukiessaan paperista sanoja, jotka oli selvästikin hänet pakotettu vastoin hänen tahtoaan puoluejohtajana lukemaan. Pälyilevä katse ja epävarma olemus sai selityksen, kun katsoi tasan puoli vuosi sitten sitä seuraavaa eduskunnan istuntoa Antti Rinteen edellispäivänä ilmoittaessa eroavansa, kun Katri Kulumuni oli vetänyt häneltä tukensa jatkaa pääministerinä; eduskunnan keskellä istui yksi mies, joka säteili tyytyväisyyttä eikä pystynyt kunnolla peittämään hyväntuulisuuttaan, entinen kepulainen pääministeri Juha Sipilä ja hänen vanavedessään lappilainen kansanedustaja Markus Lohi, joiden molempien sanottiin hoitaneen taustalla Rinteen eron likaisen työn kepupiireissä. Molemmat heistä kuuluvat kepun eduskuntaryhmän yrittäjäystävälliseen oikeistosiipeen, joka ei ollut avoimessa oppositiossa hallituspolitiikkaa vastaan, mutta ei myöskään hyväksynyt puolueen hallituksessa oloa, odottaen vain parempaa päivää jonkun kriisin tekosyyllä, jolloin kokoomus ja persut voisivat palata hallitsemaan maata yhdessä kepun kanssa.
Ylen perjantaisessa kello 21.00 aikaan lähetetyssä erikoislähetyksessä Kulmunin eroa puineet Hesarin entinen poliittinen toimittaja Unto Hämäläinen ja Ylen edelleenkin politiikan toimittajana toimiva Pirjo Auvinen, lukivat madonluvut kepulle ja politiikalle. Auvinen kuvaili Kolumnin puhekoulutusjupakkaa kepun idioottimokaksi. Hämäläinen sanoi politiikan olevan sekaisin (Mikael Jungner ennen eduskuntavaaleja sanoi politiikan olevan rikki). Hämäläisen mukaan kymmenen vuotta sitten Vanhasen hallitus erosi ja sen jälkeen on ollut seitsemän pääministeriä ja saman verran valtiovarainministeriä. "Ja nyt ollaan valitsemassa jo kahdeksatta pääministeriä", Hämäläinen tuskaili. Se kertoi hänen mielestään kovenevista poliittisista ajoista. Me tavalliset mattimeikäläiset emme voi tietää mitä kulisseissa oikein tapahtuu ja miksi, mutta ainakin me tarkkaan John Grishamnin yhteiskuntamoraalisia oikeussalidraamoja harrastavat kansalaiset voimme kuvitella ja Grishamin dekkareiden avaamin silmin nähdä, ettei kaikki ole siltä miltä se meille näyttäytyy, vaan jotain paljon raadollisempaa ja rajumpaa, todennäköisesti lähes murhaavan rajua sotaa paikasta auringossa taistelevan pienen eliitin kesken, jossa jokainen pienikin ase, juoru tai kuiskaus, voi muuttua tappavaksi aseeksi ja ratkaista kohtalokkaasti pelin jopa yhdellä pilkulla tai sadasosasekunnilla.
Se kuitenkin jaksaa aina hämmästyttää, että kiinni jäädessään poliitikot eivät sure sitä vahingollista ja korruptoitunutta ajattelu- ja toimintatapaansa, joka on heillä maan tapana kaiken taustalla välittämättä tavallisen kansallisen oikeustajusta, vaan siitä kuten perjantaina Ylen televisiouutisiin haastateltu lappilainen kansanedustaja Markus Lohi sanoi poliitikon kielellä kuin rättiä päin kansanvallan kasvoja ylimielisesti heittäen "Tuli ensimmäiseksi mieleen että inhimillisesti katsottuna tämä politiikka on kohtuuttoman raskas laji. Tulee niin rajuja tilanteita eteen että joutuu ihan huokaisemaan!" Rohkenen olla kansanedustaja Lohen joko itsesäälisen, tai muuten vaan poliitikolle joka itse on myrskyn sisällä aiheuttamassa lisää myrskyjä vesilasissa oma lasi lähinnä harhauttamismielessä, jonka sitten kuittaa ministerinpallilla myöhemmin puolustuspuheen kanssa eri mieltä. Meillä on hyvin toimeentuleva ja mediaa kädestä syöttävä poliittinen eliitti ja sitä suojeleva hyväveli-järjestelmä, jossa harvoin on päästy oikaisemaan eliitin kansaa vastaan tekemät rikokset, vääryydet ja hävyttömät valheet kuten tässä tapauksessa heti ja suoraan medioiden (Suomen Kuvalehti) ahnaalla avustuksella. Ihmeellistä on vain se, että kyseessä on viime aikoina ollut kepussa vaikuttavat korkeat naispoliitikot, kuten ennen Kulmunia Anneli Jäätteenmäki sekä Mari Kiviniemi. Mutta luulen pelin olleen kepun taustajoukoissa paljon kovemman.
Suomen kansa saa taas hyvän muistutuksen siitä mitä sana "kepulointi" pahimmillaan voi tarkoittaa muun kansan päänmenoksi ja heidän piikkiinsä, kuten se kepupiireissä on aina tehty. "Puoluevalta on poliittisen korruption käärmeenpesä. Se uskottelee olevansa kansanvallan äänitorvi, vaikka se itse asiassa onkin sen vihollinen", sanoi aina entinen esimieheni Kymenlaakson maakuntamuseon amanuenssi Timo Miettinen kun olin museossa oppaana.
Mahdollisena pelastuksena on Aristoteleen "Retoriikka"(Gaudeamus 2000) -kirjassa muistutukset tällaisten ihmisten mukanaan kantamasta sisältä jäytävästä pelosta, mikä tekee heidät hermoheikoiksi ja paljastaa heidät, ja on heille eräänlainen jatkuva rauhattomuuden tila omaatuntoa korvaamassa, ja mikä johtuu uhkaavaa tuhoa tai tuskaa tuottavan pahan mielikuvasta, sillä jatkuva epätoivo ja siitä seuraava ahdistus tekee mielen rauhattomaksi. Aristoteleen mukaan emme pelkää kaikkea pahaa, esimerkiksi sitä että muuttuisimme epäoikeudenmukaisiksi tai hidasälyisiksi, vaan sellaista, joka saattaa aiheuttaa tuskaa tai tuhoa. Kaukana oleva pelko ei hetkauta suuntaan eikä toiseen, mutta lähellä oleva pistää ihmisen luontaiset hälytyskellot soimaan ja ihminen panikoi olemassaolonsa puolesta:
"Jos pelko on tätä, ovat pelottavat asiat välttämättä sellaisia, joilla näyttää olevan suuri voima tuhota tai vahingoittaa tuskallisesti. Siksi merkitkin tällaisista asioista ovat pelottavia, sillä pelottava näyttää näin olevan lähellä; tätä näet on vaara, siis pelottavan lähestymistä. Tällaisia merkkejä ovat niiden viha ja suuttumus, jotka kykenevät vahingoittamaan, sillä on selvää, että he haluavat sitä ja ovat tekemäisillään niin, samoin epäoikeudenmukaisuus liittyneenä valtaan, sillä epäoikeudenmukainen henkilö on valintansa perusteella epäoikeudenmukainen, ja edelleen pelottavaa on loukattu hyve silloin, kun henkilö kykenee toimimaan, sillä on selvää, että kun häntä on loukattu, hän ryhtyy kostamaan, ja hänellä on tilaisuus tehdä se. Pelottavaa on myös sellaisten pelko, jotka kykenevät tekemään meille jotakin, sillä tällaisetkin ovat valmiita toimimaan."
Miksi Kulmuni yritti tätä eikä miettinyt tekoaan sitä ennen? Koska hän luuli sen onnistuvan tai olevan vain pikkujuttu, pelkällä olankohautuksella sivuutettava lasku pinossa muiden maksettavaksi vanhaan hyvään tapaan. Tähänkin Aristoteleella olisi tarjottavanaan selitys miksi tämä yleensä onnistuu. Koska enemmistö ihmisistä oli hänen mielestään huonoja ja oman edun tavoittelijoita, ja pelkureita vaarojen uhatessa, herätti riippuvuus toisesta useimmiten pelkoa; siksi rikoksen tehnyt alkoi pelätä tästä tietävien ihmisten ilmiantoa tai hylkäämistä. Samoin ne, jotka kykenivät tekemään vääryyttä, olivat pelottavia sellaisille, joille voi tehdä vääryyttä, sillä ihmiset tekivät useimmiten vääryyttä kun heillä oli siihen mahdollisuus. Juuri tämä näkyy nyt ikävällä tavalla Kulmunissa. Aristoteleen esittelemä pahuuden ja koston psykologinen kaava on tuttu molempien toimista. Lopulta kepulaisten törkeydet herättävät luultavasti ainakin kansan älyllisesti ajattelevan vähemmistön miettimään kierkegaardilaista ja schopenhauerilaisesta moralismia. Tai niin ainakin toivoisin.
Palaan kysymykseen: mitä tapahtui Katri Kulmunille eilisen Kepun pelastajalle ja Tornion ääniharavalle, joka lupasi vielä puoli vuotta sitten tullessaan valituksi puolueensa uudeksi puheenjohtajaksi, että vain kaksikymmentä prosenttia on riittävä sille kepulle, jota hän aikoo johtaa seuraavat vuodet (ilmeisesti pääministerinä)? Oliko kyseessä kulissien takainen kampitus ja Annika Saarikon palatsivallankumouksena suoritettu kosto, vai vain kokemattoman tytön uhittelua lappilaiseen tapaan vailla kunnon pohjaa, voimia, luonnetta tai riittävän fiksua tukiryhmää, avustajia tai edes oman ukkoontuneen ja akoittuneen puolueen tukea? Vaikuttaa siltä, sillä eilisessä Hesarissa perjantaina 5.6 Otsikolla "Hallitus vaati tukipakettia pienemmäksi" olleessa jutussaan toimittajat Teemu Muhonen ja Jarno Hartikainen kertoivat hallituksen linjanneen torstaina kantansa Euroopan unionin koronaelvytykseen.
Jutun ohessa ollut kuva ei ollutkaan Hesarin tyypilliseen tapaan saman päivänä otettu vaan tiistaina, kun hallituksen johtoviisikko esitteli tiedotustilaisuudessaan neljättä lisätalousarvioehdotustaan. Ei voinut ollakaan koska torstaina Kulmunista ei otettu kuvaa juuri kun hän joutui pahimpaan myrskynsilmään joutuen käymään poliittisten reaaliteettien ahdistamana yksin oman jaakopinpaininsa ja poliittisen uransa kuolinkamppailun. Hesarin perjantaisessa kuvassa Kulmuni vielä hymyilee ja on pukeutunut tyylikkääseen, hänen arvoasemaansa valtiovarainministerinä muistuttavaan, valkoiseen jakkupukuun toisin kun eroilmoituksen aikaan Ylen tv-uutisissa, jolloin hänellä on päällään vain puolihuolettomammat teinikamppeet ja hiukset vedetty juhannusyön tapaan kukkaistyttömäiseksi tunnelmaa keventämään ja hänen puhdasta viattomuuttaan markkinoimaan.
Palataan taas perjantaina illalla uutisten jälkeen kello 21.00 Ylen ykköskanavalla tulleeseen toimittaja Katri Mikkosen juontamaan erikoislähetykseen Kulmunin erosta. Siinä ei oikeasti sanottu mitään itse asiasta. Jos Katri Mikkonen ei olisi itse niin kallellaan oikeistoon, hän olisi kutsunut paikalle asiantuntevan rikosoikeuden professorin puhumaan korruptiosta rikoksena ja lähestynyt asiaa vankeinhoitonäkökulmasta eikä lässyttänyt typeryyksiä vanhojen poliittisten toimittajien kanssa, joiden näkökulma osana tätä kieroa kaverisysteemiä on lähinnä huvittavan ummehtunut osana maan tapana olevaa hyväveliverkostoa, jossa valtamediat ovat yksi sen tärkeimmistä peruspilareista. Vieraina olivat Hämäläisen ja Auvisen jälkeen "pukki kaalimaa-osastolta" suoraan keskustalainen puhemies ja entinen puolueen puheenjohtaja Matti Vanhanen sekä puolueen tuore naispuoluesihteeri. Tunnelma on apea ja siitä välittyy kuva, ettei ero ole ollut sopuisa. Ei sinnepäinkään. Kepulaiset ovat tapelleet kovaa ja äänekkäästi kulissien takana. Kyseessä on mahdollisesti viimeinen taistelu poliittisesta olemassaolosta ja paluun mahdollisuudesta porvarihallitukseen epäonnisen vihervasemmistoseikkailun jälkeen. Puolue on alennustilassa. Kannatus vähemmän kuin puolueen haparoivan alun alussa sata vuotta sitten 1920-luvulla puolueen perustajan Santeri Alkion aikaan. Kulmuni on selvästikin saanut kunnolla tukkapöllyä ja satikutia puolueen todellisten isäntämiesten toimesta ja ollut pakotettu eroamaan.
Vanhanen pidättelee sisällään vihaa ja raivoa perjantain Ylen television erikoislähetyksessä. Huulet ovat yhtenä kireänä viivana kun hän lausuu harvakseltaan vihaansa peitelläkseen yksitavuisia sanojaan. Hänen vakava ilmeensä ja harvat sanansa kielivät ehdottomuudesta ja välttämättömyydestä ja jostain muustakin - ainakin siitä, ettei hän ollut alkuunsakaan tyytyväinen Kulmunin valintaan puolueen puheenjohtajaksi ehkä siksi, että hän tiesi hänet liian kevyeksi liian raskaisiin saappaisiin, kun hän vastaa yhdellä kahdella sanalla, ettei Kulmunilla olisi ollut mahdollista tehdä muita johtopäätöksiä kuin erota. Vanhanen on yhtenä puolueen keskeisenä voimahahmona ollut toisen keskeisen tekijän, edellisen puheenjohtajan ja pääministerin, Juha Sipilän kanssa edellisenä päivänä painostamassa Kulmunia eromaan, joka on joutunut nielemään ylpeytensä nähdessään vähän yli kolmekymppisenä silmiensä edessä hienon poliittisen uransa. jo nuorena ylioppilastyttönä Paavo Väyrysen eu-avustajasta uran valtakunnan huipulle haihtuvan esiintymiskoulutusjupakan myötä kuin tuhkana taivaan tuuliin.
Tuntuu hieman kummalliselta katsoa televisiosta Kulmunin yhden teloittajan eli Vanhasen puhetta. Kansanedustajat ovat Vanhasen vakuuttelujen mukaan itkusilmin kyynelehtineet hänen puolestaan, mutta kukaan ei ole sanonut tukevansa Kulmunia ennen kuin hän tajusi vihdoin, ettei kukaan oikeasti tue häntä, vaan odotti hänen ensin ilmoittavan eroavansa, jotta spekulaatiot keskenään riitaisten eri kuppikuntien välillä voisivat alkaa täydellä voimalla sekä tärkeästä valtiovarainministerin mutta vielä tärkeämmästä puheenjohtajan paikasta, jota ollaan pitkin kevättä pedattu salaa puolueen todelliselle suosikille Annikka Saarikolle, joka jossain vaiheessa keskeytti äitiyslomansa ja tuli Helsinkiin eduskuntaan jo "koemaistelemaan" hymyissä suin varmoilla voittajan elkeillä Kulmunin ärsytykseksi ryhmäänsä siitä, kuinka halukkaita siellä oltiin pääsemään eroon Kulmunista ja kepun kannatuksen nielevästä huulipunahallituksesta, jossa demarit ovat nousseet kepun kustannuksella reilusti yli kahdenkymmenen prosentin puolueena kaksinkertaiseksi kooltaan kepuun verrattuna, kuin lilliputtiluokkaan gallupien liputtama maan entinen mahtipuolueen kannatus vajoaa kiihtyvään tahtiin mutta varmasti alle kepulaisen sietokyvyn.
Huhuja on kiertänyt toimittajapiireissä edelleen voimassa olevasta jo ennen vuosi sitten pidettyjä eduskuntavaaleja kokoomuksen ja persujen tarjouksesta kepun oikeistosiivelle hajottaa hallitus johonkin muodolliseen riitaan, kuten jo on annettu ymmärtää - vaikkapa Soteen - syksyn budjettineuvottelujen yhteydessä ja nostaa sen jälkeen keskinäisellä sopimuksella Saarikko palkinnoksi vihervasemmistohallituksen hajottamisesta pääministeriksi jatkamaan Sipilän hallituksen keskenjäänyttä työtä maan budjetin menopuolta rajulla kädellä karsien.
"On tässä jotain outoa!", kuten Ylen toimittaja Pirjo Auvinen sanoi perjantain kello 21.00 alkaneessa erikoislähetyksessä Katri Makkosen haastateltavana Ylen television ykköskanavalla.