Onneksi olkoon Käärijä!
Teksti Harald Olausen
En kyllä useinkaan seuraa Euroviisuja - viimeksi 2006 ja sekin jälkikäteen, kun Lordi kaikkien ihmeeksi voitti kisat, mutta nyt kerrankin kannatti. Oli hyvin tehty ja erinomaisen kaunis visuaalinen show hienoine esiintyjineen. Biisitkin olivat Antti Tuiskua (siis Benjaminia) ja sitä vaivaannuttavaa Suomi-humppaa (en muista nimeä, joku ns. bändi kai!) lukuun ottamatta kuuntelemisen arvoisia. Juontaja SAMU HABER oli enemmän kuin LOISTAVA ja TAITAVA! (En ole koskaan nähnyt yhtä taidokasta ja jännittävää sekä muuntautumiskykyistä juontajaa).
Mutta mikä ihaninta: Mikko Silvennoinen onnistuttiin pitämään pois koko illan ruudusta pilaamasta katsomiskokemusta typerillä lässytyksillään. Myös voittaja oli UPEA! Onnea KÄÄRIJämme (Vantaalainen 29-vuotias Jere Pöyhönen) eli uusi ja omaperäinen suosikkimme - suomalaista myönteistä hulluutta ja omapäisyyttä parhaimmillaan. Moni varmasti myös huomasi voitonvarman ja laskelmoivan Banjaminin (on tehnyt vuosia kaikkensa ollakseen imelähomovastine Erika Wikmanille, ja laskenut sen riittävän E-viisuvoittoon, mutta eipä riittänyt, kaikki E-viisuja seuraavat eivät olekaan hänen hämmästyksekseen homoja, vaikka E-viisuja on yleisen luulon mukaan pidettykin HOMOJEN HOMMANA!) suuren pettymyksen ja hämmästyksen siinä kohtaa, kun yleisön äänet kerrottiin. Juontaja aloitti sanalla kolme Benjaminin noustessa ylös luullen sen tarkoittaneen alkua kolmelle sadalle äänelle.
Benjaminin laskelmat eivät pitäneet paikkaansa. Miten loppuilta kului Benjaminin yrittäessä käsittää tappionsa ja niellessään karvaan tappionsa? Varmasti aika kosteissa merkeissä. Nyöryyttävä viimeinen sija oli myös samalla sateenkariväen tappio ja hyvä muistutus siitä, etteivät E-viisut ole sittenkään vain pelkkää HLBtQI...-kirjainyhdistelmän juhlaa, kuten he itse ovat viimeisen vuosikymmenen kyllästymiseen asti televisiossa väittäneet, koska useat juontajat, erityisesti Mikko Silvennoinen (miksi se lainataan aina E-viisujen yhteydessä Neloselta Ylelle?), ovat kuuluneet heihin. Mutta ei enää, vaan kuten juontajatkin monessa eri maassa sanoivat nyt kuin yhteen ääneen monen helpotukseksi: UMK:n on laajan kiinnostuksen kohteena kaikkien yhteistä juhlaa eikä vain omasta seksuaalisuudestaan isoa numeroa tekevien.
Se oli helpotus katsojille ja eräänlainen puhdistautuminen. Eilisessä lähetyksessä tapahtui monellakin muullakin tavalla vallankumous kuin vain edellä kerrottu, joka sinällään on muistamisen arvoista uuden, puhtaan ja kaikkien yhteisen euroviisukulttuurin alkamisesta. UMK 2023 oli kautta aikojen parhain ja mieleenpainuvin. Se oli myös uusien vahvojen artistien voimanäyttö ja käyntikortti kansainvälisille areenoille. Suomalainen musiikki on kasvanut ulos lapsenkengistään, ja on tasoltaan juuri sitä, mitä imelä ruotsalainen viisukuvotus eilisessä lähetyksessä muka vitsinä murjoi: yhden euroviisuvoiton suomalaisesta musiikista on tullut tasaväkinen, ja jopa vaarallinen, kilpakumppani itsestään kuuden euroviisuvoiton jälkeen liikoja luulevalle ruotsalaiselle euroviisuhössötykselle ala sen isä Jonas Gardellin vauhkoonnuttamat eksyneet ja epätoivoiset sielut.
Tulee varmasti kiinnostavat Euroviisut LIVERPOOLISSA toukokuussa. Jos suunta on tämä muuallakin, kisoja voi alkaa seurata kiinnostuneena niistä musiikillisesti, eikä kuten tähän saakka, epäoleellisiin asioihin huomion kiinnittämällä ulkomusiikillisesti - kiitos myös YLE että uskallatte ja haluatte uudistaa näinkin rohkeasti koko paletin keralla kohti avarampia vesiä pois imelyydestä. Katsojat ihan varmasti tykkäävät kovasti tällaisesta. Oli upea ilta. Olin aivan haltioissani (en tiloissani). Saitte uuden katsojan minusta "händeliaanista" eli klassisen (barokki) musiikin, balladien ja Nick Caven sekä Leonard Cohenin yms. samanlaisten tunnelmoitsijoiden vankkumattomasta fanista. Samoin Samu Huber (pitäiskö tunnustaa, etten ollut aikaisemmin edes tuskin kuullut hänestä - piti oikein googlettaa -, mutta nyt ihastuin: mikä energia ja olemus!).
Mutta se upeasti kutkuttava SIENILAULU!, jonka haukkuivat kateellisina Huberin lavasäteilystä vanhan imelän euroviisukulttuurin HLBTQI...-siiven paikkansa parrasvaloissa menettäneet edustajat, etunenässä Marco Bjuström, joten siitä tiedämme sen uponneen maaliinsa. Facebookissa oli paras arvio Euroviisuista iittiläisellä äidinkielenopettaja Kati Joutjärvellä (sillä erotuksella, että on itse menisi muuttamaan Käärijästä yhtään mitään, se oli kerrassaan upea ja ainutkertainen hulluttelu, mikä vetoaa visuaalisella makaaberiudelleen vaativan eurooppalaiseen makuun Suomen onneksi):
"Pidän Käärijästä, artistin/biisin vinksahtaneesta huumorista ja överistä menosta. Euroviisuihin kannattaa mennä ajatuksella "mieluummin överit kuin vajarit", ja jälkimmäistä settiä olisi ollut tarjolla kenen tahansa muun finalistin toimesta. Olisivat taatusti hukkuneet muuhun euromassaan. Ja jos tulee rökälehäviö, mitä sitten? Kaikki paukut kehiin, puolivillainen meno on tylsää! Ja mitä tulee kommentteihin, että joka vuosi kuvitellaan, että voitto tulee eikä sitten tulekaan, ymmärtääkseni koskaan aikaisemmin ei muualla Euroopassa ole hehkutettu samalla tavalla Suomen ehdokasta kuin nyt Käärijää. Se erottaa tämänvuotisen tilanteen aiemmista. Niin kuin jokunen on täällä todennut, lavashow kannattaisi miettiä uusiksi. Alkuperäisen videon nyrkkely/showpainikehä ja hahmon muuttuminen lopussa blondiksi pitkätukaksi olivat biisin henkeen paremmin sopivaa meininkiä kuin eiliset tanssijat, joista tuli liikaa sekamelskaa."