Onnettomuuksia

Teksti Harald Olausen

"Nobelisti Alice Munro solmii tässäkin kokoelmassa novellinsa löyhästi yhteen. Sen tarinat sijoittuvat Kanadan Ontarioon, pikkukaupunkiin, jonka keskiluokan arkista elämää hän on ennenkin kuvannut. Paikat ja henkilönimet toistuvat muodostaen verkoston, pelilaudan, jonka nappuloina ovat ihmiset ja sääntöinä elämä itse. Munro puhuu kertomuksissaan naisten suulla vainuten lähes maagisesti ne käännekohdat, havahtumisen hetket, jotka muuttavat ihmiselämän kulkua peruuttamattomasti. Hän kertoo löydetyistä rakastetuista ja rakastetuista, jotka on menetetty mutta jotka yhä asustavat alitajunnassa, kohtalokkaista salaisuuksista, ihmisistä, joiden tarina on alussa tai lähestyy loppuaan."

https://www.tammi.fi/kirja/alice-munro/julkisia-salaisuuksia/9789513106027

Kanadalaisen, kirjallisuusnobelin vuonna 2013 saaneen, Alice Munroen (1931-2024), novelli Onnettomuuksia (Kokoelmasta Julkisia salaisuuksia sisällysluettelon Tuulentupia kokonaisuuteen kuuluva, Tammi, 2011) on hyvä esimerkki tavallisen ihmisen arjen kuvaajan vähäeleisestä mutta koskettavasta ja syvästi sieluun vaikuttavasta tekstistä, jota on aina yhtä suuri ilo lukea.

Ehkä hän kiinnostaa myös siksi, että hän ei vouhkaa ja julista tai turhia hysterisoidu manifestoimaan, vaan antaa tarinoilleen siivet nokkelista havainnoista ja elämään kuuluvista sivuosan tapahtumista siihen kuuluvien pettymyksien sekä toiveiden ymmärrykseen yhdistettynä; " Joku nainen tuli ulos syli täynnä verhoja ja antoi ne eteisessä seisovalle naiselle"

Ja vaikka Munroe kirjoittaakin naisista, hän ei kirjoita naisille vaan kaikille. Hänen lyhyet kertomuksensa ovat täynnä lämpöä ja ymmärrystä ihmisyyttä kohtaan. Munroen arvoa nostaa se, että hän ikään kuin juhlistaa novellitaidetta, joka on esimerkiksi Suomessa kustantajien toimesta väheksytty jostain kumman syystä suomalaisen kirjallisuuden ja suuren yleisön vahingoksi.

Olen lukenut tylsiä ja huonosti tehtyjä suomalaisnovelleja, niitä muutamia, joita on julkaistu, etten kehtaa edes nimetä niitä. Varioiden Hesarin legendaarisen kriitikon, Pekka Tarkan, erästä kirja-arvostelua eräästä kirjasta eräänä aikana, "ensimmäiset kymmenen sivua ovi narahahti, sitten toiset kymmenen ikkuna ja lopun aikaa kahvi porisi liedellä". Ei paljo kiinnosta.

Munroen novellit ovat esimerkki maailmankirjallisuuden ja suomalaisen kirjallisuuden välisistä suurista eroista ja arvostuksesta. Munroen tarinoissa on sekä kiinnostavia kohtia, järkeä, yllätyksiä että ne ovat hyvin kirjoitettuja kuin journalistista lyhytproosaa, ja sopisivat sellaisinaan isojen laatusanomalehtien (joita Suomessa ei ole) paksujen sunnuntainumeroiden lukupaketteihin.

Novelli alkaa siitä, kun Arthur tulee kotiin hiukan ennen puolta päivää ja kertoo tehtaalla sattuneen onnettomuuden. Hän lähtee onnettomuudessa kuolleen miehen luokse. Munroen kuvauksien viehätys piilee yksityiskohdissa, joihin ei jäädä asumaan, kuten jo mainitussa kohtauksessa verhoista: "Verhot vastaanottanut nainen oli harmaahapsi ja ryppyinen."

Naiset keskustelevat onnettomuudesta ja sen jälkihoidosta. Novelli keskittyy kuitenkin Artuhrin ajatuksiin ja onnettomuuksista aiheutuneisiin reaktioihin. Tehtaalla oli tapahtunut aiemminkin onnettomuuksia ja olipa eräs mies kuollutkin kuin tukkikuorma oli kaatunut hänen päälleen. Onnettomuuden yllättävyys peilautuu hänen viisi vuotta aiemmin Espanjantautiin kuolleen vaimonsa kohtaloon. Kukaan ei osannut enää odottaa taudin iskevän ja vieläpä tappavasti. Onnettomuus ei tule siis kello kaulassa.

"Unissa, joita hän näki onnettomuudesta vallitsi aina hiljaisuus. Kaikki tehtaan koneet olivat lakanneet metelöimästä ja kaikki ihmisäänet häipyneet kuulumattomiin, ja kun Arthur katsoi ulos toimiston ikkunasta hän tajusi, että tuomiopäivä oli tullut, Hän ei koskaan muistanut mitään erityistä, josta olisi voinut päätellä onnettomuuden sattuneen, Vain tila, tomuinen tehtaanpiha, sanoi hänelle NYT."

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010426847.html