Kun pelkkä anteeksipyyntö ei riita eikä auta

Teksti Harald Olausen

"Traumatisoituneita ihmisiä on kaikkialla: sotaveteraanien perheet kärsivät yli sukupolvien, monet ihmiset ovat kokeneet hyväksikäyttöä tai kasvaneet alkoholistiperheessä, kotiväkivallasta joutuu kärsimään valitettavan moni. Ikävät kokemukset jättävät jälkensä mieleen, tunteisiin ja jopa kehoon. Traumatisoituneen ihmisen kärsimyksistä kärsii usein myös tämän läheiset." -Bessel van der Kolk Jäljet kehossa – trauman parantaminen aivojen, mielen ja kehon avulla (Viisas elämä (2017).

Tänään ollaan entistä avoimempia ja valmiimpia tunnustamaan ja puhumaan niistä ongelmista, jotka haittaavat elämää ja vaikeuttavat ihmisten mahdollisuuksia pärjätä itsensä ja menneisyytensä kanssa. Tänään ei ole enää (ainakaan paljon julkisuudessa) niitä, jotka avoimesti pilkkaavat niitä, joilla on ollut itsestään riippumatta vaikeuksia elämässään, ja jotka ovat johtaneet myöhemmin itsetuhoiseen käyttäytymiseen ja ympäristönsä kanssa napit vastakkaiseen suhteeseen.

Vai onko niin? Ei taida olla, mutta kun näitä nykyisin muodissa olevia elämänoppaita lukee kuten Bessel van der Kolk Jäljet kehossa-kirjaa., alkaa uskoa itseterapointiin ja siihen, että haavoista toipuminen on mahdollista, kun lukee kirjan ja noudattaa sen antamia esimerkkejä. Itseterapointikirjallisuus löi itsensä läpi 80-luvulla Jane Fondan "pidä itsestäsi ja kehostasi huolta aerobiccaamalla"-maailmanvalloituksen jälkeen, ja on jo tänään kasvanut maailmalaajuiseksi miljardibisnekseksi.

Kirjoja lukevan mielen täytyy olla tavallista epäileväistä vastaanottavaisempi ongelmien uuskäsittelylle ja sietää (tai nauttia siitä) se epävarmuus, minkä tuo koko ajan älyllistä skeptisismiä äidinmaidosta imeneen ihmisen tietoisuuteen mukana kirjaa lukiessa se kulkeva tunne, että amerikkalaistyylinen itsehoito-opas saattaa sittenkin olla - jos ei ihan huuhaata, niin ainakin jollain tavalla mutkat suoriksi tieteen maailman kriittisyydestä vedettyä terveydellä/sairaudella kunnolla rahastamista.

Bessel van der Kolk Jäljet kehossa- kirjan helppolukuisuus, tunteisiin vetoavat suorat väittämät ja tsemppitunnelma otsikoiden Jooga ja tietoinen läsnäolo, Traumatisoituneiden lasten kohtaaminen, Kehoperusteisia lähestymistapoja, Silmänliiketerapia, Meditaatio ja tietoinen läsnäolo tapaan, ja se että kirjan kirjoittaja viittaa lähteissä usein omiin tutkimuksiinsa tai kirjoituksiinsa, langettavat kirjan uskottavuuden päälle tietyn epäilyn harmaan varjon siitä huolimatta, että kirja vaikuttaa kiinnostavalta.

Kirja on kuitenkin haastava ja se ikään kuin kutsuu lukemaan itseeän. Kädessä on mahtava lukupaketti (500 sivua). Sen lukeminen ja sisällön omaksuminen vaatii paljon aikaa (eli se pitää lukea "hitaasti"). Kirja ikään kuin viettelee lukijan lukemaan ja uskomaan väitteiseensä rikkinäisen ja traumaattisen ihmisen toipumisen mahdollisuuden, onhan sen alaotsikkokin trauman parantaminen aivojen, mielen ja kehon avulla, sillä ihmiset ovat lajina selviytymiskykyisiä ja kestäviä. Traumat ovat esteitä.

"Ne muuttavat mieltä ja tunteita sekä kykyä iloita ja solmia läheisiä suhteita toisiin ihmisiin. Vaikutus ulottuu jopa elintoimintoihin ja immuunijärjestelmään." Näistä asioista ei ole Suomessa puhuttu paljoa julkisuudessa poliittisista syistä, sillä se olisi ollut kiusallista oikeistolle, jolle ongelmalla ei ollut mitään merkitystä. Mutta muualla suomalaisessa yhteiskunnassa ongelmien hyssyttely on edelleen trauma, jota pahensi vuonna 2017 "virallinen anteeksipyyntö" lastenkodeissa kaltoinkohdelluille lapsille. 

Se kun ei sitä ollut eikä hallitus suostunut muiden pohjoismaiden tapaan korvaamaan nykyisille pahoinvoiville aikuisille sen aikaisia kärsimyksiä. Irvokkaaksi asia muuttui, kun kepu ajoi eduskunnassa läpi korvauksia hevostallin palossa kuolleiden hevosten omistajille, mutta ei suostunut antamaan korvauksia traumaattisten kokemusten vammauttamille suomalaisille. 

Pelkkä anteeksipyyntö ei riitä eikä korvaa kärsimyksiä. Oli iljettävää nähdä Juha Rehula suomeksi sanottuna kiertelemässä itse varsinaista asiaa eli valtion syyllisyyttä ja korvausvelvollisuutta, ja puhumassa täyttä paskaa suunsa täydeltä vailla parantavaa empatiaa ja aitoa ymmärrystä. Miltä sellainen kuulosti pahoin traumatisoituneen korvissa? Kepulaista Rehulaa ei kiinnostanut ylikansoiteettuun kapunkimaailmaan sijoittuvat ongelmat, koska maaseudulla niitä pidettiin vanharaamatullisina synteinä.

Ilta-Sanomien jutussa Professori Pirjo Markkola sanoo, että vakavimmat sijaishuollon laiminlyönnit vuosina 1937–1983 olivat hyvin karkeaa ja pitkäkestoista fyysistä ja henkistä väkivaltaa sekä seksuaalista hyväksikäyttöä. Markkolan johtama tutkimus toimi taustana päätökselle esittää valtiollinen anteeksipyyntö. Silti se ei johtanut oikeaan anteeksipyyntöön ja ymmärrykseen, ettei pelkkä suusanallinen anteeksipyyntä eduskunnan puhujapöntöstä riitä - asia, mikä raivostutti ihmisiä, mutta ei yllättäen kepua.

"Tutkimuksessa haastateltiin lähes kolmeasataa ihmistä, jotka olivat lapsina sijoitettuna laitoksiin tai sijaiskoteihin. Haastattelujen lisäksi käytiin läpi aikalaisasiakirjoja, kuten lainsäädäntöä ja kunnille annettuja ohjeita. Niissä lasten pahoinpitely oli selvästi kielletty, Markkola sanoo. Sen sijaan asiakirjoista välittyi Markkolan mukaan selvästi valvonnan puutteellisuus tai sen puuttuminen kokonaan. Laitokset olivat syrjäisissä paikoissa ja suljettuja yhteisöjä. Sijaisperheissä ei ehkä käyty koskaan, Markkola sanoo."

Annoin itsekin silloin asiasta haastattelun Helsingin Sanomille ja kirjoitin kirjan Anteeksipyyntö ei auta (2018). Kirjassa kerroin kokemuksistani kolmessa vailla valvontaa olleesta kotkalaisesta lastenkodista, kiusaamisesta, seksuaalisesta alistamisesta ja henkilökunnan piittaamattomuudesta sekä ammatillisen osaamisen puutteista 1960-luvun lopulta 70-luvun loppuun.

Asiasta ei käyty keskustelua. Poliitikot vaikenivat ja olivat hiljaa. Juuri siksi minua kiinnostaakin Bessel van der Kolk Jäljet kehossa-kirja. Jo otsikot ovat lupaavia; Trauma uudesta näkökulmasta, Näin trauma vaikuttaa aivoihin, Lapsen mieli, Trauman jättämät jäljet sekä Toipumiseen johtavat tiet. Yhteinen syyllisyys ja paha mieli vaivasivat pitkään kaikkia muita suomalaisia, paitsi tunteettomia kovan linjan oikeistolasia ja syystäkin, ainakin niitä jota aavistivat millaisen helvetin läpi lapset olivat kulkeneet.

Kirjan lopussa on lisää lukemaan aiheesta innostava kirjallisuusluettelo suositeltavaksi asiasta kiinnostuneille ja ennen kaikkea kaltoinkohdelluille; Tie traumasta tervehtymiseen: rakkauden herättäminen syvästi vaurioituneissa lapsissa (PT-kustannus 2006), Vainottu mieli: rakeenteellinen dissosiaatio ja pitkään jatkuneen traumatisoitumisen hoitaminen (Traumaterapiakeskus 2009), Sydämen ohjaama tie: kuinka selvitä henkisen elämän harhoista ja hurmoksista (Viisas Elämä 2016).