Pelko ja ahdistus kuoleman edessä

Teksti Harald Olausen

Analyyttisen psykologian yksi isistä, C.G. Jung tunnetaan parhaiten suuren yleisön keskuudessa unitulkinnoistaan. Jung oli progressiivinen erotukseksi Freudin regressiivisestä tutkimuotteesta. Jung katsoi eteenpäin ihmisen elämässä kun taas Freud menneisyyteen. Jung ymmärsi sielun suuren kriisin olevan aina myös suuri mahdollisuus löytää sielu ja psyykkinen todellisuus uudelleen.

Sielu-käsite voi olla hieman hankala ymmärtää sekulaarisessa arkitodellisuudessamme muuksi kuin vanharaamatullisen absoluuttisen jumalan kostavaa läsnäoloa vaativaksi kristilliseksi propagandaksi 19. vuosisadalla läpilyönnyttä tieteellistä materialismia vastaan, mutta on hyvä muistaa, että siitä ja Jungista huolimatta kristinuskon ja älyn välinen taistelu on jäänyt kauaksi taakse junnaamaan paikoilleen keski-ajan ja uuden ajan väliseen ilmakuplaan ja vain kristillisten teologien väliseksi.

Viimeinen kerta, kun joku älykkö tosissaan yritti, mutta epäonnistui sovittamaan kristinuskon moraalin ja järjen keskenään selväksi kosmiseksi harmoniaksi, oli romantiikan ajan spekulatiivista idealistista filosofiaa edustanut Schelling, jonka selitykset jumalasta, ajasta ja pahan mahdollisuuden maailmasta eivät jaksaneet enää vakuuttaa ketään, koska samaan aikaan Saksassa käytiin kiivasta keskustelua Spinozan Etiikan ensimmäisestä osasta Jumala.

Elämän suurimmat mysteerit kuten pelko kuoleman edessä, ovat juuri edessäpäin olevia kysymyksiä, jotka aiheuttavat ahdistusta sitä mukaan kun ihminen itse vanhenee ja alkaa nähdä ympärillään koko ajan lisääntyvää kuolemaa. Jung väitti vanhempien ihmisten yhä lisääntyvän pelon ja ahdistuksen kuoleman edessä olevan myös syynä nuorten ihmisten pelkoon ja ahdistukseen elämän edessä: "Ja eikö kuolemanpelolla voi olla myös paljon yhteyttä meidän elämämme keskipäivän kriiseihin, joita me emme tunnu hallitsevan?"

Jungin ajatukset tarkoitusten ja merkitysten etsinnässä kohti mielekästä ja kokonaisvaltaista elämää näkyvät parhaiten hänen kirjassaan Kohti totuutta - poleemisia esseitä (WSOY 1991). Jungin kirjoitukset auttavat meitä ymmärtämään omia pelkojamme ja ahdistustamme kuoleman edessä, mutta myös ymmärtämään, ettei ympärillämme voi tapahtua todellista edistystä ilman meissä tapahtuvaa edistystä.

Valistunut lukija voi unohtaa sielulliset pohdinnat keskittymällä vain oleelliseen ja kuorimalla sipulista sen ylimmät kerrokset nykypäivän veitsellä. Jungin esseissään käsittelemät elämän peruskysymykset muistuttavat jollain tapaa tyyliltään suomalaisen lastenpsykiatrin Jari Sinkkosen tapaa nostaa keskusteluun kipeitä ja tärkeitä kysymyksiä. Mutta vain tyyliltään avata vaiettuja kultturisia tabuja. Jung avaa enemmin syvällisissä pohdinnoissaan polkuja itsetuntemukselle ja podinnoille elämän tarkoituksesta muistuttamalla järjen ja tunteen olevan toistensa vastakohtia mutta kuuluvan silti yhteen.

Elämä Jungille on vastakohtien taistelu, jonka jokaisen tulee kestää. Miksi kirja kannattaa sitten lukea huolimatta sen ummehtuneesta sielu- ja jumalkäsityksestä? Esipuheen kirjaan kirjoittanut Franx Alt vastaa osoittamalla ongelmista jatkuvasti suurinta, sellaista, joka ei muutu hyvinvoinnin lisääntyessä mihinkään: "Me pystymme kyllä lentämään kuuhun mutta olemme kyvyttömiä kuulemaan omaa sisintämme, kyvyttömiä ottamaan vaarin niistä signaaleista, joita unet meille sieltä joka yö lähettävät."

Kirjaan on koottu tekstejä, jotka käsittelevät keski-iän kriisejä Jungin itsensä sanoin: "Se, minkä nuori ihminen löysi ja mikä hänen oli löydettävä ulkopuolelta, se iltapäivän ihmisen on löydettävä sisältä." Jung osoitti eron elämän alusta nykyhetken itseen ihmisen individuaatioprosessissa, minkä pyrkimys on hänen mukaansa ihmisen muuttuminen omaksi itsekseen.