Pelottavan tärkeä kirja lääkemurhista ja myrkkylääkkeistä

05.04.2023

Teksti Harald Olausen

"Lääketeollisuus on ainoa laatuaan siinä, että se saa hyväksikäytön näyttämään jalojen tarkoitusperien toteuttamiselta."

-Squibbin entinen lääketieteellinen johtaja Yhdysvaltojen senaatin kuultavana

Harvoin lukee niin suurella jännityksellä kirjaa, kuin mitä professori Peter C. Götzschen Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus – näin lääketeollisuus on turmellut terveydenhuollon (Sitruuna 2014). Kirjan sivuliepeissä professori Robin Murray Kings Gollegen psykiatrian instituutista Lontoosta kertoo tyrmistyksestään tavatessaan erään tunnetun psykiatrin, joka pohti vain mikä päivä tänään oli, jotta olisi muistanut mitä lääkettä hänen pitikään määrätä potilailleen.

Kirjan esipuheen kirjoittanut lääketieteen tohtori Richard Smith tunnustaa jo heti alkuun, että monet lukijat saattavat epäillä, että on yliampuvaa verrata lääketeollisuutta järjestäytyneeseen rikollisuuteen: "Yhdysvaltojen lain mukaan järjestäytynyt rikollisuus on samojen rikostyyppien toistamista; näitä rikoksia ovat kiristys, vilppi, valtakunnalliset huumerikokset, lahjonta, kavallus, viranomaisten vastustaminen, rangaistuksen täytäntöönpanon haittaaminen, todistajien lahjonta ja poliittinen korruptio."

Lääketeollisuus ostaa puolelleen asiantuntijoiksi kuusinumeroisin palkkioin arvovaltaisia lääkäreitä, joita voisi siitä syystä kutsua lääketeollisuuden palkkatappajiksi. Yhdysvalloissa lääketeollisuus jakoi kyselyssä huonoimman sijan tupakka- ja öljy-yhtiöiden kanssa. Järkyttävintä ovat ne käytännön esimerkit Götzschen kirjoissa, joista paistaa läpi rikollinen manipulointi; tiedettä korruptoidaan tiettyjen väittämien tueksi ja raha, hyöty sekä työpaikka ja maine ovat tehokkaimpia korruptoijia, koska lääkelalalla toimivilla on avaimet käsissään ihmisten terveyteen, korkealuokkainen koulutus ja yhteiskunnallinen satutus.

Kuka tällaisista uskoisi, etteivät he ole itse puhtaita pulmusia vaan rahanahneita maksettuja marakatteja toistamassa lääkefirmojen mantraa terveydestä lääkkeiden avulla? Götzschen kirjat käsittelevät tätä tummaa varjoa lääketeollisuudessa, eli koko järjestelmän ongelmia lääkkeiden kehittelyssä, tuottamisessa ja markkinoinnista lääkevalvontaan. Kun kirjaa lukee hieman eteenpäin, niskavillat nousevat pystyyn säikähdyksestä, koska katseiltamme piilossa oleva lääketeollisuus vaikuttaa toimivan kuin kovemman luokan rikollismafia.

Yhdysvalloissa isot lääkefirmat pelaavat sairaiden kustannuksella kuolemanrulettia keskenään. He kokeilevat kepillä jäätä ja joskus onnistuvat - aina eivät - ja joutuvat julkisen kohun keskellä maksamaan valheistaan ja rikollisista toimistaan miljardiluokan sakot, mutta heidän välipitämättömyytensä ja ahneutensa uhreille on usein liian myöhäistä. Lääkefirmat tuottavat isoja voittoja usein pitämällä lakia ja tavallisia ihmisiä pilkkanaan kenenkään puuttumatta asiaan (sekä yhdysvaltainen John Grisham että britti John Le Carre ovat kirjoittaneet lääkemafiasta bestsellerit ja niistä on tehty myös suositut elokuvat).

Ja lisää kauhutarinoita lääketeollisuuden rikollisesta luonteesta. Kirjassa Pfzerin entinen varajohtaja kauhistelee sitä, miten paljon yhtäläisyyksiä lääketeollisuudella on rikollisuuden kanssa: "Rikollisliigat tekevät hävyttömän suuria summia rahaa, samoin lääketeollisuus. Järjestäytyneen rikollisuuden sivuvaikutuksia ovat tapot ja kuolemat, ja lääketeollisuudessa sivuvaikutukset ovat aivan samat. Rikollisliigat lahjovat poliitikkoja ja muita silmäätekeviä, ja samoin toimii lääketeollisuus."

Kirjassa on painavaa asiaa lääkkeistä, lääketeollisuudesta ja lääkäreistä, sillä tiiliskiven kokoisessa kirjassa on sivuja yli 400. Kaikki yhtä kiinnostavia ja tärkeitä itse asian kannalta paljastaa, millainen mädännäisyys hymyilevien kulissien takana irvistää silloin, kun vastakkain ovat ihmisten terveys ja sillä tehtävä miljardiluokan bisnes. Itse olen vasta kirjan puolivälissä, vaikka ahmin sitä kuumeisesti kaikki vapaat hetket, joita muilta töiltä saan nipistettyä.

Kirja on jo aran aiheensa takia harvinainen herkku. Sen sanoma on ainutlaatuista järkyttävyydessään; se on pelottavan tärkeä paljastus lääketeollisuudesta ja lääkäreistä. Götzschessä parasta on sekä hänen eittämättä kova asiantuntijuutensa että siekailematon suorapuheisuutensa sekä värikkäät kielikuvat, mitkä eivät jätä tulkinnanvaraa isojen setelinippujen takana lymyilevien roistomaisen lääketeollisuuden rikollisesta ahneudesta sekä hävyttömästä kuolemanleikistä puolustuskyvyttömien hengellä.

Kirja on lohdutonta luettavaa kaikille niille, jotka ovat menettäneet tärkeän lähiomaisen lääkärin virheen, väärän diagnoosin tai väärien lääkkeiden määräämisen takia – minä mukaan lukien. En koskaan unohda millaiseksi zombiksi sairas äitini muuttui väärän lääkityksen takia, ja miten hän liukui sen seurauksena hiljaa kärsien elämästä pois lähestulkoon luurangoksi muuttuen. Lääkärit eivät näistä asioista suostu puhumaan, vaan ovat oman selustansa turvatakseen hiljaa.

Juuri siksi on hyvä, että joku uskaltaa, ja uskaltaja on vielä oman alansa tunnettu auktoriteetti, joka tulee itsekin kritisoimastaan lääkärikunnasta tuntien perinpohjaisesti lääkkeet – ja erityisesti niiden huonot vaikutukset ja tappavan tehon. On myös hyvä, että joku tällainen lähtökohtaisesti kyseenalaistaa vastuuttomien lääkärien temppuilun lääkkeiden kanssa sekä lääketehtaiden rikollisen lääketehtailun. Kirja vahvistaa lukuisat lääkemurhat kuten sen, miten lääketeollisuus on aiheuttanut tuhansien kuoleman tietoisesti mm. reumalääkkeisiin liittyneellä petoksella.

Kirja on julkaistu jo yhdeksän vuotta sitten, mutta on silti alansa harvoja kirjoja suomeksi ja todennäköisesti terapeuttisen lohduttava sellaisille viattomille lääketeollisuuden uhreille, jotka tarvitsevat oikeutettua vihaansa varten hieman kättä pidempää. Itse en ole koskaan ollut sairas eikä minulla ole mitään sairauksia (kiitos ehkä geenien, kasvisruokavalion ja terveellisten elämäntapojen yhdistelmän), enkä ole onneksi joutunut syömään lääkkeitä muuta kuin kerran viidessä vuodessa antibioottikuurin. En ole myöskään lääkäri- tai lääkevastainen tai kyseenalaista koululääketieteen asemaa.

Mutta kirjaa luettuani olen alkanut nähdä asioita uudella tapaa ja ymmärtää miksi lääkkeiden ja lääkäreiden ahneuden yhdistelmä leikkiä ihmisten terveydellä voi olla tappavaa. Juuri siksi kirja on tarpeellinen Suomessa, jossa tällaista asiantuntevaa ja kriittistä näkökulmaa ei juuri mistään löydy (Antti Heikkilän sekavaa ja hyvän tavan vastaista lääkevalehtelupopulismia en laske mukaan) muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Suomalaiset, jotka syövät maailman kärkipäässä lääkkeitä, ja jonka oma lääketeollisuus on tuottoisaa ja isoa bisnestä, olisi syytä lukea tämä kirja huolella ja painaa päähänsä kirjoittajan muistutus lääketeollisuuden olevan järjestelmällisesti korruptoitunutta tiedettä, jotta lääkkeiden hyödyt korostuisivat ja haitat vaikuttaisivat pienemmiltä. Hänen mielestään voisimme paremmin ilman suurinta osaa psyykelääkkeitä, joiden hyödyt ovat vähäiset, haitat huomattavat, joita määrätään valtavia määriä.

Olisi ehkä aika Suomessakin alkaa puhua radikaalin 1960-luvun uudistusmielisen vasemmiston tapaan lääkeyhtiöiden kansallistamisesta. Ainakin lääkkeiden ja lääkäreiden valvontaa tulisi jollain tavalla parantaa, jotta voisimme estää lääkemurhat ja myrkkylääkkeet ihmisiä pelastaaksemme.