Markiisi de Saden elämä: osa 39-Perversion merkitys
Teksti professori Timo Airaksinen
Tässä luvussa tutkimme perversion ja pahan toiminnan määritelmää filosofian keinoin. Tarvitsemme käsitteellisiä työkaluja voidaksemme puhua hieman teknisemmin pahuudesta sellaisena kuin se ilmenee tietyn psykologisen mekanismin, nimittäin paheellisen tahdon, ilmentymänä. Paheellinen henkilö haluaa tehdä sellaisia tekoja, jotka haittaavat tai vahingoittavat niiden uhreja. Perinteisessä merkityksessä hän on syypää sellaisten tekemiseen; kuitenkin hän saattaa kieltäytyä itsensä tuomitsemisesta. Arkikokemuksen perusteella tunnemme tällaisen ilmiön ja sanomme, että nämä henkilöt ovat jotenkin häiriintyneitä. Tämä negatiivinen häiriintymisen määritelmä saattaa kuitenkin olla filosofisesti harhaanjohtava; kuvittelemme tietävämme, mitä paheellisuus on, mutta kun analysoimme sitä, varmuus häviääkin.
Kyseessä olevat ilmiöt ovat vaikeasti tavoitettavissa ja pyrkivät väistämään kaikki teon teorian analyyttiset ja kielen rajoissa olevat määrittely-yritykset. On vaikea ymmärtää, miten puhdas pahuus voi motivoida ketään tai määrätä kenenkään mielikuvitusta. Voi jopa olla, että pahuus ei ole johdonmukaista. Ehkä kyseessä on pelkkä hyvyyden puute? Ehkä pahuus on vain harha? Useinhan tapahtuu, että ihminen omaksuu outoja ja mahdottomia ajatuksia, jos hän huomaa ne kiihottaviksi. Voimme kutsua myös mielikuvia: mielikuvitusta ja kuvittelee paheellisiksi sen perusteella, että merkityksettömät pahuuden ajatukset hallitsevat muita mielen sisältöjä.
Thomas Hobbes formuloi samanlaisen ajatuksen: natomi tai lääkäri voi puhua tai kirjoittaa mielipiteensä epäpuhtaista asioista, koska niiden tarkoituksena ei ole vaan hyödyttää; mutta jonkun toisen kohdalla, kun hän kirjoittaa samoja asioita koskevista omista kohtuuttomista tai nautinnollisista kuvitelmistaan, on ikään kuin hän, loassa rypeneenä, tulisi ja esiintyisi kunnianarvoisassa seurassa," Samalla tavalla pahuus saattaa olla vain tiedostamattoman mielen poikkeavuutta, ajatus, jonka kuka tahansa voi ajoittain herättää kyllästyneen olonsa kiihottamiseksi. Toisaalta pahat ajatukset voivat olla myös häiriintyneen mielen tuskallisia pakkomielteitä.
Ajatellaan esimerkiksi, että agentti S tekee teon x (jota muut kutsuvat pahaksi) yksinkertaisesti siksi, että tekemällä sen hän haluaa kiistää ajatukset että x olisi paha. Tällaisessa tapauksessa muitten esittämät mielipiteet teosta x, olivatpa ne miten negatiivisia tahansa, ovat riippumattomia agentin S subjektiivisista arvoista. Jos agentti S erehtyy, hän tekee jotakin pahaa pyrkiessään omaan hyväänsä. Sellaisessa tapauksessa voidaan silti sanoa, että agentin S päätös edustaa hänen omaa hyväänsä, mikä kuitenkin sattuu vahingoittamaan muitten hyvää, Jos agentti S olisi täydellisesti ymmärtänyt, mihin hän pyrki, hän i olisi tehnyt tekoa x. Joskus ihminen on moraalisesti sokea tai hän on egoisti: ja on kyvytön näkemään muiden hyvää.
Ehkä hänen järkeilynsä ei ota huomioon moraalinormien universaalisuutta, ja tämä virhe selittää hänen paheellisen tekonsa: hän ei ollut täydellisesti tietoinen siitä, että teki moraalittoman teon. Perverssiys sen sijaan merkitsee väärin tekemistä tietoisen tahdon aktin seurauksena ei tietoisena siitä, että teko on väärä. Myös agentti, joka toimii vastoin omia tasapainossa olevia intressejään vastaan, ilmentää tällaista puhtaasti subversiivista motivaatiota. Kutsumme sitä varomattomuudeksi tai jopa itsetuhoksi. Väitän, että pahan myytissä on selkeä ydin, Ei kuitenkaan voida väittää, että ihmistä voidaan sanoa pahaksi vain sellaisessa tapauksessa, jossa hän kieltää pahojen ajatustensa kuvitteellisen luonteen ja juuri siitä syystä vaatii niiden toteuttamista — jos ne ovat motiiveja — ja myös toteuttaa ne.
On virheellistä väittää, että ajatukset paheellisuudesta muuttuvat paheellisiksi ajatuksiksi siitä syystä, että niistä tulee henkilökohtaisen toiminnan motiiveja. On vaikea ongelma, että termi "motiivi" on merkityksetön tässä yhteydessä. Onhan niin, että paheellinen ihminen tarvitsee psyykkisiä mekanismeja, jotka asettavat hänet rationaalisen valinnan tuolle puolen. Tulen osoittamaan, että paheellisuus, toisin kuin moraalinen tahdon heikkous (akrasia), ei edellytä valintaa, Tästä syystä on mahdollisesti harhaanjohtavaa väittää; että henkilön perverssi tahto tahtoo jotakin paheellisesti. Tämä väite voi johtaa ajatukseen: jonka mukaan hän pyrkisi pahoihin päämääriin; ovatko ne haitallisia vai vain häpeällisiä, on hänelle yhdentekevää.
Totta on kuitenkin, että paheellinen ihminen on onnellinen itsensä kanssa ja tyytyväinen omiin tarkoituksiinsa ja haluihinsa. Perverssiys — edellä määritellyssä poelaisessa mielessä — ei ole kielteisten emootioiden lähde, paitsi ehkä siinä mielessä, että ihminen on pahoillaan huomatessaan olevansa kykenemätön olemaan vielä paheellisempi kuin hän jo on. Ymmärtääksemme, mitä tällainen outo motivationaalinen mahdollisuus merkitsee, tarvitsemme analyysin perverssiydestä sekä selityksen moraalittomasti elämisen mahdollisuudesta. 2 Loppujen 10puksi voimme sijoittaa perverssiyden jonnekin kausaalisten mekanismien ja täysin kehittyneen intentionaalisen toiminnan välimaastoon. Ihminen pystyy valitsemaan käsittämättömän teon.