Peter von Baghin loistava Muisteja

Teksti Harald Olausen

Edesmennyt taitava ja monipuolinen elokuvaguru Peter von Bagh (1943- 2014), ja hänen älyllinen kirjoitustyylinsä ovat asioita, joita huomaa kaipaavansa nyt kun älyköt ovat kortilla tai kuolleet (kuten toinen Jouko Turkka (1942-2016), ja tilalle ovat rynnistäneet kolmekymppiset minäminä-maan somejulkkiset, joiden tarinat ovat yhtä ohuita ja sokerisia kuin yhtä tyhjän kanssa hattarat tivolissa. Onneksi hänen kädenjälkensä näkyy edelleenkin elokuvakirjalija Lauri Timosen luotsaamassa Filmihullussa.

https://filmihullu.fi/filmihullu-5-2025/

Baghista ei ole vielä tehty elämäkertaa. Onko joku jo sen kimpussa? kenties Lauri Timonen, joka olisi yksi mahdollinen asiaa hyvin tunteva kirjoittaja, ellei olisi niin uppoutunut tutkimaan maailman elokuvahistoriaa tiiliskivikirjoissaan. Turkastahan on tänä syksynä ilmestynyt jo kolme toinen toistaan arvelluttavampaa kirjaa. Sosialidemokraattisen rillumareikulttuurin pojanpoika (nyk.harras ortodoksi) Ville Virtanenhan aloitti Turkan julkisen raiskauksen. Sen jälkeen en ole halunnut lukea vastaavaa.

Ehkä on hyvä ettei Baghista ole tehty elämäkertaa. Muisteja on kirjana riittävän hyvä ja juhlakalun omilla sanoilla vahvistaa Baghin habitusta. Ehkä kaunainen kepulainen söheltäjä, kansallisen audiovisuaalisen instituutin eli kavin (sekin nimi on vuodenvaihteen jälkeen historiaa) ex-johtaja Matti Lukkarinen on kostomilessä sellaista suunnitellut, mutta joku fiksu kustannustoimittaja on tajunnut, ettei selllaista kannata niillä eväillä tehdä edes Kepun puoluetoimiston jokavuotislle kekrijuhlille.

Muisteja alkaa siitä, kun Bagh on lopulta väitellyt tohtoriksi vain siksi, että se on hänen omien sanojensa mukaan pakottanut laiskistuneen itsensä täsmällisen kirjoittamisen piiriin. Väitöstilaisuudessa ei ole mitään ihmeellista. Ainakaan hän ei halua muistella sitä, ja sanoo vain Taidehallin ravintolassa järjestetyn karonkan jääneen mieliin. Läsnäololista on kappale suomalaista kulttuuriradikalismin kovinta kärkeä. Kirja loppuu proosalliseen haikeuteen ja nostalgisen kaipuun lyyriseen vuodatukseen.

"Kun parhaat katoavat, minulta lupaa kysymättä, tiedostamme kirkaasti jotain paljon muutakin kuin vain kaipauksen: näemme välähdykseltä sen mitä ystävän kirkkaat ajatukset ja läsnäolo ovat merkinneet, kuinka suuri niiden osuus on ollut siitä että onni on hipaissut elämäämme. Haikeutta herättävät myös tien varrelle jääneet läheiset ystävyydet. Oliko jokainen tällainen pieni kuolema välttämätön? Olisi hieno korjata jälkeä, mutta jo oman luonteeni valuviat taitavat muodostua esteeksi." 

Baghin omalaatuinen ja älyllinen kirjoitustyyli oli omasta ajastaan ja vastaavista muista poiketen sulavaa, pehmeää sekä innostavaa. Siitä puuttui akateeminen tylsyys ja raskas teoretisointi eikä se ollut huolimatonta tai laiskaa. Baghista tuli ajan myötä elokuvan lähettiläs. Se oli uutta Suomessa ja vaati sulattelua, sillä se oli myös kuritonta ja lisäksi vielä uskomattoman kaunista, alansa parasta kulttuurikiritiikkiä, jossa kärki oli kohdistettu laiskuutta, teennäisyyttä ja typeryyttä vastaan.

Minulla on kaksi von Baghin kirjoittamaa hienoa kirjaa lempikirjoinani. Ensimmäinen on tietenkin Cinefilia eli filmihulluuden syvempi olemus (2012), joka on kustantajan mukaan "Vangitseva ja saumattoman yhtenäinen teos, Peter von Baghin henkilökohtaisin ja kaunein elokuvakirja. Elokuva on elämää suurempi uni, Cinefilia-kirja hurjille kierroksille ladatusta rakkaudesta noihin uniin. Se on kirja ihmiskasvojen mysteeristä, elokuvan ja siihen syntyneen hulluuden syvemmästä olemuksesta".

Toinen on Peter von Baghin loistava Muisteja (2015), mistä kustantaja kirjoittaa "Peter von Bagh sanoo itse, että hänen todellinen elämäkertansa on kirjoissa ja elokuvissa, mutta ehkä se tulee kuitenkin tässä. Muisteja on kirjoissaan ja elokuvissaan henkilökohtaisia kosketuksia välttäneen tekijän omakuva ja samalla värikäs kuvaus sukupolvesta, joka uskoi että elokuva on maailman keskipiste ja onnen evankeliumi, se inhimillisempi 1900-luvun historia." Nasevasti sanottu. Tätä kuvaa juuri Bagh.

Bagh oli säkenöivä keskustelija ja kirkas ajattelija, joka renessanssitaitelijoiden tapaan pursusi ideoita ja oli itseoppinut juuri niin kuin älykön ja taiteilijan pitää ollakin ollakseen sitä aidoimmillaan mitä on – leikkivä ja utelias pikkulapsi, joka ei väsy joka päivä ihmettelemästä maailman ihmeellisyyksiä ja jaksa katsoa auringonlaskua ihailevin silmin joka aamu. Bagh kulki vastavirtaan, oli oman aikansa yksi välkkyvistä neroista, joka uskalsi puhua suoraan, olla rakentavasti kriittinen, ja mikä tärkeintä osasi taistella.

Aika oli hyvin vanhoillinen 60 -ja 70-lukujen vaihteessa. Bagh taisteli kulttuurikritiikissään juuri näitä ummehtuneita ajatuksia ja valtaa kulttuurielämässä pitäneitä konservatiiveja vastaan. Mutta oli hintakin inhimillisesti ottaen kova. Von Bahgia alettiin yhteiskunnan kulttuurikermapiireissä arvostaa vähän vasta hieman ennen hänen kuolemaansa. Bahgin mukaan häneen kohdistuvaa kritiikkiä sekoittaa myös kuriton toimintatapa. Bagh oli niin tuottelias ja tasokas kirjoituksissaan, että joitakin hirvitti. 

"En ole kirjoittanut käsikirjoitusta yhteenkään elokuvaani, ne syntyvät ilman tätä opinkappaletta, enkä itsekään aina jälkeenpäin tiedä, miten. Teen elokuvia kuin kirjoja, kirjoja kuin elokuvia. Antti Peippo sanoi että kun puhun, kuulokuva on kirjoitettua tekstiä, ja kun kirjoitan, se on kuin puhetta." Hänen kimppuunsa oli helppo käydä ja käytiinkin. Hesarin kulttuuritoimitus otti hänet hampaisiinsa heti alusta lähtien ja yritti nujertaa Baghin siinä omaksi ihmeekseen onnistumatta. Vastukset kasvattivat häntä.

Bagh oli omaa tietä kulkeva nero, jota oli usein vaikea määritellä ja pitää ojennuksessa. "Vielä nyt, yli 70 vuoden iässä, minun on vaikea määritellä ammattiani. Lunta on tullut tupaan monesta suunnasta jo siksikin, että tekijänidentiteettini ei ole kovin selvä. Olen kirjoittanut yli kolmekymmentä kirjaa, ilman että minua olisi tituleerattu kirjailijaksi. Olen ohjannut kymmeniä elokuvia, lähinnä televisioon sellaisia lajeja, joita ei pidetä oikeina elokuvina, ilman että minua tituleerataan elokuvaohjaajaksi."

Bagh oli uransa aikan hyvinkin tuottelias ja oman alansa ehdotonta kansainvälistä huippua. Kirjoittaminen, radio ja televisio olivat hänen alaansa. Filmihullu ehkä niistä näkyvin muistomerkki ja mitäänsanomattomien kepulimiesten vihasta ja kateudesta esimerkkinä entinen (puoluepoliittisesti, kepu) elokuva-arkiston päällikkö Matti Lukkarilan humalassa esittämä väite Baghista "mielisairaana häirikkönä". Yleisradion historiikeissa hänestä ei ole riviäkään, vaikka hän on tehnyt peräti yli tuhat ohjelmaa.

Silti elokuva, varsinkin vaativa taide-elokuva, usein Suomessa yhä edelleenkin yhdistetään häneen. Hänen "elämää suuremmat suuremmat"-juttunsa ja oivalluksena elävät filmihullujen mielissä ja se 1900-luvun elokuvan tarina, josta hän kirjoittaa ja puhuu, on tarina hänen sukupolvestaan ranskalaisen uuden elokuvan ja 60-lukulaisen uusvasemmiston aikalaiskritiikkinä. Hänen sukupolvensa oli onnekas, koska se kohtasi ikimuistoisasti ristiriitojen keskellä elämän, historian ja elokuvan keskenään.

Hän tunnustaa, ettei tuosta ajasta ole enää jäljellä kuin varjo, minkä vuoksi hänen toiminnassaan ei näyttäisi olleen järkeä: "Jos saisin toiveeni läpi ja Helsingin keskustan elokuvateatteriin ilmestyisi viikoksi joku "elämää suuremmista elokuvistani", vaikkapa Vain enkeleillä on siivet, Iivana Julma tai Vaitelias mies, katsomoon vaivautuisi viikon aikana ehkä 10 ihmistä." Jossain vaiheessa Bagh alkoi saada tunnustusta. Tuli kiitosta ja palkintoja mutta silti hän pysyi omana itsenään kriittisenä kirjoittajana.

Kirjassa mielenkiintoista on myös Baghin rauhallisen toteava analyysi (sivut 252-256) kommunismista, ja erityisesti pelätystä ja suureksi möröksi maalatusta taistolaisuudesta, missä hänkin oli eturintamassa mukana, ja nimenomaan sen loisteliaan kulttuuriosaston eturivissä. Taistolaisten rooli suomalaisessa yhteiskunnasta oli hänestä oudon suhteellinen. "He taisivat olla vähiten opportunistinen ryhmä ja siten pikemminkin kentän rehellisin - ja naiivein - tekijä. Muut näyttelivät alusta loppuun."