Tehtävänä valehdella mahdollisimman uskottavasti...

Teksti Harald Olausen

"Perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Jussi Halla-ahon mukaan uhkakuvalla siirtolaisten jäätymisestä Suomen itärajalle pyritään vetoamaan ihmisten tunteisiin. Politiikkaradion presidenttitentissä Halla-aho sanoo, että skenaario ei ole realistinen. Halla-ahon mukaan Suomen ei pidä tehdä mitään raja-alueelle tuleville ihmisille. Ainoastaan estää heidän pääsynsä Suomeen. Miksi Halla-aho siunasi perussuomalaisten yhteistyön Putin-mielisten oikeistopopulistipuolueiden kanssa? Tuleeko Venäjä haastamaan Natoa sotilaallisesti? Onko Halla-aholla nollatoleranssi rasismille? Irtisanoutuuko Halla-aho perussuomalaisten presidenttiehdokkaana korkeimman oikeuden tuomion vuonna 2012 saaneista blogikirjoituksistaan?" Yle – Politiikkaradio.

Yleltä tuli joulukuussa Politiikkaradiosta Ylen ykköskanavalta omat presidenttitentit, jotka tyhjensivät aika lailla pajatson siitä, mistä näissä vaaleissa saa ja pitää ehdokkaiden puhua. Nyt on vuorossa tammikuun toisesta viikosta lähtien Ylellä iltaisin kello 21.00 PresidenttiTENTTI-ohjelma, missä toimittajat tenttaavat ehdokkaita välillä kovasti ja lepsusti. Presidenttitentit näyttävät myös sekä toimittajien että medioiden vallan muovattaessa presidentillistä imagoa. Toimittajat käyttävät hyväkseen tuttua Walter Benjaminin keksimää metodia "Älä lähde vanhoista hyvistä asioista, vaan uusista huonoista", ja tulos on sen mukainen.

Presidenttitenteissä ärsyttävät ehdokkaiden löysät markkinointipuheet, kun on ärsytettävä mahdollisimman vähän ja yritettävä miellyttää mahdollisimman paljon. Kun ehdokkaita ja heidän habituksiaan ja puheitaan vertaa keskenään, ehkä hieman yllättäen sieltä nousee omassa sarjassaan yksi ylitse muiden: Jussi Halla-aho, jonka jyrkät puheet eivät pyri miellyttämään ketään. Mutta juuri se vaikuttaa aivan erityisen epäilyttävältä. Onko hän aito änkyrä vai yksitotinen maalais-Suomen torvensoittaja? Suomalainen epäilee heti, että kun joku ei politiikassa muka pyri miellyttämään ketään, että mitä se nyt yrittää meille myydä. 

Silloinhan hän muuttuu "positiiviseksi valehtelijaksi (haluamme kuulla mukavia valheita)", ja pyrkii miellyttämään kaikkia, sillä tietoinen pyrkimys rakentaa kuvaa itsenäisestä ja tiukkaa linjaa vetävästä ihmisestä, on ihan samalla lailla sosiaalinen konstruktio kuin mikä muu tahansa julkinen rooli. Halla-aho on tästä omanlaisensa poikkeus. Hänen puheensa pyrkivät ärsyttämään ja nostamaan kielteiset tunteet pintaan synnyttäen viholliskuvia. Siinä hän on erityisen taitava. Hän puhuu ihmisen vapaudesta, mikä on professori Timo Airaksisen mukaan aina pakolaisen vapautta: "Kaikki mikä on vangittu, pyrkii aina nimittäin pakoon. Pako vain tapahtuu, se ei ole teko vaan tila. Vapaus on sen tyhjyydessä ja olemattomuudessa, missä ei ole enää merkityksiä." 

Vapauden yhteydessä puhutaan positiivisesta ja negatiivisesta. Näiden vapauksien ero on se, että positiivisella vapaudella tarkoitetaan "vapautta johonkin" ja negatiivisella "vapaudella vapautta jostakin". Halla-ahon puheiden kohdalla kyse on vähän kummastakin. Kun toimittaja kysyy, seisooko hän vielä 20-vuotta sitten erästä vähemmistöryhmää vastaan kirjoittamiensa tekstien takana, hän vastaa klassisella harhautuksella pitkän kaavan mukaan yrittäen pahaansa mukaan selittää itseään pois hankalasta tilanteesta. Peliin kuuluu se, että sekä yleisö että toimittajat tietävät, että hänen on valehdeltava selviytyäkseen.

Muistikuva noista tapahtumista heiluu päämme yläpuolella Damokleen miekkana, mikä on vertauskuva, joka kertoo valtaa käyttävien turvattomuudesta ja siitä, että valta voi nopeasti kadota. Damokeleen miekka on tässä tapauksessa se, ettemme voi muistaa/tietää (osa ei halua edes) tarkkaan sitä, mitä oikeasti Halla-aho tarkoitti. Sillä ei ole kuitenkaan tulkinnassa mitään väliä, sillä tiedämme hänen käyttävän mielikuvaa tietenkin parhain päin omiin tarpeisiinsa ja tulkitsevan sen merkitystä tänään omien (valheellisten ja propagandististen) muistikuviensa/väittämiensä tueksi, tietäen harhauttavansa yleisönsä, koska ihmisen mielensisäinen maailma on ulkoisen kielellisen kuvauksen mahdollistama maailma. Me siis odotamme hänen valehtelevan sillä hänen tehtävänsä on, ihan kuten muillakin presidenttiehdokkailla tullakseen valituksi, valehdella mahdollisimman uskottavasti.

Halla-aho vaikuttaa rehelliseltä valehtelijalta, kun taas epäsuostuksi muuttunut Haavisto epärehelliseltä, ja voittajaksi veikattu (mutta ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa...) Alexander Stubb liiottelevalta ja liian myönteiseltä tai hyväntahtoiselta valehtelijallta. Valheella on aina yhtä suuri kysyntä, Juuri nyt se on kasvanut huippuunsa erityisesti somen ansiosta. Professori Heikki Patomäki näkee sosiaalisen median olevan osaltaan olleen tuottamassa postmodernia toisintoa 1930-luvun alkuvuosista, edesauttamalla vihan lietsontaa dialogin ja demokratian kehittämisen sijaan. Se on totta. Mutta miksi toimittajat antavat niin helposti ovelien mediasankareiden huijata itseään? Tähän voisivat vastata vain median omistajat, sillä sanavapaus on heidän sanavapauttaan.

Johtuuko se siitä, että he ovat samasta puusta veistettyjä ja hyviä kavereita keskenään haastateltaviensa kanssa, vai sähäköiden uutisten puutteesta tai kyvyttömyydestä nähdä oikean valheen läpi? Kyse on kuitenkin jostain ihan muusta ja vakavammasta. Ei ole mikään suuri salaisuus, että toimittajat menevät joskus lankaan valheen edessä, ja nuoret toimittajat kokemattomuuttaan hieman useammin. Jos et käytä tämän ilmaistaksesi omaa sananvapauttasi, menetät sen (Median valta -raportin mukaan vuodelta 2007, kolme neljästä haastatellusta katsoi median vallan kasvaneen). Kari Karppinen käsittelee Kenen media- johdatus viestintäpolitiikan tutkimukseen (Vastapaino 2015)? -kirjan luvussa Kiistellyt käsitteet sananvapautta, lehdistön ja median sekä verkon vapautta.

"Sanavapaus mielletään usein eräänlaiseksi kattokäsitteeksi tai paradigmaksi, joka jäsentää koko viestintäpolitiikan kenttää. Sananvapauden ja viestintäpolitiikan suhde on kuitenkin jännitteinen siinä mielessä, että sananvapaus ei vain ohjaa viestintäpolitiikan sisältöä, vaan usein vapaus ja sääntely ymmärretään toistensa vastakohdiksi. Historiallisesti sanavapaus ja lehdistönvapaus ovat tarkoittaneet nimenomaan vapautumista julkisen vallan harjoittamasta sensuurista. Toisaalta viestintäpolitiikan odotetaan edistävän sanavapautta turvaamalla kansalaisille tasa-arvoiset mahdollisuudet tiedonsaantiin ja osallistumiseen. Myös sananvapauden voi nähdä sekä itseisarvona että välineenä, jolla ajetaan muita yhteiskunnallisia tavoitteita."

Mutta toisaalta mihin tässä oikein uskoo, kun valhekin saattaa olla tänään jotain muuta kuin mitä eilen luulimme. Esimerkiksi eilen persut olivat vielä vihattuja fasisteja ja yleinen naurunaihe. Tänään he ovat tarkkanäköisiä isänmaanpuolustajia. Mutta maailma olikin Michel de Montaingen mukaan vain alituiseen liikkuva keinulauta - ei paljon muuta jatkuvassa muutoksessa, missä mikään ei ollut samaa kuin vielä hetki sitten. Montaignen mukaan kaikkea tätä liikutti syntymähumala, jolloin pyrkimys johdonmukaisuuteen ja pitäviin argumentteihin oli hänen mukaansa suurempaa houretta kuin häilyvyys ja ristiriitaisuus: "Mikään ei sanottu ei ole niin vahvaa, etteikö se voisi muuttua joksikin muuksi, eikä mikään estä ajattelemasta asioita aivan toisin. Äkillinen oivallus voi romahduttaa kaiken aiemmin sanotun."