Rakas MAHTAVA MINÄ!

Teksti Harald Olausen

Juuri näihin aikoihin suomalaiset poliitikot ja mediat alkavat valmistella lopullisesti kampanjoitaan neljän kuukauden päästä pidettäviin eduskuntavaaleihin. Joulutauon jälkeen poliittinen peli kiihtyy tammikuussa muutaman kuukauden mittaiseksi taisteluksi sanoista ja mielikuvista. Ja koska nämä pullistuneet egot yrittävät vangita (yleensä) eri asteisella pupullaan mielemme, tarvitsemme ennen tätä älylliseksi itsepuolustukseksi jotain kättä pidempää, kuten Jukka Koskelaisen kirjan Mahtava minä - itsekkyyden voima ja vastavoimat (Atena 2107) pitääksemme mielemme puhtaina manipulaation mestareilta.

Tavallisen ihmisen on aina hyvä muistaa, että vaaleissa kuin vaaleissa kyseessä on aina julkisuutta varten dramatisoitu poliittinen teatteri, missä jokaisen ehdokkaan, suuntauksesta riippumatta, sisällä puhuu aina oma rakas mahtava minä toistaen kolme itselleen tärkeintä motiivia toimia politiikassa: Minä, Minulle, Minun! Taustalla vaikuttaa aina myös eräänlainen perspektiiviharha ja haitallinen itsekkyys, jota ovat maailmalla tutkineet evoluutiopsykologit ja -psykologit, kuten mm. ehkä alan tunnetuin Rickhard Dawkins,

Itsekkyyden voimasta ja merkityksestä on kirjoittanut Mahtavassa minässä tyhjentävän ja selkokielisen esseekirjan runoilijanakin tunnettu Jukka Koskelainen. Kirjan tekstit ovat nautinnollista luettavaa ja esimerkit kutkuttavia. Heti kirjan johdannossa Itsekkyys on vapauden hinta, Koskelainen lukee madonluvut maailmaa vaivaavalle yltiöitsekkyydelle, mutta ymmärtää myös tervettä itsekkyyttä selvittäen laajasti esimerkeillä mikä mitäkin on ja miten se vaikuttaa, ja on vaikuttanut meihin sekä kulttuuriimme.

Tänään hyvinvointivaltioiden yltäkylläisyyden ollessa uhattuna ensimmäistä kertaa sitten II ms:n voisimme puhua asiasta samalla tavalla, kuin Suomen kansainvälisesti tunnetuin filosofimme, Georg Henrik von Wright, joka sanoi meidän elävän "valistuneen itsekkyyden aikaa" mikä tarkoittaa sitä, että tiedämme tekevämme väärin, mutta emme välitä tekojemme seurauksista, vaikka tiedämme liikkuvamme vaarallisilla kasvun rajojen vesillä ihmiskunnan tulevaisuus panoksenamme ympäristöämme tuhotessamme.

Miksi teemme niin, vaikka tiedämme sen olevan väärin? Vastaus on: oma etu on aina lähinnä eli itsekkyydestä. Koskelaisen mukaan aikamme itsekkäiden arvojen tilalle kaivataan huolenpitoa, tasaisempaa tulonjakoa ja suurempaa tasa-arvoa. Kun Koskelainen tutki asiaa hieman tarkemmin, hän huomasi monen asiasta huolestuneen pitävän itsekkyyttä ennen kaikkea oman aikamme ilmiönä. Mutta onko niin, hän kysyy kirjassaan: olemme hänen taitavia havaitsemaan sitä ympärillämme, mutta emme itsessämme.

Kirjan ensimmäinen osa Egoismi perkaa itsekkyyttä egon näkökulmasta tutkimalla, miten itse kehittyy. Koskelainen sukeltaa kauas antiikkiin Plutarkhoksen (se kuuluisa heppu, joka kirjoitti kirjan Kuuluisien miesten elämänkertoja) ja antiikkia ihailleen saksalaisen Friedrich Schillerin huomioihin itsekkyydestä (on hyvä toki muistaa, että antiikin "tunne itsesi (kreik: gnotchi seauton)" -ajattelun taustalla ihmisen kokeilla henkisiä kykyjään, sisälsi myös ymmärryksen niiden mahdollisuuksista pahassa ja inhimillisistä rajoitteista).

Koskelainen ottaa huomioon tämän lähtökohdan. Hän hakeekin kirjassaan vastausta juuri edellä esitetylle väittämälle ajastamme korostuneen itsekkyyden aikakautena sekä sille, mikä on tarpeellista itsekkyyttä, ja onko sellaista edes olemassa, etsimällä käytännön esimerkkejä sekä hyödyllisestä että haitallisesta itsekkyyden historiasta ja ympäriltämme. Koskelainen esittää lisäkysymyksiä: Kuuluuko itsekkyys vääjäämättä ihmisen perusluonteeseen? Entä minkä tähden ihmisellä on kyky epäitsekkäisiin tekoihin?

Koskelaisen mielestä ihminen karkaa biologisen evoluution otteesta ja siksi tarvitaan kulttuurievoluution tuotoksena etiikka määrittelemään, miksi epäitsekäs käytös on parempaa kuin itsekäs. Siksi hän kysyy, miten nykyaikainen käsitys itsestä on muodostunut ja olemmeko vapaita sittenkään tekemään valintoja.

Kirjan kiinnostavimmat luvut ovat II-osassa Altruismi pohdinnat otsikoilla Moraali tunteen pauloissa, Luontaisen altruismin puolustus sekä omanarvontunnon ja itsetehostuksen psykologiaa. Entä millainen on "empaattinen ego"? Sekin selitettään kirjassa tyhjentävästi koska "olemme omassa varassamme enemmän kuin koskaan ennen historiassamme", sillä juuri empaattinen ego saattaa pelastaa oikein ymmärrettynä ja käytettynä ihmiskunnan sen kuilun reunalta, johon epäterve itsekkyys on Mahtavan minän harhaanjohtamana meidät ajanut ja kello tikittää aikapommin tavoin uhkaavasti yhteisessä todellisuudessamme.