Rakkautta & Anarkiaa-elokuvafestivaaleilla tänä vuonna 2021 homoelokuvamaailman oma metoo#-kampanjan lähtölaukaus

Teksti Harald Olausen

"He was called "the most beautiful boy in the world" when he starred in Death in Venice. Now, Bjorn Andresen has made a documentary about how it changed his life for the "good and the bad".

He tells Krishnan Guru-Murthy: "It was not comfortable, I was not prepared."

-Channell Four TV News 3.8.2021

Jos Rakkautta & Anarkiaa-elokuvafestivaalien tämän vuotisessa homoelokuvasarjassa pitäisi joku elokuva nähdä, suosittelisin järkyttävimmän ja seksistisyydessään paljastavimman "The Most Beatiful Boy In The World"-dokumentin katsomista Ciceron kaiken kaunopuheisuuden ytimenä pitämän "motus continusta" hengessä, sillä se kertoo homomaailman oman metoo#-kampanjan lähtölaukauksesta, mikä onkin ihmetyttänyt viivästymisellään.

Kyseessä on kaikkien aikojen yhdeksi vaikuttavammaksi homoelokuvaklassikoksi nostettu italialaisen aristokraatin ja homon, Luchino Viscontin, Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa-kirjan filmatisointiin liittyvien hyväksikäyttöhuhujen perkaaminen elokuvan nuoren pojan pääosaan nostetun Björn Andersenin kokemana. Aiheesta on huhuttu jo aiemminkin. Dokumentti ei ehkä tänään enää hirvitä kaiken nähnyttä suurta yleisöä, mutta on hyvä kurkistus siihen seksuaalisen hyväksikäytön maailmaan, joka oli, ja on yhä, yhtä julma ja uhrejaan säälimätön, ellei asioista puhuta julkisuudessa ja pakoteta ihmiset "humanisaation" nimissä valitsemaan puolensa ottamaan kantaa joko puolesta tai vastaan.

Dokumentti vilauttaa meille 1970-luvun alussa piilossa häiritseviltä katseilta olleen kulttuurihomojen häikäilemättömän hyväksikäyttömaailman seksiorgioineen - tai niistä ainakin vihjailee nyt jo harmaahapsinen lapsinäyttelijä, kuin rivien välistä ketään varsinaisesti itse asiasta syyttämättä, mutta katsojan ymmärtäessä hyvin yskän. Samaan aikaan esitetään myös homoelokuvaklassikkojen ehdottomana kuninkaana pidetty Kuolema Venetsiassa-elokuva.

Tällainen kaksoivalitus kuuluu R&A:n uuteen eeettisyyteen; on mielenkiintoista nähdä, miten sen pohjalla vaikuttava uusmoralistinen linja toimii festivaaleilla. Rakkautta&Anarkiaa elokuvafestivaalit kertoivat viime vuonna 22.10.2020 ilmestyneessä jutussaan sivuillaan, että elokuvafestivaaleja on kritisoitu monimuotoisuuden puutteesta tuotannoissa, ja tutkimusten mukaan diversiteettiä ei löydy edes maailman maineikkaimmilta festivaaleilta. Ongelmiin on kuitenkin alettu heidän mukaansa puuttua:

"Elokuvafestivaalit ovat viime aikoina joutuneet kritiikin kohteeksi tuotantojen epätasa-arvon ja monimuotoisuuden puutteen vuoksi. Aiheeseen ovat ottaneet kantaa lukuisat näyttelijät ja festivaalituottajat ympäri maailmaa. Ongelman laajuuden ymmärtämiseksi on tehty myös tutkimusta. Esimerkiksi Time's Up-säätiön teettämässä tutkimuksessa selvitettiin sukupuolen ja etnisyyden monimuotoisuutta viiden maineikkaan elokuvafestivaalin (Berlin International Film Festival, Cannes Film Festival, Sundance Film Festival, Toronto International Film Festival ja Venice International Film Festival) tuotantoryhmissä vuosina 2017-2019. Tutkimuksen mukaan festivaalien tuotantotiimit olivat valtaosin valkoisia ja johtoasemissa istuivat enimmäkseen valkoiset miehet. Vastaiskuna epätasa-arvoiselle valtajakaumalle on tehty erinäisiä kannanottoja, adresseja ja vetoomuksia. Yksi näistä on 5050by2020-sitoumus, jonka tarkoituksena on edesauttaa naisten ja muiden vähemmistöjen asemaa elokuvateollisuudessa. 5050by2020 kuvaa itseään intersektionaaliseksi liikehdinnäksi, jonka tarkoitus on kehittää vallan uudelleenjakoa taiteen ja viihteen kentällä. Liike haluaa nostaa keskusteluun ongelmat alan sukupuolijakaumassa ja erityisesti sen miesvaltaisuuden. Tavoite saavutettiin tänä vuonna: festivaalilla nähtävistä elokuvista reilu puolet on ohjannut nainen tai muunsukupuolinen henkilö. Ohjelmistoa valitsevasta R&A-ministeriöstä 80 prosenttia on naisia. Erityistä Suomessa on, että naiset ovat pitkälti kulttuurialan suurin tuottaja- ja kuluttajakunta. Elokuvafestivaalin keskivertotyöntekijä on R&A:n toiminnanjohtajan Anna Möttölän mukaan noin 25-35-vuotias korkeakoulutettu nainen."

Dokumentissa Viscontiin tulee kummasti samaa vipinää punttiin, kuin toiseen sen ajan tunnettuun elokuvahomoon, miespääosaa elokuvassa esittäneeseen Dirk Bogardeenkin, aina kun "maailman kaunein poika" ilmestyy paikalle. Sedät oikein säpäshtävät ja silmiin tulee saalistajan valpas intensiteetti. Maailman kaunein poika on eufenismi luvalle olla härski ja panna poikaa halvalla. Hassua kyllä elokuva kertoo tavallaan myös silloin jo julkihomoina esiintyneiden Bogarden ja Viscontinin homouskäsityksestä, joka on ei muuta kuin se vanhin Platonin Faidroksen pidoissa esitetty (myös mannin kirjassa, kuten huomamame kun luemme juttua hieman lisää eteenpäin) kreikkalainen vanhan miehen ja nuoren pojan välinen rakkaus, joka nykyisin on jo puheenaiheenakin poliittisesti epäsopivaa, koska se ei ole mitään muuta kuin viattoman ja puhtaan Eroksen esineellistämistä ja valjastamista omia halujaan varten. On hyvä, että siitä puhutaan sekä dokumentissa että näytetään elokuvassa, millainen se on niin esteettisenä innostuksena kuin moraalia kahlitsevana normina. R&A tarjoilee vaativan elokuvayleisönsä esteettisälyllistä uteliaisuutta tyydyttämään sekä itse elokuvan että aiheesta kertovan vakuuttavan dokumentin uusien eettisten sääntöjensä muovaamalla tavalla parina; ensin kannattaa katsoa dokumentti ja sen jälkeen itse elokuva.